Haastattelu: Mikael Brunila kertoo Äärioikeisto Suomessa -kirjan tekemisestä

Seuraava haastattelu on toteutettu alkuvuodesta 2023, jolloin tuli kuluneeksi 10 vuotta Jyväskylän kirjastopuukotuksesta, jonka kohteena oli  Mikael Brunilan, Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson Äärioikeisto Suomessa -kirjaan liittyvä keskustelutilaisuus. Haastattelimme aiemmin jyväskyläläistä antifasistia, joka kertoi tarkemmin kirjastopuukotuksesta. Tässä Brunilan haastattelussa keskitymme Äärioikeisto Suomessa -kirjan tekoprosessiin, kirjoittajien käyttämiin antifasistisen tutkimuksen menetelmiin ja ajan poliittiseen kontekstiin. Tekstiä on editoitu luettavuuden parantamiseksi, ja siihen sisältyvät linkit on lisätty Variksen toimituksen toimesta.

Julkaisit yhdessä Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson kanssa vuonna 2012 kirjan Äärioikeisto Suomessa. Mistä kirja sai alkunsa?

Itselleni henkilökohtaisesti kirja sai alkusysäyksensä vuonna 2008 Italiassa, jonne olin liftannut tapaamaan erästä talonvaltausliikkeessä mukana olevaa toveria. Olin jo aiemmin tutustunut Ruotsissa Mathias Wågiin, joka julkaisi tähän aikaan blogisarjan uusfasistien CasaPound-järjestöstä. Wågin kuvaus siitä, miten on olemassa fasistisia toimijoita, jotka valtaavat taloja ja järjestäytyvät yliopistolla, tuntui äärettömän kiehtovalta, koska olin itse niin syvällä talonvaltausliikkeessä. Jäin pohtimaan ajatusta tästä “henkisestä kilpailijasta”, joka kilpailee ennemminkin kommunismin kuin liberalismin kanssa. Tämä laittoi rattaat päässäni pyörimään ja sai kysymään, mitä fasismi on, miten se eroaa meistä, mitkä käytännöt ovat samanlaisia ja mitkä ovat tärkeimmät vedenjakajat.

Itselleni toinen ratkaiseva hetki oli Breivikin toteuttama isku. Kuullessani ampumista koskevat uutiset ensimmäistä kertaa mielessäni tapahtui jonkinlainen nyrjähdys. Tapahtunut tuntui suurelta muutokselta, joka vaati uudelleenasennoitumista. Varmaankin erityisesti se, että kohteena oli norjalaisia, pisti miettimään. Iskun kohteena olleella leirillä oli joitain tuttujeni tuttuja. Jouduin pohtimaan, olisiko lähitulevaisuuden todellisuutta meillekin se, että joku suomalainen Halla-ahon blogeja lukenut hullu alkaa ampua meitä.

Samaan aikaan vuonna 2008 perustettu Pohjoismainen Vastarintaliike (toim. huom. järjestö toimi vuosina 2008-2015 nimellä Suomen Vastarintaliike, SVL) alkoi liimata tarrojaan ja järjesti vuonna 2011 Helsingissä seminaarin, jossa puhui CasaPoundin perustaja ja keulahahmo Gianluca Iannone. Silloin mietin, että nyt nämä ilmiöt, joihin olin tutustunut hiukan Italiassa ovat tulossa tänne. Itselläni oli tuolloin myös näkemys siitä, miten pieni määrätietoinen porukka, jolla on hyvä käsitteistö ja hyvä käsitys siitä, mitä he tekevät, saavat toimintansa kasvamaan vääjäämättömästi. Tämä ajatus tuli talonvaltausliikkeestä, koska me olimme pystyneet siihen samaan. Minulla oli ikään kuin kova luotto ja arvostus siihen vastapuoleen (naurua).

Muina vaikutteina oli tietenkin perussuomalaisten nousu, Hommaforum ja Scripta aikavälillä 2008-2011. Tämä kaikki ei vaikuttanut itseeni suoraan niin merkittävästi, koska katseeni oli niin paljon siinä, mitä kadulla tapahtuu, mutta kyllähän se vaikutti poliittisen ilmapiirin muuttumiseen. Aloin miettimään, keitä nämä tyypit oikeasti ovat, vaikka osa meistä olikin seurannut Suomen Sisun toimintaa jo vuosia ennen Hommafoorumin perustamista.

Metapolitiikan käsite oli meille tuttu, koska Wåg oli julkaissut sitä valkoisen ylivallan musiikin kautta käsittelevän erinomaisen tekstin nimeltä “Kansallismielinen kulttuuritaistelu – white powerista metapolitiikkaan”, jonka itse asiassa käänsin suomeksi. Meillä oli löyhä käsitys siitä, miten äärioikeistossa hahmotetaan tietty gramscilainen ajatus kulttuurihegemoniasta. Minulla oli hyvin epäluuloinen suhtautuminen perussuomalaisiin, halla-aholaisiin ja hommaforumilaisiin. Arvelin, että nämä ryhmät eivät ole sitä, miltä näyttävät, ja aavistin, että niihin liittyen on jokin salaisuus kaivettavissa esille.

Näiden kaikkien tapahtumien ympärille pääasiassa minä ja myös Dan aloimme kirjoittamaan erilaisia juttuja. Olin juuri ollut kirjoittamassa graffitikirjaa “Muutaman töhryn tähden”, ja sen pohjalta aloimme miettimään, että ehkä Into-kustannukselle voisi tarjota tuottamistamme teksteistä kirjaa. Tai sitten Into pyysi sitä, en muista ihan tarkkaan, miten se meni. Joka tapauksessa aiheesta ei ollut tarjolla mitään kovin hyvää kirjallisuutta suomeksi. Luulen, että koska luimme niin paljon juttuja Ruotsista ja muualta sekä seurasimme useita keskusteluja, meillä oli hieman erilainen näkökulma kuin monilla Suomessa. Nykyään somen kautta tämä on yleisempää, mutta siihen aikaan monen maan julkisen keskustelun ja poliittisten keskustelujen seuraaminen oli vielä harvinaisempaa. Meillä oli hyvin ruotsalainen näkökulma siinä mielessä, että me ammensimme sieltä paljon teoriaa, keskusteluja ja kokemuksia. Tästä syystä ajattelimme, että meillä on asiasta ehkä jotain sellaista sanottavaa, jota ei ole Suomessa vielä sanottu ääneen.

Vietimme tällöin paljon aikaa kolmistaan Danin ja Lin kanssa. Minulla ja Danilla oli molemmilla kova luotto Lihin. Hänellä on uskomaton kyky sisäistää nopeasti tietoa ja niin hän tuli mukaan kolmanneksi kirjoittamaan kirjaa.

Entä PVL: verkostoihin kytkeytynyt Helsingin Pride-kulkueeseen vuonna 2010 tehty kaasuisku? Te varmaankin kirjoititte myös siitä?

Kyllä, tuo tapahtuma vaikutti myös todella paljon. Kirja ilmestyi vuonna 2012, joten kirjoittaessamme sitä vuotta aiemmin Pride-isku oli tuoreessa muistissa. Tapahtunut myös kertoi tarpeesta kirjalle. Pride-isku oli yksi signaali siitä, että Breivikiin tai CasaPoundiin suuntautuva eskalaatio oli tulossa. Tunnistimme, että oli havaittavissa erilaisia polkuja, joille menossa oleva kehitys saattaisi johtaa.

Mikael Brunila ja Li Andesson Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa Jyväskylässä 30. tammikuuta 2013, jolloin natsit hyökkäsivät Jyväskylän kirjastoon. Kuva: Lehtikuva / Janne Nousiainen

Kirjan julkaisun jälkeen sen tiimoilta järjestettiin erilaisia puhetilaisuuksia ympäri maata. Tammikuun 2013 lopussa Jyväskylän kirjastossa järjestettiin tapahtuma, johon PVL: natsit hyökkäsivät. Mitä muistat tästä? Olitteko osanneet odottaa mitään tämän kaltaista?

Muistan matkustaneeni junassa Jyväskylään yksin, ja Li oli siellä jo aiemmin tekemässä jotain. Muistan miettineeni yleisellä tasolla, että paikalle saattaa tulla natseja, mutta en kuvitellut mitään tapahtuneen kaltaista. Saavuttuamme kirjastolle sali oli täynnä ihmisiä, ja tällöin minua hermostutti ainoastaan näin suurelle joukolle puhuminen. Aloittaessamme tilaisuuden oma puheenvuoroni oli kesken, kun oven takaa alkoi kuulua huutoa ja töminää. Tämän jälkeen yksi ovivahdeista varoitti, että siellä on tilanne päällä ja kehotti ihmisiä olemaan tulematta ulos. Tämä kaikki oli ohi alle minuutissa, eikä siinä ehtinyt kauheasti tehdä mitään. Tämän jälkeen tarkastettiin yhdessä tilanne ja todettiin, mitä on tapahtunut. Päätimme jatkaa periaattellisista syistä tapahtuman loppuun, sillä tahdoimme osoittaa, että natsit eivät saa keskeytettyä tapahtumiamme. Muistan, että adrenaaliini pumppasi, ja tämän takia ääneni kuulosti erilaiselta kuin yleensä.

Tapahtuneesta tuli melko iso mediaspektaakkeli. Taisitte olla televisiossa asti kommentoimassa?

Olihan tapahtunut ihan maan pääuutinen ainakin yhden päivän ajan, ja viikkotolkulla tuli pienempiä uutisia. Olin itsekin yhdessä tai kahdessa tv-studiossa keskustelemassa aiheesta. Tämän lisäksi Li tai Dan oli myös televisiossa, ja osallistuimme myös useisiin radiolähetyksiin. Myös silloinen pääministeri tuomitsi natsien iskun. Minulla oli jotain kokemusta julkisuudesta valtausliikkeen sekä aiemman töhrykirjamme kautta, mutta vastaavassa mediapyörityksessä en ollut koskaan aiemmin ollut.

Muistatko, mitä keskustelitte tapahtuneesta jälkikäteen, ja mitä ajattelitte aiheesta?

Tapahtumat todistivat, että se, mistä kirjoitimme kirjassa oli totta. Äärioikeistolla oli kasvava verkostonsa ja siihen kytkeytyvä lisääntyvä väkivallan uhka. Tämä oli tilaisuus saada valtavirran huomiota sille, että Suomessa on voimistuvan perussuomalaisen poliittisen liikkeen lisäksi voimistuva väkivaltainen alakulttuurinen uusnatsi- ja fasistiliike.

Esa Henrik Holapan kirjoittamassa muistelmateoksessa “Minä perustin uusnatsijärjestön – Suomen Vastarintaliikkeen ex-johtajan muistelmat” kerrotaan Jyväskylän kirjastopuukotuksesta. Hän toteaa suoraan, että PVL:n piirissä kirjanne nähtiin suorana hyökkäyksenä äärioikeistoa kohtaan. 

Niinhän se jossain mielessä olikin. Kirjoitimme kirjan tiukasti journalistisia periaatteita noudattaen, mutta toisalta myös tiesimme tiettyjen tietojen vahingoittavan PVL:ää. Siinä mielessä se oli tarkoitettu suoraksi hyökkäykseksi tuota natsijärjestöä kohtaan, mutta kyllä täysin journalistisissa puitteissa. Kirjaan sisältyy todella pitkä luku, jossa käydään läpi PVL:n jäsenten rikoskytköksiä ja kartoitetaan heidän verkostoaan. Tämä tehtiin ensimmäistä kertaa. Ymmärrän, että tämä oli heidän järjestönsä ja jäsentensä mielestä uhkaavaa. Varmaan heitä tai ainakin muutamaa kirjassa esille tuotua ja nimettyä natsia vitutti saatanasti.

Asiasta ei välttämättä puhuttu julkisuudessa vuonna 2013, mutta PVL:n kieltoprosessin alettua 2016 julkisuuteen nousi tieto, että poliisihallitus oli miettinyt natsijärjestön kieltämistä jo Jyväskylän kirjastopuukotuksen jälkeen, mutta sitä ei silloin vielä toteutettu. Varmasti kolme PVL:n kieltämiseen eniten vaikuttanutta yksittäistä tapahtumaa olivat Helsingin Pride-kulkueen kaasutus 2010, Jyväskylän kirjastopuukotus 2013 ja Jimi Karttusen tappo 2016.

Harmi, ettei se kielto tapahtunut jo 2013. Tietenkin näiden näkyvimpien tapausten lisäksi oli lukuisa joukko pienempiä natsien väkivallantekoja.

Äärioikeisto Suomessa julkaistiin joulukuussa 2012. Kirjan kirjoittajan tuolloin järjestetyssä julkaisutilaisuudessa vasemmalta oikealle: Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila. Kuva: KU / Jarmo Lintunen

Puhuit aiemmin siitä, että fasistit Italiassa omaksuivat uusia keinoja ja menetelmiä ja olivat sillä tavalla luovia toimijoita. Oliko sinulla tohon aikaan tai onko sinulla tullut myöhemmiä ajatuksia koskien sitä, että äärioikeistolle on siirtynyt teknologinen aloite. Autonomisissa liikkeissä on keskusteltu siitä, että globalisaation vastaisen liikkeen aikaan vuosituhannen vaihteessa vasemmisto oli viestintäteknologian aallonharjalla tai edellä jopa valtavirran mediaa. Tämä kääntyi kymmenessä vuodessa lähes ympäri. Oliko teillä tuohon aikaan tai nyt jälkiperspektiivissä ajatuksia siitä, miten äärioikeisto otti media-aloitteen haltuun? Viitaten esimerkiksi Hommaforumiin, sen rinnalla oleviin blogiverkostoihin sekä somen ja kommenttikenttien valtaukseen.

Odottamaton, mutta todella hyvä kysymys. Ehkä vielä kirjamme kirjoittamisen aikoihin ei ollut niin selkeää, että aloite oli siirtynyt äärioikeistolle. Silloin oli käynnissä Arabikevät ja Occupy Wall Street -liike, ja ilmassa oli vielä paljon enemmän optimismia suhteessa sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Hommaforum ja sitä ennen Suomen Sisun vieraskirja olivat paikkoja, joissa äärioikeisto toki kukoisti, mutta esimerkiksi Twitter tai Facebook eivät olleet mitenkään sen hallussa. Tästä oli korkeintaan ennemerkkejä näkyvissä.

Miten aloitte keräämään tietoa alkaessanne kirjoittaa kirjaa äärioikeistosta? Mitä menetelmiä käytitte?

Meillä oli muutamia eri tutkimuslinjoja. Mielestäni vielä tänä päivänä kiinnostavia niistä ovat juridinen eli oikeuslaitokseen suuntautuva ja digitaalisiin arkistoihin suuntautunut tutkimuslinja. Voisin aloittaa jälkimmäisestä.

Johtoajatuksemme oli, että suurin osa Suomen Sisun suunnalta tulleesta ja Hommaforumin kautta purkautuneesta energiasta oli melko määrätietoista. Siihen liittyi tietoisia valintoja ja strategioita sen suhteen, miten Suomen Sisun kaltainen taho murtautuu yli vuosikymmenen kestäneestä eristyksestä. Mielestäni heidän oma kirjallisuutensa asiasta on myös vahvistanut tämän näkemyksen. Heidän löyhästi seuraamansa malli löytyi siitä kehityskaaresta, joka tapahtui Ranskassa. Näistä erilaisista marginaalisista militanteista ryhmistä, liikkeistä ja ajatuspajoista kehityttiin kohti Front National -puoluetta (toim. huom. vuodesta 2018 eteenpäin Rassemblement National). Tämänkaltaisen prosessin tapahtumiseen myös Suomessa viittaavista eri jäljistä useat olivat kirjoittamishetkellä juuri kadonneet verkosta. Muistan käyttäneeni hillittömiä määriä tunteja Archive.org-sivustolla. Kaivelin Suomen Sisun vieraskirjaa ja eri blogeja. Yritin löytää, mistä nämä verkostot ovat muodostuneet, miten ne ovat kehittyneet, ja millaisia vaikutteita niillä on ollut. Suomen Sisulla oli esimerkiksi alussaan sivuillaan kirjallisuuslista, jota järjestö muokkasi myöhemmin, ja jonka se poisti sivuiltaan jossain vaiheessa. Teimme paljon tällaista arkistotyötä.

Toisaalta meillä oli käsitys, että Suomen tai Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen porukka ei koostunut pelkästään satunnaisista toimijoista, vaan että heidän kädenjälkensä olivat näkyvissä Helsingissä ja muualla aikaisemmassa äärioikeiston toiminnassa. Tämä oli suoraan Ruotsin antifasistiselta Researchgruppen-kollektivilta omaksuttu strategia: jos me kaivaisimme oikeusasiakirjoja, löytäisimme yhteyden sattumanvaraisilta vaikuttavien rikosten ja näissä ryhmissä vaikuttaneiden ihmisten väliltä. Tämä osoittautui paikkansapitäväksi, ja löysimme paljon erilaisia yhteyksiä.

Aloititteko tällaisen tutkinnan joistain konkreettisista äärioikeistoon liittyvistä tapauksista?

Taisimme aloittaa Helsingin Pride-iskun asiakirjoista, sillä se oli merkittävä tapahtuma. Oli toki joitain muitakin tapauksia, joita aloimme tutkia, kuten lehdistössä esillä olleita puukotuksia. Tästä alkoi lumipalloefekti. Saimme yhdet oikeusasiakirjat ja niiden pohjalta lähdimme eteenpäin tutkimaan, mitä lisää oli löydettävissä. Onnistuimme mielestäni ansiokkaasti kartoittamaan alkuvuosien PVL:n väkivaltakoneiston verkoston. Tutkimustyöllä pystyimme tunnistamaan, keitä natsien väkivallan käyttäjät olivat.

Jos jälkikäteen mietin, mitkä kirjan keskeiset annit olivat, näkisin niiksi  näiden edellä mainittujen asioiden lisäksi suomalaisen äärioikeiston muutosten historiallisen kontekstualisoimisen. Lähihistoriallinen tutkimus Suomen äärioikeistosta käsiteltiin kirjassa kontekstoiden se laajemmin historiallisesti ja maantieteellisesti Eurooppaan. Ranskan ja Italian tapahtumiin viittaamisen lisäksi pyrimme avaamaan myös sitä, miten ilmiö teoreettisesti hahmotettiin Ranskassa ja Italiassa. Tietysti yhteys Ruotsiin oli myös tärkeä, mutta se oli jo selväpiirteisempi, koska PVL asemoitui suoraan osaksi Ruotsista johdettua liikettä.

Tällä työllänne oli luultavasti vaikutusta siihen, että myös muut antifasistit alkoivat käyttämään samankaltaisia menetelmiä. Esimerkiksi pöytäkirjojen ja muiden asiakirjojen tilaaminen koskien äärioikeiston rikoksia ja muuta toimintaa on jatkunut myöhemminkin monen toimesta.

Puhuimme tietenkin jo tuohon aikaan erilaisten ihmisten kanssa, jotka aloittivat toisenlaisia projekteja. On hassua, että PVL:n jäsenet tuntuvat edelleen ajattelevan, että liityn jotenkin Varisverkostoon (naurua). En ole ikinä ollut Variksessa millään tavalla mukana. Olen väitteestä imarreltu, mutten ole ollut mukana. Koko tämä väite taitaa pohjata ainoastaan siihen, että Variksella taisi aikoinaan olla Facebookissa henkilöprofiili, ja olin tämän profiilin kaveri.

Mainitsit jo ruotsalaisen Researchgruppenin. Researchgruppen lopetettiin jo vuosia sitten, mutta nykyään yksi sen työn jatkajista on antifasistinen tutkimuskollektiivi Garm . Mikä oli ruotsalaisten toverien merkitys teille?

Researchgruppenilla oli todella paljon vaikutusta, aivan äärimmäisen paljon. En ollut itse paikalla, mutta Kristalliyön muistopäivä 9. marraskuuta 2011 Helsingissä järjestettiin tapahtuma nimeltä Äärioikeiston anatomia – fasismin muuttunut luonne ja antirasismin mahdollisuudet. Mathias Wåg Researchgruppenista oli puhumassa tilaisuudessa metapolitiikkaa käsittelevästä tutkimuksestaan, johon liittyvän artikkelin suomensin. Ryhmästä myöhemmin varsin hyvin perustein erotettu Martin Fredriksson myös kävi Suomessa esittelemässä ryhmän tietojärjestelmää julkisessa keskustelutilaisuudessa vuonna 2014 tai 2015.

Ensiksi mainittuun tilaisuuteen soluttautui muutamia PVL:n natseja, jotka eivät tuolloin tehneet muuta kuin istuivat ja kuuntelivat. Heidät kuvattiin tilaisuudessa, ja he lähtivät vikkelästi menemään tapahtuman loppupuolella. Tästä seurasi paljon keskustelua siitä, miten tällaiseen toimintaan tulisi reagoida.

Kyllä, taisimme selvittää jälkikäteen heidän identiteettinsä tehdessämme kirjaan liittyvää tutkimusta.

Miltä kirjanne näyttää sinulle nyt 10 vuotta myöhemmin? Miltä sen sisältö tuntuu ja mikä merkitys sillä oli ilmestyessään?

Osat, joita äsken kuvailin ovat pitäneet paikkansa. Siis tiedot, jotka saimme selville digitaalisella kaivamisella, lähihistorian tutkimisella, rikoshistorian kartoittamisella ja ideologisen kartan piirrolla. Ne ovat edelleen mielestäni arvokasta tietoa, ja ovat kestäneet parhaiten ajan hammasta pysyen edelleen kiinnostavina.

Yleisin kritiikki, jota kuulen vasemmalta on, että kirja nojaa liikaa liberaaliin ideologia-teoriaan, kuten Roger Griffiniin ja vastaaviin. Mielestäni tämä on validi kritiikki, mutta toisaalta kirjamme ei pyrkinyt olemaan minkäänlainen poliittisen talouden tutkimus, jossa kartotettaisiin, miten nämä ilmiöt istuisivat ajan suuriin politiikan ja talouden sykleihin, rakennemuutokseen ja muuhun. Sellainen tutkimus on hyvin ansiokasta ja tärkeää, mutta ei olisi mahtunut samoihin kansiin.

Teimme hyvin selkeästi liiketutkimusta, jossa asiaa pyrittiin lähestymään nimenomaan äärioikeistolaisen liikkeen omien toimijoiden sisäisistä lähtökohdista käsin. Tämä oli äärioikeiston immanenttia kritiikkiä, jossa pyrimme miettimään, mitä toimijat ovat ja miten ne ovat kehittyneet. Olin ainakin itse aidosti utelias aihetta kohtaan, eikä kyse ollut kohdallani siitä, että olisin kokenut pelkästään vihaa ja katkeruutta äärioikeistoa kohtaan. Kun esimerkiksi tapasimme Suomen Sisun perustajajäseniin kuuluvan Teemu Lahtisen, oli todella mielenkiintoista ja antoisaa jutella hänen kanssaan.

Vaikuttiko Teemu Lahtisen haastattelu kirjanne sisältöön?

Vaikutti todella paljon. Hän vahvisti tiettyjä tulkintoja ja torjui toisia. Sisällytimme kirjaan joitain hänen torjumiaan asioita, koska päättelimme, että joiltain osin hänellä oli suoria poliittisia intressejä olla vahvistamatta tiettyjä asioita ja kieltää niistä esittämämme huomiot.

Toisaalta, koska kyseessä kuitenkin oli tietyn tyyppinen liiketutkimus, se ehkä loi myös eräänlaisen mallin äärioikeiston hahmottamisesta. Tämä malli on mielestäni liian kapea, ja sitä koskeva osa kirjasta on mielestäni nykynäkökulmasta ongelmallisempi. Kirja tuli hyvin tunnetuksi varmasti osittain omilla ansioillaan, mutta suurelta osin varsinkin Jyväskylän kirjastopuukotuksen jälkeen. Tunnetuksi tuleminen vaikuttaa siihen, miten jostain ilmiöistä ajatellaan, mutta myös siihen, miten sen ajattelusta ajatellaan ja siitä, miten sitä pitäisi tutkia.

Mitä tarkoitat tällä liian kapealla äärioikeiston hahmottamisella?

Se pohjasi mielestäni kapealle antifasistiselle identiteetille. Kirja itsessään oli tietynlainen projekti, tietynlaista liiketutkimusta, mutta liiketutkimus menee helposti liikkeiden erilaisten yksityiskohtien ja muiden asioiden loputtomaan kuvailuun ja fetisointiin. Emme ehkä esittäneet kirjassamme kauhean paljon sellaisia kysymyksiä, jotka olisivat hyvin valideja. Miten äärioikeiston muutos liittyy laajempiin, ei ainoastaan poliittisiin ja ideologisiin trendeihin? Mistä nämä trendit kumpuavat, ja miten ne liittyvät esimerkiksi maailmantalouden kehitykseen, väestörakenteen muutokseen, tai luokkakomposition muutoksiin? Sellaista kirjassamme ei ollut juuri lainkaan. Kuten sanoin yllä, se ei olisi mahtunut samoihin kansiin. Silti tällaiset kysymykset ovat todella tärkeitä. Jos kaikki ajattelevat, että antifasistinen tutkimus on juuri sellaista kuin mitä me teimme, jää muunlaiselle tutkimukselle vähemmän tilaa ja kysyntää, koska se tietty mielikuva antifasistisen tutkimuksen luonteesta on ottanut jo muodon. Pakonomainen keskittyminen vastapuoleen on sellaista, johon antifasistit helposti uppoutuvat ja romahtavat.

Voitko kertoa enemmän tästä viimeisestä huomiosta?

Tuolloin alkoi tietynlainen antifasismin trendi, jota ennen liikkeiden poliittinen toiminta oli keskittynyt todella paljon omiin lähtökohtiinsa ja siihen, mitä me haluamme tehdä. Niin hyvää ja ansiokasta kuin noista ajoista alkanut antifasismi on ollutkin, tuntuu siltä, että keskitytään torjumaan tietynlaista vihollista ja pitämään sitä aisoissa. Uskon myös meidän kirjamme vaikuttaneen tähän, sillä käytimme isoja sanoja, kuten koko yhteiskunnan fasistisoituminen. Kauhuskenaariomme olivat melko dramaattisia ja loimme sellaista tunnetta, että on olemassa tällainen uhkaava kehitys. Jossain määrin kehitys on toteutunut, mutta hitaammin kuin odotimme. Pohjoismaat kulkevat kohti Tanskan mallia, jonka voidaan kyllä sanoa olevan jossain määrin kryptofasistinen. Silti mietin nyt jälkikäteen, miten äärioikeistolaisia liikkeitä olisi voinut lähestyä jotenkin toisella tavalla. Jos kaikki energia menee vastustamiseen, omalle poliittiselle projektille ja ajattelulle jää helposti liian vähän tilaa.

Antifasistien keskuudessa on varmaan noista ajoista lähtien puhuttu aina siitä, että PVL ja vastaavat muodostavat välittömän väkivallan uhan ja suomensisulaiset ja persut taas poliittisen uhan. Poliittista uhkaa on pidetty yhteiskunnallisesti vaarallisempana, mutta koska keinot siihen puuttumiseen ovat puuttuneet, on keskitytty välittömän väkivallan uhan aiheuttajaan poliittisen uhan sijaan. Ehkä tästä olisi luonnollista siirtyä siihen, että mitä ajattelit noihin aikoihin antifasismista ja sen ympärillä käydyistä keskusteluista? En tiedä, kuuluitko heihin, mutta jotkut vanhemmat autonomimarxismista inspiroituneet toverit ovat kertoneet pyrkineensä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tietoisesti estämään Ruotsin tai Saksan tyyppisten antifa-ryhmien perustamisen Suomeen juuri mainituista omaan toiminnan luomiseen keskittyvistä poliittisista syistä ja lisäksi erilaisesta yhteiskunnallisesta kontekstista johtuen. Tilanne kuitenkin kääntyi päälaelleen äärioikeiston alkaessa uudelleen organisoitua vuosista 2007 ja 2008 eteenpäin. Miten kirja istui tähän 2010-luvun alkuvuosina alkaneeseen Suomen antifasistisen liikkeen uudelleen luomiseen?

Antifasismi ei käynyt itselläni toimintamuotona edes mielessä aiemmin, mutta haastattelun alussa kuvatut asiat saivat vähitellen pohtimaan sitä tietoisesti. Se ei ollut aiemmin itselleni tärkeää. Tai sitten se oli todella abstraktia sillä tavalla, että vallatuilla taloilla oli jotain antifasistisia tarroja ja jotkut puhuivat natseista Saksassa. Se tuntui hyvin etäiseltä ja epäkiinnostavalta. Tietenkin käydessämme Ruotsissa asia oli enemmän esillä. Viimeistään Pride-iskun ja Breivikin terroriteon jälkeen aloin ajatella, että myös antifasismin kaltaista toimintaa tarvitaan Suomessa. Kuten tosiaan sanoin, en ollut sitä Helsingissä tai muualla Suomessa aloittamassa, mutta pidin sitä kuitenkin hyvänä ja kannatettavana asiana.

Jos aiemmin sanoit, että kirjanne näkökulma natsiliikkeeseen on sitä sisältä päin hahmottamaan pyrkivää (immmanenttia) liiketutkimusta, kirjan ilmestyessä ajateltiin kuitenkin myös, että se tuli meidän liikkeidemme sisältä. Kyse oli meidän liikkeistämme tuleva interventio yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Ihan varmasti. Yksi kirjamme pyrkimyksistä oli luoda ja lanseerata uudenlainen  antifasistisen tutkimuksen ja ajattelun kulttuuri Suomeen. Itselläni oli ehdottomasti toive siitä, että kirja edesauttaisi antifasistista liikehdintää Suomessa, vaikka journalistinen teos ensisijaisesti olikin. Samalla kyseessä on ehdottomasti myös liikkeistä käsin ja liikkeitä varten kirjoitettu kirja.

Katso myös: