Mikko Aspalla tuntuu jostain syystä vuodesta toiseen olevan omat ymmärtäjänsä. Natsien kerhotiloilla esiintyvä ja fasistiset mielipiteensä myös julkisesti ilmaissut Aspa julkaisee äärioikeistolaisista ja naisvihamielisistä mielipiteistään huolimatta yhä edelleen erityisesti noise- ja black metal -bändien levyjä ilman, että bändeillä tai skenen muilla toimijoilla tuntuu olevan mitään ongelmaa asian kanssa. Sarvilevyt-levykaupan Facebookin tykkääjälistaa selatessa voi helposti bongata myös koko joukon vasemmistomielisiä musiikkialan hahmoja, vaikka Sarvilevyjen päivityksistä paistaa pitkälle Aspan käsiala. Useat itsensä epäpoliittisiksi tai enemmän vasemmistolaisiksi positioineet zinentekijät ovat myös antaneet julkaisuissaan kerta toisensa jälkeen tilaa Aspan maalailevalle soopalle äärimmäisen musiikin tavoittelusta, edes yrittämättä kyseenalaistaa hänen maailmankuvaansa tai politiikkaansa millään tasolla. Pahimmillaan tämä on esitetty jonkinlaisena “ääripäiden välisenä vuoropuheluna”, vaikka on vain yksi ääripää, fasismi, jolle ei pitäisi antaa mitään tilaa.
Poliittiset näkemyksensä Aspa esittää aina pelkurimaisen epäsuorasti, selitellen milloin mitäkin joutavuuksia luonnollisista hierarkioista ja niihin paluusta. Selitysten taustalta paistaa yksinkertainen yhtälö: rivinatsiksi päätynyt hännikäismäinen rassukka, joka ei nuorena löytänyt sielunkumppanuutta punk-skenestä. Jos joltain Aspan nykyisistä hailailukavereista on mennyt olennaiset infot ohi, niin Aspan nuoruusaikaisissa nauhoitteissa ollaan nimittäin vielä kovasti kallellaan vasemmalle, ja keikkapaikaksi on kelvannut aikanaan mm. Joensuun Antifa-rock.
Vastaavia skenetähdenlentoja on nähty ennenkin – itsetunnoltaan epävarmoja nuorukaisia, joille tärkeintä on nauttia arvostusta suorittamalla itselleen skenepisteitä erilaisista vastuurooleista vailla mitään aitoa yhtymäkohtaa skenen arvomaailmaan ja maailmankuvaan. Kun yllättäen vastakaikua ei ideologisesti vinoutuneille epätasa-arvoisille näkemyksille tule, on aika siirtyä seuraavaan skeneen. Niinpä kaikenlaisten noise-/porno-/bm-kuvioiden jälkeen luonnollinen loppusijoituspaikka on natsismin ja RAC-musiikin syvä pääty, jossa päähänpotkittujen haja-asutusalueiden natsien lammaslauma lienee valmiimpi kumartelemaan Aspan kaltaisia pikkuhitlereitä ja selittämään samalla, kuinka kykenee haistamaan vääränväriset kaduilla. Toki mukavampaa näin, toimituksessa on seurattu myös Fleshpressin hiljaiseloa Vapaudenristin yhteiskeikan jälkeen spekuloiden, joko bändikaverit saivat natsahtaneesta soittokaveristaan tarpeeksi.
Jos yhä epäilyttää, että tässä vain jälleen raakkujat ovat kamalassa ajojahdissa sananvapauttaan käyttävän yksilön perässä, kerrattakoon jälleen perusasiat. Aspan ja hänen kaltaistensa poliittista positiota miettiessä hyvä ja yksinkertainen muistisääntö on, että jos henkilö soittaa natsibändissä, julkaisee natsibändejä, myy natsibändien levyjä ja oheistuotteita, soittaa natsikeikoilla, esittää natsistisia näkemyksiä sekä tekee yhteistyötä natsien kanssa, on hän todennäköisesti itsekin natsi.
Katso myös: