Mikä ihmeen NSBM?

NSBM (national socialist black metal) eli kansallissosialistinen black metal viittaa black metal -musiikin alaiseen poliittiseen filosofiaan, joka kattaa laajan kirjon äärioikeistolaisista “pakanallisista” black metal -yhtyeistä aina suoraviivaisiin Adolf Hitleriä palvoviin geneerisiin hakaristibändeihin. Arkikielessä NSBM-termin alle menevät myös äärioikeistolaista metallimusiikkia esittävät yhtyeet, jotka eivät välttämättä kuulu black metal -genreen. Esimerkkinä vaikkapa äärioikeistolaiset folk- pagan- ja death metal -yhtyeet, joskin viimeksi mainitusta käytetään myös termiä NSDM (national socialist death metal). Yhtye voidaan myös laskea NSBM-genreen, mikäli sillä on erityisen vahvat äärioikeistokytkökset (esim. bändin jäseniä natsijärjestöissä tai uusfasistisissa puolueissa, keskeisiä NSBM-muusikkoja tai -skeneaktiiveja kokoonpanossa), vaikka se ei näitä toisi musiikissaan kovin selvästi esiin. Esimerkkeinä tällaisista yhtyeistä käyvät NSBM-muusikko Roman Saenkon (Hate Forest ym.) luotsaama ukrainalainen luontomystiikkaan ja nationalismiin keskittyvä Drudkh, sekä Kultainen Aamunkoitto -natsipuolueen kansanedustajan kokoonpanoonsa sisällyttävä ja natsikeikoilla soittava, kreikkalaista mytologiaa esoteriaan yhdistelevä Naer Mataron.

NSBM-termin sisällöstä käydään luonnollisesti kovaa köydenvetoa ja natsien sympatisoijat sekä natsibändit itse pyrkivät välttämään termiä ja rajaamaan sen ainostaan tunnustuksellisiin natsibändeihin. Tämä on tietysti täysin riittämätön määritelmä, sillä vain aniharva yhtye on halukas ottamaan niskoilleen vihatun ideologian avoimen tunnustamisen tuoman painolastin. Poikkeuksina tästä ovat esim. tämän hetkisen NSBM-skenen isot nimet Der Sturmer ja M8l8th. Samasta syystä puhutaan natsibändien sijaan kaunistellen “radikaaleista” ja “militanteista” black metal -yhtyeistä. Onnistuessaan tämä sumutus vaikeuttaa äärioikeistolaisen musiikin tunnistamista ja siten natsismin ja äärioikeiston vastustamista, mikä on sen tarkoituskin. Luokittelua vaikeuttaa entisestään sekin, etteivät nykyiset NSBM-yhtyeet yleensä kannata niinkään puhdasta kansallissosialismia, vaan niiden ideologinen keitos on yleensä yhdistelmä uuspakanuutta, ultranationalismia, islamofobiaa ja uusfasismin laajaa kirjoa. Jopa monet NSBM-yhtyeet kritisoivat termiin liittyvää kapeaa hitlerististä mielikuvaa juuri tästä syystä.

Vaikka äärioikeistolaiset ideat nauttivatkin black metal -piireissä melko laajaa kannatusta, yhtyeet eivät yleensä tuo poliittisia näkemyksiään samalla tavoin suoraan esille kuin esimerkiksi 2000-luvun alun NSBM-buumin aikaan, jolloin avoin natsisymbolien käyttö ja mahtipontiset julistukset pienlehdissä, blogeissa ja levynkansissa olivat melko tavallisia. Yhtyeet ovat oppineet – usein kantapään kautta – että tällainen liian räikeä politikointi johtaa vain hankaluuksiin sekä musiikkialakulttuurin sisällä että yhteiskunnan ja antifasistien taholta, ja että äärioikeistolainen viesti menee toisaalta omassa alakulttuurissa perille vähemmälläkin hailaamisella. Samalla nuoruuden shokeeraamisen halu on vähentynyt ja poliittiset näkemykset hioutuneet karkeasta ja estetisoidusta Kolmannen valtakunnan ihailusta kohti modernin uusfasismin ja radikaalioikeiston kirjoa.

Tämän päivän NSBM-yhtyeet ovatkin usein omaksuneet uusfasistien ja Ranskan Uuden oikeiston (Nouvelle Droite) puhetavan “keskenään tasa-arvoisista, mutta erillään pidettävistä kulttuureista” sekä sen näkemykset valkoisesta identiteettipolitiikasta, etnopluralismista ja etnonationalismista. Suunnannäyttäjiä näille yhtyeille ovat enemmänkin äärioikeiston filosofit kuten Alain de Benoist, Aleksander Dugin ja Julius Evola, eivät niinkään Hitlerin Saksa tai Mussolinin Italia. Samalla symbolit ovat vaihtuneet hakaristeistä, kelttiristeistä ja muista kliseisistä natsitunnuksista monitulkintaisempiin (uus)pakanallisiin ja esoteerisiin symboleihin, kuten odal- ,tyr- ja algiz-riimuihin, tursaansydämiin, sudenhakoihin ja aurinkopyöriin. Toki osa NSBM-yhtyeistä luottaa jatkossakin puhtaaksiviljeltyyn natsikuvastoon ja esimerkiksi Suomesta nousee yhä Fatherlandin ja Aryan Hammerin kaltaisia suoraviivaisia natsibändejä.

Suomalainen NSBM-yhtye Goatmoon.

Natsibändien, äärioikeiston ja näiden sympatisoijien tekemän propagandatyön, sekä metallikulttuurissa vallitsevien “suvaitsemattomuutta suvaitsevien” liberaalien sananvapauskäsitysten seuraus on muun muassa se, että Steelfestin lavalle nousee vuodesta toiseen äärioikeistolaisia ja näihin kytköksissä olevia black metal -yhtyeitä. Tätä kehitystä todistaa sekin, että hyvin harvoin ja valikoidusti keikkaileva brasilialainen Evil sekä pitkän tauon jälkeen aktivoitunut, comebackinsa tiettävästi ensimmäisen keikan Steelfesteillä soittava ranskalainen Seigneur Voland haluavat esiintyä nimen omaan Steelfesteillä. Se kertoo myös natsibändien luottamuksesta siihen, että nämä eivät tule kohtaamaan yhtä paljon hankaluuksia Suomessa viranomaisten taholta, toisin kuin useissa muissa Euroopan maissa, joissa antifasistinen konsensus on laajempi ja selkeämpi. Suomesta onkin hyvää vauhtia tulossa Ukrainan, Tsekin ja Italian kaltainen turvasatama natsibändeille, jotka haluavat esiintyä julkisesti ja suurelle yleisölle ilman häiriöitä virkavallan taholta, viharikossyytteitä tai keikkojen peruuntumisen riskiä.

Lisää aiheesta:

Katso myös:

Posted in Mielipidekirjoitukset Tagged with: , , , , , , , , , , , , , ,