

Tämä kirjoitus on käännös norjaksi julkaistusta tektistä, joka on julkaistu 5.4. osoitteessa Antifa.tk.
Noresundin tappo
Tiistaina 5.4 norjalainen media kirjoitti, että vuonna 1982 syntynyt mies on yöllä tappanut puolisonsa pariskunnan yhteisessä asunnossa. Mies oli aiheuttanut naiselle vakavia vammoja ja kertoi heidän suhdesta vasta myöhemmin poliisille. Ennen pidätyksen mies ehti kirjoittaa sosiaalisessa medioissa, että hän “varmasti joutuu lusimaan ainakin tapon yrityksestä”. Ambulanssihenkilökunta ei pystynyt pelastaa naisten henki. Mies oli itse ajannut poliisiasemalle ja myöntänyt teon.
Anonymisointi
AFA Norja ei julkaisee tässä vaihessa miehen nimeä läheisten (mukaan lukien alaikäisten lapsien) takia, mutta haluamme silti tuoda esiin miehin aktiivisuuden Norjan natsiliikkeessä.
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktivisti
Epäilty on aiemmin ollut keskeinen hahmo Norjan kansallissosialistisessa liikkeessä. Kun Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) norjalainen siipi perustettiin, kyseessä oleva 39-vuotias mies oli Østlandetin (Itä-Norjan) läänin yhteyshenkilö ja paikallisjohtaja. Tässä roolissa hän järjesti rekrytointitilaisuuksia ja muuta toimintaa, esimerkiksi Kreikan suurlähetystön vastaisen aktion. Mies edusti jo tammikuussa 2013 Norjaa PVL:n sisäisessä toimituskunnassa.
Huumeiden ja steroidien käytön takia mies menetti asemansa johtajana ja erotettiin järjestöstä väliaikaiseksi. Vuonna 2016 hän palasi järjestöön aktivistina, maksoi jäsenmaksun ja osallistui PVL:n aktioihin Ruotsin Strömstadissa, Gjøvikissa ja Hamarissa Itä-Norjassa. Mies osallistui vuonna 2019 PVL:n vappumarssille Kungälvissä Ruotsissa. Tämän matkan jälkeen mies erotettiin taas väliaikaisesti, koska hän oli seksuaalisesti ahdistellut muita PVL-jäseniä.
Väkivallan ja ahdistelun trendi natsiympäristössä
Perheväkivaltaa ja naisten murhat (“femicide”) on ovat iso ongelma yhteiskunnassa, ja emme väitä, että vain äärioikeistolaisia olisi tekijöinä. On silti huomionarvioita, että miten paljon tämänkaltaisia ongelmia on pienissä natsipiireissä. 39-vuotiaan miehen jälkeen Tommy Nybergistä tuli PVL:n paikallisjohtaja, ja myös Nyberg on tuomitettu tyttöystävänsä pahoinpitelystä.
Naapurimaissamme AFA Stockholm on kirjoittanut siitä, että natsiaktiivit Wotan Stefan Linderholm, Anders Broberg, Edgar Mizera, Mattias Bäckvik ja Anders Strand ovat tuomittu pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta lähisuhdeissa. Suosittelemme myös suomalaisien tovereimme Varisverkoston artikkeli Samuli Matilaisesta, Toni Hakulisesta ja Salla Silvennoisesta.
– Antifascistisk Aksjon Oslo

Katso myös: