Tutkintoja ja tuomioita: Kankaanpään, Lahden ja Ylöjärven tapauksissa yhteensä 10 natsiterroristia

Tässä artikkelissa luomme katsauksen Lahden ja Kankanpään äärioikeistolaisiin terroristeihin sekä niiden taustalla oleviin äärioikeistolaisiin ajatuksiin. Lisäksi jutussa käsitellään hiljattain julkisuuteen tullutta tapausta, jossa valepommeja lähettänyttä ja vielä hiljattain perussuomalaisiin kuulunutta miestä epäillään lukuisista rikoksista.

Suomessa on kuluneen vuoden aikana ollut julkisuudessa kolme äärioikeistolaisiin ryhmiin ja yksilöihin liittyvää tutkintaa, jossa yhteensä kymmmentä miestä on tutkittu liittyen terrorismiin. Länsi-Suomen Kankaanpäässä on ollut jo usean vuoden käynnissä terrorismirikoksien kokonaisuuteen liittyvä tutkinta, joka kohdistuu viiteen mieheen Kankaanpäässä Länsi-Suomessa. Epäillyt ovat muun muassa varastaneet ampuma-aseita ja räjähteitä terroristisiin tarkoituksiin. Syyskuussa Lahdessa alkoi oikeudenkäynti neljää muuta miestä vastaan, jotka tulostivat 3D-tuliaseita ja suunnittelivat sabotaasia ja väkivaltaisia iskuja poliittisia vastustajia vastaan. Lahden ryhmän jäsenet saivat käräjäoikeudessa tuomion 31. lokakuuta 2023. Lisäksi marraskuussa kävi ilmi, että vielä alkuvuodesta perussuomalaisten jäsenenä olleeseen mieheen kohdistuu tutkinta koskien valekirjepommien lähettämistä ja poliisi epäilee tämän myös suunnittelevan murhaa.

Molemmat uusnatsiryhmät ja yksin toimiva mies ovat saaneet innoituksensa kansallissosialismin niin sanotusta siege-kulttuurista ja “akselerationismin” nimellä kulkevasta kiihdyttämisopista, joissa pyrkimyksenä on syöstä yhteiskunta kaaokseen vallan kaappaamiseksi. Erilaisia fantasioista yhteiskunnan romahtamisesta alkoi esiintyä Suomen äärioikeiston piirissä yhä enemmän koronakriisin aikana. Lisäksi tapauksien taustamotiiveihin liittyy satanistisia ja okkultistisia piirteitä. Tässä artikkelissa kerromme, mitä näistä kolmesta tapauksesta ja niiden tekijöiden yhteyksistä muuhun äärioikeistolaiseen kenttään nyt tiedetään.

Kankaanpään natsiviisikko

Kankaanpään  terrorismirikoskokonaisuuteen liittyvät tapahtumat ovat poliisin mukaan alkaneet jo vuonna 2016 ja ne ovat jatkuneet vuoden 2019 loppuun. Poliisi alkoi tutkia Kankaanpäässä toimivaa ryhmää ensimmäisen kerran vuonna 2019 alueen kesämökeillä tehtyjen huumausainerikosten ja asevarkauksien vuoksi. Aluksi kolme miestä otettiin näiden epäilyjen perusteella väliaikaisesti säilöön tammikuussa 2020. Kuukautta myöhemmin poliisi päätti valtakunnansyyttäjää kuultuaan, että pelkkien varkauksien sijaan oli syytä epäillä terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia. Poliisi oli saanut laite-etsinnän ja etävalvonnan avulla tietää, että miehet olivat syvällä äärioikeiston väkivaltaisessa maailmankuvassa.

Esitutkintaa jatkettiin ja joulukuussa 2021 viisi epäiltyä pidätettiin uudelleen. Vuosina 1995-1998 syntyneet epäillyt Tommi Nieminen, Kimmo Nieminen, Aku Mäkinen, Markus Jaakkola ja Jere-Matias Niittyvirta ovat 23-26-vuotiaita miehiä Kankaanpäältä. Nyt rikosnimikkeet olivat terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu ja terroristisessa tarkoituksessa tehty räjähderikos. Alkuvuodesta 2022 kaikki viisi vapautettiin, koska Satakunnan käräjäoikeuden mukaan poliisi ei ollut esittänyt sellaisia uusia seikkoja, joiden perusteella epäiltyjen vangitsemista olisi voitu jatkaa. 

Esitutkinta venyi pitkäksi ja valmistui viimein 30. kesäkuuta 2023. Saman vuoden marraskuun lopussa edelleen syyteharkinnassa olevat epäillyt rikokset ovat terroristisessa tarkoituksessa tehdyt törkeä ampuma-aserikos, tahallinen räjähderikos, kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten ja törkeä varkaus. Kaikista rikoksista epäillään ryhmän johtajaa ja kahta muuta jäsentä. Neljättä jäsentä epäillään kaikista muista rikoksista paitsi törkeästä varkaudesta. Viidettä jäsentä epäillään pelkästään kouluttautumisrikoksesta.

Kankaanpään uusnatsiryhmän jäseniltä löytyi kotietsinnöissä luvattomia aseita, dynamiittia ja lannoitteita, joita on mahdollista käyttää räjähdysaineen valmistamisessa. Kuva: Yle/Poliisi

Esitutkinnan asiakirjoista selviää, että poliisi oli takavarikoinut ryhmältä rynnäkkökivääriltä näyttävän ampuma-aseen sekä taskuaseita ja haulikoita. Lisäksi poliisi oli takavarikoinut dynamiittia ja lannoitetta, joka sisältää ammoniumnitraattia. Ammoniumnitraatti on räjähdysherkkyytensä ja saatavuutensa takia ollut terroristien suosiossa vuosikymmeniä. Poliisi on jo aiemmin epäillyt Kankaanpään ryhmän johtajaa tekohetkellä tyhjänä olleen Niinisalon vastaanottokeskuksen polttamisesta vuonna 2015. Myöhemmin ryhmän jäsenet olivat suunnitelleet tekevänsä pommi-iskun vastaanottokeskukseen.

Miesten rikosrekisteristä paljastuu, että he olivat jo nuorina syyllistyneet paikallisiin väkivallantekoihin vuodesta 2014 alkaen. Kaksi miehistä ovat veljeksiä ja kolmas on heidän serkkunsa. Vuosina 2016-2019 epäillyt ovat useamman kerran pahoinpidelleet ja vainonneet seksuaalivähemmistöjen ja muiden vähemmistöryhmien edustajia baarien ja grillien ulkopuolella Kankaanpäässä. Varsinkin Kankaanpään taideopiston opiskelijat ovat joutunut kyseisten uusnatsien väkivallan uhreiksi, ja yksi pahoinpitely on tapahtunut vielä keväällä 2021. Tämän jälkeen ryhmä ei ole ollut näkyvästi Kankaanpään kaduilla. Syksyllä 2021 kolme epäillyistä miehistä perustivat potkunyrkkeiluyhdistyksen, joka ei poliisin mukaan liity tähän tutkintaan. Äärioikeistolla on kuitenkin tapana perustaa erilaisia yhdistyksiä, joiden kautta voidaan esimerkiksi kerätä varoja, hallinoida taloutta ja vuokrata tai perustaa omia tiloja.

Kankaanpään natsiterroristit ovat hyvin verkostoituneita koko Suomen äärioikeistoon, eli kyse ei ole mistään eristyksissä syntyneestä tapauksesta vaan väkivaltaan kannustavan natsiaatteen kannattamisen johdonmukaisesta seurauksesta. Ryhmän johtajalla on poliisin mukaan kontakteja PVL:ään ja siihen kytkeytyneisiin, vuonna 2013 tapahtuneen Jyväskylän kirjastopuukotuksen tekijöihin. Lisäksi ryhmän johtajaksi mainittu vuonna 1996 syntynyt on vieraillut kansainvälisen Hammerskins-uusnatsiverkoston Suomen alajaoston kerhotilassa Muuramessa ja myöhemmin saman verkoston tiloissa Keravalla. Poliisin mukaan Kankaanpään ryhmän johtaja sai paljon vaikutteita Hammerskins-verkoston Suomen osastoilta, jotka kulkivat tuolloin vielä nimellä Crew 38. Crew 38 ja Hammerskins-verkosto ovat kiinteästi kytkeytyneet väkivaltaiseen uusnatsien musiikkialakulttuuriin, ja verkoston jäsenet ovat kansainvälisesti verkostoituneita. Kansainvälisen Hammerskins-verkoston tarkoitus on muun muassa tarjota jäseninään oleville eri maiden natseille tarpeen vaatiessa salaisia piilopaikkoja eri maista. Verkoston jäsenet ovat myös syyllistyneet murhiin ja muihin väkivallantekoihin.

Lahden asetulostajat

Lahden terroristiryhmään liittyy neljä miestä, joista kolme tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa lokakuussa vankeusrangaistuksiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun äärioikeistolaisia tuomitaan Suomessa terrorismirikoksista. 

Viljam Nyman käräjäoikeudessa 30.10.2023

Pääepäilty Viljam Lauri Antero Nyman (s. 1994) tuomittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä törkeistä ampuma-aserikoksista, kouluttautumisista terrorismirikoksen tekemistä varten ja huumausainerikoksesta kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Nyman on aiemmin ollut aktiivinen perussuomalaisten Lapin piirissä ja ollut puolueen ehdokkaana kunnallisvaaleissa vuonna 2017.

Nyman radikalisoitui perussuomalaisten nuorisojärjestön etnonationalistissa porukoissa ja oli jo vuonna 2019 mukana järjestämässä äärioikeistoa yhteen kokoavaa Awakening-konferenssia Turussa yhdessä Sinimustan Liikkeen johtaja Tuukka Kurun kanssa. Vuonna 2021 Nyman osallistui äärioikeiston 188-mielenosoitukseen Turussa. Lisäksi hän on toiminut uusfasistisen Suomen Sisun nuorisojärjestö Uudenmaan Akselissa. Äärioikeistolaiselle Kansalainen-verkkosivulle kirjoittamassaan artikkelissa Nyman kertoo, että hän on liittynyt Kansallismielisten liittouma -yhdistykseen ja toiminut sen “Operaatio Kotkanpesä” -nimisessä kampanjassa. Hankkeen tarkoituksena on ostaa oma talo, joka toimisi äärioikeistolaisena toimintakeskuksena. Nyman kertoo muun muassa toimineensa “projektissa juridisena neuvonantajana muun muassa rahankeräyslakiin liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä. Olen myös lahjoittanut kolmenumeroisen summan euroja rahankeräystilille, sekä suunnittelen lahjoittavani enemmän kryptovaluuttojen muodossa.” Nyman on ehtinyt toimia muutaman vuoden aikana suuressa osaa Suomen äärioikeistolaisia projekteja ja päätynyt valmistelemaan terrori-iskuja.

Nymania pidettiin oikeuden mukaan Lahden ryhmän päätekijänä, sillä hän oli valmistanut 3D-printatut FGC-9 -mallin ampuma-aseet. Asetyyppi on yleinen maailmalla, koska sitä on helppoa valmistaa ja käyttää. Kun entinen pääministeri Sanna Marin oli vieraillut Lahdessa vuonna 2022, Nyman oli viestitellyt muun ryhmän kanssa, että hän voisi helposti mennä tilaisuuteen aseen kanssa. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen 28.11.2023 kävi ilmi, että Nyman ei aio valittaa saamastaan kolmen vuoden ja neljän kuukauden rangaistuksesta ja tyytyy näin ollen tuomioonsa.

Nyman oli tehnyt listan, johon hän oli kerännyt mahdollisten kohteiden tietoja, ja se sisälsi muun muassa edellisen hallituksen sisäministerin Maria Ohisalon (vihr.) ja entisen valtakunnansyyttäjän Raija Toiviaisen kotiosoitteet. Nymanin hallusta löytyi myös tiedosto nimeltä ”vasemmistomestat”, johon hän oli listannut useita yhdistyksiä ja muita toimijoita osoitteineen. Listalla oli useita yhdistyksiä, poliittisia toimijoita ja jopa ravintoloita. Listalta löytyivät esimerkiksi Vasemmistoliiton puoluetoimisto Helsingistä, Vastavirta-klubi Tampereelta ja Turun kirjakahvila. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun äärioikeistoaktivistit tekevät listoja “poliittisista vihollisistaan”. Vuonna 2015 PVL:n Paavo Laitinen tuomittiin henkilörekisterin ylläpidosta Jyväskylän kirjastopuukotuksen jälkeen.

Yhden tuomituista epäillään puolestaan murtautuneen Helsingin Kumpulassa sijainneeseen Makamik-taloon ennen kuin se poltettiin tämän vuoden helmikuussa (lue myös tämä juttu aiheesta). Tiloista varastettiin murrossa kirja, jota vastaajat myöhemmin käyttivät ampumatauluna hiekkakuopalla, jossa he kokeilivat 3D-tulostamiaan aseita.

Poliisi takavarikoi konepistooleja, joita epäillyt olivat valmistaneet 3D-tulostimella. Kuvassa näkyy myös suomalaisen natsibändi Sniperin levy. Kuva: Yle
Videoissa näkyy natsitarroja ja aseiden testaukset. Kuvakaappaus: MTV Uutiset

Petteri Niko Suikki (s.1996) tuomittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksista, kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja viidestä muusta rikoksesta vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen. Suikki piti yhtä aseista hallussaan ja ampui sillä tummaihoisen perheen postilaatikkoa Lahdessa. Hän myös harjoitteli aseen käyttöä ja ampui muun muassa oman kissansa hiekkakuopalla. Tällaisen harjoituksen jälkeen hänet ja Nyman otettiin kiinni Hollolassa. Tapahtuman jälkeen poliisi rupesi tutkimaan heidän ryhmänsä ideologiaa ja viestittelyä.

Tuukka Tapani Karinkanta (s.2001) asuu Oulussa ja hänen roolinsa ryhmässä ei ollut käräjänoikeuden mukaan yhtä aktiivinen kuin muilla. Hänen osansa yllämainituista rikoksissa nähtiin kahta muuta Lahden ryhmän jäsentä vähäisempänä. Hänet tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen avunannosta terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn törkeään ampuma-aserikokseen ja avunannosta kouluttautumiseen terrorismirikoksen tekemistä varten sekä lievästä ampuma-aserikoksesta. 

Jyrki “Jykä Kapinakenraali” Niemi

Jyrki Voitto Antero Niemi(s.1957) on Somerolla asuva eläkeläinen, ja häntä kutsutaan äärioikeistopiireissä “Vaariksi. Hän oli 2010-luvulla aktiivinen äärikeiston niin kutsutussa vasta-jihad ryhmässä Finnish Defence League (FDL) sekä syksyllä 2015 alkaneessa ja pari vuotta jatkuneessa Rajat kiinni -liikkeessä. Niemi tuntee vähintään näiltä ajoilta Suomen äärioikeistopiirejä. FDL perustettiin brittiläisen esikuvan English Defence Leaguen malliin. Suomessa ryhmä järjesti pieniä performansinomaisia tempauksia ja rasistimielenosoituksia ennen kuin sen aktiivit riitautuvat keskenään tai jatkoivat toisissa projekteissa. “Vaari” oli muun muassa myynyt Suikille Mosin Nagant -kiväärin ja toiminut ryhmässä innoittajana. Niemi kirjoitti ryhmän Telegram-chatissa, että vuoden 2022 Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen pitäisi tehdä pommi-iskun. Lisäksi häneltä itseltään takavarikointiin kotietsinnässä luvaton taskupistooli ja patruunoita. Niemen nimi nousi esiin Pekka Katajan vuonna 2020 tapahtuneen murhayrityksen yhteydessä, jolloin hän oli saanut epäiltynä olleelta Tero Ala-Tuuhoselta ministereiden yhteystietoja.

Omasta mielestään Niemi oli “tulevan kapinan kenraali”, mutta oikeudenkäynnin perusteella hänen roolinsa Lahden ryhmässä oli kuitenkin vähäisempi. Häntä ei syytetty terroristisesssa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista, vaan tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdesta ampuma-aserikoksesta.

Äärioikeistolainen “akselerationismirantautui Suomeen 2020-luvulla

“Akselerationismiksi” on alettu 2010-luvun alussa kutsuttu aiemmin vailla yhteistä nimittäjää ollutta sekalaista joukkoa poliittista ja filosofista ajattelua, jonka juuret ovat alunperin kommunismissa. Termin otti aluksi käyttöön pilkkakirveenä vasemmiston “akselerationistista” suuntausta vastustaneet toiset vasemmistolaiset. Myönteisesti “akselerationismiin” suhtautuneet ajattelijat ovat nähneet siihen kytkeytyviä ajatuksia kommunismissa aina Karl Marxista & Friedrich Engelsistä alkaen. Sittemmin monesta suunnasta haastetun termin ovat ottaneet omakseen erilaiset toimijat läpi poliittisen sfäärin feministeistä uusnatseihin. Suomalaiselle äärioikeistolle vaikutusvaltaisissa yhdysvaltalaisten aateveljien piirissä alettiin suurin piirtein 2010-luvun puolivälissä kohista yhä enemmän “akselerationismista”. Tästä inspiroinut toiminta ja ajattelu rantautui Suomeen 2020-luvulla, jolloin “akselerationismista” on Suomen mediassa puhuttu lähestulkoon ykskantaan äärioikeistoon kytkettynä, vaikka termin juuret ovat muualla.

Äärioikeiston kontekstissa “akselerationismi” on sekoittunut fasismiin alusta alkaen kuuluneeseen väkivaltaiseen ja jopa terorristiseen toimintaan sekä siihen kannustavaan ajatteluun. Suomeen 2008 perustetun ja 2020 kielletyn natsijärjestö PVL:n juuret ovat Ruotsissa 1990-luvun alussa vaikuttaneissa natsiterroristiryhmissä. PVL ilmoitti esikuvikseen esimerkiksi Aryan Resistance Movementin ja Vitt Ariskt Motståndin, jotka molemmat edistivät “rotusotaansa” terrorismin keinoin. Tämä ajoi natsiterroristit niin pankkiryöstöihin kuin murhiin ja lopulta monet jäsenistä hautaan tai vankilaan. Myös Suomessa PVL-järjestön jäsenet syyllistyivät väkivallan tekoihin ja ainakin kahteen murhaan.

Äärioikeistolainen “akselerationismi” perustuu ideaan, jonka mukaan tämän hetkinen yhteiskunta on niin vankka, että sen voi muuttaa reformeihin tai vallankumoukseen tähtävään poliittisen toiminnan sijaan ainoastaan romahduttamalla ensin nykyisen yhteiskunnan. Natsiterroristin tehtäväksi jää ainoastaan kiihdyttää parantumattomasti läpimädän yhteiskuntajärjestelmän sisäisiä ristiriitoja äärirajoilleen. Natsien mielestä järjestelmän tuhoisia tendenssejä on niiden päihittämisen sijaan kärjistettävä entisestään, joka johtaa natsien harhaisissa kuvitelmissa koko yhteiskunnan romahtamiseen tai tuhoutumiseen, ja vasta tämän jälkeen voidaan rakentaa jotain muuta sen tilalle.

Fasistisella terrorilla on ollut kiinteä osansa liikkeessä viimeiset sata vuotta. Esimerkiksi Italiassa uusfasistit sortuivat pommi-iskuihin niin valtiota kuin vasemmistoa vastaan 1970-luvulla. Yhdysvalloissa avoin “rotusodan” ihannointi sai uutta pontta, kun yhdysvaltalainen uusnatsi James Mason julkaisi Siege-nimisen kirjan 90-luvun alussa. Teos on käännetty suomeksi ja liikkuu myös natsien Telegram-ryhmissä sekä muualla verkossa. Käytännössä Masonilta ammentava Siege-kulttuuri ja äärioikeistolainen akselerationismi sekoittuvat usein niin natsien kuin tutkijoiden puheessa.

“Lue Siege”. Lahden natsiterroristien julkaisema kuva.
James Mason ja suomalaiset natsivieraat Yhdysvalloissa

Mason ehdotti teksteissään, että natsien epäonnistuuttua massaliikkeiden rakentamisessa on aika siirtyä pienten ja suljettujen johtajattoman vastarinnan verkostoihin, joissa suljetut terroristisolut tai yksinäiset sudet tekevät väkivaltaisia terrori-iskuja. Tällaista äärimmäistä taktiikkaa ovat soveltaneet esimerkiksi kymmeniä ihmisiä murhanneet Anders Behring Breivik Norjassa ja Brenton Tarrant Uudessa-Seelannissa. 

Siege-kultturi alkoi saada äärioikeiston piirissä nostetta 2010-luvulla, jolloin Yhdysvalloissa syntyi ryhmiä kuten Atomwaffen Division ja The Base. Myös venäläinen Russian Imperial Movement lasketaan kuuluvaksi siegekulttuuriin ja akselerationalismiin keskittyneisiin ryhmiin. Jotkut tutkijat näkevät, että Suomessa kielletty, mutta Ruotsissa ja Norjassa toimiva PVL voi kehittyä tähän suuntaan, vaikka järjestö edelleen pääosin keskittyy liikkeen rakentamiseen ja pyrkii kansallissosialistisen vallankumouksen toteuttamiseen tätä kautta. PVL on silti tehnyt lukemattomia hyökkäyksiä viholliseksi katsomiaan tahoja vastaan, ja sen jäsenet ovat syyllistyneet murhiin ja pommi-iskuihin sekä Suomessa että Ruotsissa.

Yhdysvaltalainen uusnatsiryhmä Atomwaffen Division on suomeksi käännettynä “Ydinasedivisioona”
Natsi-ideologi James Mason (keskellä) poseeraa uusnatsien Atomwaffen Division -terroriryhmän kanssa

Natsiliikkeen okkultistiset perinteet

Siege-kulttuurin ja kiihdytysopin lisäksi myös satanistiset ja uuspakanalliset piirteet ovat lisääntyneet äärioikeistolaispiireissä viime vuosina. Fasismiin on jo 1900-luvun alusta lähtien kuulunut suuntauksia, jotka yrittävät yhdistää fasismin poliittisen ohjelman henkisiin ajatuksiin. Uspakanallisuus ja okkultismi olivat muodissa natsi-Saksan johtajien keskuudessa. SS-joukkojen johtaja Heinrich Himmler inspiroitui syvästi Karl Maria Wiligutistä ja perusti tämän kanssa tukikohdan Wewelsburgin linnaan. Heidän yhteistyönsä popularisoi tiettyjen riimujen ja niin sanotun “mustan auringon” (schwarze Sonne) käytön natsien alakulttuureissa. Tämä vaikutus näkyy äärioikeistoliikkeissä vielä tänäkin päivänä. 

Välitöntä rotusotaa lietsovien äärioikeistolaisten ajatukset ovat niin sekavia, että jopa muut natsit haukkuvat niitä verkkosivuillaan. Kuvakaappaus natsien Partisaani-sivustolla 13.9.2023 julkaistusta jutusta.

Salamyhkäinen Order of Nine Angles (Ona), joka perustettiin Englannissa 1980-luvulla, on kehittänyt omaperäisen sekoituksen satanismista, okkultismistä ja fasismista. Onasta on tehty tutkimuksia vuosien varrella, mutta liikkeen salaperäisuuden takia on sen jäsenmäärää vaikea arvioida. Maailmanlaajusti on arvioitu, että jäseniä olisi pari tuhatta, mutta sillä on vaikutusta okkultisti-, taide- ja musiikkipiireissä. Onaa pidetään marginaaalisena sekä satanismin että äärioikeiston sisällä, mutta se on noussut otsikkoihin toistuvasti 2010-luvun lopussa, kun useampi äärioikeistolainen terroristi on viitannut sen teksteihin. Onan teksteissä kannustetaan äärimmäiseen väkivaltaan, kuten ritualisoituihin raiskauksiin ja murhiin.

Suomessa julkaistiin vuonna 2018 21 polkua pimeyden valtakuntaan -niminen kirja, joka liittyy samaan suuntaukseen Onan kanssa. Teoksessa käsitellään muun muassa rituaalimurhia. Kirjan on julkaissut Black Order -uusnatsiverkoston Suomen jaosto, joka levittää Onaan kytkeytyvää aatemaailmaa. Sekä Kankaanpään ryhmä että Lahden ryhmä olivat hankkineet tämän kirjan, joka on inspiroinut molempien ryhmien toimintaa. Äärioikeistopiireissä akselerationismin ideologia ei kuuluu valtavirtaan, mutta sen kannatus ei ole myöskään marginaalista. Esimerkiksi suomalaiset äärioikeistolaiset nettijulkaisut kuten Partisaani ja Sarastus ovat nostaneet sitä käsitteleviä kirjoja ja tekstejä esiin positiivisessa valossa, mutta myös julkaisseet sen suoraa kritiikkiä.

Suomessa on vuodesta 2018 lähtien natsipiireissä julkaistu Musta Kivi -zineä, joka sisältää musiikkiarvioiden lisäksi haastatteluja ja tekstejä muun muassa valkoisen ylivallan filosofeista ja akselerationismista.

Valepommikirjeitä ja tietokirjallisuutta perussuomalaisen kynästä

Marko Meretvuo sekä perussuomalaisten johtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra tuntevat toisensa.

Ennen Suomen eduskuntavaaleja keväällä 2023 Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Sosiaalidemokraattien puoluetoimistolle lähetettiin pommin näköiset kirjeet. Kirjeet paljastuivat nopeasti valepommeiksi, mutta poliisi aloitti tutkinnan ja otti maaliskuussa kiinni Ylöjärvellä omakotitalossa asuvan Marko Meretvuon (s. 1980) epäiltynä julkisesta kehottamisesta rikokseen. Meretvuon toimintaa käsitellään Ylen jutussa, jossa häneen viitataan nimellä “Maisteri”. Poliisi tutki helmikuussa lähetyettyjä valekirjepommeja aluksi laittomana uhkauksena, mutta alkoi tutkinnan edetessä epäillä, että tekoihin liittyy terroristinen motiivi. Myöhemmin poliisi alkoi epäillä Meretvuon harjoittavan saatananpalvontaa ja valmistelevan rituaalimurhaa.

Meretvuon kännykästä löytyi viestittelyä, joka viittaa siihen, että hän on osallistunut yllä mainitun 21 polkua pimeyden valtakuntaan -kirjan julkaisutoimintaan. Meretvuo on kirjoittanut pitkään äärioikeistolaisissa Sarastus- ja Kansalainen-verkkolehdissä nimimerkillä “M. A. Meretvuo”. Hän on myös julkaissut viime vuosina tekstejä muun muassa uskonnoista, fasismista ja  akselerationismista. Hänen kirjansa on julkaissut Kiuas Kustannus, joka on Suomen Sisun ja Sarastuksen yhteinen kustantamo, joka julkaisee fasismia popularisoivia tekstejä.

Marko Meretvuo (oikealla) poseeraa Ylöjärven Uutisissa julkaistussa kuvassa Suomen johtaviin natsimuusikoihin kuuluvan Joakim “Stormheit” Koutesahon kanssa. Lähde: Ylöjärven uutiset

Meretvuo on myös toiminut kirjoittajana perussuomalaisten ajatuspajalle Suomen Perustalle. Lisäksi hän on julkaissut perussuomalaisen puolueen blogissa 25 tekstiä, joissa hän haukkuu liberaalia demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Kirjoitukset katosivat blogista syksyllä heti, kun Meretvuohon kohdistuvasta tutkinnasta uutisoitiin, mutta tekstejä on julkaistu ja jaettu vielä kesällä.

Meretvuo on tukenut fasistijärjestö Sinimustaa Liikettä ja osallistunut vuonna 2019 sen aktiiveihin kytkeytyvään äärioikeistoa yhteenkokoavaan Awakening-konferenssiin, jota Lahden terrorismiryhmän pääepäilty Nyman oli samana vuonna järjestämässä. Nyman ja Meretvuo ovat siis mitä todennäköisemmin tavanneet kyseisessä tapahtumassa. Ainakin he ovat viestitelleet toisilleen myöhemmin “akselerationismia” käsittelevissä natsien Telegram-ryhmissä, jossa Nyman on esiintynyt nimimerkillä “Kahen kilon Siege” ja Meretvuo “Herra Kansa” . Ei siis liene sattumaa, että Nyman ja Meretvuo on molemmat yhdistelty väkivaltaiseen äärioikeistotoimintaan ja olleet siitä johtuen tekemisissä viranomaisten kanssa samana vuonna.

Suomessa esitutkinnat ja isommat oikeudenkäynnit venyvät usein vuosikausiksi. Jää nähtäväksi, miten Kankaanpään viisikon ja Meretvuon tapauksille käy. Kuten esitutkinnoissa ja tästä artikkelista käy ilmi, Lahden ja Kankaanpään ryhmien jäsenet ja Meretvuo ovat kaikki erittäin verkostoituneita koko äärioikeiston kanssa. Suomen lisäksi ainakin Kankanpään ryhmän jäsenillä on kontakteja todennäköisesti myös ulkomaille. Onkin mahdollista, että näihin kolmeen tapaukseen liittyen paljastuu vielä muitakin kytköksiä ja rikoksia.

Lue myös: