

Helsingin Kumpulassa sijaitseva sosiaalikeskus ja taidetila Makamik on joutunut kiusanteon kohteeksi. Juhannusviikonloppuna talon pihalla sijainnut halkovaja paloi aiheuttamatta vahinkoa päärakennukselle. Paikalta löytynyt sytytysnestepullo viittaa tuhopolttoon.
Makamik on vuonna 2013 valtaamalla käyttöön otettu ja sittemmin nimellisellä vuokrasummalla laillistettu toimitila. Talossa on sitouduttu noudattamaan turvallisemman tilan periaatteita ja antiautoritäärisiä ideologioita. Vuosien varrella siellä on järjestetty valtaisa määrä erilaisia tapahtumia, kuten työpajoja, elokuvafestivaaleja, keikkoja, taidenäyttelyitä ja kansankeittiöitä. Makamikin tapahtumien tuotot ohjataan poliittisen toiminnan tukemiseen.
Ilmeinen tuhopoltto on jo neljäs viime kuukausina toteutettu ilkivallan teko Makamikia vastaan. Talven ja kevään aikana Makamikin ikkunoita on rikottu ja seinään töhritty hakaristi. Kaikkien aiempien tihutöiden tekijät eivät ole tiedossa, mutta osa on kyetty yhdistämään nuoriin natsiskineihin. Näiden niin sanottujen hyökkäysten vahingot ovat jääneet pieniksi, ja ne on korjattu nopeasti talkoovoimin. Makamik on tiedottanut kiusanteon vahvistaneen tukiverkostoa ja intoa jatkaa toimintaa, ja talolla onkin läpi kevään ja kuluvan kesän järjestetty paljon tapahtumia.
Varisverkosto ilmaisee solidaarisuutensa Makamikille. Monenlaiset kiusankappaleet saattavat koittaa säikytellä ja vaikeuttaa poliittista toimintaa, mutta heille ei kannata antaa liikaa huomiota. Makamikin toverit ovatkin reagoineet tihutöihin rauhallisesti jatkamalla toimintaansa aiempaakin inspiroituneemmin. Periksiantamaton kiusantekojen kääntäminen voitoiksi on ihailtavaa.
Tuemme Makamikia yhteisessä työssämme vapauden puolesta ja kehotamme kaikkia osoittamaan tukensa talolle!
Onko sinulla tietoa kiusaa tekevistä pikkunatseista? Ota yhteyttä varistoimitus[ät]riseup.net.
————————————————————————–
Alla Makamikin oma, toimintaan mukaan kutsuva tiedote tapahtumista:
Juhannusviikonloppuna saatiin tieto tovereiden ja pelastuslaitoksen kautta siitä, että Makamikin pihalla oleva halkovaja on palanut. Itse vaja on nyt tuhoutunut ja jäljelle jääneet puut nokisia, joskin luultavasti vielä käytettävissä. Paikalta löytyi sulanut osa sytytysnestepulloa, mikä viittaa siihen, että kyseessä oli tuhopoltto. Makamikin päärakennus säilyi koskemattomana.
Vaikka teon syyllisistä ei ole vielä varmaa tietoa, on syytä epäillä, että teon takana ovat olleet samat natsit, jotka ovat aiemminkin sotkeneet ja rikkoneet Makamikin tiloja. Huhtikuussa, välittömästi Putinin vastaisen tukikeikan jälkeen nämä fasistit purkivat turhautumistaan liikkeensä aneemisuudesta murtautumalla Makamikin tiloihin ja rikkomalla tavaroita. Tosin silloin heidän atakkinsa jäi tyngäksi ja vahingot korjattiin mukavissa talkoissa muutaman tunnin sisään. Tätä aiemmin talvella muutama natsi rikkoi ikkunoita ja töhersi muutaman lähinnä surkeudessaan koomisen äärioikeistolais-sloganin ja symbolin seinään. Silloinkin ikkunalasit vaihdettiin hyvin nopeasti moninkertaisesti jykevämpään materiaaliin ja yhdessä opittiinkin lisää tärkeitä remppataitoja. Myös alkukesästä makamikilla rikottin yksi ikkuna mutta sillä kertaa ei jätetty mitään tunnusmerkkejä taloon, joten sen yhteys muihin tapauksiin jäi epäselväksi.
Itse tilannetta ja natsihörhöjen nettialustoja seuraten on käynyt selväksi, että on meneillään ainakin jonkin asteisesti koordinoitu hyökkäyskampanja. Vaikka vahingot eivät ole ripeän yhteistyön ansiosta olleet kovinkaan suuret, on aktiivien ja erityisesti tukijoiden, tovereiden ja muiden symppaajien syytä olla erityisen valppaana ja valmiina vahvistamaan yhteisöprojektiamme. Kutsumme siis kaikki tukemaan Makamikia omien kykyjen mukaan. Pidä siis silmät auki tulevien tukitapahtumien ja talkoiden varalta. Ja vaikka meidän talo onkin jo täynnä elämää, sitä voi aina olla lisää. Ota siis meihin yhteyttä, jos olet kiinnostunut tapahtuman järjestämisestä Makamikilla!
Taantumukselliset “voimat” eivät ole onnistuneet toiminnan pysäyttämisessä tai oikeastaan edes sen hidastamisessa. Makamik on näiden keissien myötä vastaanottanut paljonkin uutta positiivista näkyvyyttä sekä kiinnostusta ja saamamme solidaarisuuden osoitukset ovat valaneet meihin valtavasti uutta voimaa toiminnan jatkamiseen. Fasistien mahdollisuudet saada aikaan minkäänlaista massaliikettä näyttävät tällä hetkellä kiusallisen kaukaiselta, ja näköjään jotkut nasut purkavat kiukkuaan näin. Ei anneta sellaisen kitinän ja kiusan häiritä jatkossakaan, vaan jatketaan edelleen eteenpäin entistä ehompana!