HOK-Elanto perui itsenäisyyspäivän fasistikeikan Helsingissä – artistilla yhteyksiä äärioikeistoon

hok-elanto

HOK-Elanto ilmoitti eilen, että Suomalaisuuden liiton järjestämä itsenäisyyspäivän fasistikeikka kisahallia vastapäätä olevassa oluthuone William K:ssa on peruttu. Pyhä Kuolema nimisen neofolk-bändin piti soittaa perutulla “suomenmielisellä keikalla”. Pyhä Kuoleman taustalta löytyy Mikko Pöyhönen, joka on soittanut vuosien ajan aktiivisesti erilaisten natsiryhmien keikoilla.

Suomalaisuuden liitto ilmoitti tiistaina 29.11.2016, että William K -ravintola Töölössä on perunut liiton “itsenäisyyspäivän suomenmielisen keikan”. Suomalaisuuden liitto tiedotti asiasta itse tapahtumasivulla Facebookissa ja kertoi HOK-Elannon perustelut keikan perumiselle: “HOK-Elanto haluaa tunnetusti esiintyä suvaitsevaisuuden ja eri kansanryhmien yhteisymmärryksen puolesta. Olemme todenneet, että yhtye Pyhä Kuolema ei vastaa näitä arvoja ja siksi itsenäisyyspäivän keikka on peruttu.”

pyha-kuolema-promo-2-2013-press-quality1
Pyhä Kuolema eli Mikko Ilmari “Riimu” Pöyhönen. Pöyhönen on soittanut viime vuosina lukuisilla natsikeikoilla sooloprojektinsa Pyhä Kuoleman kanssa sekä basistina natsibändi Vapaudenristin livekokoonpanossa.

HOK-Elannon päätöstä voi perustella sillä, että keikalla soittava Pöyhönen on soittanut jo useita vuosia erilaisilla uusnatsiryhmien järjestämillä keikoilla.

Tapahtuman oli tarkoitus toimia Suomalaisuuden liittoa lähellä olevien tahojen, kuten Suomen sisun jäsenten aloittelupaikkana äärioikeiston yhteiselle 612-soihtukulkueelle. Suomalaisuuden liitto perustettiin nationalistisena järjestönä 1906, mutta 2000-luvun alkupuolella suomensisulaiset fasistit valtasivat aiemmin puoluepoliittisesti sitoutumattoman järjestön.

Vuonna 1998 ryhmä nuoria nationalisteja perusti Helsingissä Suomen Sisu -järjestön ja aloitti yhteistyön Suomalaisuuden liiton kanssa. Liitto halusi myös nuoremmat sukupolvet puhumaan suomenkielisen kulttuurin puolustamisen puolesta ja toimimaan pakkoruotsia vastaan. Suomen Sisusta tuli Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestö. Vuonna 2000 Suomen Sisu erosi Suomalaisuuden liitosta. Taustalla olivat linjaerimielisyydet: Suomalaisuuden liitto keskittyi pakkoruotsiin, kun taas Sisulle maahanmuuttokriittisyys oli tärkeä teema. Myöhemmin Suomen Sisun jäseniä, kuten Sisun entinen puheenjohtaja Teemu Lahtinen, on ollut Suomalaisuuden liiton hallituksessa. Fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaisuuden_liitto

Vaikka Suomalaisuuden liitto alkuun karsasti Teemu Lahtisen johtamaa nuorta Suomen Sisua, on järjestö ollut jo pitkään perussuomalaisten äärioikeistolaisen siiven hallussa. Halla-aholainen vuodesta 2009 lähtien liittoa johtanut Sampo Terho valittiin juuri 22.11.2016 yhdeksännelle kaudelle Suomalaisuuden liiton puheenjohtajana. Järjestö on saanut kritiikkiä jopa entisiltä puheenjohtajiltaan:

Suomalaisuuden liiton toiminta ja kannanotot ovat herättäneet keskustelua niin tiedotusvälineissä, liiton entisten vaikuttajien piirissä kuin politiikassakin. Suomalaisuuden liiton entinen puheenjohtaja dosentti Martti Häikiö sanoi vuonna 2001, että järjestön johtoon ovat nousseet julkisuushakuiset ”höyrypäiset fundamentalistit”. Myöskään toinen entinen puheenjohtaja, Veikko Löyttyniemi, ei halunnut olla mukana ”noin ahdasmielisen” liiton toiminnassa. Entinen pääsihteeri Kai Huovinmaa on kuvannut liittoa ”resiinaksi, jossa hiipuvaa vauhtia louskuttaa pari pesäpallofilosofia rohdinpaita päällään ja väinämöispäähineet päässään” ja sen toiminnan olevan ”merkityksetöntä ja ällöttävää puuhastelua, jonka ytimessä on ruotsinkielisiin kohdistuva syrjintä eli ‘sekoilu kielirasismeineen’. Fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaisuuden_liitto

“Suomalaismielisellä” keikalla oli tarkoitus esiintyä Pyhä Kuolema niminen artisti. Pyhä Kuolema eli Mikko Ilmari “Riimu” Pöyhönen soittaa kansallisromantiikalla ja mystiikalla höystettyä neofolkkia. Pöyhönen on tehny Pyhä Kuolema nimellä yhteislevyn  äärioikeistolaista rockia soittavan Vapaudenristin kanssa, joka on julkaistu natsiskinien Sakaramiina pienlevy-yhtiön kautta. Lisäksi Pöyhönen soittaa bassoa samaisen Vapaudenristin livekokoonpanossa. Vapaudenristi soitti viime vuonna äärioikeistolaisella keikalla, joka siirrettiin Club PRKL:ltä natsikytkösten vuoksi malmilaiseen Alem-pizzeriaan. Samalla keikalla esiintyi NSBM:a (national socialist black metal) soittava natsismia avoimesti kannattava Goatmoon. Kirjoitimme tuolloin, ettei näitä yhtyeitä yhdistä niinkään musiikkityyli vaan äärioikeistolainen ideologia.

994106_637808836276007_1407250622_n
Mikko Pöyhönen on levyttänyt natsiskinien Sakaramiina-levymerkille.

Vapaudenristin perustaja Mikko Aspa on yksi Suomen äärioikeistolaisen “musaskenen” aktiivisimmista henkilöistä. Hän esimerkiksi omistaa Lahdessa toimivan Sarvilevyt-levykaupan sekä useita pienlevy-yhtiöitä. Aspa osallistuu aktiivisesti Suomen äärioikeistolaisen musiikkiskenen toimintaan ja levittää sen tuottamaa musiikkia tarjoten näin materiaalisia resursseja äärioikeistolaisille ryhmille. Aspa on kertonut Vapaudenristin haastattelussa (jota referoidaan natsistisessa Veriyhteys-kollektiivin blogissa), että Vapaudenristin ja Pöyhösen Pyhä Kuoleman “yhteislevyn tarkoitus on murtautua ulos nationalistisesta bunkkerista ja tuoda esiin kansallismielisyyden herkempiä puolia erityisesti Pyhä Kuolema esityksillä. Pyhä Kuolema ei olekaan ohjelmallisesti nationalistinen neofolk-viritys, vaan se operoi enemmän kansanrunouden ja kansallisten myyttien maailmassa. Musiikikityylien lisäksi Pyhä Kuoleman musiikki erottuu Vapaudenrististä henkilökohtaisella otteellaan aina lyriikoita myöten. Siinä missä Vapaudenristi korostaa nationalismissaan kansaa ja yhteishenkeä, pureutuu Pyhä Kuolema kansallishengen yksilölliseen kokemukseen.”

pyha-kuolema-alem
Pyhä Kuolema keikkaili avoimesti äärioikeistolaisten bändien kanssa Helsingissä maaliskuussa 2016. Keikkajulisteessa olevan “Modernia maailmaa vastaan!” on suora viittaus italialaisen uusfasisti Julius Evolan kirjaan Revolt Against the Modern World.

Pyhä Kuolema soitti Helsingissä 5. maaliskuuta 2016 keikalla jo aiemmin mainitun Goatmoonin kanssa. Tämän lisäksi Pöyhönen soittaa bassoa Vapaudenristissä, joka keikkailee aktiivisesti uusnatsien keikoilla ja on ilmaissut tukensa tukikeikoilla soittamalla muun muassa Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle. Pöyhönen soitti Helsingissä vain muutama kuukausi sitten Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivijäsenen Jesse Torniaisen tukikeikalla, kun Torniainen istui tutkintavankeudessa Jimi Karttusen taposta.

vapaudenristi
Pöyhönen (oikealla) soittamassa Vapaudenristin akustisessa vedossa Jimi Karttusen tappaneen Jesse Torniaisen tueksi järjestetyllä natsikeikalla Helsingissä 7.10.2016. Vapaudenristi lisäksi keikalla soitti Liittoneuvosto, Mistreat, Marder, Vapaudenristi, Civic Duty, ja Goatmoon.
vapaudenristi_colours_of_autumn_2014
Vasemmalla Mikko Pöyhönen ja oikealla Mikko Aspa soittamassa syksyllä 2014 Vapaudenristissä uusnatsien järjestämällä keikalla Jyväskylässä. Oikealla ylhäällä natsiskinien RAC-lippu ja oikeassa alakulmissa vasemmalla ja oikealla uusnatsien hakaristin korvikkeena suosima kelttiristi-lippu.
poyhonen-ja-aspa-jyvaskylassa
Sama uusnatsien keikka Jyväskylässä vuonna 2014. Yleisö tekee natsitervehdyksiä, kun Pöyhönen (vasemmalla) Aspa soittavat Vapaudenristin keikkaa.

Pöyhönen on soittanut Vapaudenristin livekokoonpanossa bassoa natsikeikoilla jo usean vuoden ajan, esimerkiksi uusnatsien järjestämässä Colours of Autumn keikalla syksyllä 2014 (ylläolevat kaksi kuvaa) ja natsiskinien Crew 38 -ryhmän keikalla syksyllä 2015. Kaikilla näistä keikoista on ollut Vapaudenristin rinnalla myös bändejä, joissa soittaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston jäseniä.

mikko-poyhonen-mistreat-paita
Pöyhönen soittamassa bassoa Vapaudenristissä natsiskinien Crew 38:n järjestämällä keikalla Jyväskylässä 5.9.2015. Taustalla ja oikealla alakulmassa oleva riimulogo on natsistisen Veriyhteys-kollektiivin logo.

Pöyhösen sooloprojekti, neofolkkia soittava Pyhä Kuolema, on Vapaudenristin edustamaan suoraviivaiseen RAC:hen verrattuna hyvin erilainen musiikillisesti ja poliittisesti. Molempien (tausta)ideologia on kuitenkin toisen maailmansodan jälkeinen muunnelma eurooppalaisesta fasismista.

pk_logo
Pyhä Kuoleman logona toimii äärioikeistolaisten suosima “aurinkopyörä”, joka yhdistetään myös uuspakanallisiin liikkeisiin.

Artikkelissaan Apoliteic music: Neo-Folk, Martial Industrial and ‘metapolitical fascism’ tutkija Anton Shekhovtsov ehdottaa radikaalioikeistolaisen musiikin erottelua kahteen suuntaukseen. Vapaudenristin edustama suoraviivaisesti valkoista ylivaltaa julistava RAC-musiikki on syntynyt propagoimaan rodullista ja poliittista väkivaltaa, kun taas Pyhä Kuoleman kaltainen neofolk edustaa politiikkaansa tarkoituksellisesti piilottamaan pyrkivää metapoliittista fasismia. Shekhovtsovin mukaan ne kuvaavat kulttuurin kautta kahta erilaista poliittista strategiaa, joita fasismin oli pakko alkaa käyttää sille vihamielisessä toisen maailmansodan jälkeisessä ympäristössä.

Myös Christoph Fringeli Saksassa julkaistavasta Datacide-lehdestä kirjoittaa neofolkin poliittisesta puolesta:

Sille annetaan paljon painoarvoa, ettei voida helposti joutua assosioiduksi [fasismin] ruskeaan suohon. Heidän asenteensa on intellektuaalinen ja elitistinen, siihen kuuluu Hitlerin ja Mussolinin sijaan Ernst Jüngerin ja Julius Evolan palvonta. Jopa keskeisillä hahmoilla, jotka ovat kuuluneet äärioikeistolaisiin poliittisiin ryhmiin haluavat yllättävän hanakasti etäännyttää itsensä ”fasismiin” liittyvistä syytöksistä (Englannissa tämä kiteytyi 1980-luvun puolivälillä National Front -ryhmään ja sen ‘Poliittinen sotilas’ -siipeen). Tällä toimintatavalla on historialliset edeltäjänsä Ranskan ”uudessa oikeistossa” (Nouvelle Droite), jonka motivaationa toimi pois pääseminen uusnatsien umpikujasta. Marssiessaan instituutioiden läpi Nouvelle Droite teki kaikkensa välttääkseen fasistiksi nimeämisen, mutta tarjosi samaan aikaan vanhaa viiniä uusissa pulloissa. Tai toisin sanoen vanhan ideologian uudella nykyaikaa vastaavalla sanastolla.

Fringeli korostaa, että on tärkeää tunnistaa fasistista politiikkaa kannattavat bändit ja niiden agitointipyrkimykset alakulttuureissa sekä puuttua niihin:

Äärioikeistolaiset neofolkpiireissä toimineet henkilöt siityivät toimimaan “metapoliittiseen” alakulttuuriseen strategiaan, kun ‘avoimen’ uusnatsistinen politiikka joutui umpikujaan. Tämän takia on äärimmäisen tärkeä paljastaa nämä yhteydet, saada ‘harmaalla alueella’ toimivat ihmiset nopeasti ottamaan etäisyyttä.

Kun googlaa Pyhä Kuolema, tulos kertoo jo paljon, sillä ensimmäinen hakutulos on itsenäisyyspäivänä äärioikeistoa kokoavan 612-soihtumarssin pääjärjestäjiin kuuluvan Timo Hännikäisen Sarastus-verkkolehden sivulla julkaisema Mikko Pöyhösen haastattelu. Uusfasistiselle Sarastus-lehdelle antamassaan haastattelussa Pöyhönen kuvaa fasistiryhmien järjestämillä (tuki)keikoilla soittavia bändejä “vaihtoehtomusiikiksi” ja miten ne ovat joutuneet julkiseen paineen takia painumaan maan alle:

“Black metallissa ja muussa vaihtoehtomusiikissa on tapahtunut parin vuoden aikana selkeä muutetaan maalle –meininki. Eli ei enää keikkapaikoiksi baareja, Tavastiaa, isoja keikkapaikkoja kaupungeissa, koska niissä tulee ongelmia. Kuten vaikkapa Goatmoonin taannoiset ongelmat Gloriassa. Vaihtoehtomusiikki tässä maassa haistattaa pitkät ja perääntyy keskisormea näytellen ja siirtyy sitten soittamaan muualle. Ja vaikka ei ollakaan ihan diskosykkeessä keskustan ytimessä, uskovaiset löytävät paikan.”

Kehotamme kaikkia varmistamaan jatkossakin, etteivät äärioikeistolaista politiikkaa tukevat bändit pääse soittamaan julkisia keikkoja ja levittämään vihasanomaansa.

Korjaus: Virheellinen väittämä, jonka mukaan Suomalaisuuden liitto olisi ennen sisulaisia ollut kokoomuslaisten hallussa, on korjattu oikaisuvaatimuksen mukaiseksi. Liitto oli aiemmin puoluepoliittisesti sitoutumaton, eikä suoraan minkään puolueen hallussa.

Jutussa käytettyä taustamateriaalia:

Apoliteic music: Neo-Folk, Martial Industrial and ‘metapolitical fascism’

From Subculture to Hegemony: Transversal Strategies of the New Right in Neofolk and Martial Industrial

Katso myös:

Hevibaari PRKL CLUB järjestää täysimittaisen natsikeikan la 25.7

Helsinki ilman natseja 6.12.2016

2 Trackbacks / Pingbacks

  1. Itsenäisyyspäivä muuttumassa äärioikeiston temmellyskentäksi – 612-soihtumarssi yhdistää järjestöjä – Helsinki ilman natseja
  2. Varisverkosto: Itsenäisyyspäivän uusi fasistinen perinne: 612-mielenosoitus 2014-2016 – Helsinki ilman natseja

Comments are closed.