Tulkoon Afrinista fasismin hauta – vallankumousta on puolustettava!

Turkkia itsevaltaisesti hallitseva Recep Tayyip Erdogan on uhannut “hukuttaa Afrinin”, yhden Rojavan kantoneista, sekä “puhdistaa” sen ja muut Rojavan alueet “terroristeista”. Pohjois-Syyrian “terroristeilla” Turkin valtio tarkoittaa Rojavan vallankumouksellista itsehallintoaluetta, eli naisten vapautukseen, ruohonjuuritason osallisuuteen ja ekologiaan perustuvaa konfederalistista demokratiaa, ei suinkaan ISISiä tai alueen muita paramilitäärijoukkioita. Päinvastoin, ISIS näyttää saaneen uutta elinvoimaa Turkin hyökkäyksestä Syyrian demokraattisia voimia vastaan. Lauantaina Turkki käynnisti operaation Syyrian puolelle tunkeutumiseksi pommittamilla siviilikohteita ja Syyrian demokraattisten voimien (SDF) asemia 72 sotalentokoneella. Sunnuntaina Turkin miehitysarmeija sekä sen aseistamat ja rahoittamat puolisotilaalliset joukkiot (kuten Al-Qaedan liittolainen Failaq al-Sham) aloittivat maahyökkäyksen, jonka Syyrian demokraattiset voimat (SDF) torjui menestyksekkäästi kaikilla rintamalinjoilla. Maanantaina taistelut jatkuivat intensiivisinä Afrinin rajaseuduilla, ja Turkin armeijan eteneminen on pysähtynyt ensimmäisiin kyliin vallankumouksellisella maaperällä.

SDF:n voimakkaimman jäsenjärjestön, Kansan itsepuolustusjoukkojen (YPG) mukaan mittavat ilmapommitukset osoittavat Turkin pelkäävän suoraa yhteenottoa vallankumouksellisten militioiden kanssa ja pyrkivän pelottelemaan Afrinin väestön pois alueelta. YPG:n naisorganisaation, Naisten isepuolustusjoukkojen (YPJ), komentajan Axin Efrînin mukaan “Turkki ajattelee, että sen hyökätessä Afriniin ihmiset säntäisivät rajoille. Aiemmin Turkki rakensi rajalle muurin, jota olemme kutsuneet häpeämuuriksi, ja nyt he rakentavat rajamuuriin portteja”.

Afrinin väestö on kuitenkin osoittanut, että se on valmis puolustamaan Rojavan ja Pohjois-Syyrian vallankumousta fasistisia voimia vastaan. Torstaina järjestetyissä massiivisissa mielenosoituksissa ihmiset osoittivat, etteivät ole lähdössä minnekään ja huusivat iskulauseita kuten “Afrin ei koskaan kumarra Turkin edessä!”, “Emme koskaan luovuta Afrinia!”, “Voittomme tulee olemaan suuri Afrinissa ja Shehbassa aivan kuin Kobanessa ja Raqqassa!” Päivää aiemmin sadat ihmiset jonottivat Siviilien puolustusvoimien (HPC) toimistoilla saadakseen aseita ja liittyäkseen HPC:n, jonka jäsenmäärä on noussut nopeasti yli viiteen tuhanteen. YPG:n esikunnasta puolestaan sanotaan, että “me, YPG:n yleisesikunta Afrinissa, vahvistamme ettei Turkki pysty tuhoamaan vapaata tahtoamme ja vastarintaamme ilmapommituksilla. Olemme jo nähneet, ettei tähän mennessä yksikään ihminen ole poistunut Afrinista ja jättänyt kotiseutuaan.” Vaikka Turkki pystyisikin tunkeutumaan Afrinin alueelle – mikä näyttää jo itsessään äärimmäisen vaikealta tehtävältä – sen on varauduttava pitkäkestoiseen sissisotaan ja siviilivastarintaan ympäristössä, jossa väestön suhtautuminen sen miehitysarmeijaan ja fasistiseen politiikkaan on täysin vihamielinen.

Afrinin kauppungin naapurustot järjestäytyvät puolustamaan itseään ja alueitaan Turkin miehitysarmeijaa vastaan.

Turkin hyökkäys Afrinin kantoniin osuu juuri ajankohtaan, jolloin YPG, YPJ ja näiden johtama SDF olivat viimeistelemässä Cizren myrskyksi nimettyä operaatiota, eli koko itäisen Syyrian (Deiz ez-Zorin) vapauttamista ISIS:n hirmuvallasta. Turkki puolestaan sanoo “puhdistavansa” Afrinin alueen “terroristeista” hyökkäämällä SDF:n puolustamalle koko Syyrian vakaimmalle ja rauhallisimmalle alueelle, joka on vuosia majoittanut satojatuhansia maansisäisiä pakolaisia, jossa konfederalistiset ja demokraattiset instituutiot nauttivat yhteiskunnan laajaa luottamusta ja kannatusta, ja jossa suoraa demokratiaa ja naisten asemaa vahvistetaan kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Turkki tukee välillisesti Islamilaista valtiota Syyriassa. Terroristijärjestö on muun muassa pystynyt myymään öljyä ja ryöväämiään perintökalleuksia ja kulttuurihistoriallisia taide-esineitä Turkin pimeille markkinoille sekä kuljettamaan taistelijoitaan Turkin puolelle sairaalahoitoon. Turkki on myös toiminut läpikulkupaikkana Euroopasta ISIS:n riveihin matkustaneille tai sieltä palanneille terroristeille. Juuri tänään julkaistun uutisen mukaan kurdisissien elokuussa pidättämät Turkin salaisen poliisin (MIT) päälliköt myönsivät Turkin salaisen poliisin kouluttaneen ja aseistaneen ISISin ja Al-Nusran taistelijoita, sekä kuljettaneen näille aseita, ammuksia ja räjähteitä “erityisillä valkoisilla Mercedes-minibusseilla” ja kuorma-autoilla. Demokraattinen ja monikulttuurinen Rojavan alue puolestaan on täydellisessä talous- ja rajanylityssaarrossa Turkin puolelta. “Asian laita on se, että voittomme ISISiä vastaan oli todellisuudessa voitto Turkin valtiosta Syyriassa […] Kaikki sotajoukot, jotka ovat hyökänneet meitä vastaan Rojavassa, Pohjois-Syyriassa, ovat olleet Erdoğanin ja Turkin valtion kasvatteja”, YPJ:n komentaja Axîn Efrîn sanoi ANF uutisille.

Turkki on juuri nyt peloissaan Etelä-Kurdistanissa, sekä Itä-Kurdistanissa (Rojhelatissa) ja Iranissa levinneiden kapinoiden jälkeen ja pyrkii murskaamaan Pohjois-Syyrian vapausliikkeen, joka nauttii yhä laajempaa kannatusta alueen kurdien, assyrialaisten, jesidien, turkkilaisten ja arabien keskuudessa. Turkin Hyökkäys Rojavaan on ensinnäkin pyrkimys kääntää huomiota pois Turkin sisäpoliittisista ongelmista, joihin Erdoganin uusottomaaniset fantasiat ovat maan ajaneet. Toisekseen Turkin hyökkäys Rojavaan on tekohengitystä ISISille ja Operaatio Eufratin kilveksi kutsutulle sekalaiselle joukolle palkkasotilaita ja islamisteja, joita Turkki käyttää sijaistaistelijoinaan sodassaan demokratiaa, vapautta ja kulttuurista, etnistä ja yhteiskunnallista autonomiaa vastaan. ISISin onkin aloittanut pienimuotoisen offensiivin Syyrian demokraattisten voimien hallitsemille alueille Deir ez-Zorissa, Syyrian itäosissa, samaan aikaan Turkin aggression kanssa.

Turkin “terrorisminvastaisessa” retoriikassa on huomioitava, että Turkin nationalistisen hallinnon silmissä kaikki kurdit ovat “terroristeja” eikä terrorismia ole määritelty edes mihinkään tiettyyn järjestöön kuulumisen perusteella. Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n tunnukset, sen vangitun johtajan Abdullah Öcalanin kuvat sekä kaikkien kurdien vapausliikkeeseen ja demokraattisen konfederalismin yhteiskuntafilosofiaan liittyvien järjestöjen, kuten Rojavan siviilihallinnon tai sen militioiden YPG:n ja YPJ:n, tunnukset on Turkissa ankarasti kriminalisoitu ja niiden käyttöä valvotaan aktiivisesti. Kaikki, jotka osoittavat tukeaan Rojavan ihmisten vastarinnalle ja vapaustaistelulle, voidaan Turkissa asettaa syytteeseen “terroristisen propagandan levittämisestä”. Saman kohtalon voi saada käytännössä mikä hyvänsä Erdoganin hallintoa kritisoiva järjestö tai julkaisu, lähtien eduskuntapuolue HDP:n hajottamisesta anarkistisen Meydan-lehden toimittajakunnan ja jakelijoiden vangitsemisiin. Afrinin “puhdistaminen terroristeista” on siis ymmärrettävä pyrkimykseksi koko väestön väestön alistamiseen, pakkosiirtoihin tai jopa kansanmurhaan, mikä ei olisi lainkaan poikkeuksellista modernin Turkin valtion historiassa.

Jotta Syyrian ja laajemmin Lähi-idän konflikteihin saadaan rauhanomainen ja demokraattinen ratkaisu, on Pohjois-Syyrian feminististä, demokraattista ja federalistista vallankumousta puolustettava ja vietävä eteenpäin kohti kaikkien vapautta. Pohjois-Syyrian federaation yhteiskuntasopimus ei ainoastaan tunnusta alueen etnistä ja kulttuurista moninaisuutta ja rinnakkaiseloa rauhassa, vaan vaatii eri yhteisöille ja ihmisryhmille täyttä itsemääräämisoikeutta ja yhteiskunnallista autonomiaa. Välttämätön askel tähän suuntaan on ISISin ja Turkin miehitysarmeijan aggression torjuminen. ISIS olisi jo lyöty, jos Turkki ei olisi tukenut sitä kulissien takana. Turkin uusottomaaniset fantasiat olisivat jo kaatuneet omaan mahdottomuuteensa, ellei Turkki nauttisi Suomen ja Saksan kaltaisten maiden diplomaattista, taloudellista ja sotilaallista tukea.

Turkin aggression aikaan on erityisen tärkeää jakaa tietoa, toimia kaduilla ja painostaa Turkkia sekä sen länsimaisia valtiollisia ja taloudellisia kumppaneita kaikin keinoin perääntymään Rojavan miehityssuunnitelmista. Helsingissä järjestetään mielenosoitus Afrinin vastarinnan tueksi keskiviikkona 24. tammikuuta kello 13. Kehotamme osalistumaan mielenosoitukseen ja verkostoitumaan kurdien vapausliikkeen sekä muiden Rojavan ystävien kanssa. Kehotamme kaikkia antifasisteja tukemaan aktiivisesti Rojavan vallankumousta sekä sen itsepuolustusjoukkojen YPG:n, YPJ:n ja SDF:n taistelua Turkin hirmuhallintoa, ISIStä sekä muita terrorin ja sorron voimia vastaan.

Bijî Berxwedana Efrînê! Bijî Şoreşa Rojava! Werin kolanan, werin kolanan!

Eläköön Afrinin vastarinta! Eläköön Rojavan vallankumous! Kaduille, kaikki kaduille!

Katso myös: