PVL:n natsien uudet projektit: Kielletyt kirjat, No Compromise Clothing ja Pohjanvartio

Suomalainen äärioikeisto on muuttanut muotoaan monilta osin koronapandemian aikana. Eräitä ryhmiä näyttää kuitenkin yhdistävän yksi asia: kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) toiminnan jatkaminen uusilla nimillä. Olemme kirjoittaneet aiemminkin siitä, miten kieltämisensä jälkeen PVL:n jäsenet ovat jatkaneet toimintaa lukuisilla toisilla nimillä: Kohti vapautta, Suomalaisapu, Veren laki, Partisaani ja Kansallisradikaalia toimintaa (joka tosin näyttää jo tyssäneen heti alkuunsa). Osa PVL:n jäsenistä on alkanut myös toimia Sinimustassa liikkeessä, jonka suurudenhulluna pyrkimyksenä on uuden fasistipuolueen perustaminen Suomeen.

Tässä artikkelissa luomme katsauksen kolmeen uuteen natsiprojektiin, joita ovat vaatteita myyvä No Compromise Clothing, kirjoja myyvä Kielletyt kirjat ja toimintaryhmä Pohjanvartio. Nämä projektit toimivat PVL:n aiempaan toimintaan verrattuna salaisemmin ja anonymisoidusti, luultavasti oikeussanktioiden ja niihin kohdistuvan vastustuksen pelossa.

No Compromise Clothing

Kuvakaappaus Telegramista: ilmoitus myynnin aloittamisesta No Compromise Clothing -kanavalla 19.3.2020.

“Kansallismielistä katumuotia” eli äärioikeistolaisten toimijoiden tekemiä vaatteita myyvä No Compromise Clothing -vaatekauppa (tästä lähin NCC) aloitti toimintansa kevättalvella 2020. Kaupan valikoimaan kuuluu esimerkiksi PVL:n monien johtohahmojen ihannoiman uusfasistisen CasaPound-järjestön Pivert-vaatemerkin ja saksalaisen natsistisen Ansgar Aryan -vaatemerkin tuotteita. Osittain samoja merkkejä myi niin ikään PVL:ään yhdistynyt natsivaatekauppa Ferus Finnum, joka toimi Jyväskylästä käsin netissä 2013-2016 sekä pyöritti lyhyen aikaa kivijalkakauppaa ennen lopettamistaan.

Vaatekaupalle luotiin ensin kaikessa hiljaisuudessa Telegram-kanava ja Instagram-tili 2.2.2020. Natsit vaikuttavat unohtaneen käyttäjätilinsä salasanan, sillä uusi Instagram-tili luotiin myöhemmin saman vuoden lokakuussa. Tämän lisäksi vaatemyyntiä mainostetaan kesäkuussa luodulla Facebook-sivulla. NCC:lle rekisteröitiin joulukuussa 2020 myös verkkosivut, joiden kautta natsit alkoivat myydä heinäkuussa 2021 vaatteita ja rahoittaa toimintaansa. Vaatemyyntiä harjoitettiin kuitenkin jo ennen verkkosivujen avaamista suljetuissa äärioikeiston tapahtumissa sekä Telegramin-viestisovelluksessa, jossa kaupan kanavalle tehtyjä julkaisuja levitettiin muille äärioikeiston kanaville.

Kuvakaappaus Telegramista: NCC myyny tarjouksella “pomon syntymäpäivänä”. Pomolla viitataan tässä yhteydessä Adolf Hitleriin, joka syntyi 20. huhtikuuta.

Jopa natsit oppivat joskus jotain aiemmista virheistään, ja ovat alkaneet rekisteröidä sivunsa anonyymisti. Muutenkin NCC:n sivuilta löytyvä Tietoa meistä -osio on harvasanainen:

Tietoa meistä

Olemme kansallismielistä katumuotia myyvä vaatekauppa. Kauppa tapahtuu internetissä, mutta myymme myös eri tapahtumissa. Kaupan tuotot käytetään katumuodin- ja kulttuurin edistämiseen.

Huolimatta pyrkimyksistään peitellä toimintaansa kansallissosialistit tekivät jälleen yhden karkean virheen, joka osoittaa yhden selkeimmistä jatkumoista PVL:n toimintaan. No Compromise Clothing -niminen yhdistys nimittäin rekisteröitiin hetkellisesti yhden PVL:n tunnetuimmista jäsenistä, Jimi Karttusen tappaneen Jesse Eppu Oskari Torniaisen nimiin. Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta löytyvien tietojen mukaan yhdistyksen hakemus kirjattiin saapuneeksi jo 27.11.2019 ja hyväksyttiin rekisteriin 5.2.2020. Natsit vaikuttavat tulleen nopeasti katumapäälle, sillä Torniaisen nimiin rekisteröity yhdistys lakkautettiin jo 13.8.2021.

Kuvakaappaus Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta: No Compromise Clothing -yhdistys rekisteröitynä Jesse Torniaisen nimiin.

NCC kytkeytyy kuitenkin Torniaisen lisäksi muinkin tavoin PVL:n savuaville raunioille muodostettuun natsiverkostoon, joka ainakin ulospäin vaikuttaa hyvin sulkeutuneelta ja epämuodolliselta. NCC mainostaa esimerkiksi Instagram-tilillään myyneensä vaatteita PVL:n natsien Veren laki -tappelukerholle, ja niin ikään PVL:n pyörittämä natsipropagandaan keskittyvä Partisaani-sivusto taas mainosti vaatekaupan avaamista ja kertoi tavoittaneensa “kauppiaan lyhyttä kommenttia varten”.

Kuvakaappaus: PVL:n Partisaani-sivusto mainostaa ja haastattelee anonyymisti NCC:ia.
NCC mainostaa Instagram-sivullaan natsien tappelukerho Veren lakia: “Nämäkin tyypit ovat ostaneet puolet rytkyistään No Compromise Clothingilta!”
Kuvakaappaus: NCC mainostaa tuoreeltaan Kielletyt kirjat -kanavaa Telegramissa, jota levitettiin NCC:n tavoin alussa ainoastaan suljettuna natsien sisäpiirille.
Kuvakaappaus: NCC on myynyt natsivaatteita turkulaisen Ukonvasama-kollektiivin ja Tampereen Blood & Honourin järjestämässä Vasaman mahti -tapahtumassa 26.-27.6.2020.
Kuvakaappaus: NCC kertoo olleensa myymässä tuotteitaan 8.8.2020 Pirkanmaalla sekä Taistelumme-seminaarissa että Tampereen Blood & Honourin 10-vuotisjuhlissa.

Käytännössä No Compromise Clothing, ja seuraavaksi esiteltävä Kielletyt kirjat, jatkavat yhdessä PVL:n Kadulle.com -kaupan toimintaa, joka vedettiin alas natsijärjestön kielto-oikeudenkäynnin aikana. Kyseistä natsivustoa vaivasivat koko sen olemassaolon ajan erilaiset tietoturvaan liittyvät ongelmat. Molempia näistä sivuista on mainostettu myös PVL:n jäsenten tekemällä Partisaani-sivulla, joka taas jatkaa natsijärjestön aiempaa Vastarinta.com-sivuston propagandatoimintaa.

Kielletyt kirjat – uusi yhdistys, vanhat natsit

Kuvakaappaus Telegramista: Kielletyt kirjat myy PVL:n painamaa natsi-Saksan marttyyri Horst Wesselin elämäkertaa. Kuvassa olevat kirjat ovat hakaristilipun päällä.

Melkein samoihin aikoihin vaatekaupan perustamisen kanssa vuonna 2020 PVL:n jäsenet aloittivat myös kirjojen myymisen. Vaatemyynnin tavoin kirjakauppaa harjoitettiin aluksi vaivihkaa vain Telegramin katveessa olevilla natsikanavilla. Telegramiin luotiin 12.5.2020 alkuun suljettuna pidetty kanava nimeltä Kielletyt kirjat (KK), jolla myydään suomen- ja muun kielistä kansallisossialistista sekä muuta äärioikeistolaista kirjallisuutta. Natsit perustivat samalla viikolla heti perään KK:lle myös Instagram-tilin, joka oli alkuun niin ikään suljettu. Suljetuilta kanavilta natsien kirjakaupustelu siirtyi astetta avoimemmaksi, kun anonyymit verkkosivut julkaistiin joulukuussa 2020.

Anonymisoiduista kanavista huolimatta kävi pian ilmi, että KK:n taustalla toimii uusi rekisteröity yhdistys, ja sen perustajina vanhat tutut natsit. Vain hiukan ensimmäisten suljettujen kanavien perustamisen perään rekisteröitiin 25.5.2020 yhdistys nimeltä Kansallinen kehitys ry. Yhdistyksen kotipaikaksi on merkitty Lappeenrannan lähellä sijaitseva Taipalsaari, ja rekisteröijiksi seuraavat henkilöt: Janne Erkki Johannes Iitiä (s. 1974, asuinpaikkakunta Taipalsaari), Ville Artturi Nurmela (s. 1993, asuinpaikkakunta merkitty tuntemattomaksi) ja Robin Lahtinen (s. 2001, asuinpaikkakunta Keminmaa).

Kuvakaappaus yhdistysrekisteristä: Natsien Kielletyt kirjat -nimellä tekemän kirjamyynnin taustalla on rekisteröity yhdistys Kansallinen kehitys ry. Yhdistyksen perustajista 2/3 on aiemmasta tuttuja PVL:n jäseniä.

Kolmikosta pisimpään PVL:n toiminnassa vaikuttanut Ville Nurmela on toiminut natsijärjestön Porin ryhmässä noin viiden vuoden ajan. Nurmela on yksi viime vuosien aktiivisimmista jäsenistä PVL:ssä, ja on niittänyt kyseenalaista mainetta levittämällä natsipropagandaa Uudessakaupungissa ja pahoinpitelemällä natsitoiminnan yhteydessä keski-ikäisen naisen.

Janne Iitiä taas alkoi toimia aktiivisemmin PVL:ssä huhtikuussa 2019, jolloin hän osallistui PVL:n “uutena” lanseeraaman Kohti vapautta -ryhmän toimintaan. Adolf Hitlerin syntympäivänä aloitettu Kohti vapautta joutui pian poliisitutkinnan kohteeksi kielletyn PVL:n toiminnan jatkamisesta. Kesäkuussa 2021 syyttäjä nosti syytteen, jossa Kohti vapautta -ryhmän katsotaan jatkaneen PVL:n toimintaa. Yhdistyksen perustajista kolmas ja nuorin natsi Robin Lahtinen on toistaiseksi tuntemattomin.

Ville Nurmela Uudestakaupungista ja Janne Iitiä Lappeenrannasta pitelemässä PVL:n banderollia Helsingissä 20.4.2019.

KK seuraa PVL:n jalanjäljissä muutenkin kuin taustayhdistyksensä perustajien kautta. Kanavalle jaetaan esimerkiksi mainoksia PVL:ään kytkeytyvän Veren laki -toiminnan tappelutreeneistä, ja NCC:n tavoin PVL:ään kytkeytyvä Partisaani-sivusto haastatteli anonyymisti “kauppiasta”.

Kuvakaappaus: PVL:n Partisaani-sivusto mainostaa ja haastattelee anonyymisti Kielletyt kirjat -“kauppiasta”.

KK:n myyntikatalogista löytyy kirjoja, joita PVL kaupitteli ennen kieltämistään, ja esimerkiksi Suomen Sisun rahoittaman Kiuas-kustannuksen uusfasistien kirjat kelpaavat kansallissosialisteille myyntiin. Tämän lisäksi KK harjoittaa kustannustoimintaa ja on painanut esimerkiksi uudelleen Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) johtaviin fasisteihin kuuluneen Elias Simojoen puheita kirjamuodossa.

Suomen Sisuun kytkeytyvän Kiuas-kustantamon kirjoja levitetään myös kansallissosialistien myyntikanavilla.
KK mainostaa Veren laki -ryhmän tappelutreenejä. Samat natsit jakavat ristiin tietoa erilaisista pienistä ryhmistään, joiden jäsenistössä on päällekkäisyyttä.
Kuvakaappaus: KK on ollut myymässä kirjoja myös muiden fasistien tapahtumissa, kuten Suunta-kollektiivin tilaisuudessa, jossa puhui Suomen Sisun puheenjohtaja ja perussuomalaisten aktiivi Henri Hautamäki.
Kuvakaappaus: KK myymässä kirjoja Suunta-kollektiivin tapahtumassa pääkaupunkiseudulla syyskuussa 2021.
Kuvakaappaus Kansallismielisten liittouman sivulta: KK osallistui Kansallismielisten liittouman järjestämälle syysleirille 24.5.-25.10.2020. Leirillä kerrottiin ensimmäistä kertaa julkisesti Sinimusta liike -puoluehankkeen aloittamisesta.
Kuvakaappaus: KK mainostaa Sinimustan liikkeen puoluehanketta.
Kuvakaappaus: KK oli myymässä kirjoja 19.6.2021 Lappeenrannassa natsifestareilla, jotka järjesti uusi natsikollektiivi Tulenväki. Tapahtuman lentolehtisessä esiintyy myös NCC ja Veren laki ja muutama muu natsijärjestö.
Kuvakaappaus: KK on painanut idolinsa Adolf Hitlerin Taisteluni-kirjasta uuden painoksen.

Kansallinen kehitys ry:n säännöissä kerrotaan, että yhdistyksen tarkoitus on

edistää isänmaallisen suomalaisen järjestökentän elinvoimaisuutta keräämällä lahjoituksia ja kanavoimalla ne yhdistyksemme arvojen mukaisiin hankkeisiin. Suomessa toimii tällä hetkellä lukuisia kriteerimme täyttäviä yhdistyksiä, mutta tehokas rahankeruu ja varojen kohdentaminen edellyttävät asiaan erikoistuneen yhdistyksen perustamista. […] Toimintansa alkuvaiheessa yhdistys kohdistaa lahjoituksia lähinnä muiden yhdistysten projekteille, mutta tulevaisuudessa yhdistys voi järjestää myös omia tilaisuuksia, kuten (muttei rajoittuen) kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Yhdistys voi perustaa myös oman julkaisun sekä myydä pienimuotoisesti kannatustuotteita toimintansa tukemiseksi.

Kielletyt kirjat -kirjamyynnin taustalla olevaa yhdistystä on siis tarkoitus käyttää äärioikeistolaista järjestäytymistä tukevaan varainkeruuseen myös kirjakauppaa laajemmin. Vaatteisiin keskittyvä NCC sekä kirjoihin keskittyvä KK jatkavat käytännössä kahteen eroteltuna PVL:n aikoinaan pitämän Kadulle.com -kaupan toimintaa. PVL:n kielto-oikeudenkäynnin seurauksena alasvedetty Pohjoinen perinne ry onnistui ilmeisesti piilottamaan rahat ja omaisuutensa, koska “Pesänselvittäjän mukaan hänelle ei missään vaiheessa luovutettu mitään omaisuutta tai varallisuutta, joten konkurssiin hakeutuminen oli ainoa vaihtoehto.”

Pohjanvartio

Pohjanvartio-ryhmän sivuillaan, tarroissa ja banderolleissa käyttämä logo.

Tässä artikkelissa esitellyistä natsiprojekteista uusin on Pohjanvartio-ryhmä. PVL:n “roolijaossa” Pohjanvartio keskittyy katutoimintaan, joka PVL:n perinteitä noudattaen koostuu tunnetusti lähinnä tarrojen liimailusta yön pimeydessä sekä kauhtuneiden lakanoiden ja kainaloiden tuulettamisesta. Omien sanojensa mukaan “Pohjanvartio on keväällä 2021 perustettu järjestö kansallismielisille suomalaisille, jotka tahtovat saada toiminnalleen vipuvoimaa verkostoitumalla muiden samanmielisten kanssa.”

Kuvakaappaus Pohjanvartion sivulta: “Uusi” natsijärjestö ottaa nimiinsä vaalimainosten töhrimistä tekoverellä Tampereella toukokuussa 2021.

Pohjanvartio-nimistä natsiryhmää alettiin mainostaa alkukesästä 2021, ja sen ensimmäinen julkisuuteen mainostettu teko oli vaalimainosten töhriminen Tampereella toukokuussa 2021. Pohjanvartiolle rekisteröitiin kotisivu 11.4.2021 ja Telegram-kanava 8.7.2021. Näillä natsit ovat raportoineet muutaman kerran kuukaudessa levittäneensä natsipropagandaa kaduille. Ryhmän kotisivuilla julkaistiin 24.5.2021 esittelyteksti, jossa Pohjanvartiota kuvataan tavalla, jonka pyrkimys on välttää PVL:n kieltämiseen ja sitä seuranneeseen Kohti vapautta -ryhmään kohdistuvat viranomaistutkinnat. PVL:n kieltoa edeltävälle kaadereille pohjaavan jäsenorganisaation sijaan Pohjanvartiota kuvataan löyhäksi verkostoksi, joka koostuu itsenäisistä “paikallisista toveriryhmistä”. Toisaalta natsit eivät tälläkään kertaa ole johdonmukaisia, sillä yhdessä blogikirjoituksessa puhutaan hajautetun verkoston sijaan järjestöstä: “Pohjanvartio on aloittanut hiljattain toimintansa eri puolilla Suomea. Järjestön olemassaolosta on ryhdytty tiedottamaan katumateriaalin avulla useissa kaupungeissa.”

Kuvakaappaus: Pohjanvartio esittäytyy 24.5.2021. julkaistussa tekstissään.

Aiemmasta PVL:stä poiketen Pohjanvartion kuvissa ei näy juurikaan ihmisiä, ja harvat kuviin päätyneiden kasvot on anonymisoitu. Tästä huolimatta toimintaan osallistuu samoja tuttuja PVL:n jäseniä. Pohjanvartio raportoi sivuillaan osallistuneensa Helsingissä 25.9.2021 eri äärioikeistoryhmien yhdessä järjestämään Nouse Suomi! -mielenosoitukseen ja julkaisi todisteeksi paikan päältä anonymisoidun kuvan, josta voi piilotteluyrityksistä huolimatta tunnistaa PVL:n toiminnassa aktiivisesti kahden vuoden ajan toimineen Taru Rekoriuksen. Rekorius on osallistunut kuluneen vuoden aikana monien muiden PVL:n jäsenten tavoin myös Sinimustan liikkeen toimintaan. Samojen natsiaktiivien toimiminen useissa ryhmissä kertoo näiden aktiivien määrän olevan tiukoilla.

Pohjanvartion nolo kahden hengen anonymisoitu poseeraus äärioikeistomielenosoituksen laitamilla. Taru Rekorius oikealla.
Taru Rekorius samoissa vaatteissa kuin ylläolevassa anonymisoidussa kuvassa Nouse Suomi! -mielenosoituksen sisällä 25.9.2021.

Pohjanvartion sivuilla kerrotaan, että ryhmä on osallistunut vuoden 2021 aikana Nouse Suomi -mielenosoituksen lisäksi Turun 188-mielenosoitukseen, sisäpiirin kutsulla Veren laki -ryhmän toimintaan ja Suunta-kollektiivin Tunne juuresi 3 ‑seminaariin pääkaupunkiseudulla (Kielletyt kirjat raportoi myyneensä kirjoja samassa tilaisuudessa). Lisäksi Pohjanvartio mainostaa tukevansa natsien joulukuussa 2020 epäonnistuneen Suomi Herää -mielenosoituksen uudelleenlämmittelyä vuoden 2021 itsenäisyyspäivänä. Suomi Herää -mielenosoitusta ennen Partisaani-lehti mainosti, että “Katutasolla Suomi Herää ‑materiaalia on jakanut myös tuore kansallisradikaali liike Pohjanvartio.” Pohjanvartion lisäksi Sinimusta liike on mukana järjestämässä Suomi Herää -mielenosoitusta. Natsien kikkailu ja selittely näyttäytyy ulospäin oudossa valossa, sillä PVL:n aktiiveja toimii kaikissa mainituissa projekteissa.

Kuvakaappaus: Pohjanvartio ylpeilee saaneensa kutsun Veren laki -projektin suljettuihin tappelutreeneihin. Leuhkimisesta tekee noloa se, että samoja natseja toimii ristiin useassa ryhmässä
Kämäisenä silmäniskuna muille natseille Pohjanvartio on julkaissut uusien tarrojensa yhteydessä myös kuvia, jossa on PVL:n “aiempien inkarnaatioiden” tarroja ja iskulauseita.
Kuvakaappaus: Pohjanvartion ilmoitus aikeesta osallistua Suomi Herää -mielenosoitukseen itsenäisyyspäivänä 2021.
Pohjanvartion kuvissa ei juuri ihmisiä näy. Harvoissa julkaistussa kuvissa vielä harvalukuisemmat natsit esiintyvät kasvot visusti piilossa.

Pohjanvartion kuvauksessa huomio kiinnittyy kohtaan, jossa kerrotaan puolueista: “Pohjanvartio ei pyri puolueeksi. Jätämme parlamentaarisen vaikuttamisen muille järjestöille keskittyen itse niin sanottuun metapolitiikkaan katutasolla. Toisin sanoen pyrimme vaikuttamaan julkisilla tempauksilla yleiseen ilmapiiriin, mikä edistää kaikkia kansallismielisiä hankkeita – myös puoluehankkeita.”. Tämän voi tulkita koskevan erityisesti puolueeksi halajavaa Sinimustaa liikettä, jonka riveistä on bongattu useita PVL:n aktiiveja kuluneen vuoden aikana.

Natsien uudessa julkisivussa voi roolinjako olla sen kaltainen, että Pohjanvartio ja Veren laki vetävät katuaktivismiin keskittyvää underground-natsilinjaa, Kielletyt kirjat ja No Compromise Clothing rahoittavat toimintaa myyntituloilla, ja Sinimusta liike pyrkii toimimaan avoimemmin pyrkiessään puoluerekisteriin. Suomi Herää -mielenosoitus taas pyrkii keräämään marssijoita kaikista mainituista tahoista ja muusta äärioikeistosta itsenäisyyspäivänä. PVL:n jäsenet ovat vähäisestä määrästään huolimatta tuhlanneet ruutiaan viimeisen parin vuoden aikana lähemmäs kymmenen eri natsiprojektin ideointiin, mutta nähtäväksi jää, kuinka moni niistä säilyy hengissä seuraavaan vuoteen. Esimerkiksi vuonna 2020 aktiivisina olleet Kohti vapautta ja Kansallisradikaalia toimintaa eivät ole kumpikaan enää inahtaneetkaan kuluneen vuoden 2021 aikana.

Onko sinulla tietoa artikkelissa mainituista natsien projekteista tai muusta Suomen äärioikeistosta? Ota välittömästi yhteyttä sähköpostilla varistoimitus[ät]riseup.net taikka yksityisviestillä Varis-verkoston sosiaalisen median tilien kautta.

Katso myös: