Oselja Gerasimenko. Snob. 1.11.2016
Antifasisti Aleksei Gaskarov vapautui oltuaan kolme ja puoli vuotta vankilassa tuomittuna osallisuudesta Bolotnaja-aukion mellakoihin Moskovassa vuonna 2012. Kommersant-kustantamon erikoiskirjeenvaihtaja Oselja Gerasimenko tapasi Gaskarovin Snob-verkkolehden pyynnöstä. He keskustelivat Bolotnajan tapauksesta, elämästä ja koulutuksesta rangaistussiirtolassa sekä protestin kuolemasta.
Snob (S): Oliko oikeudenkäynti reilu?
Aleksei Gaskarov (AG) : Kadun sitä, että otimme ylipäätään osaa oikeudenkäyntiin. Olisi neuvostoliittolaisten poliittisten vankien tapaan pitänyt seistä selin ja vaieta. Minulla oli harhakuvitelmia Himkin jäljiltä [vuonna 2010 Gaskarov vangittiin epäiltynä Himkin metsää puolustaneiden protestien aikana tapahtuneesta Himkin kaupungintalon sabotoinnista, mutta oikeus vapautti hänet syytteistä. Snob.]. Minä näyn videopätkissä kiistatta aikaisemmin kuin levottomuudet poliisin itsensäkään mukaan alkoivat. Ajattelin, että juttu on vallan yksinkertainen: näytän heille videot ja kaikki menee hyvin. Toimitin todistusaineiston, tuomari nyökytteli päätään, muttei reagoinut mitenkään. Oikeudenkäynti meni tyyliin: päätös on jo tehty, tuomio kirjoitettu, hoidetaan tämä nopeasti pois alta.
S: Riuhdoitko poliisia ja rikoitko poliisiketjun?
AG: En ole missään vaiheessa kieltänyt tehneeni niin. Bolotnaja-aukion mielenosoituksesta oli kulunut vuosi, minulla oli töissä meneillään tärkeä projekti, jonka oli määrä valmistua viikon kuluttua. Todella huono hetki joutua linnaan. Myös sinä sunnuntaina, jona kytät tulivat minua hakemaan, olisi pitänyt lähteä töihin. Olin menossa kauppaan hakemaan kissanruokaa, kun törmäsin porttikongin luona niihin pelleihin. Siellä oli kaksi jeeppiä ja minibussi, josta nousi nuoria kavereita puolittain bonarityylisesti pukeutuneina. Arvelin niiden olevan BORNista [oikeistoradikaalien nationalistien ryhmä, joka on tehnyt sarjan murhia ja muita hyökkäyksiä. Snob.] ja punnitsin erilaisia siirtoja, kun ne näyttivät virkamerkkinsä.
S: Olitko helpottunut?
AG: En, päinvastoin. BORNia olisi voinut paeta tai tehdä jotain muuta. Kytät pidättivät minut, eivätkä pitkään aikaan sanoneet, minkä takia. Naamalleen lattialle minibussissa ja sitä rataa. Mielessäni oli useita vaihtoehtoja pidätyksen syyksi. Siihen aikaan puolustimme Mosšelk-asuntolaa ja Tsagovskin metsää, ja hiljattain ennen pidätystä minun ja vaimoni kimppuun kävi tyyppejä, jotka nykyään sotivat Azov-pataljoonassa. Jouduin heidän kanssaan käsirysyyn paikassa, jossa oli kameroita. Vaihtoehtoja oli, mutta Bolotnaja ei tullut mieleeni. Kun sain vihdoin eteeni paperit, vilkaisin niitä ja sanoin, että tämä nyt on ihan tyhjänpäiväinen juttu, en kiistä ja myönnän kaiken. Me kuljimme muiden joukossa, mellakkapoliisit hyökkäsivät jonkun tyypin kimppuun, muodostui kasa, josta ihmisiä alettiin kiskoa ylös, ja minulle väitettiin, että olin vetänyt poliisia jalasta. Todisteina oli huonolaatuinen video ja asiantuntijalausunto, jonka mukaan minä en ollut siinä. Mutta tiesin, että se olin minä. Sanoin heille heti: hoidetaan tämä ilman kommervenkkejä. Mutta niitä ei voinut vähempää kiinnostaa, myönnänkö vai en. Ne halusivat, että antaisin todisteita muita vastaan tai myöntäisin syyllistyneeni pykälän 212 mukaiseen massalevottomuuksien järjestämiseen.
S: Pyydettiinkö sinua tekemään niin?
AG: Siitä ei ollut mitään puhetta. Miksi minulta oltaisiinkaan kysytty mellakan järjestämisestä, kun he kerran tiesivät, ettei kukaan järjestänyt mitään. Olihan se selvää salakuunteluidenkin perusteella. He pitäytyivät tiukasti tuossa videopätkässä jalasta. Sitten he löysivät toisen kohtauksen, jonka olin kokonaan unohtanut. Poliisiketjun eteen muodostui tungos, ihmiset kaatuilivat, ja minä työnsin yhtä kyttää olkapäästä tehdäkseni tilaa. Syytteeseen oli kirjoitettu, että rikoin poliisiketjun päästääkseni kaikki mellakoimaan. Se ketju oli kuitenkin tukkimassa kulkua vastakkaiseen suuntaan.
S: Etkö osannut odottaa tällaista tuomiota?
AG: Jo tutkintalautakunnassa sanottiin, että joudun vankilaan. Vastasin: no, ymmärrän. Sitten vielä ekstremismin vastaisen keskuksen kytät tulivat ja uhkasivat kymmenellä vuodella, mutta tiesin, ettei niin voi käydä. Jonkinlaisia pelisääntöjä noudatetaan kaikesta huolimatta, ja pykälänmukainen rangaistus pääsääntöisesti vastaa yleistä käytäntöä.
S: Miten suhtaudut Udaltsovin ja hänen liittolaistensa juttuun?
AG: Todella kielteisesti. Tapasin tutkintavankeudessa [Leonid] Razvozžajevin, mutta emme voineet keskustella mitään tolkullista, koska hän oli koko ajan niin huonossa kunnossa. Udaltsov ja kumppanit toimivat kuin kunnon huijarit. Ennen toukokuun kuudetta heillä ei ollut mitään käsitystä mielenosoituksen kulusta, mistään istumablokkauksista tai salakuunteluista puhumattakaan. Mutta Bolotnajan tapahtumien jälkeen he alkoivat tapaamisissa Targamadzen kanssa esiintyä niin kuin kaikki olisi mennyt heidän suunnitelmiensa mukaan. Heidän alkuperäinen väitteensä, että olisivat menneet Georgiaan keskustelemaan viinistä ja mineraalivedestä – se nyt on silkkaa idiotismia. Laki ei toki kiellä tapaamasta ja keskustelemasta. On kuitenkin olemassa poliittinen etiikka, joka ei salli tuollaista toimintaa. Menet siis tapaamaan tyyppejä, jotka ovat osa toisen maan hallintorakennetta, maan, jonka kanssa Venäjällä on äskettäin ollut konflikti, pyydät rahaa ja otat vieläpä rahat vastaan. Ilman noita tapaamisia Kreml ei voisi luoda tällaista kuvaa Bolotnajan tapauksesta. Eikä meidän olisi tarvinnut joutua vastuuseen asioista, jotka eivät olleet mitenkään käsissämme. Udaltsovin voitot olivat henkilökohtaisia, riskit yhteisiä.
S: Sinä et siis saanut Givi Targamadzelta rahaa.
AG: No hitto. Mitä rahaa.
S: Entä se anarkistipiireistä tullut anonyymi ilmiantaja, joka antoi todisteita sinua vastaan?
AG: En edes alkanut selvittää asiaa. En ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä vuosiin. He istuvat kokouksissa tuntikausia kuin mitkäkin tolkienistit ja keskustelevat siitä, että on tehtävä vallankumous. Sitä on jatkunut viimeiset 20 vuotta. Se ei kiinnosta ketään. FSB lähetti sinne kätyreitä, jotka tulivat, katselivat ja sanoivat, että kiva kerho teillä. Kun E-keskus perustettiin, se panosti anarkisteihin juuri todistajien toivossa. Kaikki anarkistien kokoukset ovat avoimia, ja sinne voi mennä kuka tahansa. Sen takia heidät tunnetaan. Teini, joka niistä piireistä tuli Bolotnajalle ja osallistui poliisiketjujen läpi murtautumiseen, poimittiin juuri siitä syystä. Ja häntä yksinkertaisesti painostettiin: joko sinä joudut linnaan tai sitten kerrot meille mitä haluamme kuulla. En tajua miksi se oli tarpeen. Hän oli vain puhunut siitä, millainen paha ihminen minä olen, antifasistien ja anarkistien johtaja, mutta ei minua siitä syytetty.
S: Kerro vankilaelämästä. Se kiinnostaa kaikkia. Tyyliin herätys kuudelta, valot pois kymmeneltä.
AG: Juu. Huumeriippuvaiset ja vieroituksessa olevat tietysti elävät lähinnä öisin. Kun valot sammuvat, he joko keittävät tžifiriä [Venäjän vankiloissa keitettävää supervahvaa teetä] tai polttelevat. Siitä ei vaan pidä välittää. Oma rutiini on tärkeä. Urheilua ei mitenkään rajoiteta. On rekki, nojapuut ja vähän rautaa. Täällä ulkona on milloin töitä, milloin muita asioita hoidettavana. Mutta siellä onnistuin saamaan itseni parempaan kuntoon kuin koskaan.
S: Entä mitä luit?
AG: Siellä on ihan kelvollinen kirjasto, koska jokainen vanki saa kirjoja, jotka sitten jättää sinne. Katsotaan, kuka on Booker-ehdokkaana, ja tilataan. Uutuuksiakin löytyy helposti. Lisäksi minä tilasin muutamaa Kremlin alaista lehteä, luin paljon myös sinun tekstejäsi, New Timesia ja Novaja Gazetaa saadakseni eri näkökulmia. Plus siellä on laillinen yhteys. Muodollisesti sen käyttö on rajattu 15 minuuttiin päivässä, mutta ei sitä kukaan valvo.
S: Kenen kanssa istuit?
AG: Puolet tuomiosta istuin tutkintavankilassa, jossa oli monenlaista väkeä. Oli huumerikoksista tuomittuja, joiden tarinat olivat karmivia. Kuten teinien, joille oli lähetetty postitse hasista Hollannista, ja he saivat siitä 15 vuotta. Tai tyyppien, jotka päättivät valmistaa amfetamiinia internetistä löytyneen ohjeen mukaan ja saivat 19 vuotta. Oli noloa kertoa omasta keissistäni, kun kaikkia ympärillä odotti yli kymmenen vuoden kakku. Oikeudenkäynnin alkaessa istuimme Butyrkan vankilassa. Siellä oli varkaita, sekopäitä, teinejä, kodittomia ja dagestanilaisia. Tapasin syytettyjä Rosoboroneksportin, APEC-kokouksen ja Šotšin olympialaisten tapauksista, ja kävin Jemeljannenkon kanssa salilla.
Rangaistussiirtolassa olleista 300 ihmisestä 80% oli paikallisia tulalaisia tyyppejä, jotka olivat käyneet kännissä jonkun kimppuun, tehneet mökkimurtoja tai pienimuotoisia ryöstöjä. Vankilan jännä piirre on kuitenkin siinä, että asunnoton, joka on squatannut talveksi jonkun mökin ja tuomittu siitä siirtolaan, missä elää mukavammin kuin vapaudessa, kohtaa siellä ison bisnesmiehen, joka on menettänyt miljardi ruplaa ja vapaudessa ajelisi jahdilla.
S: Seuraako siitä paljon konflikteja?
AG: Niitä on paljon, mutta varsinaisista tappeluista joutuu kantamaan seuraukset niiden aloittaja. Se ei tarkoita, etteikö tappeluita olisi. Rikolliset ovat taipuvaisia ottamaan riskejä, ja heitähän vankilassa on. Selviytymissäännöt ovat kuitenkin yksinkertaiset: älä aiheuta kenellekään harmia. Jos katsot televisiota valojen sammumisen jälkeen, hiljennä ääntä. Siivoa jälkesi. Perusjuttuja.
S: Oliko sinun helppo omaksua nuo säännöt?
AG: No juu. Olin 2010 tutkintavankeudessa rikoksenuusijoiden kanssa ja opin säännöt. Ja ensimmäisenä vuonna siirtolassa luin Šalamovia ja Solženitsynin kertomuksia vankileireiltä.
S: Ikään kuin ohjekirjoina?
AG: Kyllä. Jopa tapaukseni tutkintaa johtanut E-keskuksen virkamies kertoi ja yhtä ja toista sekä antoi lukuvinkkejä. Kun olin jo leirillä, minulta kyseltiin käytösneuvoja.
S: Kun vapauduit, sanoit, että tärkeintä oli säilyttää terveys ja kosketus todellisuuteen. Miten terveydestä voi pitää huolta? Onko ruoka kunnollista?
AG: Koska sain niin paljon tukea ulkopuolelta, en käynyt juuri koskaan vankilan ruokalassa.
S: Entäs lämmin ruoka?
AG: No siellä oli mikro. Rikosseuraamuslaitoksella on nyt sellainen linja, ettei se estä vankeja parantamasta itse omia olosuhteitaan. Sen pitää noudattaa jotakin strategiaa rangaistussiirtoloiden olojen parantamiseksi, mutta budjettia leikataan. Sinne tullessa kaikki on retuperällä, katosta tippuu vettä, selli on homeessa. Mutta ne eivät vastusta, jos haluat itse panostaa. Jos muotoilee kaiken humanitaariseksi avuksi, saa ottaa vastaan vedenkeittimiä ja mikroaaltouuneja. Meillä oli sellissä jopa projektori, jolla katsoimme leffoja.
S: No nyt kaikki haluavat vetää pari vuotta lonkkaa, lukea kirjoja ja katsella leffoja.
AG: Lisäksi hankimme nojatuoleja Ikeasta. Niin että kun hallinnosta tulee joku tarkastuskäynti, voidaan vankilassa nyt näyttää, kuinka upeasti kaikki siellä on.
S: Sinä halusit tietääkseni saada lisäkoulutusta vankilassa.
AG: Valitettavasti kävi ilmi, että rangaistussiirtolan kanssa yhteistyötä tekevä yliopisto vain myy diplomeita koulutuksen nimissä. Keksin siis muuta tekemistä. Töissä olin usein vetänyt koulutuksia yrittäjyydestä ja liiketoimintasuunnittelusta, ja vankilassa oli tyyppejä pankeista ja ministeriöistä, joiden kanssa kävin mielenkiintoisia keskusteluja. Ja siellä oli tilat iltakoululle. Kokosin noin viidenkymmenen ihmisen porukan ja ehdotin vankilanjohdolle, että se antaisi meidän pitää jotain seminaarintapaisia. Jokaisen pitäisi keksiä oma projekti, ja kahdeksassa kuukaudessa (tuomioni oli kulumassa loppuun) me muokkaisimme siitä liiketoimintasuunnitelman. Aluksi johto kieltäytyi kategorisesti antamasta lupaa: “Olet Bolotnaja-keissistä, aiot vetää poliittisia keskusteluja”. Mutta sitten johtajat vaihtuivat, ja uudet tulivat meitä vastaan. Se oli kuin palanen vapautta.
Rangaistuslaitoksen kasvatuksellis-valistuksellista tehtävää ei siirtolassa tietenkään toteuteta ollenkaan. Resursseja ei ole. Suurella osalla vangeista ei ole mitään perustaitoja, hyvä jos osaavat kirjoittaa, mutta heidän koulutuksensa eteen ei kukaan tee mitään. Siellä on mahdollisuus katsoa elokuvia viikonloppuisin. Ja ne näyttävät aivan uskomattoman huonoja filmejä. Menin johdon puheille ja ehdotin, että kokoaisimme setin hyviä filmejä, koska tavallista huttua voimme katsoa selleissäkin. Mutta ne eivät voi päättää edes tällaisista asioista. Toimintasuunnitelma tulee ylempää, missä istuu teoreetikoita. Sieltä saatetaan ehdottaa esimerkiksi urheilupäivän järjestämistä, vaikka vankiloissa urheiluasut ovat kiellettyjä.
S: Poissa ollessasi Himkin metsä hakattiin, Mosšelk häädettiin ja antifasistit riitaantuivat Ukrainan takia. Monet Bolotnajan mielenosoittajat ovat emigroituneet. Kun teidät yksi toisensa jälkeen pidätettiin, kaikki sanoivat, että tästä tulee vuosisadan tapaus, että kaikki yhdistävät voimansa teidän takianne ja teitä varten. Nyt sinä olet jo vapaa, mutta Bolotnajan oikeuskäsittely vaan jatkuu ilman että se kiinnostaa enää ketään. Olitko turhaan istumassa?
Turhaa tai ei, mitä sekin tarkoittaa. Vaihtoehtoja ei ollut. Hyvähän se on, ettei antifasistien juttu enää ole niin akuutti. Nykyään ei oteta yhteen uusnatsien kanssa kuten 2000-luvun alussa, jolloin ne tappoivat maahanmuuttajia. Tarkoitus oli osoittaa ongelman olemassaolo ja saada asiat kuntoon katutasolla. Tässä onnistuttiin. Mutta yhteiskunnan ksenofobiaa antifasistiliike ei pysty kitkemään.
S: Entä mitä ajattelet antifasistien hajaannuksesta, kun jotkut lähtivät Kiovaan ja toiset Donbassiin. He ovat toistensa kurkussa.
AG: Olen aina lähtenyt siitä, että antifasistiseen liikkeeseen tulee monenlaisia ihmisiä, ja se on ok. Joitakin asioita en ole voinut käsittää, esimerkiksi sitä, miksi eurooppalaiset vasemmistolaiset hehkuttavat Donbassia. Vaikuttaa siltä, että heitä on totaalisesti vedätetty.
Bolotnaja taas… liikehdintään osallistumiseen liittyi jo itsessään riskejä. Jos sen rinnastaa Ukrainaan, mitä monet eivät halua tehdä, en usko, että osallistujia olisi ammuttu, vaikka Bolotnaja-aukion tapahtumat olisivat jatkuneet pidempään. Kiovassa monet kuolivat, mutta täällä pelätään jotain vankeusrangaistuksia. Viranomaiset valitsivat satunnaisia tyyppejä ja vangitsivat heidät. Tarkoitus on selvä: jos vastustat tsaaria, tulet kärsimään. Mitä siihen voidaan vastata? On romutettava myytti tällaisen repression tehokkuudesta.
S: Mutta sehän tehoaa. Kaikki pelkäsivät jo yhtä pampun iskua, puhumattakaan vankilasta. Monet opposition jäsenet sanovat, että kamppailuun näitä vallanpitäjiä vastaan ei kannata tuhlata piiruakaan henkilökotaista mukavuuttaan. Sinä olet ainoa, joka pitää kamppailua minkään arvoisena. Etkö tunne itseäsi yksinäiseksi?
AG: Suurin osa ihmisistä ei ole ollut vankilassa ja he todella luulevat, että elämä loppuu siihen: joudut vankilaan ja jo pystytetään hautakivi. Minä selvisin siitä kutakuinkin hyvin. Itse arvelen, että kun hallinto aiheuttaa tyytymättömyyttä turvautumalla repressioon, ihmiset passivoituvat, heitä ei huvita panostaa enää mihinkään, ja sen seurauksena järjestelmä heikkenee, eikä suinkaan muutu vakaammaksi, kuten hallinto kuvittelee. Maan kilpailukyky laskee. Tapasin vankilassa monia talousrikoksista tuomittuja, ja kaikki he ajattelevat suunnilleen näin. Ihmiset, jotka ovat ratkaisseet materiaaliset ongelmansa, alkavat esittää poliittisia vaatimuksia, ja se on hyvä. Kaikki haluavat olla mukana muutosliikkeissä. Ja kun muutosvirtaus tukitaan, vaiennetaan se osa yhteiskunnasta, joka luo eniten lisäarvoa. Joten repressiolla tätä peliä ei voiteta. Eikä järjestelmä ole niin pelottava, kuin minä se itsensä esittää.
Mutta ihmisten pitäisi säilyttää edes minimaalinen aktiivisuustaso. Se, että monet valitsevat passiivisuuden, on paha juttu. Minä vasta vapauduin, ja näyttää todellakin siltä, että moni asia on muuttunut jopa Moskovassa. Vaikka periaatteessa näin tämän kaiken jo 10 vuotta sitten, Euroopassa. Näin voi elellä pitkään. Tässä on Bolotnajan poliittisen sanoman hankaluus. Olemassa olevilla resursseilla voisimme elää paremmin, mutta monet tyytyvät nykyiseen menoon. Silloin järjestelmä pysyy voimissaan pitkään. Meidän ei pidä ryhtyä suoraan konfrontaatioon. Minulle tämä oli selvää jo Bolotnaja-aukiolla. Me halusimme häipyä sieltä, koska kaikki ne istumalakot ynnä muut ovat hallinnolle vain hyödyksi. On muitakin tapoja kuin protestit ja mielenosoitukset.
S: Kuten mitä?
AG: Bolotnaja vaati rehellisiä vaaleja ja vallanvaihtoa niiden tuloksena. Mutta voi myös tehdä konkreettisia, tavoitteellisia kampanjoita, joilla kehittää omia ideoita nykyisenkin hallinnon oloissa.
S: Tarkoitatko pienten tekojen teoriaa?
AG: Sitäkin. Luin, että monet Bolotnajan aktiiviset osallistujat ovat siirtyneet hyväntekeväisyyden pariin. Ei se oikeastaan niin huono juttu ole. Pääasia, että energiaa pidetään yllä. Tai vaikka korruption vastainen taistelu ja erilaiset julkaisut. Kaikella sellaisella on vaikutusta järjestelmään, sanot mitä sanot. Ja ne vasemmistolaiset, jotka ovat progressiivisen verotuksen kannalla – hekin voivat kehittää argumentaatiotaan. Tai muodostaa sodanvastaisen liikkeen nyt kun meneillään on niin paljon konflikteja.
Vankilassa tajusin, miten voimakkaasti hallinto pystyy vaikuttamaan ihmisten mieliin. Siirtolaan oli vieläpä kerääntynyt porukkaa, joka ei ole erityisen taipuvaista pohdiskeluun. Kunnon talonpoikia. He uskoivat kaikkiin mahdollisiin myytteihin. Mutta kun oleskelee rinnakkain, ei ole edes tarpeen väitellä. Ihan tavallisen kanssakäymisen ja juttelun tuloksena kaikkein jämähtäneimmätkin muuttivat mielensä. Joten kaikki työ, joka tähtää informaation levittämiseen ja edes vähäiseen valistukseen, on tärkeää.
S: Missä sait heidän päänsä kääntymään?
AG: Monissa asioissa. Esimerkiksi suhtautumisessa oppositioon yleisesti. Oli tavallaan mukavaakin, kun ihmiset uskoivat, että Boltnajalla oli vain narkkareita ja kaikki menivät sinne heroiinin perässä. Sen takia minut jätettiin rauhaan. Mutta ajan kanssa ihmiset näkivät, mitä luin, mitä filmejä katsoin, ja että pystyin auttamaan valitusten kirjoittamisessa – he tajusivat etten ole täysi debiili enkä olisi mennyt mielenosoitukseen heroiiniannoksen takia. Ukrainan tilanteesta riideltiin paljon, erityisesti kun istumassa oli paljon tyyppejä, jotka olivat jo ehtineet sotia Donbassissa, palata ja päätyä vankilaan.
S: Minkä takia?
AG: Huliganismista, varkauksista, ryöstöistä. Sellaisia tyypillisiä onnensotureita. Onnistuimme keskustelemaan jopa tästä kaikkein hankalimmasta kysymyksestä ja tasoittelemaan mielipide-eroja.
S: Onko Krim meidän?
AG: Minulla on tähän yksinkertainen kanta. Ihmiset lähtivät Maidanille, koska olivat tyytymättömiä silloiseen hallintoon. Krimin juttu on mielestäni Putinin yritys rangaista heitä siitä. Ukrainan kansa teki valintansa, Putinia se ei miellyttänyt, ja Venäjä toimi kuin sisällissodan aikaisessa interventiossa. Krimin asukkaat eivät sitä halunneet. Siinä toimittiin kaikkia niitä arvoja vastaan, joita mekin Bolotnajalla tavoittelimme.
S: Krim ei siis ole meidän.
AG: Minusta kyseessä on kansainvälisen oikeuden vastainen toiminta, joka on epäeettistä ja väärin. On selvää, että se tehtiin esimerkin vuoksi: katsokaa, mihin protestit ajavat maan. Mutta minulla ei ole näkemystä siitä, miten tapahtumien tulisi tästä eteenpäin kulkea.
S: Pitäsikö Krim palauttaa?
AG: No, selvästi suurin osa siellä asuvista haluaa kuulua mieluummin Venäjään.
S: Sinut vangittiin yhdessä maassa, ja vapauduit toisessa. Millaista oli lukea uutisista, että meneillään on historiallisia tapahtumia? Olitko harmissasi, kun jäit niistä sivuun? Vai, päinvastoin, rauhallisempi?
AG: Jälkimmäistä, rehellisesti sanoen. Minun on usein vaikea määritellä kantaani. Esimerkiksi kun Ukrainasta alkoi tulla joukoittain pakolaisia, he tulivat siirtolaan töihin. Kun juttelin heidän kanssaan, tajusin, että ideologia on yhtäällä ja ihmisten kokemukset toisaalla. Näkökulman valinta on hankalaa. Ja olin tyytyväinen siihen, että tapahtumat olivat minusta nähden etäällä.
S: Mikä on työtilanteesi nyt? Mitä aiot tehdä?
AG: Haluaisin tietysti koulutustani vastaavaa työtä. Finanssialan systeemianalyytikkona, kuten diplomissani lukee. Vanha työpaikkani ei selvinnyt kriisin yli. Hankaluuksia minulla tulee tietysti olemaan. Kysyin jo tutuilta muutamissa firmoissa, mutta sain heti kieltävän vastauksen, erityisesti toimistoista, joilla on valtion tilauksia tai projekteja. Joten vaikeuksia on, kaikki pitää aloittaa alusta. No, onhan niillä 14 prosentillakin jotakin liiketoimintaa [viittaa tutkimukseen, jonka mukaan Putinia kannattaa 86% venäläisistä. Snob.].
Materiaaliset ongelmat ovat nyt päällimmäisinä. Monet kysyvät, puuhailenko politiikan parissa, ja kaikilla on paljon odotuksia, mutta mitä politiikkaa tässä nyt. Ei politiikkaa voi tehdä ilman henkilökohtaisia resursseja. Sanon tietysti, ettei vankilaa pidä pelätä, mutta onhan se iso menetys – kolme ja puoli vuotta. Valtavasti käyttämättömiä mahdollisuuksia ja kasautuneita ongelmia.