
Tuttuun tapaan, joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien, julkaisemme sosiaalisen median kanavillamme Suomen hyytävimmät tontut. Joulukalenteri 2021 löytyy myös Twitteristä!
Lue myös: Suomen kamalin joulukalenteri on täällä taas
24. Kankaanpään natsiterroristit

Kamalimman joulukalenterin viimeisestä luukusta kurkkivat karmeimmat tontut. Nämä natsit eivät levitä aatettaan huutelemalla someen tai torinkulmalla pönöttäen. Kyseessä on valokeilaan joutunut Kankaanpään viisikko, joka on viettänyt aikaa väkivaltaisia tuhmuuksia suunnitellen. Tommi ja Kimmo Nieminen, Aku Mäkinen, Markus Jaakkola ja Jere-Matias Niittyvirta ovat 23-26-vuotiaita kankaanpääläisiä. Vuosina 2019 ja 2020 he keskittyivät paikallisten vähemmistöjen vainoamiseen ja pahoinpitelyihin, kunnes he vetäytyivät maan alle valmistelemaan terrori-iskua.
Heillä ei ole tunnettuja yhteyksiä muihin Suomessa näkyviin äärioikeistoliikkeisiin, esimerkiksi Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen tai sen perillisjärjestöihin. Sen sijaan he vaikuttavat olevan tiiviisti kansainvälisen siege-alakulttuurin vaikutuspiirissä. Tämä natsisuuntaus, jonka tunnetuin edustaja on yhdysvaltalainen Atomwaffen Division, kannustaa yksittäisiin terroritekoihin. Tavoitteena on yhteiskunnan romahduksen kiihdyttäminen – yhteisnimitys erilaisille tätä tavoitteleville ideologioille on “akselerationismi”.
Romahduksesta seuraavassa sekasorrossa siegeistit uskovat uuden fasistisen järjestyksen nousevan. Kankaanpään viisikko olikin kuuliaisesti rakentanut ase- ja pommivarastoa terroristisessa tarkoituksessa. Siege painottaa myös liittoumista ja kompromisseista kieltäytymistä. Seurauksena on Kankaanpään ryhmän kaltaisia eristäytyneitä yksiköitä. On todennäköistä, että vastaavia ryhmiä on Suomessa muitakin, edelleen maan alla. Tämä tekee akselerationistisesta fasismista arvaamattoman ja eräällä tavalla pelottavamman ilmiön kuin se näkyvämpi yhteiskunnallinen työ, jota esimerkiksi Perussuomalaiset ja Pohjoismainen Vastarintaliike harjoittavat. Toki nämä suuntaukset ovat linkittyneitä, sillä julkinen fasismi ja rasismi kylvävät siemeniä, joista osa voi juurtua siegen kaltaisiin kasvualustoihin.
Tiedon hankkiminen ja levittäminen on välttämätöntä Kankaanpään natsien kaltaisten ryhmien torjumiseksi. Karmea viisikko vältti laajemman julkisuuden ja sai sen turvin suunnitella väkivaltaista iskua, vaikka oli monelle tuttu näky kotikuntansa kaduilla. Kannustamme pysymään tietoisina paikallisista äärioikeistolaisista, varoittamaan lähipiiriänne ja ottamaan yhteyttä varistoimitus(at)riseup.net . Toivotamme antifasisteille rentouttavaa ja turvallista joulua, ja tuhmille natsitontuille risukimppuja!
23. Oona Hurmalainen

Pienten natsitonttujen Korvatunturilta, eli Espoosta, tulee Oona-tonttu. Omien sanojensa mukaan hän liittyi persunuoriin koska oli “niinku alaikäinen”. Vuonna 2019 persutonttuset lausuivat, että jokaista pitäisi huomioida kyvykkyyden, eikä sukupuolen perusteella. Tonttuset ryhtyivät sanoista tekoihin, ja kahdella videolla Oona, yksi järjestön harvoista naisista, puhuu antifeminismistä. Hän tekee “syvällisiä” huomioita, kuten “feminismi on niinku huono asia, se rikkoo perinteen et miehet on miehet ja naiset on naiset”.
Sittemmin Oonan ura vyöryi lumipallon lailla fasistista Uudenmaan akselia kohti. Hän on poseerannut UA:n bannerin kanssa sekä käynyt Kukkavirrassa. Nuori tonttu on näyttäytynyt myös Suomen Sisun suurkäräjillä. Joulupukin harmiksi Oona pyörii huonossa seurassa myös vapaa-ajalla. Vuonna 2020 Oona oli baarissa pikkutonttujen Juuson ja Pyry-Lin, sekä isomman natsitonttu Jalosen kanssa. Sama porukka osallistui UA:n hengailuun vuonna 2021. Joulupukki kannustaa Oonaa ystävineen googlettamaan “feminismi” ja estämään fasistinen lumivyöry, kun vielä mahdollista.
22. Janne Iitiä

Lappeenrannan seudulla toimiva Janne Iitiä kuuluu niihin harvinaislaatuisiin natsitonttuihin, jotka jostain ihan erikoisesta mukkelismakkelis-syystä päättävät alkaa keski-ikäisenä toimimaan kieltouhan alla olevassa väkivaltajärjestössä. Mikä paha sinuun on mennyt Janne-tonttu! Janne on toiminut viimeiset kolme vuotta aktiivisesti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) harvenevissa riveissä. PVL:n natsitonttuilun muututtua yhä nolommaksi Janne-Tonttu on roikkunut mukana vuoroin ulkoiluttamassa “Kohti vapautta” ja vuoroin “Suomi Herää” banderolleja.
Maanalaiset natsitontut perustivat useita uusia ryhmiä vuonna 2021, kuten “Kielletyt kirjat”, “No Compromise Clothing” ja “Pohjanvartio”. Natsitonttukirjakauppojen pyörittämiseksi rekisteröitiin vaivihkaa “Kansallinen kehitys ry”, jonka puheenjohtajatontuksi Janne-Tonttu valittiin. Kaikkihan kuitenkin tietävät, että lukuisista nimileikeistä huolimatta näissä pienissä piireissä on kyse samoista natsitontuista. Janne-tontun on pikaisesti parannettava tapansa, jos hän haluaa vielä joskus nähdä nimellään varustettuja lahjoja joulupuun alla!
21. Matias Rantala

Riihimäellä asuva Matias on tuhmien tonttujen junioriosaston aatelia. Hän liittyi persunuoriin jo pienenä ysiluokkalaisena vuonna 2017, ja kävi tekemässä TET-harjoittelunsa PS:n puoluetoimistolla. Hyvää natsiharjoittelua! Tämän vuoden kesäkuussa datanomiksi valmistunut Matias-tonttu on ollut oikein ahkera myös sittemmin. Helmikuussa 2020 hän kävi isompien tonttujen kanssa Lapualla muistelemassa fasismia, ja saman vuoden elokuussa oli jo itse järjestämässä Taistelumme-tilaisuutta Pirkanmaalla.
Matiaksen poliittinen viiteryhmä on tätä nykyä Uudenmaan akseli mutta hän on innostunut myös vanhempien natsitonttujen seurasta, esim PVL:n Veren Laki treeneissä. Saa nähdä, hidastaako tänä syksynä alkanut insinööriopiskelu Hämeen ammattikorkeakoulussa Matiaksen natsiharrastelua!
20. Sebastian Lämsä

Oululainen Sebastian-tonttu on yksi koko Suomen hyytävimmistä natsitontuista. Tämä natsitonttu tunnetaan mittavasta väkivaltahistoriastaan, jonka takia hän vuoden 2015 jälkeen vetäytyi natsitonttuluolaan piilottelemaan päivänvalolta.
Sebastian-tonttu on mm. kaasuttanut vasemmistopoliitikkoa Pride-tapahtumasssa pippurisumutteella, osallistunut tamperelaismiehen pahoinpitelyyn tämän kotiovella ja puukottanut järjestyksenvalvojaa hyökkäyksessä Jyväskylän kirjastoon.
Jyväskylän kirjatopuukotuksen jälkeen Sebastian-tonttu pakeni poliisia lähes kaksi vuotta ennen pidättämistään. Sebastian-tonttu pysyi poissa julkisuudesta vuosien ajan, mutta vuoden 2021 maaliskuussa poliisi pidätti hänet Oulun Kaijonharjussa sijaitsevasta asunnosta. Pidätyksen yhteydessä poliisi takavarikoi aineita tai esineitä tämän natsitontun autosta. Myöhemmin hänet vangittiin epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Tutkinta on yhä kesken, mutta Sebastian-natsitonttu on poliisin mukaan ”poliittisesti aktiivinen ja kykenevä valmistamaan räjähteitä”. Jos törmäät Sebastianiin, kannattaa olla varuillaan. Ole myös yhteydessä jos tiedät hänen tekemisistään, sillä tämä natsitonttu on vaarallinen!
19. Paavo Räty

Paavo on jo toinen Espoon nuorisovaltuustossa vaikuttava Uudenmaan akselin hirmutonttunen. Hänet valittiin 557 äänellä, mikä on yli tuplasti enemmän kuin toiseksi suositummalla ehdokkaalla. Paavo-tontulla on siis suuri joukko kannattajia, jotka hän lumosi hirveillä joululoitsuilla. Pikkutonttu juuri ehti täysi-ikään, ja ryhtyi saman tien Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi kotipaikkakunnallaan Espoossa. Hän poseeraa Uudenmaan akselin vaaliflaikussa yhdessä kauhukalentereissa jo esiintyneiden natsitonttusten Linus Linsénin ja Ville Rauvan kanssa.
Paavo sai kuntavaaleissa 92 ääntä, jotka hän saavutti maalailemalla uhkakuvia Espoon kaupungin velkaantumisesta, “haitallisesta maahanmuutosta”, “väestönvaihdosta” sekä “pride mädätyksestä”. Paavo-tontun mielestä velkaantuminen pitää saada kuriin leikaamalla kulttuuripalveluja.
Pieni Paavo-tonttu nimesi esikuvakseen suuremman natsitontun Ano Turtiaisen. Paavo toistaa Anon perässä loitsua, jonka mukaan “sananvapautta rajoitetaan vihapuheen nimissä”. Sekä pienten että isojen kannattaa muistaa, että fasismin kutsuminen “sananvapaudeksi” on erittäin tuhmaa.
18. Liina Veronica Isto

Helsingissä asuva Liina-tonttu on äärioikeiston oma poliittinen broileri. Vuosi 2019 oli kovan tykittelyn aikaa, kun tuolloin 23-vuotias Liina ylläpiti profiilia lähes jokaisessa some- ja blogialustassa, sekä esiintyi tiuhaan myös valtavirtamediassa! Tasaisen harmaalla persuilullaan hän ei kuitenkaan ilmeisesti erottunut tarpeeksi joukosta, sillä eduskuntapaikka jäi saamatta. Liinan julkinen sekoilu on hiukan rauhoittunut sittemmin – ehkä hän keskittyy nyt enemmän tradenomiopintoihinsa.
Liina-tonttu käytti merkittävää valtaa Perussuomalaisten sittemmin hajonneessa nuorisojärjestössä, sekä järjestön varapuheenjohtajana 2018 että Rahvas-lehden päätoimittajana. Vuonna 2020 hän käväisi myös Varsinais-Suomen persunuorten puheenjohtajana, mutta siirtyi järjestön hajottua Uudenmaan akselin riveihin. Viimeisimpiä havaintoja Liina-tontun rasistisista turauksista saatiin kuulla syyskuisessa etnonationalistisen Suunta-kollektiivin tilaisuudessa. Toivomme Liinalle joululahjaksi paljon luovuutta, jotta kuulisimme häneltä jotain muutakin kuin taantumuksellisten kantojen toistelua!
17. Tapio Rantanen

Kangasalalla hiipparoiva Tapio Rantanen on ollut viime vuosina erittäin tuhma natsitonttu. Hän on osallistunut kielletyn natsitonttujärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) kylmäävään toimintaan jo useamman vuoden ajan. Eniten julkisuutta Tapio-tonttu sai vuoden 2018 itsenäisyyspäivän kansallissosialistien marssilla, kun hän joutui poliisien kiinniottamaksi kantaessaan hakaristilippua kulkueen etunenässä. Himputti vieköön mitä suuren luokan natsitonttuilua!
Kuluneen vuoden aikana Tapio-tonttu on monen muun natsitontun tavoin alkanut toimimaan uudessa natsitontturyhmässä nimeltä Sinimusta liike. Lisäksi hän on juontanut natsitonttujen Nouse Suomi! -mielenosoitusta. Tuhma Tapio-tonttu ei saa lahjan lahjaa, ellei paranna tapojaan!
16. Miro Sarola

Miro Sarola on joulupukin naapurissa Rovaniemellä asuva viisikymppinen natsitonttu, joka on kalenterimme salamyhkäisimpiä veijareita. Päivänvalossa tämä entinen Krishna-munkki hehkuttaa veganismia, omavaraisuutta, mystiikkaa ja esoteriaa Yle Areenaa myöten. Kun silmä välttää, itseään ‘kansallismieliseksi’ kuvailevan Miron natseilut saavat joulupukinkin niskavillat koholle. Kamppailulajeja harrastava Miro treenaa PVL:n natsitappelukerho Veren Laissa, josta on tullut tärkeä verkostoitumisareena Suomen äärioikeistolaisille.
Miro huolehtii Joulumaan asukkaiden sivistyksestä myymällä kirjoja, suosittelemalla Julius Evolaa ja Pekka Siitointa ja jakamalla fasistisen Sarastus-lehden artikkeleita. Silloin tällöin myös etelässä Miro kerkeää piipahtamaan, sillä Veren Laki –tappelukerhon treenien lisäksi hän on marssinut Kukkavirrassa “white lives matter”-natsitonttusloganin takana. Miro-tonttu on myös ollut Suomen Sisun ja Sinimustan liikkeen toiminnassa mukana ja isällisesti opastanut Uudenmaan akselin pikkutonttusia fasistisen luontosuhteen saloihin yhteisillä vaellusretkillä.
15. Christian Heikkonen

Espoolainen Christian on pahan joulupukin unelma-apulainen. Tonttu on paiskinut töitä tehdäkseen vaikutuksen isompiin natsitonttuihin. Viime vuonna hän kävi kurkkimassa ikkunan takaa Vasemmistonuorten salaisen ryhmän jäseniä, ja kiikutti raportin äärioikeistolaiseen chattiin. Elokuussa Christian pääsi kirjoittamaan jopa natsitonttujen pää-äänenkannattajan sivuille! Hän toimii myös pikkutonttujen hautomon Uudenmaan akselin sihteerinä. Tätä vauhtia päivän natsitontullamme on mustan auringon kirkas tulevaisuus poliittisen lietealtaan syvässä päädyssä.
Salonkikelpoisen fasismin puolella Christian-tontun menestys on ollut vaatimattomampi. Vuonna 2019 Espoon nuorisovaltuuston ovet eivät auenneet hänelle, vaan paikat menivät nenän edestä kolmelle muulle Uudenmaan akselin tonttukaverille. Onneksi Christian sentään saa puuhailla valtuuston alueryhmätoimikunnassa äänestäjien toiveista huolimatta. Ei siis kannata meluta tai itkeä, ettei kurkisteleva Christian kantele sinusta isommille nasseille!
14. Tuukka Kuru

Seuraavasta luukusta kurkkaa Tuukka Kuru, fitness-bloggaaja, radiojuontaja (Monokulttuuri FM), sekä Sinimustan liikkeen (SML) puheenjohtaja. SML on fasistinen puoluehanke, joka tähtää eduskuntavaaleihin 2023. SML on kerännyt jo yli puolet tarvittavista kannattajakorteista. Tonttu on perehtynyt kanssafasistien ideologiaan, sillä hänet tunnetaan Awakening-konferenssista ja ihannoimiensa natsien blogihaastatteluista. Hän on touhukas levittäessään sanomaa Suomen etnonationalistisesta tulevaisuudesta ja uhriutuessaan valkoisena heteromiehenä.
Tuukka lietsoo kavereitaan sekä Uudenmaan akselin pikkutonttuja SML:n tapahtumissa, joihin useat kauhukalenterin ‘sankarit’ ovat osallistuneet. Lisäksi hän laulaa joululauluja natsimielenosoituksissa, esimerkiksi Kukkavirrassa sekä itsenäisyyspäivän Suomi Herää -tapahtumassa. Karmiva tonttu on onnistunut värväämään uusia jäseniä liikkeeseensä ja saamaan oikeusministeriön hyväksynnän puoluehankkeelleen. Siitä huolimatta, että SML:n suosio selittyy kannattajien lahjomisella makkaralla, joulupukin mielestä Tuukka voisi ohjata verbaaliset lahjansa muualle.
13. Paavo Eiden

Paavo Eiden on Espoossa lymyävä 19-vuotias fasistitontun alku. Hän oli mukana Perussuomalaisissa nuorissa, mutta persujen meno oli hänelle liian löysää, ja niin hän siirtyi Uudenmaan akseliin. Tänä vuonna Paavo on ollut erityisen tuhma tonttu. Paavo-tonttu on aktiivisesti osallistunut fasistiseen toimintaan, kuten natsimarsseille. Hän on käyttäytynyt tökerösti Espoon nuorisovaltuuston jäsenenä, jossa hän on toiminut tasa-arvo ja yhdenvertaisuustoiminkunnassa. Paavon toimet eivät yhdenvertaisuutta edistä – päinvastoin.
Nuvan kokouksissa ja chateissa Paavo-tonttu on flirttaillut antisemitismillä, hehkuttanut Taisteluni-kirjaa, sekä suoltanut homofobista ja transfobista sisältöä yhdistämällä transsukupuolisuuden mielisairauksiin ja Pride-liikkeen pedofiliaan. Espoon virkahenkilöiden on puututtava toisten ihmisarvoa loukkaavaan käytökseen. On ongelmallista, että äärioikeiston tapahtumiin osallistuvan fasistijärjestön jäsenet ovat saaneet toimia nuvassa vapaasti. Paavo – lopeta fasistinen toiminta ja keksi parempaa tekemistä!
12. Lauri Hokkanen

Tampereella asuva Lauri Hokkanen on 29-vuotias natsitonttu, joka on viimeisen vuoden aikana puuhaillut Suomeen uutta fasistista puoluehanketta nimeltään Sinimusta Liike (SML). Lauri on uuden puoluehankkeen viestintävastaava.
Lauri-tonttu ei päivänvaloa pelkää, vaan on tuttu näky erilaisissa natsitapahtumissa, kuten Turun Kukkavirrassa. Itsenäisyyspäivän Suomi Herää-kulkueessa tonttu löi rummuilla tahtia hyytävälle natsimarssille.
SML on kiinteästi verkostoitunut muihin natsitotonttuporukoihin, ja puoluehankkeen kannattajakortteja on Laurin apuna ollut keräämässä niin kielletyn PVL:n jäseniä (mm. Tapio Rantanen, Harri Aurema, Taru Rekorius) kuin myös Suomen Sisun ja Uudenmaan akselin tonttusia.
Lauri on puuhakas tonttu, sillä fasistisen puoluehankkeen lisäksi hän järjestää natsikeskustelutilaisuuksia niinkin jouluisista aiheista kuin “Taistelumme”. Hän ylläpitää taistelukuntoaan käymällä PVL:n Veren Laki -tappelukerhon treeneissä. Tänä vuonna joulupukki kiertää Laurin kodin kaukaa.
11. Antero Kivisaari

20-vuotiaan Antero-tontun voi bongata Turun yliopistosta, jossa hän opiskelee matematiikaa ja tilastotieteitä. Turku on Anterolle tuttu kaupunki jo entuudestaan, sillä hän on ollut alusta alkaen mukana kesällä 2021 perustetussa Varsinais-Suomen akselissa, joka on Suomen Sisun pyrkimys laajentaa fasistista nuorisotoimintaa valtakunnallisesti.
Anteroa onkin nähty ahkerasti Varsinais-Suomen akselin tapahtumissa, joissa nuoret fasistitontut pyrkivät nostattamaan yhteishenkeään erilaisten kulttuuri- ja urheilurientojen kautta.
Antero on ollut myös ahkera kävijä natsimielenosoituksissa. Elokuussa hän marssi muiden natsitonttujen rinnalla Kakkavirta-mielenosoituksessa ja itsenäisyyspäivänä Antero bongattiin 612-natsimarssilta.
Joulukalenteri haluaa onnitella Anteroa reippaasta suorituksesta aikuisten päiväkodissa, jossa hän eteni kersantiksi asti. Turkulaiset siis katselkoot taivaalle kranaatinheitinmies Anteron ikävien joululahjojen varalta!
10. Eemil Virkkunen

Eemil Virkkunen on Suomen Sisun nuorisojärjestön Uudenmaan akselin (UA) pikkutonttuja. Espoossa elelevä Eemil opiskelee Aalto-yliopistossa automaatio- ja informaatioteknologiaa. Leppoisan opiskelija-elämän sijasta tämä tonttu on päättänyt uhrata vapaa-aikansa fasismille. Eemil osallistuu aktiivisesti Suomen Sisun ja UA:n eri tapahtumiin, kuten jumppatuokioihin, suurkäräjiin, museovierailuihin ja roskienkeruuseen. Lisäksi jo kahtena vuotena peräkkäin Eemil on marssinut Turun Kukkavirta-natsimarssilla ‘white lives matter’ bannerin takana.
Marssilla pikkutontun rinnalla ovat olleet isot natsitontut, esimerkiksi kielletyn PVL:n ex-johtajat. Eemil on myös hikoillut suurtonttujen kanssa PVL:n Veren Laki-tappelukerhossa, ja osallistunut kalenterin 7. luukusta kurkistaneen Harri Renkosen ohjeistuksella UA:n treeneihin. Yhä tiivistyvämpi UA:n ja PVL:n kytkös huolestuttaa. On selvää, että kielletty PVL pyrkii jatkamaan toimintaansa kouluttamalla nuorisofasisteista taisteluvalmiita natseja. Eemil, lopeta fasistinen pelleily ja isojen natsitonttujen kanssa hiippailu!
9. Meri Kartta

Forssassa kannattaa olla varuillaan, sillä joulun alla sinne on tip-tapitellut Meri-tonttu. On ymmärrettävää, miksi entinen Perussuomalaisten nuorten aktiivi hiipi varpaihillaan pois entiseltä asuinpaikaltaan Loimaalta. Kuntavaaleissa 2021 Meri sai PS:n ehdokkaana vain 11 ääntä. Poliittisen tappionsa jälkeen Meri Kartta vaikuttaa “Elävät virrat” -seurakunnassa. On epäselvää, aikooko hän levittää “Herran sanaa” uudella asuinpaikallaan. Silti tältä tontulta ei joulutouhut lopu, sillä sukunimensä mukaisesti hän lukee ammatikseen karttaa bussikuskina.
Merin kyydissä kulkuset ei riemuun helkkäile, sillä mielestään kaltaisiaan isänmaallisia tonttuja “syrjitään systemaattisesti”. Hän taistelee “syrjintää” vastaan äärioikeistoa kokoavassa Kansallismielisessä liittoumassa. Tonttu on havaittu fasistisen Suomen Sisun tapahtumissa. Meri-tonttu tunnetaan toisen natsitontun Tuukka Kurun entisenä puolisona. Ex-pariskunta on niin kauhistuttava, että Tuukka on ansainnut myös ikioman kalenteriluukkunsa. Odotellessa toivomme molemmille joulurauhoittumista ja fasismin vaaroihin tutustumista historiankirjojen parissa.
8. Ville Rauva

Ylöjärvellä asuva Ville Rauva on fasistisen Suomen Sisun nuorisojärjestön Uudenmaan akselin pirkanmaalainen jäsen. Varjoissa viihtyvä Ville-tonttu on mm. osallistunut akselin tonttusten ‘ryhti’liikkeisiin ja patsastellut Suomen Sisun suurkäräjillä. Viime kuntavaaleissa Ville asettui Perussuomalaisten listoilta ehdolle Ylöjärven kunnanvaltuustoon, mutta kehno poliittinen ohjelma toi vain 19 ääntä. Tällä hetkellä 21-vuotiaan Villen voit helpoiten löytää kaupan kassalta paketoimispuuhista.
Ville on natsikalenterimme urheilullisemmasta päästä, sillä ylioppilas Rauva on uskollinen Huuhkaja-fani, ja rakentaa identiteettinsä natseilun lisäksi lähinnä urheilun ympärille. Somessa Ville on osoittanut huoltaan mm. BLM-liikkeen ‘väkivaltaisuudesta’ sekä Itä-Helsingin ‘epäedullisesta väestönkehityksestä’. Ville-tonttu ei ole vielä päässyt oikein kunnolla verkostoitumaan kuntavaaliehdokkuuden ja Uudenmaan akselin jäsenyyden lisäksi, joten hän on pahasti vaarassa syrjäytyä äärioikeistopiireistä. Ehkä hänen olisikin parasta keksiä itselleen suosiolla jotain kiltimpää tekemistä!
7. Harri Renkonen

Helsinginkadulla asuva Harri Renkonen tykkää lymyillä Kallion kuppiloiden varjoissa, houkutellen naisia selfie-kuviinsa. Itseään reilusti nuorempien lisäksi hän flirttailee kansallisosialismin kanssa muun muassa sosiaalisessa mediassa. Harri on Perussuomalaisten jäsen, ja hän on yrittänyt päästä mukaan kunnallispolitiikkaan. Äänisaaliin jäädessä olemattomaksi ei poliitikon ura tontulle auennut. Sen sijaan hän on tyytynyt leikittelemään Suomen Sisun sekä Sinimustan Liikkeen tonttujoukkojen kanssa.
Urheilullinen tonttu harrastaa Brasilialaista jujutsua Savate Clubilla Sörnäisissä. Tämän vuoden aikana tonttu on laajentanut harrastuksiaan ryhtymällä fasistiteinien liikunnanopettajaksi, sillä hän paimentaa Uudenmaan akselin pikkutonttuja vetämällä heille jumppatuokioita. Tämän natsitontun kohdalla mietimmekin, että miksi lähes nelikymppinen mies haluaa niin mielellään painia teini-ikäisten poikien kanssa. Harrin selkäpiitä karmiva toiminta ei joulupukkia miellytä, ja näin ollen, ei Harrille tänä vuonna ilmesty lainkaan lahjoja kuusen alle.
6. Jukka Ketonen

Jukka Ketonen on Vantaalla asuva vanhempi heittiötonttu. Jukka-tonttu nousi julkisuuteen 2010-luvun alkupuolella, kun hän alkoi toimia Finnish Defence League (FDL) nimisessä natsitontturyhmässä. Defence League on islamofobinen englantilainen tontturyhmä, jonka Suomen haara perustettiin 2010-luvun alussa. Jukka-tonttu toimi FDL:n puheenjohtajana siihen asti, että järjestö lakkautti itsensä vuonna 2019.
Muiden harmiksi Jukka-tonttu ei jättänyt natsipölhöilyään, vaan liittyi vuonna 2019 Kansallismielisten liittoumaan ja on mukana sen hallituksessa. Äärioikeistoa yhteen kokoava liittouma tunnetaan vuosi vuodelta pienemmäksi käyvän 188-Kukkavirta-nimisen natsimarssin järjestäjänä. Moni Kansallismielisten liittouman aktiiveista on taas ollut mukana perustamassa Sinimustaa tonttuliikettä. Jukka-tonttu liikkuu siis erittäin haljussa seurassa!
5. Merja Fager

Merja Fager on hyvinkääläinen natsitonttu, joka erottuu seurastaan ikänsä perusteella, onhan hän saavuttanut 68-ikävuotta. Tämä natsitonttu viihtyy Suomen äärioikeistolaispiireissä mitä kuvottavimpien hiippareiden seurassa, ja siksi häntä on pidettävä tiukasti silmällä.
Merja-natsitonttu on vaikuttanut sekä Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä että uudessa natsitonttupoppoossa Sinimustassa liikkeessä. Esimerkiksi syksyllä 2021 järjestämässä leirikoulussa hänet nähtiin tonttuilemassa muiden aatesisarustensa kanssa.
Merjan natsitonttuilu on näkyvää myös sosiaalisessa mediassa, jossa hän jakaa aktiivisesti tileillään kuvottavaa natsipropagandaa aina Hitler-meemeistä, PVL:n Partisaani-lehden roskasisältöön ja äärioikeistotapahtumien mainoksiin. Merja-tonttu, lopeta kuvottava natsitonttuilu ja paranna tapasi!
4. Pauli Kaila

Turussa asuva jäätävä natsitonttu Pauli Kaila on kaivautunut maan alta hiljaiselon jälkeen opettamaan muille natsitontuille painimista. Pauli-tontun ansioluettelo on niin hyytävää luettavaa, että hänen on tehtävä paljon hyviä tekoja saadakseen lahjoja pukinkonttiin edes kaukaisessa tulevaisuudessa.
Pauli aloitti natseilun jo pikkuruisena natsiskinitonttusena, minkä jälkeen hän päätyi johtotehtäviin Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä. PVL oli kuitenkin niin synkkä ja pimeä järjestö, että Pauli-tontun mieli synkistyi ja hän lopetti siinä toimimisen jo ennen natsijärjestön kieltämistä.
Lopetettuaan isojen natsitonttujen järjestössä Pauli perusti oman Ukonvasama-kollektiivin, sillä natsitonttuja vaivaavan fuhrer-syndrooman johdosta jokainen natsitonttu haluaa olla oman tonttulaaksonsa suurtonttu! Ukonvasama on viettänyt hiljaiseloa tämän vuoden, mutta Pauli on mm. paininut uudessa natsitontturyhmässä Sinimusta liike. Pauli-tonttunen saarnaa terveellisiä elämäntapoja ja ideologista raittiutta, mutta tästä huolimatta hänet on nähty vaeltamassa väkijuoman vaikutuksen alaisena yksin Turun kaduilla. Pauli-tonttu, ryhdistäydy ja lopeta vehtaaminen natsitonttupiireissä!
Lue lisää Pauli-tontusta suomeksi ja englanniksi!
3. Juuso Siltanen

Juuso-tonttu on vaikuttanut Espoon nuorisovaltuustossa vuodesta 2019. Hänellä on ollut siellä useita luottamustehtäviä, esimerkiksi Espoonlahden alueryhmän puheenjohtajuus. Nuvan instagramin mukaan Juuso-tonttu onkin ollut “mukana poliittisissa projekteissa sekä järjestöissä“. Juuso heitti “projektit ja järjestöt” seinään. Hän käy natsisalilla, niin kuulu poks eikä ollu mössö, vaan fasistinen toiminta. Vuonna 2020 Juuso oli mukana viemässä PS-nuoria kohti loppua ja nyt hän toimii Suomen Sisun nuorisojärjestö Uudenmaan akselin varapuheenjohtajana.
Juuso on puuhakas tonttu: hän on osallistunut Turun äärioikeistolaiseen Kukkavirta-mielenosoitukseen, jonka tunnuslause on ‘white lives matter’. Lisäksi hän on häiriköinyt Elokapinan mielenosoittajia sekä patsastellut Suomen Sisun yleiskäräjillä. Tuhma tonttu hoilaa laulua, jonka mukaan ilmastonmuutoksen vastaisia toimia vaativa Elokapina on “rikollinen”, kun taas “perimään perustavaa suomalaisuutta edistävä” UA ei. Perusteluja Juuso ei ole esittänyt. Toivomme, että natsitonttu Juuso ei pääse mukaan jakamaan joululahjoja.
2. Lotta Vaara

Kotkassa asuva Lotta Vaara kuuluu natsitonttujen aggressiiviseen alaryhmään, jota kutsutaan heidän mahdottoman paksukalloisuutensa takia boneheadeiksi tai natsiskineiksi. Vaara on tässä natsitonttujen patriarkaalisessa heimossa siitä harvinainen tapaus, että vain harva nainen pääsee Blood & Honour -verkoston (B&H) sisäpiiriin.
Vaarallinen Vaara-tonttu välttelee monien lajitovereidensa tavoin julkisuutta, mutta organisoi kulisseissa natsitonttujen piirileikkejä. Tämä natsitonttunen esimerkiksi on ollut mukana järjestämässä natsikeikkoja ja -juhlia, joihin hän kuskaa bändejä, tekee ja myy ruokaa, kerää rahoitusta ja kutsuu ihmisiä paikalle.
Viime vuosina Lotta-tontun on nähty ahkerasti osallistuvan erilaisiin natsitapahtumiin mielenosoituksista keikoille ja Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kansallissosialistitonttujen marsseilta itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueeseen. Lotta on siis ollut erittäin tuhma natsitonttu!
1. Samuli Matilainen

Tämän natsin ansioluettelo ei naurata, vaan sen sijaan havainnollistaa natsitoiminnan väkivaltaisuutta ja vaarallisuutta. Samuli on 29-vuotias entinen PVL:n aktiivi, joka toimi liikkeen Helsingin ryhmässä. Tällä hetkellä Samulin kotikolo on lukkojen takana Vantaan vankilassa. Samuli tuomittiin elinkautiseen toisen PVL:n jäsenen raa’sta murhasta, jonka taustalla oli järjestön jäsenten välinen kolmiodraama. Samuli oli kehittänyt mustasukkaisen, vainoharhaisen ja misogynistisen omistussuhteen PVL:n naisjäsentä kohtaan, jonka kanssa uhrilla oli suhde.
Samulilla on myös aikaisempaa historiaa vihamielisestä toiminnasta, sillä vuonna 2018 Samuli häiriköi helsinkiläisen peruskoulun pihalla lapsia muiden natsiaktivistien kanssa. Samana vuonna Samuli vandalisoi Oulun Pride-lippuja ja häiriköi kulkueen osallistujia. Samulin kammottavat teot toimivat muistutuksena natsiaatteen vaarallisuudesta. Natsijärjestöjen keskeiset periaatteet rakentuvat vihamielisten ja väkivaltaisten utopioiden maalailun varaan, mikä osaltaan selittää natsien laajaa ja väkivaltapainotteista rikostaustaa.