10 vuotta Kärrtorpin natsihyökkäyksestä

Julkaisemme Variksen entisen jäsenen lähettämän kirjoituksen, jossa käsitellään Kärrtorpin tapahtumia 10 vuotta sitten. Tuolloin noin kolmekymmentä Ruotsin Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aseistautunutta uusnatsia hyökkäsi koko perheen antirasistisen mielenosoituksen kimppuun. Poliisi ei ollut varautunut tilanteeseen, vaikka sillä oli suojelupoliisilta saatua ennakkotietoa hyökkäyksestä. Ainoastaan antifasistien määrätietoinen itsepuolustus esti tapahtumaa muuttumasta täydeksi verilöylyksi.

15. joulukuuta 2023 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Tukholman Kärrtorpin tapahtumista. Muistelemme hieman sitä, mitä tuolloin oikeastaan tapahtui ja ennen kaikkea minkälaisia kauaskantoisiakin vaikutuksia sillä oli koko pohjoismaiselle antifasistiselle liikkeelle. Kärrtorp saattaa nimenä olla jo tuntematon monille tämän tekstin lukijoista. Toivomme tällä artikkelilla voivamme edesauttaa liikkemme historian säilymistä antifasistisukupolvelta toiselle. Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi muistamaan saavutuksia ja maksettuja hintoja vuosien varrelta.

Kärrtorp on pieni lähiö eteläisessä Tukholmassa, jossa on suuri maahanmuuttajaväestö. Nykyäään nimellä Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) toimiva Suomessa kielletty natsijärjestö toimii edelleen Ruotsissa, vaikka sen toiminta on hiipunut merkittäväsi viime vuosina. Ennen nimellä Ruotsin Vastarintaliike (ruots. Svenska Motståenderörelsen, SMR) toimiva järjestö kohdisti usein toimintaansa vastaavanlaisille alueille ja he olivat valikoineet Kärrtorpin yhdeksi tällaiseksi provosoinnin kohteeksi. Kärrtorpissa levitettiin aktiivisesti natsipropagandaa ja sen lisäksi ihmisiä myös pahoinpideltiin natsien toimesta. Lisäksi natsit järjestivät paikallisella urheilukentällä harjoituksiaan.

Yltyvään natsiongelmaan tympääntyneet paikalliset päättivät järjestää rasisminvastaisen mielenilmauksen Kärrtopin lähiössä 15. joulukuuta 2013. Järjestävänä tahona oli silloin juuri aloittanut, Tukholman lähiöissä antirasistista työtä tekevä Linje 17 mot rasism. Mielenosoitukseen osallistui arviolta 500-700 ihmistä. Poliisi ei ollut arvioinut mielenosoitusta korkean riskiprofiilin tapahtumaksi, ja paikalla oli poliisejä läsnä vain kevyesti, siitä huolimatta että poliisi oli saanut suojelupoliisilta vihiä mielenosoitukseen mahdollisesti kohdistuvasta uhasta. Mielenosoitus oli luonteeltaan perhetapahtuma, eikä aloite sille tullut ulkoparlamentaarisesta vasemmistosta ja se näkyi myös tapahtuman paikallisessa osallistujakunnassa. Mielenosoitukseen osallistui kuitenkin myös jäseniä antifasistisista ryhmistä Antifasistinen toiminta sekä Revolutionära fronten, jotka olivat myös saaneet vinkkiä siitä että mielenosoitus saattaa kiinnittää SMR:n natsien huomion. Eräs paikalla olleista kuvailee antifasistien läsnäoloa kuitenkin suorastaan hyväksi tuuriksi, sillä edes he eivät olleet kiinnittäneet tähän tavanomaisen oloiseen mielenilmaukseen tavallista suurempaa huomiota.

Antirasistinen mielenilmaisu Kärrtorpissa

Mielenosoituksen kestettyä noin parikymmentä minuuttia, kolmisenkymmentä SMR:n uusnatsia hyökkäsi mielenosoituksen kimppuun. Natsit heittelivät kiviä, pulloja ja olivat varustautuneet tappeluun lyömäasein ja puukoin. He tekivät natsitervehdyksiä ja huusivat Adolf Hitlerin nimeä. Virkavalta oli armottoman alivarautunut tilanteeseen. Mielenosoitus kuitenkin järjestäytyi itsepuolustukseen eikä jäänyt odottamaan virkavallan jahkailua: mielenosoitus muodosti suojaketjuja jotta lapset, vanhukset ja muut yhteenottoon haluamattomat pääsevät tilanteesta pois. Pakenemisen sijasta mielenosoituksen osallistujat puolustivat itseään kunnes natsit pakotettiin pakosalle läheiseen metsään. Syntyneessä hämmingissä ja sekasorrossa virkavalta keskittyi lähinnä natsien paon turvaamiseen.

Loppujen lopuksi tilanteessa haavottui useita mielenosoituksen osallistujia, muutama poliisi ja lukuisia natseja. Virkavalta otti kiinni 28 ihmistä. SMR:n natsit olivat hakemassa helppoa erävoittoa perhetapahtumasta, mutta heidät ajettiinkin pakosalle ja mielenosoitus ei lopulta keskeytynyt vaan jatkui suunnitelmien mukaisesti. Yritys pelotella lähiön asukkaat hyväksymään natsien toiminta yhteisössään oli epäonnistunut näyttävästi. Kärrtorpissa ei enää järjestetty natsien treenejä eikä piirrelty hakaristejä seinille.

Natsit pakenevat metsään poliisisaattueen turvin. Suomalainen media uutisoi 2013 laajalti, että poliisi jahtasi natsit pois tilanteesta, mutta järjestäjätaho Linje 17 puolestaan syytti poliiseja natsien suojelemisesta tilanteessa.
Oikealla kyyryssä poseeraa yksi SMR:n johtohahmoista, Emil Hagberg. Hagberg tuomittiin myöhemmin väkivaltaisesta mellakoinnista Kärrtorpin tapahtumien johdosta. Hagbergin huono tuuri jatkui myös Helsingissä itsenäisyyspäivänä 2016.

Viikkoa myöhemmin, 22. joulukuuta, Linje 17 kutsui koolle uuden mielenilmauksen. Mielenilmaus järjestettiin Kärrtorpin urheilukentällä, ja siihen osallistui arviolta 16 000-20 000 ihmistä. Tapahtumaan osallistui tunnettuja ruotsalaisia artisteja ja myös kansanedustajia kaikista muista puolueista paitsi Ruotsidemokraateista. Mielenosoituksesta tuli ison mittakaavan mediaspektaakkeli ja pohjoismaisen äärioikeiston väkivaltaisuus alkoi astua isosti yleiseen tietoisuuteen. Viikkoa aikaisemmin Ruotsin turvallisuuspoliisi oli vielä jättänyt ottamatta tällaiset uhat vakavasti, ja tulevina vuosina heidän huomionsa tulisi kiinnittymään isolla vaihteella nimenomaan militanttiin antifasismiin.

Kärrtorpin mielenosoituksen “toinen erä” ei jättänyt epäselväksi, minkälaista sympatiaa uusnatsit ja toisaalta heidän vastustajansa ympäröivästä yhteiskunnasta keräävät.
Silvana Imam Kärrtorpissa
Myös Helsingissä noin 150 henkeä osoitti solidaarisuutta Tukholmaan 22. joulukuuta. 

Kärrtorpin tapahtumia seurattiin tarkasti Helsingissä ja myös Helsingissä järjestettiin antirasistinen mielenosoitus tuen ilmauksena Kärrtorpin asukkaille ja mielenosoitusta puolustaneille antifasisteille. Kyseisen tapahtuman järjestäminen toi yhteen antirasismista ja antifasismista kiinnostuneita ihmisiä. Varis-verkostoa oltiin perustamassa samaan aikaan ja joukko sen perustamiseen osallistuneita antifasisteja osallistui myös mielenosoitukseen aktiivisessa roolissa. Helsingin mielenosoituksen järjesti Antirasismi X -niminen antirasistinen ryhmä, jonka kanssa Varis Helsinki järjesti seuraavan vuoden maaliskuussa ensimmäisen julkisen tapahtumansa, joka oli antifasistinen ja feministinen Otetaan yö takaisin -mielenosoitus.

Samalla kun antirasismin erävoittoa juhlittiin Kärrtorpissa, pidätettiin yksi mielenosoitusta puolustaneista antifasisteista murhan yrityksestä syytettynä. Joel Almgren puukotti yhtä mielenosoitukseen aseistautuneena hyökänneistä natseista ja maksoi korkean hinnan itsepuolustuksesta. Hänet tuomittiin kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan syytettynä väkivaltaisesta mellakoinnista ja tapon yrityksestä. Hän sai korkeimman tuomion Kärrtorpin tapahtumiin osallistuneista: uusnatsijohtaja Emil Hagberg sai vain 8 kuukautta vankeutta vaikka johti hyökkäystä mielenosoitukseen, kun taas Almgren osallistui sen puolustukseen. Vaikka ruotsalainen media ja pian myös poliitikot osoittivat pintapuolista solidaarisuutta Kärrtorpiin, olivat he valmiita heittämään fyysiseen itsepuolustukseen osallistuneet antifasistit bussin alle lähes välittömästi. Almgrenin vangitsemisen ympärille muodostui jo ennen tuomiota kansainvälinen solidaarisuusliike, ja antifasistiset liikkeet ympäri maailmaa keräsivät rahaa tuolloin hänen perheelleen. Myös Suomessa kerättiin rahaa ja osoitettiin tukea useassa kaupungissa. Lukemisen arvoisia ovat myös Almgrenin omat ajatukset tuomiosta. Hän vapautui lokakuussa 2017. 

Jyväskylä: #freejoel.
Tampere: #freejoel
Helsinki: #freejoel #kämpashowan
Forssa: #kämpashowan #freejoel
Turusta terveisiä ruotsalaisille antifasisteille.

Miksi muistamme Kärrtorpia vielä kymmenen vuotta myöhemmin? Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen esimerkki väkivallasta, johon natsiliike kykenee. Kärrtorp oli kuitenkin Ruotsissa ennen kaikkea havahduttava esimerkki siitä, että yhteiskunta oli laajalti jättänyt  ottamatta entistä järjestäytyneemmän uusnatsiliikkeen vakavasti. Kärrtorp pakotti myös poliittiseen toimintaan osallistumattomat ajattelemaan edes hetkeksi, että äärioikeisto saattaa kohdistaa todellisen uhan hänen omaan tai läheistensä henkeen ja terveyteen. Moni antirasistisen perhetapahtuman osallistujista ei varmaan kuvitellut saavansa myöhemmin iltapäivällä natsin pampusta, saappaasta ja puukosta. Kärrtorp tarjosi kuitenkin ennen kaikkea myös työkaluja ja esimerkkejä vastarintaan, ja historia muistaakin sen nimenomaan voittona. Se on oppitunti siitä, että militantti antifasismi on tuottanut ennenkin tuloksia, ja se voi tuottaa niitä jatkossakin. Se on oppitunti myös siitä, että potentiaali antifasistisiin massaliikkeisiin on todellinen. Molemmat ovat välttämättömiä menestyvän antifasistiliikkeen palasia. Onnistumisten muistamisen ohella on tärkeä muistaa myös, että yksi Kärrtorpin puolustajista vietti tuosta kuluneesta kymmenestä vuodesta lähes puolet vankilan seinien sisällä. Joel Almgren vapautettiin vankilasta lokakuussa 2017.

Nykypäivästä katsottuna vuosi 2013 oli hyvin erilaista aikaa kun tarkastelemme sitä miten pohjoismainen media ja yhteiskunta suhtautui äärioikeistoon. Äärioikeisto tuntui silloin marginaalisemmalta ja etäisemmältä, ja esimerkiksi Suomessa ei vielä tuolloin ollut järjestetty useaan vuoteen avoimia äärioikeiston mielenosoituksia. Silloiset Ruotsin ja Suomen Vastarintaliikkeet elivät tuolloin kuitenkin väkivaltaista kautta: Kärrtorpia edelsi pitkä lista iskuja Ruotsissa ja Suomessakin heidän järjestöveljensä olivat toteuttaneet tuohon mennessä jo kaasuiskun Prideille 2010 ja kirjastopuukotuksen Jyväskylässä sekä lukuisia muita väkivaltaisia hyökkäyksiä monessa kaupungissa. Mediassa näitä käsiteltiin pitkälti yksittäisinä tapauksina, silloin kun niitä ylipäänsä käsiteltiin. Äärioikeiston väkivaltaan vakavasti suhtautunut antifasistinen liike, joka otti uhan tosissaan, oli Suomessa vasta järjestäytymässä.

Suomalainen antifasistinen liike seurasi Ruotsin tapahtumia todella tiiviisti noihin aikoihin, ja tuossa ilmapiirissä myös Varis-verkosto perustettiin kymmenen vuotta vuotta sitten. Montaakaan kuukautta Kärrtorpista ei kulunut kun myös naistenpäivän feministinen mielenosoitus joutui fasistien hyökkäyksen kohteeksi Ruotsissa. Yksi mielenosoituksen osallistujista, Showan Shattak, joutui tehohoitoon vammojensa johdosta. Malmön tapahtumat keräsivät paljon kansainvälistä solidaarisuutta ja myös huomiota Suomesta, ja iskulause “kämpa, Showan” oli tuolloin monen antifasistin huulilla ja banderolleissa.

Antifasistinen analyysi PVL:stä oli 2010-luvun puolessavälissä ympäröivää yhteiskuntaansa edellä. Meillä on nyt riittävästi etäisyyttä tämän toteamiseen. Vaikka äärioikeistolainen väkivalta oli entistä järjestäytyneempää, yleisen keskustelun mielikuvissa pyörivät vielä 90-luvun skinheadit ja Pekka Siitoimen kaltaiset, lähes sketsihahmonomaiset toimijat. Vaikka antifasistiset tekivät 2010-luvun alussa Suomessa monenlaista tutkimusta äärioikeistosta, julkinen mielikuva ja yleinen mielipide äärioikeistosta laahasivat todellisuuden perässä.

Hinta jolla tämä mielikuva lopulta muuttui, meidän “Kärrtorpimme”, oli myös Suomessa aivan liian kova: muutamaa vuotta myöhemmin 10. syyskuuta 2016 Jesse Torniainen kävi PVL:n mielenilmauksesta mielipiteensä osoittaneet Jimi Karttusen kimppuun ja potkaisi tätä. Karttunen löi päänsä ja kuoli viikkoa myöhemmin. Karttuselle järjestettiin useita muistotilaisuuksia ja tapaus sai paljon kansainvälistä huomiota – varsinkin muissa Pohjoismaissa. Muutamaa viikkoa myöhemmin järjestetty antifasistinen “Peli poikki”-mielenilmaisu keräsi 15 000 ihmistä Helsingin Senaatintorille ja myös muualla Suomessa tuhannet ihmiset osallistuivat paikallisiin mielenosoituksiin.

Julkinen keskustelu PVL:n kieltämisestä alkoi Karttusen tapon seurauksena ja johti neljä vuotta myöhemmin pohjoismaalaisen natsijärjestön Suomen osaston kieltämiseen korkeimmassa oikeudessa. Murhamies Torniainen sai PVL:ssä sankarin viitan harteilleen ja PVL päätti heittää vettä myllyyn järjestämällä vain pari kuukautta myöhemmin ensimmäistä kertaa oman, avoimesti mainostetun mielenilmauksensa Helsingissä itsenäisyyspäivänä 2016. Vastalauseena tälle järjestettiin ensimmäinen Helsinki ilman natseja -mielenosoitus, joka siirsi uhotun “kansallissosialistisen vyöhykkeen” Helsingin ydinkeskustasta Kaisaniemen puiston pimeään nurkkaan. Tällöin syntyi yksi suomalaisen antifasistisen liikkeen pitkäikäisimmistä ja suurimmista perinteistä sekä yksi liikkeen näkyvimmistä onnistumisista. 

Vuonna 2023 PVL on lailla kielletty, maan alle siirtynyt ja sen nimi on vereen tahrattu, eikä sen välittömien seuraajien, kuten Sinimustan Liikkeen toiminta ole ollut kovinkaan nousujohteista. Suomalainen natsiliike ei ole kadonnut minnekään, mutta yhden vahvan järjestön sijaan kenttä on sirpaloitunut ja uusia yrittäjiä on tullut tilalle. Edessä voi vielä olla ajat, jolloin uudet fasistien sukupolvet tulevat edeltäjiensä tavoin kokeilemaan rajojaan ja hakemaan helppoja voittoja väkivallalla ja uhittelulla. He eivät ole vielä oppineet Kärrtorpin oppitunteja.

Ruotsalaiseen antifasismiin ja sen historiaan voi tutustua seuraavien katselu- ja kuuntelusuositusten kautta:

Lue Variksen sivuilta Kärrtorpista ja Joel Almgrenin tukikampanjasta kirjoitettuja tekstejä: