
**Juttua päivitetty 15.9. Tulevat tapahtumat löydät artikkelin alusta, menneet tapahtumat löytyvät artikkelin lopusta.**
Tulevina viikkoina järjestetään useita mielenosoituksia vastaan oikeistohallitusta, jonka kesätauko päättyy 5. syyskuuta. Pyrimme keräämään eri kaupungeissa lähiaikoina järjestettävät mielenosoitukset tähän, mutta jos jokin tapahtuma on jäänyt huomaamatta, ilmoittakaa siitä meille (varistoimitus[ät]riseup.net).
Petteri Orpon hallitus, joka koostuu Kokoomuksesta, Perussuomalaisista, Kristillisdemokraateista ja Ruotsalaisesta kansanpuolueesta, julkaisi tällä viikolla rasismin vastaisen julkilausuman. Tällaiset lausumat eivät kuitenkaan paljoa paina, kun toisessa vaakakupissa ovat perussuomalaisten rasistinen politiikka ja äärioikeistoyhteydet. Koko Orpon hallitus on oikeistolaisin vuosikymmeniin, ja sen hallitusohjelmassa pyritään rajoittamaan työntekijöiden, vähemmistöjen ja paperittomien maahanmuuttajien oikeuksia sekä leikkaamaan hyvinvointivaltioon kuuluneita palveluita heikoimmassa asemassa olevilta. Juhlapuheet ja julistukset eivät muuta sitä faktaa, että hallitusohjelma itsessään on rasismin läpäisemää. Emme koskaan tule hyväksymään tätä politiikkaa, ja nyt enemmän kuin koskaan tarvitaan kansanliikkeitä ja yhteistyötä. Alas hallitus!
Tulevat tapahtumat

ME EMME VAIKENE! Mielenosoitus rasisimia vastaan Turussa 17.9. klo 10-11
Turussa järjestetään rasismin ja fasismin vastainen Me emme vaikene -mielenosoitus sunnuntaina 17.9.2023. Mielenosoitus toteutetaan kulkueena, joka lähtee liikkeelle Vähätorilta klo 10.30 ja päättyy Urheilupuiston yläkentälle noin klo 11.00.
Toivotamme kaikki yhdenvertaisuutta, rauhaa, väkivallattomuutta ja ihmisoikeuksia kunnioittavat tahot tervetulleeksi osoittamaan yhdessä mieltä antirasismin ja oikeudenmukaisen Suomen puolesta. Me emme vaikene ennen kuin Suomi on rasismista vapaa!
Reitti:
Kokoontuminen Vähätorilla kaupunginkirjaston vanhan kirjastotalon edustalla klo 10.00 alkaen. Marssi lähtee liikkeelle klo 10.30. Reitti kulkee jokirantaa pitkin Läntinen rantakatu – Aurasilta (tienylitys) – Teatterisilta (joen ylitys) – Itäinen rantakatu (tienylitys) – Volter Kilven katu – Neitsytpolku – Urheilupuisto. Reitin esteettömyystiedot tapahtumainfon lopussa.
Mielenosoituskulkueeseen on toivottavaa tuoda omia kylttejä ja banderolleja. Tilaisuus on puoluepoliittisesti sitoutumaton, joten puoluetunnuksia ei ole sopivaa kantaa. Emme myöskään hyväksy minkäänlaisia syrjiviä viestejä tai symboleja. Mielenosoitus on päihteetön koko perheen tapahtuma. Järjestäjinä on joukko huolestuneita kansalaisia. Mielenosoitusta tukee myös usea antirasistista työtä tekevä yhteisö (päivittyy!)
Mielenosoitus päättyy Urheilupuistoon. Työryhmä kannustaa lämpimästi osallistujia ottamaan osaa myös Turun päivän perinteeksi muodostuneeseen Antirasistiseen jalkapallo-otteluun. Jalkapallo-ottelu alkaa pian mielenosoituksen päätyttyä. Se järjestetään Urheilupuiston yläkentällä.
Yhteistyössä:
Turku ilman natseja
Turun yhteiskunnalliset sillanrakentajat ry.
Yhdessä-yhdistys ry.
We see you
Seuraa meitä!
Facebook: @meemmevaikeneturku
Instagram: @meemmevaikeneturku
#MeEmmeVaikene #MeEmmeVaikeneTurku
Ota yhteyttä: meemmevaikene.turku@gmail.com
Reitin esteettömyystiedot:
Reitin pituus on 1,1 kilometriä. Lähtö Vähätorilta pääkirjaston vanhan osan edustalta (Linnankatu 2) klo 10.30. Vähätorin pinnoite on pienehköä kuperaa kivilaattaa, mutta torin vieressä kulkee asfaltoitu pyörätie.
Reitti kulkee jokirannassa asfaltoitua Läntistä Rantakatua pitkin Aurasillalle ja ylittää Aurasillan kohdalla Aurakadun suojatietä käyttäen. Reitti jatkuu edelleen asfaltoitua tietä jokirantaa pitkin Teatterisillalle. Tällä osuudella on myös laatoitettuja kohtia, mutta ne ovat tasaisia. Seuraavaksi ylitetään teatterisilta. Sillan pinta on tasaista laattaa. Silta on kaareva, joten siinä on loiva nousu ja lasku. Sillan jälkeen ylitetään Itäinen Rantakatu. Tielle noustaan pitkin loivaa ramppia, jossa on tasainen laattapinta. Tien ylittävällä suojatiellä tehdään tietyötä, joten ylitys on hieman epätasainen ja siinä vuorottelevat laatoitetut osuudet ja murskepäällysteiset kohdat. Ylityksen jälkeen kuljetaan Volter Kilven katua, jonka alkuosa on tasaista laattaa ja loppuosa päällystetty asfaltilla. Volter Kilven katu muuttuu suojatien ylittämisen jälkeen Neitsytpoluksi, jossa on tasainen laattapinta ja asfaltoitu pyörätie. Volter Kilven kadun ja Neitsytpolun osuudet Biologiselle museolle asti ovat loivaa ylämäkeä. Biologisen museon kohdalla tien pinta on lyhyeltä matkalta avattu ja pinta on mursketta. Kulkue päättyy Biologisen museon (Neitsytpolku 1) kohdalta nousevalle mursketielle.
Kannustamme mielenosoituskulkueen päätyttyä osallistujia ottamaan osaa myös Antirasistiseen jalkapallo-otteluun, joka pelataan Urheilupuiston yläkentällä. Yläkentälle on mahdollista kulkea mielenosoituksen järjestäjien kanssa kulkueen päätöspaikalta. Kulku murskepolkua pitkin on melko jyrkkä. Yläkentälle ei ole esteetöntä kulkua, mutta loivempaa murskepäällysteitä reittiä on mahdollista kulkea, jos ei nouse Biologisen museon kohdalta murskepolulle, vaan jatkaa Neitsytpolkua eteenpäin ja tulee Urheilupuistoon Betanianpolun sisäänkäynnin kautta. Tällöin reitti on Neitsytpolku – Kivenhakkaajankatu – Itäinen Pitkäkatu – Betaniankatu – Betanianpolku.

NÄPIT IRTI! – Suurmielenosoitus kurjistamista ja riistoa vastaan Helsingissä 19.9. klo 15
NÄPIT IRTI! – Suurmielenosoitus kurjistamista ja riistoa vastaan.
Hallitus kerääntyy 19.9. budjettiriiheen keskustelemaan vuoden 2024 budjetista. Hallitusohjelman perusteella luvassa on kylmää kyytiä niin luonnolle kuin ihmisillekin. Ministerien ollessa paikalla meillä on timanttinen paikka näyttää, että emme hyväksy tällaisia suunnitelmia. Kokoonnumme budjettiriihen neuvottelujen läheisyyteen (paikka varmistuu myöhemmin) osoittamaan mieltämme iltapäivällä, klo 15 alkaen. Mielenosoitus on kaikille avoin ja sen järjestävät A-ryhmä, Aurora Hki, Elokapina, Emilia ja Hallituksenkaatobileet.
Vaatimukset
1. Leikkauksia ja kurjistamista vastaan – hallitus, pois meidän lompakolta!
–> Leikkaukset sosiaaliturvaan on lakkautettava. Orpon hallitus leikkaa köyhiltä ja antaa sen verohelpotuksina rikkaille, vaikka tarvitsemme päinvastaista kehitystä.
2. Näpit irti lakko-oikeudesta!
–> Meillä on oikeus taistella toimeentulomme puolesta. Emme suostu lakko-oikeuden rajoittamiseen, vaan haluamme vahvistaa työntekijöiden mahdollisuutta puolustaa oikeuksiaan, ja vastustaa hallituksen ja elinkeinoelämän ajamia kurjistamispyrkimyksiä.
3. Loppu luonnon riistolle – metsät ja monimuotoisuus etusijalle.
–> Rikkaita ja suuryrityksiä hyödyttävä sekä ilmastokriisiä kiihdyttävä kapitalistinen ympäristöpolitiikka on tullut tiensä päähän. Vaadimme oikeudenmukaista siirtymää kohti merkittävästi matalampia hakkuumääriä. Tehometsätalous alas, hiilinielut ylös ja 30 % Suomen pinta-alasta suojeluun!
4. Turvapaikka on oikeus – elämä ei ole poliittinen pelinappula!
–> Vastustamme hallituksen rasistista siirtolais- ja rajapolitiikkaa. Vaadimme ennen vuotta 2017 turvapaikkaa hakeneille välitöntä lupaa elää Suomessa. Turvapaikan hakemista ja perheenyhdistämistä on helpotettava, ja karkotukset maihin, joissa vainon ja kuoleman riski on akuutti, on lopetettava.
Mielenosoituksessa sitoudutaan väkivallattomuuteen. Väkivallattomuus tarkoittaa pidättäytymistä väkivaltaisesta tai uhkaavasta toiminnasta ja viestinnästä. Mielenosoitus on päihteetön.
Kutsumme nyt kaikki kynnelle kykenevät vastarintaan. Luomme tilan, jossa mahdollisimman moni meistä voi asettua koko olemuksellaan vastustamaan yhteiskunnallisesti ja ekologisesti tuhoisan hallitusohjelman toteuttamista. Tule mukaan vaatimaan parempaa elämää kaikille ja osoittamaan, että meissä on voimaa! Näpit irti!

Mielenosoitus – Hallitus vie meiltä rahat ja oikeudet! Helsingissä 20.9. klo 16-18
Torille!
Hallitus kaavailee rajuja heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin ja sote-alan rahoitukseen. Toimet pahentaisivat alamme kriisiä ja hoitajapulaa entisestään, siksi kokoonnumme nyt yhdessä osoittamaan mieltä. Kutsumme kaikki sote-alan tulevaisuudesta huolestuneet kansalaiset mukaan!
Lisätietoa: https://tehy.fi/mielenosoitus
Tehyn mediatiedote: https://tehy.cc/hKZ2Dh

ME EMME VAIKENE! Mielenilmaus ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta Oulussa 24.9. klo 14
ME EMME VAIKENE!
Mielenilmaus ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta sunnuntaina 24.9. klo 14 Oulussa
Suomen hallituksen ohjelma on syrjivä ja sortava. Se sisältää hyvin vaarallisia ja haitallisia elementtejä, jotka syventävät rasismia ja eriarvoisuutta sekä heikentävät demokraattista yhteiskuntaa:
1. Hallitusohjelman tavoitteena näyttää käytännössä olevan tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Työelämää kurjistetaan mm. ottamalla käyttöön palkaton sairaspoissaolopäivä ja heikentämällä työntekijän irtisanomissuojaa. Työttömien aseman heikennetään mm. poistamalla työttömyysturvan lapsikorotukset ja leikkaamalla sekä kiristämällä työttömyysturvaa. Lakko-oikeutta rajoitetaan mm. rajoittamalla oikeutta tukilakkoihin ja poliittisiin lakkoihin sekä korottamalla lakkosakkoja. Sosiaaliturvaa heikennetään mm. leikkaamalla asumistukea, poistamalla työttömyysturvaan ja asumistuen työssäkäyntiin liittyvät suojaosat sekä vaikeuttamalla viimesijaisen sosiaaliturvan saamista.
Suomi on saanut useita huomautuksia allekirjoittamiinsa kansainvälisiin sopimuksien nähden riittämättömästä perusturvan tasosta. Petteri Orpon hallitus tekee politiikkaa, joka entisestään lisää eriarvoisuutta ja köyhyyttä, ja on täten ristiriidassa niin Suomen perustuslain, YK-sopimusten kuin Euroopan sosiaalisen peruskirjankin kanssa. Voimaikkaimmin nämä hallituksen politiikkatoimet iskevät heihin, joilla on yhteiskunnassamme jo valmiiksi vaikea asema. Suomen sosiaalioikeudellisen seuran (SSOS ry) mukaan leikkausten toteuttaminen tällaisenaan edellyttävät voimassa olevan lainsäädännön muuttamista.
2. Hallituksen tiedonannosta huolimatta hallituksessa on edelleen avoimen rasistisia toimijoita, ja hallituksen ohjelma syventää rakenteellista rasismia Suomessa. Hallitusohjelman maahanmuuttopoliittiset kirjaukset, humanitäärisen maahanmuuton vaikeuttaminen, pakolaiskiintiön puolittaminen, maahanmuuttajien sosiaaliturvan heikentäminen sekä turvapaikkaprosessin kiristäminen legitimoivat rasismia ja osoittavat, miten vihapuhe muuttuu käytännön toimiksi.
– –
Jos hallitus ei pysty kunnioittamaan Suomen perustuslakiin ja Suomen allekirjoittamiin kansainvälisiin sopimuksiin kirjattua velvoitetta yhdenvertaisuudesta sekä perusoikeuksista, sen pitää erota. Hallituksen on taattava yhdenvertainen ja syrjimätön yhteiskunta kaikille.
Toivotamme kaikki yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia kunnioittavat tahot tervetulleeksi osoittamaan yhdessä mieltä oikeudenmukaisen, vapaan ja antirasistisen Suomen puolesta.
ME EMME VAIKENE!
– –
Kokoontuminen Otto Karhin puistossa klo 14.00. Marssi lähtee liikkeelle klo 14.30. Ohjelmaa Rotuaarilla klo 15 alkaen.
Marssi kulkee seuraavaa reittiä: Otto Karhin puisto – Valkean läpi – Isokatu – Saaristonkatu – Torikatu – Kauppurienkatu – Rotuaari.
Tapahtuman järjestää:
Toimintaryhmä Autonomia, ihmisarvo, vapaus Oulu
Oulun Vasemmistoseura
Oulun Rauhanryhmä
Oulun Vihreät Nuoret
Oulun Elokapina
Oulun anarkistiliitto
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret
SKP Oulun piiri
Oulu ilman natseja
Changemaker Oulu
Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö
(täydentyy)
Haluatko mukaan mielenosoituksen järjestäjäksi tai tukijaksi? Ota yhteyttä!

Suurmarssi sinimustaa hallitusta vastaan Helsingissä 7.10. klo 15-18
Päiväys 7.10.2023
Aika 15.00-18.00
Reitti: Senaatintorilta Eduskuntatalolle
#Sinimustahallitus alas!
Järjestämme suurmarssin 7.10. vastustaaksemme sinimustan hallituksen rasistista sekä ihmisvihamielistä politiikkaa, sekä vaatiaksemme heitä eroamaan.
Tule mukaan vaatimaan hallitusta eroamaan!
Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton, eli puoluetunnukset on kielletty.
Date 7.10.2023
Time 15.00-18.00
Route: From Senate Square to the Parliament House
#Sinimustahallitus down!
We are organising a big march on 7.10. to oppose the racist and misanthropic policies of the Sinimusta government and to demand their resignation.
Come with us to call for the government to resign!
The demonstration is party-politically non-aligned, i.e. party symbols are forbidden

Ei julmia leikkauksia! – No to unhumane politics! -mielenilmaus Helsingissä 12.10. klo 11-14
Ei julmia leikkauksia – Nej till omänsklig politik – No to inhumane politics!
Orpo-Purran-hallitus suunnittelee merkittäviä heikennyksiä epävarmoissa työsuhteissa, työelämän ulkopuolella olevien sekä työttömien toimeentulon ja pärjäämisen heikentämiseksi. Erityisen julmaksi nämä leikkaukset tekee se, että toteutuessaan ne kohdistuvat osin samoihin henkilöihin ja näin kurjistavat näiden henkilöiden elämää.
Työn vastaanottaminen ei näillä toimilla parane, vaan työsuhteen epävarmuus lisääntyy. Työsuhteen päättyessä omavastuupäivät eli ne päivät, jolloin työttömyyspäivärahaa ei makseta, lisääntyvät viidestä arkipäivästä seitsemään (eli lähes 1,5 viikkoon!). Osatyökykyisten mahdollisuus työskentelyyn heikkenee. Uudelle alalle kouluttautuminen vaikeutuu. Työssäoloehdon täysimääräinen saavuttaminen vaikeutuu.
Keskeisiä muutoksia lakiesityksessä (suoraan STM:n tiedotteesta)
Vain kalenterikuukauden aikana maksetulla palkkatulolla olisi merkitystä työssäoloehdon kertymisen kannalta. Työssäoloehdon pituutta pidennettäisiin nykyisestä ja työssäoloehdon täyttymiseen vaadittaisiin jatkossa 12 työssäoloehtokuukautta. Työssäoloehtokuukaudella tarkoitettaisiin kalenterikuukautta, jonka aikana maksettu tulo ennen ennakonpidätystä olisi vähintään 930 euroa kuukaudessa.
Oikeus työttömyysetuuteen alkaisi jatkossa seitsemän arkityöttömyyspäivää kestävän omavastuuajan jälkeen (nykyisin viisi arkipäivää). Lisäksi yli kaksi viikkoa kestävän kokoaikatyön päättyessä maksettava lomakorvaus estäisi työttömyysetuuden maksamisen ajalta, jolle lomakorvaus jaksotetaan.
Työttömyysetuuden sovittelusta poistettaisiin suojaosa. Suojaosa tarkoittaa sitä osaa tulosta, jota ei huomioida sovitellun työttömyysetuuden määrän laskennassa. Tällä hetkellä suojaosa on yhden kuukauden sovittelujakson ajalta 300 € ja neljän peräkkäisen kalenteriviikon sovittelujakson ajalta 279 €.
Työttömyysetuuden lapsikorotukset poistettaisiin.
Työntekijän oleskeluluvalle asetettaisiin 1 600 euron tuloraja Orpon hallitusohjelman mukaisesti. Läpinäkyvyyden lisäämiseksi työperusteisten lupien tulorajoista säädettäisiin jatkossa valtioneuvoston asetuksella.
Esityksen toimenpiteillä tavoitellaan noin 250 miljoonan euron menosopeutusta sekä noin 20 000 henkilön työllisyyskasvua.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2024. Muutosten soveltaminen alkaisi porrastetusti.
Hallituksen esityksen löydät täältä https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation…
Menneet tapahtumat

ME EMME VAIKENE! Rasistit ja fasistit ulos hallituksesta – suurmielenosoitus järjestetään Helsingissä 3.9.2023 klo 13-19
(English info in the Facebook event / Information på svenska i Facebook-eventet)
Yhdessä näytämme, ettei rasismille tai fasismille ole sijaa Suomessa eikä varsinkaan Suomen hallituksessa.
Mielenosoituksessa vaaditaan hallitusta kunnioittamaan Suomen perustuslakia sekä Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia ja takaamaan kaikille yhdenvertaisen ja syrjimättömän yhteiskunnan. Meidän Suomemme on kansainvälinen, monimuotoinen, elinvoimainen, avoin ja demokraattinen. Sellaisen Suomen hallitukseen ei mahdu yhtään rasistia eikä fasistia. Toivotamme kaikki yhdenvertaisuutta, rauhaa, väkivallattomuutta ja ihmisoikeuksia kunnioittavat tahot tervetulleeksi osoittamaan yhdessä mieltä antirasismin ja oikeudenmukaisen Suomen puolesta.
Me emme vaikene, ennen kuin Suomi on rasismista vapaa!
Aikataulu:
Klo 13 Kokoontuminen Senaatintorilla ja ohjelma alkaa
Ohjelmassa mm kuorojen yhteenliittymä. Senaatintorilla tapahtumaa juontaa toimittaja Zahra Karimy.
14.00 marssi lähtee Senaatintorilta kohti Töölönlahden tapahtumapuistoa
Lyhyempi reitti liikuntarajoitteisille kokoontuu Elielinaukiolla Holiday Inn -hotellin edessä ja kulkee Töölönlahdenkatua Töölönlahden tapahtumapuistoon. Katso Saavutettavuus/esteettömyystiedot tarkemmin meemmevaikene.fi nettisivuiltamme.
15.00 ohjelma alkaa Töölönlahden tapahtumapuistossa.
Ohjelmassa mm. musiikkiesityksiä, puheita, yhteislaulua ja -huudatusta
Tapahtumassa antirasistiset arvonsa näyttää iso rivi artisteja – mukana ovat mm. Hassan Maikal, Juno, Kuumaa, Loituma, Rosa Coste, Vesta ja moni muu.
Töölönlahden tapahtumapuistossa paikalla on yhdenvertaisuuskouluttaja Javiera Marchant Aedo.
Mielenosoituksessa kuullaan puheita. Mukana on muun muassa Ahmed Hassan Somaliliitosta, asiantuntija Paco Diop, runoilija Laura Eklund Nhaga sekä tutkija Anette Åkerlund.
Lapsille on suunnattu omaa ohjelmaa lasten leikkipuistossa.
19.00 tapahtuma päättyy
Mielenosoitukseen on toivottavaa tuoda omia kylttejä ja banderolleja. Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton, joten puoluetunnuksia ei ole sopivaa kantaa. Emme myöskään hyväksy minkäänlaisia syrjiviä viestejä tai symboleja. Mukaan kannattaa pakata eväitä, juotavaa ja säähän sopivat vaatteet. Mielenosoitus on päihteetön, koko perheen tapahtuma.

ME EMME VAIKENE! Rasistit ja fasistit ulos hallituksesta – mielenosoitus Joensuussa 3.9.2023
Mielenosoitus järjestetään Joensuussa 3.9. sunnuntaina klo 14 torilavan edustalla.
Yhdessä näytämme, ettei rasismille tai fasismille ole sijaa Suomessa eikä varsinkaan Suomen hallituksessa. Yhdessä näytämme, että vaadimme Orpon hallituksen eroa. Yhdessä näytämme, että hallituksella ei ole meidän luottamusta.
Mielenosoituksessa vaaditaan hallitusta kunnioittamaan Suomen perustuslakia sekä Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia ja takaamaan kaikille yhdenvertaisen ja syrjimättömän yhteiskunnan. Meidän Suomemme on kansainvälinen, monimuotoinen, elinvoimainen, avoin ja demokraattinen. Sellaisen Suomen hallitukseen ei mahdu yhtään rasistia eikä fasistia.
Toivotamme kaikki yhdenvertaisuutta, rauhaa, väkivallattomuutta ja ihmisoikeuksia kunnioittavat tahot tervetulleeksi osoittamaan yhdessä mieltä antirasismin ja oikeudenmukaisen Suomen puolesta .
Me emme vaikene, ennen kuin Suomi on rasismista ja fasismista vapaa!
MITÄ? Mielenosoitus Orpon hallitusta vastaan! Mielenosoitus rasismia ja fasismia vastaan!
MISSÄ JA MILLOIN? Joensuun torilavan edustalla 3.9. sunnuntaina klo 14.
MIKSI? Näytetään yhdessä, että rasismia tai fasismia ei suvaita!
MITÄ MUKAAN? Ota mukaan itsesi, kylttisi ja kapinamieltä!

Helsinki: Sinimusta hallitusta vastaan-marssi 5.9.2023
Date: September 5, 2023
Time: 5:30 PM
Location: Säätytalo to Eduskuntatalo (Parliament House)
#Sinimustahallitus alas!
Eduskunnan istuntotauko päättyy 5.9.2023, ja kello 14.00 alkaa eduskunnan täysistunto. Liity meidän kanssamme marssille säätytalolta Eduskuntatalolle kello 17.30 vastustamaan sinimustaa hallitusta.
#DownWithBlueBlackGovernment!
The parliamentary recess ends on September 5, 2023, and the parliamentary plenary session starts at 2:00 PM. Join us for the march from
Säätytalo to Eduskuntatalo (Parliament House) at 5:30 PM to oppose the blue-black government.
#NerMedBlåSvartRegering!
Riksdagens paus tar slut den 5 september 2023, och riksdagens plenum startar klockan 14.00. Gå med oss i marschen från Ständerhuset till Riksdagshuset klockan 17.30 för att motsätta dig den blå-svarta regeringen.

Alas äärioikeistohallitus-mielenosoitus, Tampere 9.9.2023
Tule mukaan marssimaan ja osoittamaan mieltä äärioikeistohallitusta vastaan!
Mitä? Mielenosoitus äärioikeistohallitusta vastaan.
Missä? Marssi alkaa Tampereella Sorin Aukiolla. Marssi päättyy Keskustorille.
Milloin? Marssi alkaa 14.00. Tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin.
Tapahtuman järjestää Alas Äärioikeistohallitus Kansan Epäluottamuslause -työryhmä.
Lisätietoa tulossa pian!
Join on our protest and march against the far-right government!
What? A protest against the far-right government.
Where? The march starts at Sorin Aukio Tampere. The march ends at Keskustori.
When? The march starts at 14.00. Precise schedule details will be published soon.
This event is being organized by the committee Down with the far-right government. The people’s vote of no confidence. More info coming soon!
+ mielenosoituksen jatkobileet:

Demokratiadisko, Kumppanuustalo Artteli, Tampere
Musiikkia – Vegeruokaa – Hyvä meno
Tule pitämään hauskaa miekkarin jälkeen! Huippukattaus esiintyjiä ja vegaanisia hodareita.
MITÄ: DEMOKRATIADISKO eli Alas Äärioikeistohallitus -mielenosoituksen jatkobileet
MISSÄ: Kumppanuustalo Artteli, Mustanlahdenkatu 22, 33210 Tampere
MILLOIN: Lauantaina 9.9., ovet klo 17.00.
18:00 Hirvikoira Hirvonen; 19:00 Elsi Sloan; 20:00 APROX.; 21:00 Luokkaviha
MITÄ KUSTANTAA: 3€ / tukimaksu 5-10€
MITÄS MUUTA: Hodareita edulliseen hintaan & jatkojenjatkot Bar Alanyassa
Keikka on ikärajaton & päihteetön. Jatkojenjatkot Alanyassa K18. Demokratiadisko on Arttelin 1. kerroksessa ja Arttelista löytyy inva-WC. Tarkemmat esteettömyystiedot.
Emme suostuu leikkauksiin!-mielenosoitus, Kouvula 9.9.2023

Kello 12.00 – lisää infoa eventissä.
“Kumpi voittaa kivi vai sakset? Sillon kun hallitus vie rusinat sunkin simasta.
Hallitusohjelmaan kirjatut säästöt kohdistuvat täysin väärään paikkaan. “Meidän kaikkien talkoot” kohdistuvat kaikkein vähäosaisimpiin, ja näin ei saa olla. Leikkaukset terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta uhkaavat romuttaa satojen tuhansien ihmisten hyvinvoinnin. Tulo- ja luokkaerot kasvavat. Köyhyys, kurjuus ja pahoinvointi, asunnottomuus ja mielenterveydenongelmat, rikollisuus, itsemurhat tulevat kaikki lisääntymään räjähdysmäisesti, jos yritetään leikata sieltä, missä ei tällä hetkelläkään ole tarpeeksi. Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 15.2.2023 julkistetussa ratkaisussaan Suomen sosiaaliturvan olevan edelleen liian alhainen. Ja nyt, elinkustannusten koko ajan vain noustessa, halutaan siitä vielä alhaisempi. Mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään riippumatta sosiaalisesta statuksesta, terveydestä tai työtilanteesta on hyvinvointivaltion kulmakivi. Nyt se kaikki on vaarassa romuttua. Lapsiperheköyhyyden, asunnottomuuden ja syrjäytymisen ehkäisemisen pitää olla jatkossakin tärkein tavoitteemme, ja suunnitellut leikkaukset vievät valtiotamme täysin päinvastaiseen suuntaan. Sosiaaliturvaan suunnitelluista leikkauksista saatavat säästöt ovat kuin kolikko rikkaan taskussa verrattuna esimerkiksi veronkierrossa ja turhissa yritystuissa menetettyihin varoihin.
Otetaan köyhiltä, annetaan rikkaille. Mutta köyhillä ei ole mistä antaa.
Avoimesti rasistinen ja äärinationalistinen hallituskokoonpano uhkaa sananvapautta ja oikeutta osoittaa mieltään. Mahdollisuutta poliittisiin lakkoihin uhataan vaarantaa ja perustusoikeudellinen mahdollisuus vaikuttaa on uhattuna.
Tämä kaikki meidän on estettävä. Jos ei muutosta muuten tapahdu, on meidän se saatava aikaan. Meidän on huudettava.”
Stop leikkauksille-mielenosoitus, Kotka 9.9.2023

Mielenilmaus kurjistavaa leikkauspolitiikkaa vastaan Kotkan Lehmusbulevardi (vinoparkin kohdalla) La 9.9.2023 klo 12-14.
Petteri Orpon oikeistohallituksen ohjelma on esitellyt kylmäävän listan leikkauskohteita, “säästöjä” joista valtaosa kohdentuu sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä sosiaaliturvaan ja -etuuksiin. Se kurittaa kovimmin heitä, joilla jo nyt on vaikeaa: sairaat, työttömät, toimeentulotuen saajat ja muuten avun ja tuen tarpeessa olevat.
Leikkuri kurittaa myös työssäkäyviä ja opiskelevia ja uhkaa repiä luokkakuilut saavuttamattoman suuriksi. Toteutuessaan näiden “säästöjen” hinta olisi moninkertainen niin inhimillisesti kuin kansantaloudessakin. Seurauksia korjattaisiin vielä pitkään hallituskauden jälkeen.
Tällainen kehityskulku on sietämätön. Ei anneta sen tapahtua hiljaisella hyväksynnällä. Tule osoittamaan mielipiteesi ja tukesi!
Nollatoleranssi-mielenosoitus rasismia vastaan, Lappeenranta 9.9.2023

Nollatoleranssi rasismille – oikeasti! Tule osoittamaan mieltäsi rasismia vastaan. Kokoonnumme klo 14 Kauppatorille, josta marssimme kaupungintalon edustatorille kuulemaan puheita. Mahdollisesti myös open mic.
Racists out! Come and join us in an anti-racist demonstration. We will gather at Kauppatori market square at 2 p.m. and march to the City Hall where there will be speeches and/ or an open mic.
ALAS ÄÄRIOIKEISTOHALLITUS!-mielenilmaus, Jyväskylä 10.9.2023

(information in English in the Facebook event / information på svenska i Facebook-eventet)
Hallitus aikoo toimillaan kurjistaa jo ennestään heikossa asemassa olevien tilannetta monin tavoin. Aikomuksena on kiristää toimeentulotuen ja asumistuen ehtoja, rajoittaa lakko-oikeutta, helpottaa työntekijöiden irtisanomista ja poistaa aikuiskoulutustuki. Se haaveilee myös lukuisista muista, täysin järjettömistä kiristystoimista, jotka ajaisivat sadat tuhannet sietämättömiin tilanteisiin.
Hallituksen jäsenten toistuvat rasistiset ulostulot ja niiden myötäily ajaa maahanmuuttajia ja vähemmistöjä epävarmuuteen ja ahdinkoon. Hallitus ei ota elämämme edellytyksiä uhkaavaa luontokatoa ja ilmastokriisiä vakavasti, vaan ympäristöpolitiikkaa tehdään ainoastaan jatkuvan kasvun tavoittelun ehdoilla. Me huolestuneet kansalaiset emme hyväksy hiljaisena äärioikeistohallitusta, vaan vaadimme hallituksen pikaista eroa. Voimme yhdessä osoittaa hallitukselle kansan epäluottamuslauseen, ettei julmia ja eriarvoistavia toimenpiteitä saada läpi. Emme hyväksy rasismia tai fasismia missään muodossa, hallitus ei ansaitse luottamustamme.
Mielenilmaukseen toivotaan omia kylttejä ja banderolleja. Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton, joten ei puoluepoliittisia tunnuksia mukaan. Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, eli emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, rasismia, seksismiä, ableistista tai fobista käytöstä.
MITÄ: Mielenilmaus ja kulkue hallitusta vastaan, puheita ja esiintyjiä (tba). Puhujina muun muassa Paul Abbey, Irma Hirsjärvi, Maryam Mousapour, Maria, Sanna Ryynänen, Riikka Kaikkonen ja Bella Forsgren. Esiintyjistä varmistunut Slack Bird (soolo), folkprogea soittava Lempivärit ja roots reggaeta soittava Temppeli.
MISSÄ: Kokoontuminen Aren aukiolla, josta kulkueena Lounaispuistoon
MILLOIN: su 10.9.2023 klo 14
Mielenilmausta tukevat tahot:
Jyvioni – Jyväskylän Vihreät nuoret ja opiskelijat ry
Jyviva – Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto
Joukkovoima Keski-Suomi
Keski-Suomen Vasemmistonuoret ry
Vasemmisto Jyväskylässä
Tuleva Vasemmisto
SKP:n Jyväskylän piirijärjestö ry
Refugees Welcome Jyväskylä
Silakkaliike
Yläkulttuuri ry
JKL DIY
Luontoliiton Keski-Suomen piiri
Waaw Africa Productions
Keski-Suomen Rauhanpuolustajat
Suolahden työttömät ry
Oikeutta eläimille ry
Lisätiedot: alasaarioikhjkl@proton.me
/////
Tulossa mm. Turku 16.9. Puuttuuko joku tapahtuma? Laita vinkkiä meille (varistoimitus[ät]riseup.net)!
Lue lisää: