Tämä teksti on aikasemmin julkaistu “Siiveniskuja – Varisverkosto 10 vuotta” -kirjassa, ja julkaisemme sen nyt ensimmäistä kertaa netissä. Teksti käsittelee itsenäisyyspäivän mielenosoituksia, keskittyen erityisesti Helsinki ilman natseja -demon viime vuosiin. Myös tänä vuonna 6.12. järjestetään natsikulkuetta vastustava Hin, ja kannustammekin kaikkia lukijoitamme saapumaan yhdessä Helsinkiin näyttämään natseille, etteivät he ole tervetulleita kaduillemme!
Olemme vuosien varrella julkaisseet lukusia analyyseja ja haastatteluja Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen sekä fasistien 612-soihtikulkueen tiimoilta (osa näistä teksteistä on luettavissa tässä julkaisussa). Tässä tekstissä pureudumme 2020-luvun kehityskulkuihin itsenäisyyspäivän osalta ja päivitämme tilannetta.
Mitä natseille on tapahtunut 20-luvulla?
Vuonna 2020 Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osasto kiellettiin virallisesti pitkän väännön jälkeen korkeimmassa oikeudessa. Jälkikäteen voidaan sanoa, että kieltopäätös oli käänteentekevä fasistiselle liikkeelle. Natsit eivät ole toipuneet PVL:n lakkauttaumisesta. Pitkittynyt oikeudenkäynti vei järjestöltä paljon resursseja, ja se näkyi etenkin vähenevässä katu- ja muussa toiminnassa. Vaikka oikeudenkäynnin ja valituskierrosten aikana yritettiin perustaa uusia ryhmiä ja järjestöjä, olivat monet näistä vain lyhytikäisiä, muutaman hengen projekteja jotka eivät onnistuneet houkuttelemaan osallistujia eikä niihin sitouduttu pitkäjänteisesti.
Alkuvuodesta 2020 Suomeen levinnyt koronapandemia vähensi merkittävästi jo hiipunutta natsitoimintaa. Koronan mukanaan tuomat kokoontumisrajoitukset yhdessä syksyllä tehdyn korkeimman oikeuden kieltopäätöksen kanssa löivät naulan arkkuun fasistien avoimelle katutoiminnalle. Poikkeustilan myötä toiminta hiipui, eikä se enää palannut aikasemmalle tasolle. Esimerkiksi 612- soihtukulkue peruttiin vuonna 2020, jonka jälkeen se on osallistujamäärältään kutistunut vuosi vuodelta.
Vuoden 2024 kesäkuussa Yhdysvallat luokitteli PVL:n ja sen eri Pohjoismaissa toimivat haarat terroristijärjestöksi. Luokitus on vaikeuttanut ja osittain katkaissut järjestön rahaliikennettä ja sulkenut nettisivuja. On syytä uskoa, että ratkaisu vaikeuttanee resurssien hankkimista sekä PVL:n kykyä mobilisaatioon. Tuoreen päätöksen seurauksista on tosin tässä vaiheessa vielä liian aikasta vetää suurempia johtopäätöksiä.
Samalla kun PVL:n jäänteet näyttävät kutistuneen olemattomiksi, on Suomessa perustettu liuta uusia ryhmiä, jotka toimivat selvästi salamyhkäisemmin eivätkä edes pyri avoimeen toimintaan. Tällä hetkellä näyttää siltä että natsit keskittyvät oman alakulttuurinsa rakentamiseen ja rekrytoimaan uusia jäseniä niin sanotun “kulttuuritoiminnan” kautta. Tähän lukeutuvat ennen kaikkea livemusiikki, tappeluharjoitukset, konferenssit ja muut kokoontumiset suljettujen ovien takana.
Fasistien oma puolueprojekti Sinimusta liike (SML) romahti kun oikeusministeriö päätyi perumaan puolueen rekisteröinnin keväällä 2024. Ennen tätä SML sai kerättyä vaaditut kannattajakortit kasaan ja osallistui vuoden 2023 eduskuntavaaleihin jossa se sai 2307 eli 0.07% annetuista ääntä. Poistamispäätöksen taustalla oli puolueen ohjelman sisällöt jotka rikkoivat perustuslakia. Itsenäisyyspäivän pienempi, alusta alkaen avoimen fasistinen “Suomi herää” -mielenosoitus on myös ollut osittain SML:n kontolla, yhteistyössä entisten PVL:n aktiivien sekä muiden pitkän linjan fasistien kanssa. (toim. huom: Oikeusministeriö on taas hyväksynyt Sinimustan liikkeen puolueeksi toukokuussa 2025)
Huomion arvoista on se, että vaikka katuliikkeenä fasistien voima on selvästi tällä vuosikymmenellä heikentynyt eivätkä he pysty mobilisoimaan edes omiaan tapahtumiinsa, löytyy Suomen nykyhallituksesta useampikin radikaali perussuomalainen, jolla on suorat ja pitkäaikaiset kytkökset puolueen ulkopuolisiin fasisteihin. Merkittävä määrä suomensisulaisia ja fasisteja lähellä olevia perussuomalaisia on tällä hetkellä päättävissä asemissa: esimerkiksi Mauri Peltokangas (perusuomalaisten varapuheenjohtaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja Sisun piiripäällikkö Keski-Pohjanmaalla), Vilhelm Junnila, joka erotettiin elinkeinoministerin paikalta natsikytköksien takia, hänen tilalleen noussut Wille Rydman, joka on ollut otsikoissa niin alaikäisten seksuaalisesta ahdistelusta kuin myös rasistisista kirjoituksistaan, Jussi Halla-aho (eduskunnan puhemiehenä) sekä sisäministeri Mari Rantanen, joka huutelee sosiaalisessa mediassa väestönvaihdosta. Selvää on että vuosien varrella fasistinen ajattelu on perussuomalaisissa vahvistunut entisestään ja on selvästi puoluetta määrittelevä linja puheenjohtaja Riikka Purrasta alkaen (hänkin on haaveillut ei-valkoisten joukkoampumisesta junassa).
Helsinki ilman natseja 2020-luvulla
Koronavuonna 2020 Helsinki ilman natseja -mielenosoitus (Hin) peruttiin, kun tuli selväksi että natsit eivät lopulta järjestäkkään omaa soihtukulkuettaan kokoontumisrajoituksiin vedoten, jotka tuolloin olivat voimassa Uudellamaalla. Tätä seurasi surkuhupaisa kissa ja hiiri -leikki antifasistien kanssa: Suomi herää -mielenosoituksen järjestäjät ilmoittivat viime tingassa järjestävänsä oman mielensosoituksensa ensin Tampereella, jonka he nopeasti peruivat, ja viimeisimpänä yrityksenä saada edes jotain aikaan natsit ilmoittivat siirtävänsä mielenosoituksen nettiin striimattavaksi, joka tämäkään ei ikinä toteutunut. Näin ollen vuonna 2020 ei järjestetty itsenäisyyspäivänä yhtään ainutta äärioikeiston mielenosoitusta. Ottaen huomioon että 612-mielenosoitus oli kasvanut vuodesta 2014 vuoteen 2017 ja alkanut tämän jälkeen kutistua, oli vuoden 2020 marssin peruminen merkittävä tappio fasisteille. Peruminen vaikeutti seuraavien vuosien mobilisointia ja näkyi selvästi vähenevinä osallistujamäärinä tulevissa mielenosoituksissa.
Seuraava vuosi toi mukanaan jännitystä: millainen itsenäisyyspäivästä tulisi koronarajoituksien jälkeen? Kuinka paljon fasistien 612-kulkue ja toisaalta Helsinki ilman natseja onnistuisivat saamaan ihmisiä kaduille?
Vuonna 2021 Helsinkin ilman natseja onnistui ensimmäistä kertaa blokkaamaan soihtumarssin reitin. Narinkkatorilta lähtenyt Hin-kulkue pysähtyi poliisin ja natsien yllätykseksi Runeberginkadulla Töölössä, vallaten kadun 612-marssin reitiltä. Itse blokki kesti useamman tunnin, paikalla kuultiin esiintyjiä ja puheita, tunnelma oli iloinen ja voitokas kylmästä säästä huolimatta. Poliisi yllätettiin täysin ja natsit surkuttelivat kun heidän kulkueensa ohjattiin kiertoreitille.
Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen osallistui noin 1500 ihmistä, ollen taas kerran päivän suurin tapahtuma, mikä oli osoitus antifasistien onnistuneesta mobilisaatiosta. Samaan aikaan soihtukulkueessa osallistujia oli enää alle 500, siinä missä se huippuvuotenaan 2017 onnistui houkuttelemaan yli tuhat ihmistä äärioikeistomarssille Töölön kaduille.
Katublokissa oli tuttuun tapaan vahvasti läsnä laaja joukko eri toimijoita ja ryhmittymiä, vasemmistonuorista siirtolaisiin ja tutkijoista ympäristöliikkeeseen. Jo vuonna 2019 ensi kertaa koolle kutsuttu ympäristöblokki oli isosti läsnä mielenosoituksessa. Tulevina vuosina ympäristöblokin koko jatkoi kasvuaan, ja oli näkyvästi mukana mobilisaatiossa ja itse mielenosoituksessa. Kadun blokkaaminen ja sitä seurannut katujuhla olivat iso muutos vuosia kestäneessä mielenosoitusperinteessä: ensi kertaa Hin asettui fyysisesti estämään fasistien marssin ja pakotti heidät alkuperäiseltä reitiltään. Aloitteellisuus ja voima olivat antifasisteilla. Vuosia kestänyt mobilisaatiotyö ja antifasismin valtavirtaistaminen etenkin Hin:n kaltaisten massatapahtumien kautta kantoi hedelmää.
Merkittävän tästä kadunvaltauksesta tekee lisäksi se, että vuosien varrella poliisit ovat johdonmukaisesti suojelleet soihtukulkuetta ja sen mahdollistaminen on ollut poliisin prioriteetti itsenäisyyspäivänä. Voidaankin todeta että poliisi epäonnistui itse asettamassaan tavoitteessa vuonna 2021.
Seuraavana vuonna Narinkkatorilla koettiin absurdi tilanne, kun Helsinki ilman natseja oli kokoontumassa: Poliisi päätti täysin mielevaltaisesti kieltää mielenosoituksesta niin soundiauton kuin myös PKK:n (Kurdistanin työväenpuolue) sekä kaikkien muiden kurdijärjestöjen tai niihin viittaavat liput. Perusteluna poliisi totesi että kyseiset liput “voivat provosoida ja aiheuttaa vastakkainasettelua”. Samaan aikaan Oulussa järjestetyssä Oulu ilman natseja- mielenosoituksessa poliisi oli yrittänyt yhtä lailla puuttua kurdilippuihin jo ennakkoon, mutta kun paikallinen toimittaja kyseli päätöksen perään ennen mielenosoitusta, poliisi perui päätöksensä. Tässäkin valossa poliisin päätös Helsingissä näytti aivan tuulesta temmatulta. Soundiauto ja kurdijärjestöjen liput ovat olleet näkyvästi läsnä mielenosoituksessa jo viime vuosikymmenellä, eikä poliisi ole silloin nähnyt kertaakaan tarpeelliseksi niihin puuttua. On hyvin mahdollista että samaan aikaan käynnissä olleet neuvottelut Suomen Nato-jäsenyydestä olivat kiellon takana: Turkin diktaattori Erdogan oli jo useaan otteeseen vaatinut Suomea ja Ruotsia koventamaan kurdeihin kohdistuvaa poliittista sortoa, jotta Turkki hyväksyisi maiden Nato-jäsenyydet.
Poliisin perseilystä huolimatta Hin suuntasi kohti Töölöä ja valtasi taas kadun viime vuoden tapaan. Kulkue pysähtyi samaan paikkaan kuin aikasemmin, ja pakotti natsien soihtumarssin kiertoreitille.
Vuoden 2021 katublokista alkaen aloitteellisuus ja onnistumiset ovat olleet antifasisteilla. Jatkona tälle päätettiin vuonna 2023 kokeilla jotain uutta: Helsinki ilman natseja ilmoitettiin kokoontumaan Töölön torille ennen 612-marssia. Taustalla vaikuttivat haluttomuus kangistua kaavoihin, kun kahden viime vuoden katublokkaukset olivat onnistuneet, ja toisaalta myös poliisin räikeän valikoiva ja epäjohdonmukainen toiminta vuosien varrella, joka huipentui vuoden 2022 lippusekoiluun.
Vaikka poliisi oli päättänyt ennakkoon kieltää mielenosoitusta kokoontumasta Töölön torilla ja puhui mediassa “laittomasta mielenosoituksesta”, paikalle kerääntyi kiellosta huolimatta 1500 ihmistä vastustamaan natsimarssia ja estämään sen kokoontumista. Oli ilahduttavaa nähdä, kuinka monet uhmasivat poliisin kieltoa päättäväisesti ja halusivat olla paikalla vastustamassa natseja. Töölön tori oli vuosien kamppailujen jälkeen antifasistinen ja tunnelma oli musiikin siivittämänä riehakas.
Viime vuosien tapaan poliisin suhtautuminen antifasistiseen ja antirasistiseen mielenosoitukseen oli taas kerran vihamielinen: Poliisi tyhjensi torin väkivalloin aikansa ihmeltyään, ja ajoi muun muassa hevosilla väkijoukkoon. Virkavallan sekavat ja ristiriitaiset ohjeet sekä väkivaltaiset ylilyönnit paikan päällä johtivat useisiin loukkaantumisiin ja vammoihin. Poliisi näytti taas kerran että yhä kutistuvan natsijoukon suojeleminen on tärkeämpää kuin ihmisten turvallisuus ja oikeus osoittaa mieltään. Kuten niin usein, suurimman uhan väkivaltaan ja turvallisuudelle aiheuttivat fasistien lisäksi taas kerran poliisit itse.
Lopulta 612-soihtumarssi kokoontui Töölön torilla noin tunnin myöhässä poliisin suojeluksessa. Hin oli siirtynyt ympäröiville sivukaduille ja natsien torilla pitämät puheet jäivät heitä vastustavien huutojen alle. Hiipuva natsimarssi onnistui kokoamaan noin 400 äärioikeistolaista ja alakuloinen kulkue suuntasi ankeana Hietaniemeen.
Natsimarssi kutistuu, antifasismi normalisoituu
Natsit ovat selkeästi epäonnistuneet uudistamaan soihtukulkuetta koronan jälkeen. Toisaalta fasistiyhteyksiä ja avointa natseilua ei enää pyritä peittelemään samalla tavalla kuin 2010-luvulla. Samalla kainalon tuulettelu, natsihuudot ja -symboliikka karkoittaa tehokkaasti muut “isänmaalliset” jotka ovat naivisti uskoneet alkuvuosien “epäpoliittiseen muistokulkue”-propagandaan.
Poliisin väkivallan käyttö on noussut enemmän esiin 2020- luvulla, etenkin yhteydessä ympäristöliikkeen ja Elokapinan mielenosoituksiin. Asia sinänsä ei ole uusi, väkivalta ja sen uhka ovat poliisin toiminnan keskiössä, ja tämänhetkistä yhteiskuntaa ja sen jatkumista haastavat tahot ovat väkivallan kohteena. Jo ensimmäiset itsenäisyyspäivän natsimarsseja vastustavat antifasistiset mielenosoitukset vuonna 2015 ja 2016 olivat poliisiväkivallan ja tukahduttamistoimien kohteina. Toisaalta uutta 20-luvulla on mediassa esiintynyt keskustelu poliisin käyttämien otteiden mahdollisista ylilyönneistä. Perinteisesti poliisi on pystynyt oikeuttamaan käyttämäänsä väkivaltaa antifasistisissa tapahtumissa ja niiden osallistujia kohtaan kevyin perustein.
Antifasistit ovat onnistuneet useassa asiassa Hin:in kanssa: antifasistinen toiminta on löytänyt paikkansa Helsingin (ja muidenkin kaupunkien) ulkoparlamentaarisessa toiminnassa ja saanut laajempaa hyväksyntää valtavirrassa. Vaikka media on yrittänyt vuosi toisensa jälkeen leimata tapahtuman vain “äärivasemmiston riehumiseksi”, on osallistujissa ollut todistetusti tuhansia erilaisia ihmisiä eri taustoista. Antifasistinen massatapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa itsenäisyyspäivän isoimpana mielenosoituksena, ja toisaalta myös tuonut toiminnalle laajempaa yhteiskunnallista hyväksyntää.
Järjestäjät ovat onnistuneet myös keskeisessä tavoitteessaan vastustaa äärioikeiston pyrkimystä omia itsenäisyyspäivä omaksi voimannäytön huipentumakseen. 612-soihtukulkueen osallistujat vähenevät vuosi vuodelta, ja tapahtuman taustat ja poliittinen luonne eivät ole enää kenellekkään epäselviä. Samalla tilan vieminen konkreettisesti ja fasistien vastustaminen asettumalla fyysisesti heidän tielleen on onnistunut. On myös huomionarvoista kuinka monet ihmiset ovat vuosi toisensa jälkeen valmiita asettumaan fasistien tielle ja toimimaan suoraan heitä vastaan, poliisin väkivallasta ja ennaltaarvaamattomasta sekoilusta huolimatta. Hin on onnistunut näyttämään että suora toiminta ja laaja-alainen natsien vastustaminen ovat mahdollisia myös Suomessa.
Helsinki ilman natseja on myös luonut uudenlaisia yhteyksiä ja yhteistyötä erilaisten ryhmien ja toimijoiden välille. Koalition eri tahot ovat jatkaneet ja syventäneet yhteistyötään myös itsenäisyyspäivän ulkopuolella. Hin on myös tuonut uusia ihmisiä antifasistiseen ja vasemmistolaiseen liikkeeseen. Kaiken kaikkiaan ulkoparlamentaarinen vasemmisto on vahvistunut Helsingissä 2020-luvulla ainakin osittain Hin:ssä toimimisen kautta ja sen ansiosta.
Miten tästä eteenpäin
Antifasistiset toimijat ovat nykypäivänä moninaisempia kuin vielä 5 tai 10 vuotta sitten, ja ulkoparlamentaarisissa liikkeissä on nähdäksemme ylipäätään suurempi ymmärrys tarpeesta teemalle. Varisverkosto ei ole ainoa antifasistinen toimija Suomessa, ja laajaa yhteistyötä tehdään eri toimijoiden kanssa. Tampereella ja Turussa fasistiset toimijat ovat lähestulkoon lopettaneet toimintansa sattunaisia pikkutapahtumia lukuunottamatta. Vuosia kestänyt antifasistinen toiminta on tuottanut tulosta, viimeisimpänä Turussa: Kansallismielisten liittouman kuusi vuotta järjestämä 188-Kukkavirta-mielenosoitus päätettiin lopettaa 2024.
Ympäristöliike on palannut kaduille ryminällä ja onnistuu mobilisoimaan satoja ihmisiä jatkuvasti. Viime vuosikymmenen lopussa, etenkin vuodesta 2018 alkanut nousujohde katkesi koronaan. Koronavuosien jälkeen nousujohteesta on nyt saatu uudestaan kiinni. Samalla antifasismi ja ympäristöliike ovat lähentyneet toisiaan 20-luvulla ja yhteistyötä on tehty puolin ja toisin. Ympäristöliike on myös pitkään toiminut yhteistyössä Hin:in kanssa. Lisäksi analyysi antifasismin tärkeydestä osana ympäristökamp- pailuja on lisääntynyt.
Toisaalta on myös todettava että parlamentaarinen politiikka jatkaa luisuaan oikealle: Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostama sinimusta hallitus ajaa läpi kurjistamista kaikilla yhteiskunnnan osa-alueilla. Leikkausia, heikennyksiä ja kurjuutta jaellaan minkä rasismikohuilta keretään. Samalla näyttää siltä, että tähän kehitykseen on herätty laajemmin yhteiskunnassa ja sitä ollaan myös valmiita vastustamaan: niin ammattiyhdistysliike, opiskelijat, järjestöt ja sorretussa asemassa olevat ovat valmiita asettumaan meneillään olevaa kehitystä vastaan. Lakkojen, valtausten, mielenosoitusten ja yleisen aktiivisuuden lisääntyminen näyttää lupaavalta, joskin niiden pitkäkantoisempia vaikutuksia on vaikea tässä hetkessä arvioida. Varmaa on, että tarvetta niin hallituksen politiikan vastustamiselle kuin myös arjen selviämisen järjestämiselle ja järjestäytymiselle tulee olemaan koko 20-luvun.
Antifasismin näkökulmasta tämän vuosikymmenen yksi suuri haaste onkin vastata katunatsien lisäksi parlamentaariseen ja “salonkikelpoiseen” fasismiin, samalla kun kaduilla ei anneta natseille tilaa. Taktiikoita on pakostakin laajennettava ja uusia liittolaisuuksia solmittava, kun tuhoa ja kurjuutta ajava politiikka saavat yhä enemmän jalansijaa yhteiskunnassa. Tarve antifasistiselle toiminalle on edelleen olemassa, jollei jopa kiireellisempänä kuin aikaisemmin.
