Salliiko Nokian Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta natsitapahtuman järjestämisen tiloissaan?

Joukko äärioikeiston aktiiveja järjestää tulevana lauantaina 11.6. klo 9-15 salamyhkäisen “Taistelumme”-nimisen tapahtuman, jonka sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen. Saamiemme tietojen mukaan “Taistelumme” on määrä pitää Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran tiloissa Nokialla.

Tapahtuman nimi on suora nyökkäys Adolf Hitlerin Taisteluni-manifestiin. Tapahtumaa mainostetaankin kiellettyyn natsijärjestö Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen (PVL) kytkeytyvällä Partisaani-propagandasivulla. Tapahtuman järjestäjiin kuuluu henkilöitä, jotka toimivat eri suomalaisissa äärioikeistoryhmissä. Samankaltainen tilaisuus on pidetty kerran aiemmin samassa tilassa Nokialla 8.8.2020.

Partisaani-natsisivustolla mainostetaan Taistelumme 2-tapahtumaa.
Ensimmäinen Taistelumme-tilaisuus pidettiin 8.8.2020.

Aiemman tapahtuman päiväksi valittiin 8.8., koska kyseinen numero on tärkeä uusnatseille ja samana iltana Tampereella järjestettiin natsikeikka. Natsien numerologiassa luku 8 merkitsee aakkosten h-kirjainta ja 88 on lyhenne ilmauksesta Heil Hitler).

Ari Järviö kertoo natsisivu Partisaanin haastattelussa miksi aiempi Taistelumme järjestettiin nimenomaan 8.8.
Ari Järviö kertoo natsisivu Partisaanin haastattelussa poliittisesta toiminnastaan ja Taistelumme-tapahtuman järjestäjistä.

Tapahtuman järjestäjää Ari Järviötä haastateltiin ensimmäisen tapahtuman jälkeen PVL:n Partisaani-sivulle, jossa hän kertoi järjestelyissä mukana olevan lisäksi Iisa Selin, Lauri Hokkanen ja Matias Rantala sekä tukijoukoissa Tuukka Kuru ja Toni Jalonen. Näistä esimerkiksi Hokkanen ja Jalonen on ilmoitettu puhujiksi lauantain tapahtumaan, joiden lisäksi tapahtuman puhujiksi on ilmoitettu Uudenmaan Akselin Pyry-Lii Soinio, Kelsy ry:n Olli Pasanen ja persunuorten hajottamiseen osallistunut Matti Haapala. Puhujista ainakin Hokkanen, Jalonen ja Soinio toimivat fasistisessa Sinimustassa Liikkeessä.

Taistelumme 2 -tapahtuman puhujat tulevat eri äärioikeistolaisista ryhmistä.


Sinimustaa Liikettä kiellettiin hiljattain puhumasta kirjastotaloissa niin Helsingin Oodin kuin Tampereen Metson toimesta. Kysymys kuulukin, salliiko näistä poiketen Nokian Kirjasto- ja kulttuuritalo äärioikeistokokoontumisen?

Helsingin Oodi-kirjasto kertoo peruneensa Sinimustan Liikkeen tapahtuman maaliskuussa 2022.
Sinimusta Liike kertoo sivuillaan, että ei saanut pitää tilaisuutta Tampereen Metso-kirjastossa huhtikuussa 2022.

Sopiiko natsitapahtumalle tilojen tarjoaminen Kirjasto- ja kulttuuritalon arvoihin? Asiasta voi kysyä ja laittaa palautetta Virralle.