Varis-toimituksen kommentti: Seuraava Ismael Mäntylän suomentama artikkeli käsittelee äärioikeistolaista Heathen Harvest -verkkosivua sekä fasistisia musiikkialakultuureja ja niiden vaikututusta “ei-poliitisiin” musiikkialakulttuureihin. Suomalaisista äärioikeistolaisista toimijoista esimerkiksi uusfasistisen Sarastus-verkkolehden Jarno Alander on kirjoittanut Heathen Harvest -sivulle mm. Mikko Aspan ja Ilmari Pöyhösen äärioikeistobändeistä. Nyt suomennettu kirjoitus on julkaistu alunperin Anti-Fascist News -sivulla englanniksi 12. helmikuuta 2016. Tekstiä on lyhennetty lopusta poistamalla suomenkieliselle lukijakunnalle epäolennaista tietoa tekstin julkaisuajankohdan aikaisista äärioikeistokeikoista Yhdysvalloissa. Tekstissä käsiteltävä Heathen Harvest -sivusto ilmeisesti kohtasi loppunsa vuoden 2020 alussa. Tekstissä kuvailtu sivuston toiminta on yhä hyvä tapausesimerkki entryismistä, jossa äärioikeisto hivuttautuu alakulttuurin sisälle tuoden mukanaan omaa estetiikkaansa ja käsitteistöään pyrkien vähitellen määrittelemään koko alakulttuurin poliittista suuntaa omaksi hyödykseen. Äärioikeistolaiset toimijat jatkavat entryistisen taktiikan käyttämistä uusilla alustoilla, joten aihe on yhä ajankohtainen.
Uusfasismi: Heathen Harvest, neofolk ja fasistinen alakulttuurinen entryismi
Post-industrial-, black metal- ja neofolk-skeneihin on määritelmällisesti liittynyt fasistien uskottava kiistäminen. Black metalin alkuajat olivat täynnä ikonoklastista ja misantrooppista pahanolontunnetta sekä yleistä vihaa kaikkia ja kaikkea kohtaan. Skene oli myös täynnä väkivaltaa ja bändien kiusallisia haastatteluja niiden pakkomielteestä kuolemaan ja ”pahaan”. Tämä kulminoitui siihen, kun Varg Vikernes (Burzum) murhasi Euronymouksen (hänen bändikaveri Øystein Aarseth) ja poltti useita kirkkoja. Tuhopoltot itsessään olivat sekä eräänlaista yläastekapinaa että Skandinavian – erityisesti Norjan – muinaisen kristillistämisen vastustamista. Lopulta Vikernes tunnustautui odinistiseksi rotuajattelijaksi ja valkoiseksi nationalistiksi. Hän näki kirkkojen tuhopoltot sotatoimina “universalistista/epäetnistä” uskontoa sekä “toisen posken kääntämiseen” kehottavaa eetosta vastaan.
Myöhemmin Lords of Chaos, äärioikeistolaisen Michael Moynihanin kirja black metalin varhaisvaiheista, on määritellyt paljon black metal -yhteisöä. Kirja on kirjoitettu pääosin bändihaastatteluiden pohjalta, ja siinä liike esitetään odinistisen ja demonisen hengen ilmentymänä. Ajatuksessa otetaan vaikutteita Carl Jungilta, jonka mukaan ihmisten “kollektiivisessa piilotajunnassa” on rotuun perustuva arkkityyppinen henki. Näin ollen valkoisilla ”arjalaisilla” olisi pohjoismaisten jumalten henki sisällään. Tämä on uuspakanallisen rotuajattelun perusta, joka on saanut paljon vaikutteita niin natsiokkultismista kuin aasainuskosta ja odinismista.
Kansallissosialistinen black metal (NSBM) on epäilemättä olemassa oleva ilmiö, eikä rasismi ole pysyvä osa black metal -yhteisöä. Vaikka yhteisössä on hyvin ongelmallisia elementtejä väkivallan ja nihilismin suhteen, ja ne saavat toisinaan pakkomielteisen elitistisiä ja maskulistisia muotoja, ei suurin osa bändeistä jaa nationalismisympatioita avoimesti. Sen sijaan ne nostavat tyypillisesti esiin, että niillä on monia samoja teemoja kuin neofolkissa ja martial industrialissa, joista molemmilla genreillä on vahvat siteet äärioikeistoon.
Yleisesti ottaen neofolk elvyttää esikristillistä musiikkia yhdistäen siihen modernia post-industrialia. Musiikissa on takaumia renessanssista, romantiikasta ja keskiajasta sekä muista aikakausista sekoitettuna perinteiseen eurooppalaiseen kansanmusiikkiin. Sanoitukset käsittelevät pakkomielteisesti okkultismia, uskontoa, rappiota ja menneisyyden romantisointia. Niissä esiintyy esikristillisiä myyttejä, pakanuutta, soturitarinoita ja satuja. Tämä on usein liitetty fasismiin, koska monet merkittävät bändit ammentavat natsismista ja yleisemmistä fasistisista teemoista sanoituksiinsa ja estetiikkaansa, minkä fanit usein kiistävät väittäen tarkoituksen olevan pikemminkin shokeerata kuin kannattaa fasismia. Tämä saattaisi olla hyväksyttävää, jos sanoitukset eivät olisi niin yhdenmukaisia paneurooppalaisen nationalismin kanssa, ja tunnetut bändit eivät olisi suorassa yhteydessä fasistisiin liikkeisiin. Ilmeisin tapaus on ollut Death in June, mutta myös Sol Invictus, Fire + Ice, Ostara, Allerseelen ja Waldteufel sekä monet muut eivät ole jääneet leikkimään pelkällä kuvastolla. Ne ovat myös asettuneet äärioikeiston kannalle kattaen pohjoismaisen pakanallisen rotuajattelun, Julius Evolan traditionalismin sekä oikeistolaiset tulkinnat Aleister Crowleyn Thelemasta ja kaaosmagiasta. Ne kaikki keskittyvät hierarkiaan, valtaan, voimaan ja eliitin ohjaukseen.
Neofolkin uskollisuutta fasismille on ollut vaikea todistaa pääasiassa siksi, että viittaukset musiikissa ovat uskomattoman hienovaraisia. Neofolkia innoittaa pitkälti eurooppalaisen romantiikan elvyttäminen, mutta neofolk-skene vetää puoleensa myös monia antirasisteja, joita varhainen eurooppalainen myytistö ja sen teemat miellyttävät. Jos joku haluaa saada täsmällisen vahvistuksen musiikkiskenen sisällä muhivista teemoista, ei hänen onneksi tarvitse syventyä esoteerisiin goottilehtiin, koska jotkut ovat luoneet nettisivuja, joilla he alentuvasti yksinkertaistaen selittävät yleispakanallista rasismiaan.
Heathen Harvest on jo yli vuosikymmenen “post-industrialiin” keskittynyt musiikkisivusto. Sieltä löytyy uutisia, haastatteluja, artikkeleita ja musiikkiarvosteluja synkistä genreistä ja äärimusiikista. Vaikka tällainen sisältö voisi käsittää laajasti metalli- ja industrial-musiikia, sivusto vaikuttaa kuitenkin tavoittelevan erikoisuutta käsittelemällä musiikkia, jossa on synkkiä uskonnollisia pakkomielteitä, pakanuutta ja okkultismia. Jos tietää, mitä etsiä, jopa nopea silmäily riittää paljastamaan, että pinnan alla kytee rotuasenteita.
Sivuston melkein jokaisessa haastattelussa viitataan rodullisiin tai uusfasistisiin teemoihin. Usein kysymykset viittaavat Julius Evolan perenniaaliseen traditionalismiin, Oswald Spenglerin Länsimaiden perikadon kaltaisiin kirjoihin tai pakanalliseen rotuajatteluun. Jotkut muusikot vastustavat näitä mielleyhtymiä, mutta jotkut hyppäävät saman tien leikkiin mukaan, vaikkakaan eivät erityisen syvällisesti. Haastattelija johdattelee esimerkiksi Ostaraa jatkuvasti keskustelemaan Spengleristä ja traditionalismista, mihin he velvollisuudentuntoisesti suostuvat, mutta heillä on selvästi vaikeuksia käsitellä fasistisia tekstejä, jotka skene on heille tarjonnut. Skeneen luo yhteishenkeä “modernia maailmaa” kohtaan tunnettu inho. Termi on tullut tunnetuksi Evolan teksteistä. Jotkut näkevät termin käsittävän sellaisia asioita kuin teollisuuskapitalismi ja ympäristötuho. Traditionalistisessa koulukunnassa ollaan kuitenkin taipuvaisempia ajattelemaan, että rappiota edustaa monikulttuurisuus, demokratia ja tasa-arvo.
Heathen Harvestin podcast The Forest Passage jättää teeskentelyn pois ja on peittelemättä alt-rightille tyypillistä rasismia. He aloittavat 12. podcastinsa vitsailemalla vastustajiensa tavasta hämmästellä sitä, että vielä kuluvana vuotena tietyt taantumukselliset asiat ovat mahdollisia. ”Vitsin” on tehnyt tunnetuksi äärimmäisen rasistinen ja antisemitistinen The Daily Shoah -podcast. He jatkavat pilkkaamalla liberaalien universaalia moraalia, ihannoimalla nationalismia ja väheksymällä globalismia sekä kannattamalla ajatusta eliitin johtamasta yhteiskunnasta. Eräässä jaksossa heillä oli vieraana Augustus Sol Invictus. Siinä he öyhöttivät ”vasemman käden” okkultismista ja nationalismista. Samassa jaksossa yksi juontajista puhui Saksan päätöksestä ottaa syyrialaisia pakolaisia ja näki sen tuhoavan Euroopan. He esittävät nykyisen politiikan nationalismin ja globalismin vastakkainasetteluna tukeutuen yleiseen fasistiseen olkiukkoargumenttiin, että nationalismin vastustaminen tarkoittaisi aina yrityskapitalismin tukemista. Yksi juontajista on ottanut pseudonyyminsa GJ Anarch äärioikeistofilosofi Ernst Jungerin anarkian anarch-käsitteestä, joka tarkoittaa suvereenia henkilöä. Melkein joka kohdassa heidän sivustollaan voi törmätä viittauksiin tulevasta romahduksesta ja länsimaiden rappiosta – “Kali Yugasta” – jonka jälkeen palataan mahdollisesti länsimaiseen kulta-aikaan. He eivät useinkaan käytä avoimen rasistista kieltä, mutta siitä on jatkuvasti kuultavissa valkoisen rotunationalismin ihannointi. He esittävät käytännössä samoja argumentteja kuin Radix Journal ja The Daily Shoah, mutta ovat höystäneet ne esoteerisella, pakanallisella ja vastakulttuurillisella kielellä luodakseen vaikutelman älyllisyydestä, joka tarjoaa yleisölle tunteen kapinallisesta ylivertaisuudesta. Yksinkertaistetusti sanottuna he edustavat okkultismilla höystettyä valkoista nationalismia kyseisen musiikkiskenen sisäpiirissä.
VICE Magazine julkaisi hiljattain artikkelin “How a Thor-Worshipping Religion Turned Racist”, joka selvittää lyhyesti, miten pohjoismaisen pakanallisuuden uudelleentulo kallistui rotuajatteluun. Heathen Harvest vastasi kirjoitukseen väittämällä, että VICE Magazine määritteli pakanallisen rotuajattelun väärin. Se käytti vastineessaan kulahtanutta ”oman rakastaminen ei tarkoita vieraan vihaamista” -retoriikkaa. He asettuivat erityisesti tukemaan Asatru Folk Assemblyn perustajaa Stephen McNallenia ja Changes-yhtyettä, jonka jäsenet kuuluivat myös Third Positionist American Front -järjestöön:
”Jos väität kannattavasi globaalia monikulttuurisuuden tilkkutäkkiä, et voi ryhtyä poistamaan yksittäisiä kangaspaloja täkistä. Et voi myöskään ottaa töiksesi noiden osien uudelleenmäärittelyä, ellei jokin tilkkuja edustavista kulttuureista pyri vahingoittamaan sinua. Silloin joudut taistelemaan miljoonien esi-isien voimaa vastaan, jotka ovat hitaasti kutoneet tuon maailman jälkeläisilleen. Tämä pätee kaikkialla maailmassa kaikkiin ihmisiin, jotka kaikki ansaitsevat kontrollin esi-isiensä kulttuuriin. Käytännössä tämä kontrolli voi manifestoitua eksklusiivisuuden tunteena, mutta pidä mielessä, että eksklusiivisuus sisältää rajat kahden asian välillä: metsä ja pelto, jalkapallo ja rugby, yksityinen ja julkinen. Se ei ole sen vihamielisempi teko kuin poistaa D# sävellyksestä, joka on A-mollissa.”
Sivustolla arvostellaan myös Julius Evolan teos “Il Fascismo – Saggio di una Analisi Critica dal Punto di Vista della Destra”. Teoksessa Evola selvittää hetkiä, jolloin fasismi eriytyi todellisesta oikeistolaisuudesta, mitä Evola käsittelee myös teoksessaan Il Cammino del Cinabro. Heidän sitoutumisensa kansalliseen (“völkish”) pakanuuteen on lähes täydellistä, mutta sivustolla on yksi artikkeli, joka puoltaa universaalia pakanuutta. Heathen Harvest arvostelee myös oikeistolehtiä, kuten radikaalitraditionalistisen TYR:n, jota päätoimittaa aiemmin mainittu Michael Moynihan. Tämä satunnaisesti ilmestyvä lehti kertoo kiertoilmausta käyttäen julkaisevansa kirjoituksia ”Euroopan esimoderneista perinteistä”. Todellisuudessa artikkelit käsittelevät odinismia, Evolaa ja oikeistolaisia tulkintoja myyteistä ja kansantarinoista. Mukana on pakanallisia valkoisia nationalisteja, kuten Colin Cleary. Heathen Harvestissa mainitaan usein Arktos Media. Se on traditionalistinen kustantamo, jota pyörittää valkoinen nationalisti John Morgan (toim. huom. Arktos-kustantamon johtajiin kuuluu ruotsalainen Daniel Friberg). Kustantamo perustettiin kääntämään ja julkaisemaan ranskalaisten uusoikeistolaisten, kuten Alain De Benoistin ja Julius Evolan, tekstejä amerikkalaiselle yleisölle.
He ovat todellakin omistautuneet neofolkille, joka on kahdesta oikeiston suosimasta musiikkiskenestä se, joka keskittyy traditionalistisiin ja romanttisiin teemoihin Euroopasta. Toinen skene, Rock Against Communism (RAC), on sen sijaan suoran rasistista. Heathen Harvestista löytyy kuitenkin esimerkiksi suomalaisen RAC-bändi Vapaudenristin haastattelu. He arvostelevat säännöllisesti rasistisia kirjoja varsinkin, jos niissä on poliittista laita-ajattelua, kuten niin kutsuttua “kansallisanarkismia”. Näistä mainittakoon Welf Herfurthin A Life in the Political Wilderness -teoksen arvostelu, joka pohjaa Troy Southgaten, Tomislav Sunicin ja Alain De Benoistin kirjoituksiin. Muiden samankaltaisten nationalistisivustojen tapaan he arvostelevat myös ranskalaisen islamofobisen kirjailija Michael Houellebecqin kirjan “Alistuminen”. He arvostelevat sen ”traditionalistisesta” näkökulmasta. Kaikki tämä on oikeastaan vain katkelma sivustosta. Tämä sisältö toistuu niin säännöllisesti, että yleiskatsauskin on tiivis. Todennäköisesti Heathen Harvest vastustaa näitä väitteitä vedoten siihen, että he eivät juurikaan osoita arvosteluissaan ymmärrystä kirjoille, kuten Robert Forbesin “White Nationalist Skinhead Movement”. Tämän pitäisi kuitenkin vakuuttaa vain niitä, joilla ei ole vakaata käsitystä uusfasismin nykytrendeistä ja siitä, miten ne eroavat natsiskinheadien vanhasta jengikulttuurista. Heathen Harvest edustaa sellaista nationalistista ja anti-egalitaarista ajattelua, joka pohjautuu henkisiin ja filosofisiin teemoihin. Tämä tärkeily antaa heille perusteet ajatella olevansa eri leirissä Combat 18:n ja niiden muiden kanssa, jotka ottivat Doverissa yhteen antifasistien kanssa.
Salakavalinta Heathen Harvestissa on, että se pyrkii miellyttämään kaikkia, millä pyritään hämärtämään rasistisuutta. Monet bändit, kuten Agalloch, kieltäytyvät nielemästä rasismisyöttiä. On huomattava, että Heathen Harvest ei keskeytä vasemmalle kallistuvia bändejä vaan antaa niille tilaa puhua omasta näkökulmastaan. Esimerkiksi BRUT-yhtyeen jäsenet sanovat haastattelussa, että naismuusikot on marginalisoitu industrialissa ja synkän musiikin skenessä. Tämä on vastakkaista sille, että sivuston monet kirjoittajat, toimittajat ja podcast-juontajat vitsailevat toksisen maskuliinisuuden käsitteellä ja puhuvat miesten yhdistymisestä heimoiksi (tai erityisesti ”valkoisten miesten”) modernia maailmaa vastaan (uusfasisti Jack Donovan on esittänyt tätä usein, ja hänen kirjojansa on arvosteltu sivustolla). Ottaen huomioon sen, että Heathen Harvest keskittyy ”äärimmäiseen” musiikkiin, sivustolta löytyy myös antiautoritaarisia vasemmistobändejä, mutta ne eivät vaikuta irrottautuvan Heathen Harvestin kytköksistä juurikaan.
On huomattavaa, että myös ei-rasistinen väki näissä piireissä on tukenut ja tehnyt yhteistyötä ongelmallisten muusikkojen, kuten Michael Moynihanin, Boyd Ricen ja Death in Junen kanssa. Raja-aidat eivät ole neofolkin sisällä samat kuin antirasistien keskuudessa. Siksi on tarkasteltava mieluummin heidän tarkoitusperiään kuin seuraansa. Agalloch saattaa tukea Sol Invictusta, mutta he ovat myös sanoneet vastustavansa modernissa maailmassa yksinomaan teknologiateollisuutta eivätkä monikulttuurisuutta. Tietenkin Agalloch on ongelmallisessa seurassa, mutta on siis huomionarvoista, että kaikki tässä alakulttuurissa eivät ole nationalisteja.
Heathen Harvest on nyt [toim huom. tekstin kirjoitusajankohtana vuonna 2016] valmistellut kiertueen Yhdysvaltoihin suosituille eurooppalaisille neofolk- ja post-industrial-bändeille. He ovat toinen sponsoreista Annihilvs Power Electronixin ohella. Operation Equinox 2016 -nimisellä kiertueella ovat mukana tanskalaiset Of The Wand and the Moon ja Die Weisse Rose, yhdysvaltalainen Blood and Sun sekä Vril Jager, Destroying Angel ja Scout Pare-Phillips. Blood and Sun on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Waldteufelin kanssa Stella Naturassa, joka on Asatru Folk Assemblyn järjestämä kyseenalainen neofolk-musiikkifestivaali. Yhtyeen Luke Tromiczakia haastateltiin The Forest Passage -jaksossa 13, jossa hän puhuu romantiikasta ja modernin vastustuksesta neofolkissa. New York Cityn Antifan mukaan Luke Tromiczak on pukeutunut esiintymisissään natsien ruskeapaidaksi. Hän on tehnyt yhteistyötä natsibändien kanssa, ja hänellä on ”yhteistyötahoja White Power -piireissä”. Fascism Watch lähetti newyorkilaiselle tapahtumajärjestäjälle kirjeen, jolla se pyrki saada Blood and Sunin ja Death in Junen esiintymisen perutuksi. Kirjeessä mainittiin, että Tromiczakilla on ”uusnatsiyhteyksiä kotiosavaltiossaan Minnesotassa”.
Die Weisse Rose on nimetty Saksassa toimineen pasifistisen ja natseja vastustaneen opiskelijaliikkeen mukaan, vaikka yhtye määritteleekin itsensä MySpacessa vallankumouksellisiksi konservatiiveiksi. Tällä he asettautuvat linjaan esimerkiksi fasistisen oikeusoppineen Carl Schmittin kanssa. Hän on yksi tämän äärioikeistolaisuuden haaran suosimista hämäräperäisistä filosofeista.
Kim Larsenin projekti Of the Wand and the Moon on usein liitetty samaan porukkaan. Vaikka hänen musiikissaan ei olekaan voimakkaita viittauksia, käyttää hän niin paljon fasistisia symboleita, että syytöksiä on vaikea kiistää. Larsenin on erityisesti huomattu käyttävän samaa Algiz-riimukorua kuin uusnatsistisen Heathen Frontin jäsenet. Tällaisessa tilanteessa on melko vaikea päättää, miten asiaa tulisi lähestyä, kuten myös hänen yhteistyötään ja -levyjään Death in Junen, Sol Invictuksen ja Allerseelenin kaltaisten yhtyeiden kanssa (jälkimmäinen esiintyi myös Stella Naturassa). Tämä tarkoittaa hyvin selvästi sitä, että Larsen ei ole antifasististen tavoitteiden puolella, vaikkei hänellä varsinaisia rotuajatuksia olisikaan. Vril Jager on myös Kim Larsenin projekti, jonka nimi on otettu natsiaikaiselta hävittäjältä.
Tämä kiertue antaa antifasisteille mahdollisuuden joko uhmata konsertteja suoraan tai painostaa ei-rasistisia bändejä loitontumaan ongelmallisemmista elementeistä. Jos Die Weisse Rosen kaltaiset yhtyeet kieltäytyvät rasistisesta politiikasta, on järkevää asettaa heille samat standardit kuin missä tahansa muussa yhteisössä. Kukaan ei halua tulla kulttuurisesti kytätyksi, mutta on äärimmäisen tärkeää tuoda esiin fasistisen musiikin taantumuksellinen voima ja miten se mobilisoi ympäri Eurooppaa hyvin vaarallista valkoisten nationalistien liikettä, mikä johtaa joukkoväkivaltaan pakolaisia kohtaan. Blood Axisin ja Death in Junen kaltaisten bändien eristäminen musiikkiskenestä ja niiden asettaminen samaan leiriin natsiskinheadien ”valkoisen mölyn” kanssa auttaa pitämään järjestäytynyttä rasismia pois alakulttuuri- ja goottitiloista. Antifasistien on kohdattava suoraan tämänkaltainen hivuttautuva alakulttuurinen fasismi ja rakennettava liike, joka ei anna näiden bändien erittää epämääräisiä filosofisia argumenttejaan, joilla ne pyrkivät kääntämään huomiomme heidän kansanmurhaan tähtäävän rasisminsa todellisuudesta.
[Toim. huom. Operaatio Equinox 2016 -kiertue kohtasi antifasistisen vastarinnan erilaisia muotoja ympäri Yhdysvaltoja. Keikkoja peruttiin ja kiertueen pakettiauto sabotoitiin Philadelphiassa.]
Lue myös:
- Vastarintaa imperiumin raunioilla: neofolkin lunastaminen antifasismille
- Kansallismielinen kulttuuritaistelu – white powerista metapolitiikkaan
- Ruotsin AFA:n toinen interregnum
- Apoliteittinen musiikki: neofolk, martial industrial ja metapoliittinen fasismi
- Mikä ihmeen NSBM?
- Kommentti: Miksi natsimusiikkialakulttuuria pitää vastustaa