Tammmikuussa tuli kuluneeksi 10 vuotta Jyväskylän kirjastopuukotuksesta. Voit lukea lisää tapahtumasta, sen taustoista ja jälkiseurauksista tästä artikkelista. Tässä haastattelussa paikalla ollut jyväskyläläinen antifasisti kertoo tapahtumista omin sanoin.
Hei, tammikuun 30. tulee kuluneeksi 10 vuotta Jyväskylän kirjastopuukotuksesta. Mitä asiasta tulee ensiksi mieleen?
Ensimmäisenä mieleen nousee ihmetys siitä, miten tuosta tapahtumasta voi olla jo kymmenen vuotta. Muistan tuon päivän yhä kuin eilisen, kuten tavataan sanoa.
Voisitko kertoa hieman mitä muistat tapahtuman taustoista. Millaisia keskusteluja sitä ennen käytiin siitä mitä on odotettavissa? Esimerkiksi tapahtuman luonteen, uhka-arvioiden tai muun suhteen.
Myös Jyväskylässä oltiin tietoisia tuolloin ympäri maata lisääntyneestä äärioikeiston väkivallasta. Silloin nimellä Suomen Vastarintaliike toimineen natsiryhmän jäsenet olivat jo aloittaneet yllätyshyökkäyksillä vauhditetun kampanjansa lietsoakseen pelkoa poliittisissa vastustajissaan, joiksi he tuntuivat laskevan lähestulkoon kaikki ihmiset. Aiempien hyökkäysten ja uhkausten vuoksi äärioikeistoa käsittelevän kirjan esittelytilaisuus oli arviossamme yksi mahdollinen kohde. En kuitenkaan muista, että väkivaltaista hyökkäystä olisi pidetty kovin todennäköisenä skenaariona. Ennemmin järjestäjät varautuivat häiriköintiin, joka arvioitiin hyvin mahdolliseksi. Poliisihan ei tuntunut pitävän tapahtumaa minkäänlaisen uhan kohteena, tai ainakaan sellainen ei heitä kiinnostanut, vaikka muistaakseni tapahtuman järjestäjät tai puhujat olivat kylläkin ennakkoon koittaneet saada myös paikallista poliisia hereille.
Kertoisitko mitä muistat siitä mitä paikan päällä tapahtui?
Olin saapunut paikalle alkuperäisenä ajatuksenani esittelytilaisuuden yleisöön liittyminen. Paikalla tapasin tovereita JKLDIY-kollektiivista, joka olivat yksi tapahtuman järjestäneistä ryhmistä. Jäin käytävälle keskustelemaan heidän kanssaan, kun tapahtuma oli jo alkamassa suljettujen ovien takana luentosalissa.
Pian ovia kohti saapui kolmikko, joka ei todellakaan yrittänyt sulautua kirjastokävijöiden joukkoon, kuten eräs perussuomalaisten fasistipoliitikko myöhemmin suositteli heitä jatkossa tekemään. Ainakin kolmikon johtohahmolla, helposti jo tuolloin tunnistettavalla Sebastian Lämsällä, oli yllään suojalasit ja taisteluhansikkaat, ja hän kantoi kädessään muovikassia täynnä kiliseviä lasipulloja. Me kaikki ovien läheisyydessä seisoskelleet vaikenimme ja terästäydyimme välittömästi kolmikon lähestyessä tapahtuman ovia. Emme ehtineet vaihtaa sanaakaan, mutta minusta tuntui, että me kaikki tiesimme, ettemme voi päästää noita selvästi väkivaltaan valmistautuneita fasisteja saliin rauhallisesti kokoontuneiden kymmenien ihmisten kimppuun. Natsit astelivat aivan ovien eteen vaatien kovaäänisesti niiden edessä seisonutta järjestäjää väistymään. Kun tämä ovivahti ilmoitti tilaisuuden olevan täynnä, heilautti Lämsä pullokassin kovalla vauhdilla kohti toverin päätä niin, että pullot räjähtivät isolla pamauksella oviin osuessaan. Toverin sai täpärästi väistettyä pahimman osuman. Lämsä heilutti pullokassiaan suurissa kaarissa ja taisi hipaista sillä myös toista järjestäjää, joka syöksyi ensimmäisen avuksi Lämsään tarraten.
Tilanne kapeassa kirjaston käytävässä muuttui hetkessä erittäin kaoottiseksi meidän muiden paikalla olleiden pyrkiessä auttamaan ystäviämme, joiden kimppuun natsit nyt hyökkäsivät täydellä voimallaan. Kaikki tuntui tapahtuvan kuin hidastetusti, mutta tapahtumien kulusta oli silti vaikea saada selkoa. Joitain iskuja vaihdettiin, ja vastustajansa aliarvioineet natsit alkoivat nopeasti jäädä alakynteen. Tuolloin Lämsä veti silmät kiiluen esiin puukon, jolla koitti osua kaikkiin lähellänsä olleisiin. Tilanne oli todella paha, ja pienen hetken ajan olin varma, että joku meistä kuolee siihen käytävälle. Yksi kirjatilaisuuden yleisöä puolustanut toveri saikin iskun puukosta, mutta ei silti antanut periksi. Olen ikuisesti kiitollinen ystävilleni, jotka kamppailivat niin uskomattoman rohkeasti, että natsit kääntyivät kannoillaan ja juoksivat pakoon täyttä vauhtia.
Puukosta haavoittunut toveri vuoti paljon verta, mutta vakuutti olevansa kunnossa. Kirjaston vahtimestari oli hälyttänyt poliisin, joka saapui paikalle natsien jo paettua ja osan meistä muista hajaannuttua.
Kukaan meistä ei ollut kaivannut tuollaista tilannetta, mutta olimme onneksi selvinneet siitä.
Millaisia jälkikeskusteluja tapahtuman jälkeen käytiin?
Kokoonnuimme isolla porukalla heti samana iltana yhteen tukeaksemme toisiamme. Kävimme läpi tapahtumien kulkua ja rauhoittelimme sekä itseämme että meistä huolestuneita ystäviämme. Me kaikki taisimme olla aika kovassa shokissa, ja ainakin minun piti myös myöhemmin tehdä itseni kanssa melko paljon töitä, jotta saavutin hirvittävien tapahtumien kanssa rauhan. Toverit toisista kaupungeista olivat välittömästi yhteyksissä meihin tarjoten tukeaan. Tämä solidaarisuus tuntui itsestäni todella tärkeältä.
Osa paikalla olleista tovereista joutui tietenkin poliisikuulusteluihin, joilta itse vältyin. Myöhemmissä oikeudenkäynneissä pari noista muita ihmisiä oman henkensä uhalla puolustanutta sai itsekin tuomiot, mikä ei istu omaan oikeustajuuni.
Pölyn hieman laskeuduttua tapahtumia käytiin toki läpi myös tarkemmin poliittiselta kannalta. Pohdimme yhdessä muiden antifasistien kanssa tapahtuman merkitystä sekä itsellemme että natseille.
Millainen merkitys tapahtumalla oli Jyväskylässä ja laajemmin koko Suomessa?
Tapahtumalla oli monenlaisia merkityksiä. Henkilökohtaisesti se vahvisti jo entisestään vakaumustani antifasistina. Tapahtuman myötä sisäistin lopullisesti, miten vaarallisia fasistit voivat olla, ja miten tärkeää on, että heitä vastustetaan monin eri keinoin. Olen aktiivisesti kulkenut tuota tietä myös koko kuluneen vuosikymmenen.
Tämä kehityskulku tapahtui myös monille muille paikalla olleille, meidät tunteneille ja kenties kaikille vasemmistolaisille toimijoille. Yhteisöllisyyden kokemus vahvistui Jyväskylässä, ja pelolle alistumisen sijaan aloimme järjestäytymään entistä pontevammin.
Kirjastopuukotukseksi nimetty hyökkäys sai myös laajaa valtakunnallista mediahuomiota. Vaikka jotkut tahot koittivatkin vääntää tapahtumia katujengimäiseksi ääripäiden yhteenotoksi, yleisesti ymmärrettiin, mistä oli kyse. Kaikki vähääkään tilannetajua omanneet poliitikot tuomitsivat hyökkäyksen. Vaikka puheet kehystyivätkin liberaalisti sananvapauden puolustamiseen ja monille puhujille kyse taisi pitkälti olla poliittisten irtopisteiden keräämisestä, en ole varma, olenko sittemmin kuullut yhtä laajalevikkistä ja selväsanaista puhetta fasismia vastaan.
Hetkellistä suurta huomiota tärkeämpää on kuitenkin tapahtuman merkitys poliittiselle kamppailulle. Käymieni keskustelujen perusteella kirjaston tapahtumat heijastuivat tuolloin myös laajemmin antifasistiseen toimintaan ja analyysiin. Oli selvää, etteivät kirjaston tapahtumat olleet sattumaa, vaan osa jatkumoa, jossa fasistit järjestelmällisesti pyrkivät kasvattamaan omaa pontentiaaliaan väkivaltaan. Viimeistään nyt kävi ilmeiseksi, että meidän oli itse kyettävä puolustamaan itseämme ja liittolaisiamme. Monet tilanteen tasalla olleet laitavasemmiston toimijat olivat toki jo aiemmin tunnistaneet tämän kehityskulun ja pyrkineet suunnitelmallisesti häiritsemään natsien toimintaa. Kirjastohyökkäys oli yksi monista syistä, joiden vuoksi aktiivisen antifasismin tarve todettiin valitettavan ilmeiseksi, ja toimintaa kehitettiin.
Haluatko vielä nostaa jotain muista asioita esiin?
Se, että hyökkäys kirjastoon torjuttiin Jyväskylässä tammikuussa 2013 oli kiistatta tärkeä tapahtuma. Muutamat ihmiset onnistuivat pysäyttämään fasistit, jotka pyrkivät satuttamaan kymmeniä. On hyvä, että muistamme tällaisetkin voitot, mutta vielä tärkeämpää on muistaa, että antifasismissa ei lopulta ole kyse yksittäisistä hetkistä, vaan pitkäjänteisestä, suunnitelmallisesta ja periksiantamattomasta kamppailusta paremman maailman puolesta.
Katso myös: