Varisverkosto toivottaa hyvää uutta vuotta

Variverkosto toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille, tukijoille ja tovereille. 2022 jää historiaan kriisien vuotena, ja kriisejä onkin riittänyt sekä Suomessa että maailmalla. 

Helmikuussa alkoi geopoliittinen tragedia, kun Vladimir Putinin Venäjä aloitti laajaskaalaisen hyökkäyssodan Ukrainassa ja ajoi miljoonia siviilejä pakolaisuuteen. Näyttää siltä, että sodassa on nyt jo kuollut yli 100.000 ihmistä. Lisäksi Ukrainassa kärsitään ruuan, sähkön ja lämmön puutteesta, erityisesti talvella. Tuomitsemme sodan ja osoitamme solidaarisuutta sodanvastaiselle liikkeelle. Työväen internationalismi ja valtion rajoja ylittävä solidaarisuus on tärkeä osa antifasismia. Sota ei johdu tavallisista ihmisistä, vaan kapitalismista, patriarkaalisesta kulttuurista ja nationalismista, jotka ruokkivat militarismia. 

Järjestäytyminen, kollektiiviset kamppailut sekä optimismi ovat kriisien ja epävarmuuden vastavoima. Järjestäydymme, koska uskomme että toisenlainen, oikeudenmukainen maailma on mahdollinen ja kamppailun arvoinen. Olemme antifasistinen ja feministinen verkosto ja siksi järjestimme maaliskuussa kansainväliseen naistenpäivän tapahtumia Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Tasa-arvoa ei ole mahdollista toteuttaa ilman taistelua kaikkia hierarkioita vastaan ja usein nämä erilaiset hierarkiat tukeutuvat toisiinsa: patriarkaatti ja kapitalismi hyödyntävät molemmat naisten heikkoa asemaa yhteiskunnassa. 

Vappupäivä on perinteisin työväen juhla, ja osallistuimme vappukulkueisiin useissa kaupungeissa. Helsingissä järjestettiin ilmasto-oikeudenmukainen vappumarssi yhdessä ympäristöliiken ja antiautoritaarisen liiken kanssa. Tampereella Sinimustan liikkeen uusnatsit yrittivät järjestää kulkueen, joka houkutteli vain muutamia kymmeniä. Uusnatsikulkueen osallistujat saivat kuulla ansaitsemaansa naurua ja kokea heitä kohti lentävien väri-ilmapallojen riemun. Samanaikaisesti Tampereella järjestettiin myös antifasistiset iloiset Vappujen vappu – karkelot.

Koronapandemian tuomat rajoitukset ovat vähentyneet vuoden aikana, mutta sen seurauksia koemme edelleen. Pandemia paljasti, kuinka heikkoa yhteiskunnan valmius oli, ja kuinka vähän naisvaltaista hoitoalaa, sairaanhoitajia ja muuta työväkeä arvostetaan kapitalistisessa yhteiskunnassa. Lisäksi punavihreäksi luokiteltu hallitus vastasi sairaanhoitajien lakkoon torjuvasti ja pakkotyölain uhalla, mikä on käsittämätöntä. Me emme hyväksymme lakko-oikeuden rajoittamista ja muita työväen asemaa heikentäviä päätöksiä.

Toukokuussa olimme mukana järjestämässä Helsinki ilman natseja fest-keikkaa Helsingin Lepakkomiehessä, missä esiintyi useampi kiinnostava artisti. Koska antifasistisen kamppailun kenttä on laaja, intersektionaalinen ja kansainvälinen, niin 70% tapahtuman tuotoista ohjataan kahdelle taholle Ukrainaan: LGBTQA+ järjestölle Insight NGO:lle ja Anarchist Black Cross Dresdenille. Loput 30% tuotoista ohjattiin Helsinki Ilman Natseja -koalition kautta kotimaiseen antifasistiseen toimintaan.

Jatkoimme pohjoismaisten toverikollektiivien haastattelusarjaa, jonka aloitimme vuonna 2021 tanskalaisen Redox-ryhmän haastattelulla. Koska äärioikeistoliikkeet ja poliittiset trendit ovat ylirajaisia, antifasistien tulisi tarkastella paikallista fasistista liikehdintää myös kansainvälisestä kontekstista käsin. Maantieteellisesti Suomi kuuluu osaksi Pohjoismaita, jotka jakavat kulttuurisia ja poliittisia ominaisuuksia, mutta jotka myös eroavat toisistaan. Tänä vuonna haastattelimme ruotsalaista tutkijakollektiivia Garm:ia ja norjalaista Antifascistisk Aksjon Oslo:a. Artikkelit julkaistiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kansainväliselle yleisölle.

Varisverkoston paikallisryhmä Helsingissä liityi kesällä pohjoismaiseen ARNA-verkostoon. Varisverkosto on tehnyt ARNA-verkoston kanssa yhteistyötä käytännössä jo vuosien ajan osallistuen erilaisiin mobilisaatioihin, vaihtaen tietoa, raportoiden ARNA:an liittyvistä tapahtumista ja kääntäen ARNA:n tekstejä suomeksi. Yhteistyö jatkuu yhteisten tapahtumien järjestämisellä ja verkostoitumisella Pohjoismaiden välillä, mikä mahdollistaa vastavuoroisen oppimisen eri maissa toimivilta tovereilta. Lokakuussa Varis Helsinki osallistui ARNAn ilmastokamppailukonferenssiin Malmössä.

Osallistuimme kesällä myös Pride-tapahtumiin kuten Helsingin Vapautuspäiviin ja Queer-rakkaus ja raivo – tapahtumaan. Vapaus on solidarisuutta, ja haluamme kaikille transihmisille sekä muunsukupuolisille täyden itsemääräämisoikeuden kehoihinsa ja tarvitsemiinsa hoitoihin. Kamppailu queer-vapautumisen puolesta on tärkeää, sillä tänä kesänä huomattiin jäälleen kuinka paljon vihaa maailmassa on. Kesäkuussa Oslossa ammuttiin hlbtqi-kahvilassa ja sen seuraksena kaksi ihmisiä kuoli ja kaksikymmentä loukkaantui. Myös Suomessa useampi pride-tapahtuma koki ilkivaltaa ja uhkailua.

Natsit tapasivat Vantaan Rajatorpan Kalliosujan edustalla olevalla parkkipaikalla ennen 5.3.2022 järjestettyjä Veren laki -treenejä.

Kesällä paljastimme natsien Veren laki -kamppailulajikerhon harjoittelupaikan sijainnin ja osallistujia. Veren laki on yksi kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen projekteista, ja antifasistisen tiedustelutoiminnan perusteella tiedämme, että treeneihin osallistui PVL:n johtohahmojen lisäksi myös Sinimusta liike- ja Uudenmaan akseli -äärioikeistolaisryhmien jäseniä. 

Sota Ukrainassa johti siihen, että Suomi ja Ruotsi päättivät ennätysnopeudella hakea sotilasliitto Natoon, missä diktaattorit kuten Turkin Recep Tayyip Erdoğan istuu tulevina liittolaisina. Erdogan alkoi vaatia, että Natoon pyrkivien maiden täytyi luovuttaa hänelle kurditaustaisija “terroristeja”. Olemme pitkään tukeneet kurdiliikkeitä, kuten autonomista Rojava-aluetta Pohjois-Syyriassa ja niiden kamppailua islamismia ja fasismia vastaan. Seisomme solidaarisuudessa kurdiliiken kanssa, ja osallistuimme useampaan mielenosoitukseen kuten Kobane-päivään Helsingissä.

Elokuussa osallistuimme neljättä kertaa järjestetyn Turku ilman natseja-mielenosoituksen, joka toimii vastamielenosoituksena äärioikeiston järjestämälle 188 Kukkavirta-tapahtumalle. Natsien tapahtuma on vuosi vuodelta kuihtunut, ja tänäkin vuonna Turku ilman natseja keräsi monta kertaa enemmän osallistujia kuuntelemaan musiikkia ja häiritsemään äärioikeiston puheita.

Elokuun lopussa osallistuimme Take Concrete Action massa-aktioon sementtiteollisuutta vastaan. Pari sataa aktivistia leiriytyi Gotlannin saarelle Ruotsiin, ja koulutusten jälkeen perjantaina 26.8 aktivistit blokkaasivat Cementa-tehtaan tiet ja sulkivat sen päiväksi. Olemme aiemmin kirjoittaneet, miksi ympäristöliikkeen ja antifasististen liikkeiden täytyy kamppailla yhdessä fossiilikapitalismia vastaan.

Syyskuussa osallistuimme Jimi Karttusen muistotilaisuuteen Helsingissä ja Tampereella. Jimi menetti henkensä 16.9.2016 kun Pohjoismaisen Vastarintaliiken uusnatsi Jesse Eppu Oskari Torniainen oli pahoinpidellyt hänet Asema-aukiolla kuusi päivää aiemmin. Me emme unohda, me emme anna anteeksi!

Lokakuussa järjestettiin perinteiset Varjokirjamessut Helsingissä, ja oli kiinnostavaa tavata tovereita ympäri Suomesta, ottaa osaa ohjelmaan ja selailla myyntipöytien runsautta. Lokakuussa olimme myös mukana järjestämässä Puolueet turhauttaa?-tapahtumaa, missä horisontaalisesti järjestäytyvät ryhmät esittelivät toimintaansa ja keskustelivat eri teemoista.

Helsinki ilman natseja-mielenosoitus järjestettiin kuudennen kerran joulukuussa, ja se keräsi noin 1500 mielenosoittajia kaduille vaatimaan rasismista ja fasismista vapaata yhteiskuntaa. Helsinki ilman natseja-koalitio on vuosin varrella tuonut monia erilaisia ryhmiä ja liikkeitä vastustamaan äärioikeistolaisia marsseja, ja tänäkin vuonna näytimme, että meitä on enemmän. Helsinki kuuluu antifasisteille!. Tänäkin vuonna pakotimme natsien soihtumarssin vaihtamaan reittiä, kun Helsinki ilman natseja -kulkue blokkasi Runeberginkadun. Poliisin asenne antifasisteja kohtaan tuli tänä vuonna selväksi, sillä etukäteen sovitun soundiauton käyttö kiellettiin vain tunteja ennen kulkueen alkua. Lisäksi poliisi mielivaltaisesti kielsi kurdijärjestöjen lippujen käytön mielenosoitukseessa. Jos Suomen poliisi ryhtyy seuramaan Turkin autokraattisen hallinnon mielivaltaisia, kurdivastaisia ohjeita, meidän on entistä tärkeämpää seisoa solidarisuudessa kurditovereiden kanssa.

Toivomme kaikille hyvää uutta vuotta, ja jatketaan kamppailua oikeudenmukaisemman maailman puolesta! Tuokoon uusi vuosi entistä vahvempaa antifasistista vastarintaa paikallisesti ja globaalisti!

Posted in Uutiset Tagged with: , ,