Ei natseja Turkuun, ei natseja minnekään

Tutut huudot raikuivat Turussa, kun lauantaina 19.8.2023 Vanhan Suurtorin kupeessa tervehdittiin 188 Kukkavirta-marssijoita muistuttaen heitä siitä, että natseja ei kaivattaisi oikein minnekään, Turun tapauksessa kummallekkaan puolel jokkee. Turun Sanomat arvioi äärioikeistolaisten osallistujien määräksi viitisen kymmentä, Turku Ilman Natseja -vastamielenosoittajien kohdalla arvio nousi kolmeen sataan, eli perinteiden mukaisesti moninkertaiseksi natseihin verrattuna.

Turun Vanhalle Suurtorille oli kokoontunut satapäin ihmisiä osoittamaan mieltään fasisimia ja rasisimia vastaan

Antifasistiset ryhmät Helsingistä järjestivät bussikuljetuksen mielenosoitukseen ja takaisin. Tähän tilaisuuteen tarttuikin noin parikymmentä innokasta mielenosoittajaa. Saavuimme paikalle sopivasti ohjelman ensitahteihin ja energiseen tunnelmaan. Päivän aikana kuultiin lukuisia puheita, musiikkia ja musiikkiesityksiä. Kuulimme mm. rasismin tutkija Paco Diopin varoituksen siitä, että fasismi on ovellamme, sekä Turun Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettua Abdullahi Sultania, joka muistutti meitä puheessaan rasismin vastustamisen käytännön teoista juhlapuheiden korulauseiden sijaan. Ohjelman loppuhuipennuksena esiintyi Puppa J + Joonas Hauveli. Mieltä osoitettiin hyvässä hengessä, eivätkä mielenosoittajat antaneet poliisin provosoivien jalkakäytävän puhtaanapitotehtävien häiritä tahtia. Tiettävästi äärioikeistolaiset kuulivat hyvin selkeästi, mitä mieltä heistä ollaan.

Mielenosoituksessa nähtyjä terveisiä niin natseille kuin nykyiselle hallitukselle

Tiedustelimme luonnollisesti myös natsien edesottamuksia. Heidän performanssiaan voisi kuvailla noloksi ja stressaantuneeksi. Natsit jaksoivat vajaan tunnin verran heilua Aurajoen rannassa ennen kuin siirtyivät Operaatio Kotkanpesä-seminaariin salaisessa osoitteessa. Operaatio Kotkanpesä on pari vuotta sitten perustettu äärioikeistolaisten kamppanja, joka pyrkii talon ostamiseen ja infrastruktuurin luomiseen. Huomionarvoista on että puhujavieraina tilaisuudessa oli tunnettuja kansallissosialisteja sekä Karjalaa takaisin vaativa “Suur-Suomen Sotilaat”. Useamman seminaarin ja tukituotteiden kaupittelu ei ole ilmeisesti vielä kerännyt riittävästi varoja edes lainan hakemiseen, ja nähtäväksi jää toteutuuko projekti koskaan. 

188-Kukkavirran noin 50 osallistujaa marssi täydessä hiljaisuudessa rantaan ja poistui äkkiä paikalta. Etualalla lakkautetun Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen keulahahmo Antti Niemi (harmaa paita, musta lippalakki)

188-Kukkavirta-marssi on vuosien varrella kutistunut, ja nykyään siihen osallistuvat enää Sinimustan liikkeen ydinaktivistit, muutama vanha Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsen ja sekava läjä äärioikeistolaisia Kansallismielisten liittouman sateenvarjon alla. Vielä muutama vuosi sitten tapahtumaan osallistui Suomen Sisun ja Perussuomalaisien aktiiveja (Vilhelm Junnila ja Mauri Peltokangas jopa puhujavieraina) mutta nykyään tapahtuman luonne on niin avoimesti äärioikeistolainen ja marginalisoitu etteivät edes perussuomalaisten edustajat kehtaa näyttäytyä tässä seurassa. Samaan aikaan liittouman sisälläkin tahot ovat riidoissa keskenään eivätkä tee yhteistyötä. Valkoiselle Suomelle huudetut “eläköön”-huudot, puhujavieraat ja tapahtuman yleisilme muistuttavat meitä siitä, että ajoittaisesta tahattomasta koomisuudestaan huolimatta kyse on vaarallista äärioikeistoideologiaa kannattavista pesunkestävistä kansallissosialisteista. 

Nähtäväksi jää, kuinka kauan Kukkavirta-mielenosoitusta jaksetaan järjestää, ottaen huomioon että osallistujat ovat jo vuosien ajan koostuneet yksinomaan fasistisen liikkeen ydinporukasta, ja alkuaikojen pyrkimyksistä  “valtavirtaistaa tapahtuma” on luovuttu kauan sitten. Niin Kukkavirta kuin vappuna Tampereella järjestetty “Valkoinen Vappu” näyttävät lähinnä epäonnistuneilta yrityksiltä kosiskella äärioikeiston ulkopuolisia toimijoita mukaan tapahtumiin. Antifasistinen työ jatkuu toki vuoden jokaisena päivänä, mutta natsimarssien kasaan kuihtuminen lämmittää mieltä ja kannustaa jatkamaan toimintaa!