Veren laki: esittelyssä natsien salaisen kamppailukerhon jäsenet

Veren laki -ryhmän treeneihin saapuneet natsit lämmittelivät maaliskuussa 2022 liukastelemalla työntäessään jumiin jäänyttä autoaan.

Edit 15.3.2023: Lisätty Iiro ja Aaro Siirosen nimet

Veren laki astui julkisuuteen 27.7.2020, jolloin Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) Partisaani-sivusto uutisoi: “Kansallismielistä ruumiinkulttuuria vaaliva Veren Laki järjestää Pirkanmaalla 8.8. kurssin itsepuolustuksen alkeista.”. Tämän jälkeen “kansallismieliseksi urheiluyhteisöksi” itseään kutsuvan kerhon nimissä on järjestetty treenejä ja kokoontumisia ympäri Suomea. Käytännössä ryhmä järjestää väkivaltakoulutusta eri äärioikeistolaisille. Osallistujien ja aktiivien henkilöllisyyttä varjellaan tarkasti: kaikki harjoittelusta julkaistut kuvat on anonymisoitu henkilöiden kasvojen kohdalta ja treenipaikkojen sijainnit salataan.

Kuvakaappaus natsien Veren laki -tililtä Instagramista.

PVL:n kieltoa on seurannut natsiliikkeen toimintakyvyn romahdus. Sitä pyritään kompensoimaan panostamalla infrastruktuuriin, suunnitelemalla terroria ja jalkautumalla parlamentaariseen politiikkaan. Myös Veren lain kaltainen kamppailu-urheilu on ollut suosittu värväysmuoto Euroopan äärioikeiston mobilisaatiokyvyn hiipuessa. Natsit urheilevat nostaakseen valmiutta harjoittaa väkivaltaa heitä vastustavia tahoja sekä vähemmistöjä kohtaan. Veren laki -harjoitukset ovat julkaisemiensa kuvien perusteella koonneet yhteen laajimillaankin vain muutamia kymmeniä natseja.

Veren laki on järjestänyt ulkotreenejä. Kuvakaappaus ryhmän Telegramista elokuulta 2021.

Aikaisemmin saamiemme tietojen mukaan Veren laissa toimii PVL:n jäseniä. Veren laki treenasi 5.3.2022 Vantaan kaupungin tilassa Rajatorpan kalliosuojassa. Antifasistisen tiedonkeruun tuloksena pystymme varmistamaan, että treeneihin osallistui PVL:n pitkäaikaisia aktiiveja, kuten Petri Nordman, Ville Nurmela ja Jesse Torniainen. Torniaisen rekisteröimä natsien No Compromise Clothing -vaatekauppa on myös omien sanojensa mukaan myynyt vaatteita Veren laille. Lisäksi tämän artikkelin kuvamateriaali todistaa, että Sinimustan Liikkeen (SML) ja Suomen Sisun nuorisojärjestö Uudenmaan akselin (UA) jäseniä osallistuu Veren laki -treeneihin. Tämän perusteella voi todeta, että SML ja UA ovat tiivissä yhteydessä PVL:ään. Lisäksi nuorisojärjestönsä jäsenten kautta Suomen Sisu ja sen piirissä toimivat perussuomalaiset ovat yhteydessä väkivaltaa treenaaviin kansallissosialisteihin. Vuonna 2020 kielletyn kansallissosialistisen järjestön toiminta jatkuu siis muun muassa luomalla uutta katutappeluosastoa nuoremmista ja uudemmista äärioikeistolaisista.

NCC mainostaa Instagram-sivullaan natsien tappelukerho Veren lakia: “Nämäkin tyypit ovat ostaneet puolet rytkyistään No Compromise Clothingilta!”

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Veren laki on pyrkinyt käyttämään eri kaupunkien urheilutiloja, siinä kuitenkaan aina onnistumatta. Pääkaupunkiseudulla järjestettyjä tappeluharjoituksia on ennenkin pidetty Vantaan Rajatorpan kalliosuojassa. Kannustamme ottamaan yhteyttä omaan kuntaanne ja varmistamaan, etteivät natsit pääse hyödyntämään julkisia tiloja. Esimerkiksi Vantaan kaupungin tilavarauksista vastaaviin tahoihin voi olla yhteydessä täällä.

Natsit tapasivat Vantaan Rajatorpan Kalliosujan edustalla olevalla parkkipaikalla ennen 5.3.2022 järjestettyjä Veren laki -treenejä.
Veren laki on järjestänyt natsien tappelutreenit myös syyskuussa 2020 Vantaan Rajatorpassa.

Seuraavat henkilöt osallistuivat Veren lain 5.3.2022 järjestettyihin harjoituksiin Rajatorpassa. Valokuvien perusteella pystyimme todentamaan yhteydet PVL:n natsien ja muihin treeneihin osallistuneiden äärioikeistolaisten välillä, sekä varmistamaan ryhmän harjoituspaikan sijainnin pääkaupunkiseudulla.

Veren laki -kerhon treenien osallistujat 5.3.2022 Vantaalla

Petri Nordman

Petri Nordman (vasemmalla) ja Anton Lindeman tulossa Veren laki -treeneihin Vantaalla.

Aiemmin Vantaalla asunut ja nykyisin Tampereella levyseppähitsaajana työskentelevä Petri Nordman on yksi PVL:n vanhimmista jäsenistä. Hän oli vuonna 2018 rekisteröidyn epäonnistuneen ja haudatun PVL:n Kansan yhtenäisyys -puoluehankkeen puheenjohtaja. Nordman on toiminut rahastonhoitajana PVL:n Suomalaisapu-toiminnassa, jonka toiminta jatkuu yhä järjestön kieltämisestä huolimatta. Ennen PVL:n kieltämistä vuonna 2020 hän toimi Pirkanmaan ryhmän aktiivina, osallistuen useisiin mielenosoituksiin ja katuaktioihin. Kiellon jälkeen Nordmann on toiminut sittemmin hylätyssä Kohti Vapautta -järjestössä ja ollut mukana PVL:n jo kuopatussa Kansallisradikaalia toimintaa -jatkohankkeessa.

Petri Nordman pitämässä puhetta PVL:n natsimielenosoituksessa vuonna 2020.
Veren laki -treeneihin osallistuneet Petri Nordman ja Ville Nurmela natsien katutapahtumassa Mikkelissä 14.7.2020.
Ville Nurmela (vasemmalla kasvot sutattuna, aurinkolasit) pitelee mieshenkilöä natsien käytyä ravintolan henkilökunnan kimppuun ja Petri Nordman osallistuu kähinään (oikealla, punaisessa paidassa) 15.8.2020.

Ville Nurmela

Uudessakaupungissa asuva Ville Nurmela liittyi PVL:ään vuodenvaihteessa 2016-2017. Hän oli aktiivinen natsijärjestön Porin ryhmässä vuoden 2017 alusta lähtien. PVL:n kiellon jälkeen Nurmela siirtyi jatkamaan sen toimintaa Kohti Vapautta -ryhmässä. Tässä yhteydessä hän pahoinpiteli naisen tämän kotiovella ja poltti Israelin lipun Tampereella järjestetyssä antisemitistisessä mielenosoituksessa. Nurmela istuu myös yhdessä lappeenrantalaisen Janne Iitiän sekä Robin Lahtisen kanssa vuonna 2020 rekistteröidyn Kansallinen kehitys ry:n hallituksessa, joka toimii taustayhdistyksenä natsikirjallisuutta julkaisevalle Kielletyt kirjat – kollektiiville.

Ville Nurmela.

Jesse Torniainen

PVL:n aktiivi Jesse Torniainen on tuomittu useammista pahoinpitelyistä

Pentti Laitinen

Pentti Laitinen.

Pentti Laitinen on PVL:n johtohahmoihin kuuluvan ja Jyväskylän ryhmän pitkäaikaisen jäsenen Paavo Laitisen veli. Pentti Laitinen saapui Veren lain treeneihin omiin nimiinsä rekisteröidyllä autolla.

Pentti Laitinen tuli autollaan natsitreeneihin.
Kuvakaappaus Pentti Laitisen Facebook-profiilista.

Eemil Virkkunen

This image has an empty alt attribute; its file name is kuva-8.jpeg
Eemil Virkkunen.

Eemil Virkkunen on Suomen Sisun nuorisojärjestön Uudenmaan akselin jäsen, joka asuu Espoossa ja opiskelee Aalto-yliopistossa automaatio- ja informaatioteknologiaa. Osa Uudenmaan akselin jäsenistä on osallistunut myös Espoon nuorisovaltuuston toimintaan, jossa he ovat harrastaneet rasistista ja homofobista häirintää. Virkkunen toimii myös Sinimustassa Liikkeessä. Lisäksi Virkkunen pyörittää yhdessä veljensä Oton kanssa heidän rekisteröimässään Otonmonitoimi Oy:ssä jonka toimialoja ovat muun muassa turvallisuus ja vesivälinevuokraus.

Veljekset Eemil (vasemmalla) ja Otto Virkkunen (toinen vasemmalta, pipo päässä) osallistuvat yhdessä Veren laki -treeneihin ja muuhun äärioikeistotoimintaan.
Otto ja Eemil Virkkunen ovat aloittaneet yritystoiminnan nimellä Otonmonitoimi Oy.
Eemil Virkkunen oikealla Sinimustan Liikkeen syysleirillä 2021 järjestön paidassa.

Otto Virkkunen

Otto Virkkunen (pipo päässä).

Myös Eemil Virkkusen veli Otto Virkkunen osallistui Veren lain treeneihin Vantaalla. Virkkunen työskentelee Top Security Oy:n hallinnossa ja ajanvarauksessa, sekä harrastaa aktiivisesti voimanostoa. Virkkunen toimii myös edellämainitussa Otonmonitoimi Oy:ssä, jonka toimialana on muunmuassa turvallisuuspalvelut.

Otto Virkkunen osallistui kesäkuussa 2020 järjestettyyn natsien sisäpiirin voimailutapahtumaan Turun seudulla.

Anton Lindeman

Anton Lindeman (oikealla).

Lindeman on osallistunut fasistiseen toimintaan aiemmin mm. lipunkantajana Soldiers of Odinin nimissä järjestettyyn, mutta tosiasiallisesti PVL:n natsimarssiin itsenäisyyspäivänä 2019.

Anton Lindeman lipunkantaja vuoden 2019 itsenäisyyspäivän natsimielenosoituksessa.

Iiro ja Aaro Siironen

Veljekset Iiro ja Aaro Siironen Kokkolasta toimivat aktiivisesti Sinimustassa Liikkeessä.

Veljekset Siironen SML:n natsimarssilla Tampereella 1.5.2022.

Tunnistamaton Uudenmaan akselin jäsen

Tunnistamaton henkilö osallistui Veren lain treeneihin Vantaalla. Tämä henkilö osallistui myös Uudenmaan akselin vierailulle Tuusulan Lottamuseoon sekä myöhemmin Veren lain harjoituksiin Vantaalla.

Tunnistamaton Uudenmaan akselin jäsen oikealla naama sensuroituna.

Tunnistamaton naamioitunut osallistuja Valkoinen vappu -natsimarssilla Tampereella

Veren lain harjoituksiin osallistunut henkilö osallistui myöhemmin keväänä 2022 Sinimustan liikkeen Valkoinen vappu -natsimarssille Tampereella, naamioituneena ja vahvistetut hanskat kädessä:

Tunnistamaton henkilö (keskellä, etualalla) Tampereen natsimarssilla.

Tunnistamaton osallistuja 1

Tunnistamaton osallistuja 2

Tunnistamaton osallistuja 3

Tunnistamaton osallistuja 4

Tunnistamaton osallistuja 5

Tunnistamaton henkilö keskellä (keltainen pipo).

Tunnistamaton osallistuja 6

Tunnistamaton osallistuja 7

Tunnistamaton osallistuja 8

Tunnistamaton osallistuja 9

Tunnistamaton osallistuja 10

Tunnistamaton osallistuja 11

Tunnistamaton osallistuja 12

Jos tunnistat nimeämättömiä osallistujia tai osaat kertoa muuta kiinnostavaa Veren lain toiminnasta, aktiiveista tai sen käyttämistä tiloista, ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen varistoimitus[at]riseup.net.

Katso myös: