Helsinki 25.2.2023: Vapaiden tilojen puolesta, fasistit helvettiin!

Makamik-yhteisö:

Mielenosoitus ja pihajuhla

 ⁃ open megaphone
 ⁃ mahdollisuus kirjoittaa postikortteja antifasisti-vangeille
 ⁃ budapestin keississä ja 8.12.-keississä vangittujen toverien esittely (englanniksi, tulkkausmahdollisuus suomeksi)
 ⁃ englanninkielisen käännöksen julkaiseminen 8.12.-keissiä käsittelevästä zinestä
 ⁃ moktasissien jäsen sanoo pari sanaa

Demo lähtee Dallapenpuistosta klo 15
Pihajuhla alkaa demon saavuttua Makamikin pihalle noin klo 16

Vapaita tiloja tarvitaan Helsingissä kipeästi. Makamikilla tehdyn ”arkisen” yhteisönrakentamisen lisäksi Makamik-talo olisi voinut olla tärkeä voimavara viime aikaiselle liikehdinnälle ensin hallituksen leikkauksia ja sittemmin myös Gazan kansanmurhaa vastaan esim. tukikeikkojen, keskustelujen ja muiden kohtaamisten muodossa. Vaikka me Makamik-kollektiivissa ollaan yritetty parhaamme mukaan jatkaa talon toimintaa viimevuotisen tulipalon jälkeen, niin eihän omaa tilaa voi korvata millään.

Fasismi järjestäytyessään on vaaraksi kaikille ja kaikelle joka ei mahdu sen ahtaan maailmankuvan sisäpuolelle. Vaikka fasistiliike täällä meilläpäin maailmaa onkin varsin pieni ja kehno, muodostaa se silti välillä varteenotettavan uhan ruohonjuuritason yhteiskunnallisille toimijoille. Me ei pidetä kaikki tapahtunut huomioon ottaen uskottavana meidän talon tuhoutumista vahingossa. Murto ja sisätilojen sotkemista, lukuisia rikottuja ikkunoita, hakaristejä seinissä ja tuhopolttoja piharakennuksissa sekä talon seinustalla tulipaloa edeltäneen vuoden aikana. Makamikia häiriköineen natsin doksaus tulipaloa edeltävänä päivänä (kiitos Antifasistinen Helsinki <3), tummiin pukeutuneita hahmoja nuuskimassa taloa illan mittaan, talon lähelle samana yönä ilmestyneet uudet natsitarrat ja tulipalon syttyminen miltei heti talon väen poistuttua paikalta. Muistetaan myös että ainakin yhden viime vuoden natsiterroristi-oikeudenkäynneissä tuomitun epäillään osallistuneen ainakin tuohon samaan toissa keväiseen murtoon.

Näinä vaikeina aikoina, pahenevan ympäristötuhon, köyhien kyykyttämisen, sodan ja kansanmurhan keskellä tarve anarkistiselle järjestäytymiselle ja yhteisöllisyydelle jakamattoman ihmisarvon ja vapauden puolesta on suurempi kuin koskaan. Sitä varten tarvitaan tilaa jossa löytää toisemme. Me Makamikilla aiotaan olla osa ratkaisua! Tule siis mukaan ensi viikon sunnuntaina muistamaan menetettyä, unelmoimaan tulevasta ja tukemaan niitä jotka ovat vankilassa puolestamme <3

Lue lisää Makamikista: