Tappio ja voitto Afrinissa

Kamran Martinin kirjoittama mielipidekirjoitus on julkaistu The Region -lehdessä 19. maaliskuuta 2018. Turkin valtio miehitti Afrinin sunnuntaina 18. maaliskuuta, jonka jälkeen Afrinin hallinto ja YPG/YPJ ilmoittivat yhteisessä tiedotteessa siirtyvänsä suorasta sodankäynnistä sissisotaan miehittäjävaltiota ja sen jihadisti-liittolaisia vastaan.

Turkin armeija ja sen paikalliset liittolaiset niin sanotussa Vapaan Syyrian armeijassa (Free Syrian Army, FSA) tunkeutuivat Afrinin kaupunkiin aamuyöllä 18. maaliskuuta.

Nopealla silmäyksellä tämä voi vaikuttaa tärkeältä voitolta Turkille ja sen modernille kalifille Recep Tayyip Erdoganille. Lähemmässä tarkastelussa laajemmasta Afrinin taistelun näkökulmasta tilanne saattaa kuitenkin näyttäytyä voittona kurdien ajamalle demokraattiselle konfederalismille Syyriassa.

Ensinnäkin, puhtaan sotilaallisessa arviossa on otettava huomioon Turkin hyökkäysarmeijan ja aluetta puolustavien Syyrian Demokraattisten joukkojen (Syrian Democratic forces, SDF) välinen epäsuhta. Muutama tuhat kevyillä ja vanhentuneilla aseilla varustettua, legendaarisen rohkeaa ja määrätietoista SDF:n taistelijaa uhmasi Naton toiseksi suurinta armeijaa, joka toimi piittaamatta vähääkään kansainvälisestä humanitaarisesta laista.

Epäsuhta on räikeä, ja onkin hämmästyttävää, että SDF kykeni vastustamaan moista vihollista lähes kaksi kuukautta, vieläpä vailla varmoja ja vakaita huoltoreittejä.

Vaikka Afrin on nyt Turkin miehittämä, on alueen kukkulaisissa osissa yhä SDF:n kontrolloimia suikaleita. Niiden merkitystä valaisee SDF:n tiedonanto, jonka mukaan se ryhtyy sissisotaan Turkin miehitysarmeijaa ja FSA:ta vastaan.

SDF:n ketteryys kurinalaisena sotajoukkona ja tapa, jolla se vetäytyi Afrinin kaupungista, ovat niin ikään huomion arvoisia. SDF osoitti kykynsä mukautua erilaisiin taistelutilanteisiin pienellä, vihamielisten joukkojen saartamalla alueella.

Toiseksi, strategisesti Afrin on aina ollut Rojavan geopoliittinen akilleenkantapää, joka on Turkkiin nähden haavoittuvassa asemassa. Ne, jotka korostavat Afrinin merkitystä Eufratin itäpuolisia Rojavan sydänmaita ja Välimerta yhdistävänä maa-alueena, unohtavat, että demokraattinen konfederalismi ei ole yhtenäistä, kurdienemmistöistä aluetta edellyttävä (kansallis)valtiohanke. Sen osaksi voi tulla mikä tahansa Syyrian alue millä tahansa etnisellä ja kielellisellä kokoonpanolla. Arabienemmistöisten Raqqan, Deir al-Zourin ja Manbijin alueiden liittyminen Pohjois-Syyrian demokraattiseen federaatioon (Democratic Federation of Northern Syria, DFNS) on osoitus tästä.

Lisäksi Afrinin taistelu todennäköisesti selkeyttää DFNS:n strategista ajattelua, koska se poistaa Venäjä-muttujan SDF:n Länsi-Eufratia koskevista laskelmista. Toisaalta Afrinin taistelu on huomattavasti heikentänyt Venäjän vaikutusta SDF:än muualla Syyriassa. Tämä tulee todennäköisesti hankaloittamaan Venäjän nopeaa ja voittoisaa poistumista, jota Putinin väitetään kaavailleen Venäjän väliintulon strategiseksi loppuratkaisuksi.

Koska Yhdysvallat tuskin haluaa luopua aikeistaan hillitä Irania (ja Venäjää) Levantilla, eikä näin ollen ole ripeästi vetänyt joukkojaan Syyriasta, saattaa käsillä oleva tilanne paradoksaalisesti vahvistaa DFNS:n neuvotteluasemaa pidemmällä aikavälillä.

Kolmanneksi, poliittisessa mielessä Afrinin taistelu osoitti selvästi SDF:n ja DFNS:n autonomian ja on omiaan vahvistamaan sitä. Venäjä oli yhteisymmärryksessä Iranin ja Assadin hallinnon kanssa tarjoutunut torjumaan Turkin hyökkäyksen, mikäli SDF luovuttaisi Afrinin Syyrian hallinnolle. SDF:n kieltäytyminen kaupasta kumoaa Rojavan arvostelijoiden, myös joidenkin kurdijärjestöjen, usein esittämät väitteet siitä, että SDF tai yleisemmin DFNS olisi Assadin hallinnon poliittinen liittolainen.

Päätös kieltäytyä Venäjän tarjouksesta vahvistaa SDF:n/DFNS:n arvovaltaa ja luotettavuutta Syyrian sekulaarin, Turkista riippumattoman opposition keskuudessa. Kaupasta kieltäytymisen myötä SDF:n/DFNS:n arvo on noussut myös monien tavallisten syyrialaisten silmissä, koska he näkevät, että Assadin hallinto epäonnistuu Syyrian puolustamisessa hyökkääjää vastaan.

Viimeisimpänä ja kenties tärkeimpänä on mainittava historiallinen ulottuvuus, joka liittyy kaikkiin sotiin ja taisteluihin ja jonka pitkän aikavälin merkitys ylittää sotilaalliset, strategiset ja poliittiset vaikutukset.

Historiallisessa tarkastelussa sitkeää puolustusta seuranneet sotilaalliset tappiot ovat tuottaneet yhtä paljon symbolista ja diskursiivista identiteettien rakennusainesta ja poliittista energiaa kuin suuret voitotkin. Itse asiassa kurdien vapautusliikkeen historiallinen elinvoima kumpuaa sekä poliittisesti että diskursiivisesti tällaisten vetäytymisten symbolisesta perinnöstä. Esimerkkejä tästä ovat Dimdimin linnan kukistuminen (1609) Iranin Safavidien pitkän piirityksen seurauksena, juuri syntyneen Turkin tasavallan aiheuttama Araratin tasavallan tuho (1930) ja Irakin Baath-hallinnon kemiallinen hyökkäys Halabjan kaupunkiin (1988).

Turkin armeijan omat toimet vahvistavat Afrinin taistelun historiallisia ja symbolisia vaikutuksia. Viikkokausien silmittömien pommitusten ja tykkitulituksen sekä kaupunkiin tunkeutumisen jälkeen Turkin armeija liittolaisineen tuhosi välittömästi legendaarisen kurdisankari Kawan patsaan kaupungin keskusaukiolla. Se, että Kawa kukisti hirmuhallisija Zuhakin, on keskeistä kurdien kollektiiviselle identiteetille ja poliittiselle itsetietoisuudelle. Turkin armeijan tapa vihkiä Afrin valloitetuksi tuhoamalla Kawan patsas on omiaan vahvistamaan kurdien ja kaikkien tarkkailijoiden käsitystä Turkin valtion perustavanlaatuisesta ja rasistisesta vihasta kaikkea kurdien omaehtoista olemassaoloa kohtaan.

Afrinin taistelusta on jo tullut moderni legenda, joka tulee inspiroimaan ja ruokkimaan kurdien kamppailua kulttuurisen ja poliittisen vapauden ja tunnustuksen puolesta. Tätä voi pitää voittona.

Kamran Matin (@KamranMatin)

Katso myös:

Posted in Mielipidekirjoitukset Tagged with: , , , , , , , , , , , ,