Partiya Karkerên Kurdistanê (PKK, Kurdistanin työväenpuolue) täyttää tänään neljäkymmentä vuotta.
1970-luvun alkupuolella joukko nuoria kommunisteja alkoi järjestäytymään Abdullah Öcalanin johdolla Ankaran kaupungissa Turkissa. “Kurdistanin vallankumouksellisina” tunnetun, mutta vielä tässä vaiheessa nimettömän kapinallisverkoston tavoitteena oli kommunistinen maailmanvallankumous sekä sorretun kurdikansan vapautus. Heidät oli ajanut radikaaliin poliittiseen toimintaan luokkaerot, imperialismi ja vuosikymmeniä jatkunut kurdivähemmistön alistaminen. Taustalla oli myös radikaalivasemmiston nousu 1960-luvulla niin Turkissa kuin maailmanlaajuisesti. Öcalan ja hänen toverit ajattelivat kuitenkin, että turkkilaiset kommunistit olivat liiaksi omaksuneet valtion nationalistisen ja kurdivastaisen ymmärryksen anatolian alueen historiasta ja tämän takia kurdien oli organisoiduttava myös oman identiteettinsä ympärille.
PKK omaksui nykyisen nimensä 27. marraskuuta 1978, jolloin “Kurdistanin vallankumoukselliset” ryhmittyivät tiukasti järjestäytyneeksi taisteluorganisaatioksi puolueen ensimmäisessä kongressissa Amedin (Diyarbakirin) maaseudulla. Tässä vaiheessa heillä oli jo muutama sata jäsentä ja tuhansia kannattajia. Ensimmäisen puoluekokouksen vuosipäivänä vietetään tänäkin vuonna PKK:n vuosijuhlaa. Vastaperustetun puolueen virallinen linja oli vuosien ajan marxismi-leninismi, joka haki inspiraatiota monista kolmannen maailman vapautusliikkeistä. PKK:n alkuperäisenä tavoitteena oli luoda sosialistinen Kurdistanin kansallisvaltio (Kurdistanilla viitataan kurdienemmistöisiin alueisiin Turkin, Syyrian, Irakin ja Iranin valtioiden alueella). Turkissa vuonna 1980 tehdyn sotilasvallankaappauksen jälkeen PKK suuntautui poliittisen työn lisäksi aseelliseen taisteluun ja aloitti sissisodan Turkin valtion kanssa vuonna 1984.
Perustamisensa jälkeen PKK on tehnyt mittavaa käytäntöjen, ideologian, analyysin ja strategioiden uudelleen arviointia ja uudistanut linjojaan. 1980-luvun alkupuolella kurdiliikkeen naiset alkoivat järjestäytyä yhä enemmän itsenäisesti. Vuonna 1987 perustettiin ensimmäiset naisyksiköt PKK:n silloisen aseellisen siiven, Kurdistanin kansan vapautusarmeijan (ARGK:n) sisään. Näistä yksiköistä muodostettiin lopulta vuonna 1993 täysin autonominen naisten armeija. Tämän seuraukset ovat olleet järisyttäviä ja näkyvät kurdiliikkeen käytäntöjen lisäksi vuonna 2012 alkaneessa Rojavan vallankumouksessa, jossa naisten vapautus on ollut keskeinen periaate niin käytännöllisellä kuin ideologisella tasolla.
PKK on alusta lähtien ollut luonteeltaan kansainvälisen sosialistisen työväenliikkeen hengessä internationalistinen, joten se on ollut jatkuvasti yhteydessä eri toimijoihin maailmanlaajuisesti. Monet ovat jättäneen jälkensä PKK:n kehitykseen, kuten PKK on jättänyt jälkensä moniin muihin. 1970-luvun lopulla PKK lähetti kaadereitansa harjoittelemaan sissisodankäyntiä palestiinalaisten koulutusleireille. 1990-luvulla kurdiliikkeen piirissä taas alettiin tutustua zapatistiliikkeeseen, jonka 1. tammikuuta 1994 aloittaneesta kansannoususta tulee pian kuluneeksi 25 vuotta. Useammat kommentaattorit ovatkin huomanneet yhtäläisyyksiä kurdi- ja zapatistiliikkeiden tavoissa painottaa autonomiaa valtiollisen ajattelun sijaan.
Kurdiliikkeen historian yksi dramaattisimmista käänteisä on Abdullah “Apo” Öcalanin pidättäminen kansainvälisen operaation seurauksena Keniassa vuonna 1999, josta lähtien häntä on pidetty vangittuna. Tästä lähtien Öcalan on ollut vankina, usein pitkiä aikoja eristyksissä, İmralın vankilasaarella Turkissa. Öcalan aloitti vankilassa mittavan opiskelu- ja kirjoitustyön, joka alkoi muutamassa vuodessa vaikuttamaan merkittävästi kurdiliikkeen vallankumouksellisen paradigman muutokseen kansallisvaltiokeskeisestä ajattelusta kohti paikallisdemokratiaa ja autonomiaa. Tämä johti puolueen luopumiseen ortodoksisesta marxismi-leninismistä ja sen korvaamiseen demokraattisella konfederalismilla.
Vuonna 2001 PKK lisättiin Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin terroristijärjestöjen listalle Turkin ja muiden valtioiden painostuksesta. Turkki on NATO-maa, ja sillä on sotilasliiton toiseksi isoin armeija, heti Yhdysvaltojen jälkeen. Armeijan koostaan huolimatta Turkki ei ole kuitenkaan onnistunut kukistamaan laajaa tukea kurdien keskuudessa nauttivaa PKK:ta. Sissisodankäynnistä huolimatta kurdiliike painottaa kuitenkin, että tärkein taistelu ei ole sotilaallinen vaan ideologinen. Tämä näkyy käytännössä Rojavassa, jossa demokraattisen konfederalismin periaatteet ovat levinneet koko yhteiskuntaan koulutuksesta sairaanhoitoon ja taloudesta maanviljelyyn. PKK:n poistaminen terroristilistoilta on yksi kurdiliikkeen lyhyen aikavälin päätavoitteista, johon myös eurooppalaiset ja amerikkalaiset voivat vaikuttaa.
PKK:n kanssa demokraattisen konfederalismin jakava kurdiliike on levinnyt Turkin lisäksi Syyriaan, Iraniin ja Irakiin sekä Eurooppaan kurdidiasporan muodossa. Vuonna 2012 Pohjois-Syyrian kurdialueilla alkanut Rojavan vallankumous on tästä voimakkain esimerkki. Yli kahden miljoonan ihmisen autonomisella alueella laitetaan käytäntöön demokraattisen konfederalismin periaatteita, joista kolme keskeisintä ovat naisten vapautus, suora demokratia ja ekologia. Samalla Rojavassa on opittu suoraan PKK:n vuosikymmeniä käymästä kamppailusta, sillä Rojavaan on lähtenyt PKK:n vanhoja kaadereita rakentamaan vallankumousta ja puolustamaan aluetta ISISin sekä muiden ääri-islamistien ja Turkin hyökkäyksiltä.
Samalla kun Rojavassa on puolustettu ihmiskuntaa ISIStä vastaan, on PKK:n kamppailu jatkunut Turkissa. Kaakkois-Turkissa sijaitsevalla Bakurin kurdienemmistöisellä alueella tilanne leimahti jo hetkelliseksi sisällissodaksi vuosina 2015-2016, jolloin Turkin valtio miehitti lukuisia kurdialueita. Tuhansien kurdiperheiden elämän tuhoaminen ei kuitenkaan Turkille riittänyt, ja se aloitti tammikuussa 2018 hyökkäyksen Syyrian puolelle Rojavaan. Tämä johti Rojavassa sijaitsevan Afrinin alueen miehitykseen, joka parasta aikaa kamppailee vapautuakseen Turkin miehittäjävaltiosta ja sen tukemista sekalaisista islamistiryhmistä. Vaikeasta tilanteestaan huolimalla kurdiliikkeellä on syytä juhlaan ja viime viikolla Qandilin vuoristossa nähtiinkin jo tasavuosiin liittyviä juhlallisuuksia.
Nykymuotoinen PKK ja koko kurdiliike ovat viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana muuttaneet Turkin ja Syyrian politiikkaa ja vaikuttaneet koko Lähi-idän poliittiseen kehitykseen. Viime vuosina tämä on inspiroinut kasvavaa joukkoa ihmisiä ympäri maailmaa. Myös täällä Suomessa Rojavan vallankumous ja globaali kurdiliike ovat inspiroineet monia. Tässä tekstissä on ainoastaan raapaistu PKK:n historiaa, joka on samaan aikaan jännittävä ja monivaiheinen sekä traaginen ja toivoa antava. Aiheesta voi nykyään onneksi lukea yhä enemmän suomeksi ja vielä enemmän englanniksi, joten itse kukin voi tutustua tahollaan syvällisemmin kurdiliikkeeseen. PKK:n tarina todistaa, että pienestä määrätietoisesta joukosta ihmisiä voi kasvaa miljoonien ihmisten massaliike.
Onnea Kurdistanin työväenpuolue!
Partiya Karkerên Kurdistanê pîroz be!