

Vuonna 2013 Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) tunnettiin vielä nimellä Suomen Vastarintaliike ja järjestöllä oli koko maassa alle 20 aktiivijäsentä. Marraskuun 10. päivä 2013 PVL uutisoi: “Ryhmänjohtaja Johannes Murto Porista on vuoden 2013 aikana tehnyt pitkäjänteistä työtä paikallisen kansallismielisen kehityksen eteen. Nyt Vastarintaliikkeellä on oma aktivistiryhmänsä Porissa. Kansallinen Vastarinta haastatteli Murtoa.” Murto käytti monien PVL-aktivistien tapaan julkisuudessa toista nimeään, mutta hänen koko nimensä Cari Johannes Murto selvittämiseen ei kulunut kauan aikaa.

PVL on keskittynyt Porissa pääasiassa natsipropagandan levittämiseen jakamalla lentolehtisiä, liimailemalla yön pimeydessä tarroja ja kiinnittämällä julisteita. Poikkeuksen tästä on muodostanut vappupäivä 2014, jolloin Murto yhdessä muualta Suomesta Poriin tulleiden natsien kanssa häiriköi vasemmiston vapputapahtumaa ja sai myöhemmin tästä sakkorangaistuksen. PVL on myös jalkautunut muista kaupungeista Porin kaduille levittämään natsipropagandaa erityisesti Pori Jazzin ja SuomiAreenan kaltaisten massatapahtumien aikaan. Porin lisäksi PVL:n Porin ryhmä on käynyt usein levittämässä natsipropagandaa erityisesti Raumalla ja Uudessakaupungissa.

PVL:n Porin ryhmään kuuluu tietojemme mukaan alla esittelemämme seitsemän natsia. Kaksi Porin ryhmän seitsemästä jäsenestä asuu Uudessakaupungissa. On lisäksi mahdollista, että PVL:n Porin ryhmään voi kuulua yksi tai useampi piilojäsen, sillä yhteiskunnan halveksumista natseista kaikki eivät kovasta uhostaan ja “periaatteellisuudestaan” huolimatta uskalla lausua julki natsistisia näkemyksiään.
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Porin ryhmä

Cari Johannes Murto on johtanut perustamaansa PVL:n Porin ryhmää marraskuusta 2013 lähtien. Murto on tuomittu lukuisista pahoinpitelyistä. Murron rikoshistoria ei tule yllätyksenä, sillä Ylen mukaan jopa kahdella kolmesta PVL:n jäsenestä on rikostaustaa. PVL:n tapahtumiin Ruotsissa asti osallistunut Murto on vastannut yhdessä toisen henkilön kanssa PVL:n aktivismista ja Suomalaisavusta, joten hänellä on merkittävä rooli PVL:ssä.


Cari Murron kihlattu Teija Heinilä on PVL:n Porin ryhmän jäsen ja osallistunut sen kanssa natsipropagandan levittämiseen kaduilla.


Maria Pöysti on yksi PVL:n Porin ryhmän keskeisistä aktiiveista, ja olisi todennäköisesti näkyvämpi toimija natsien organisaatiossa, jos hän olisi mies (natsien ideologiaan kuuluvan patriarkaalisuuden takia yksikään järjestön julkisista johtajista tai tiettyjä vastuualueita omaavista henkilöistä ei ole nainen). Pöysti on ollut PVL:n jäsen vuoden 2013 alkupuolelta asti eli hän aktivoitui jo ennen oman ryhmän perustamista Poriin. Pöysti kirjoittaa Murron tavoin PVL:n verkkosivuille sekä osallistuu aktiivisesti natsien katuaktivismiin.


Juha “Rude” Kylävainio on toiminut vuosia PVL:n Porin ryhmässä. Järjestyksenvalvojan töitä RSH-turvallisuuspalvelu nimisessä pienyrityksessä tehnyt Kylävainio on rikkonut ammattietiikkaansa kouluttamalla uusnatseja väkivallan käyttöön PVL:n tapahtumissa.


Ville Nurmela liittyi PVL:ään vuodenvaihteessa 2016-2017 ja on toiminut natsijärjestössä vuoden 2017 alusta lähtien. Uudessakaupungissa asuva Nurmela on osallistunut aktiivisesti liikkeen toimintaan kahden viime vuoden aikana, jolloin hän on muun muassa matkustanut Göteborgin natsimielenosoitukseen, jossa hän monen muun natsin tavoin tuli poliisin hakkaamaksi.


Mimmi Kallila aktivoitui PVL:ssä viimeistään vuonna 2017. Kallila asuu Uudessakaupungissa, mutta on vuoden 2018 aikana osallistunut aktiivisesti PVL:n toimintaan käymällä natsien tapahtumissa useissa kaupungeissa.



Aiemmin mainittujen PVL:n jäsenten lisäksi Porin ryhmään kuuluu Pekka Koskenvaara, joka on toiminut muun muassa turvamiehenä PVL:n Turun mielenosoituksessa elokuussa 2018 ja osallistunut joidenkin muiden Porin ryhmän jäsenten kanssa natsien yllätysmielenosoitukseen Helsingissä lokakuussa 2018.
Edit. 30.9.2019: Lisätty tiedot Pekka Koskenvaarasta, joka on toiminut ja toimii yhä tällä hetkellä aktiivisesti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Porin ryhmässä.
Jos osaat kertoa lisää Porin seudun PVL:n jäsenistä tai sinulla on muuta tietoa uusnatsien toiminnasta Porin seudulla, ota yhteyttä osoitteeseen varistoimitus[ät]riseup[piste]net.Katso myös: