

Vuoden 2021 itsenäisyyspäivä oli voitto antifasisteille. Tarkempien analyysien aika tulee tuonnempana, mutta voidaan jo todeta, että vuosien ajan tehty antifasistinen työ kantoi hedelmää ja saavutti uuden laadullisen tason sulkiessaan Runeberginkadun ja pakottaen näin 612-natsimarssin muuttamaan kulkuaan. Samalla vuodesta 2014 järjestetyn fasistisen 612-soihtukulkueen osanottajamäärä romahti.
Edellisvuosien tavoin Helsingin itsenäisyyspäivän 2021 isoin mielenosoitus oli antifasistinen Helsinki ilman natseja, joka niin järjestäjien kuin poliisin arvion mukaan keräsi 1500 ihmistä marssimaan äärioikeistoa vastaan. Viimeksi vuonna 2019 järjestetty fasistien 612-mielenosoitus keräsi tuolloin vielä lähes 1500 ihmistä, mutta tänä vuonna marssijoita oli useiden eri tahojen arvioiden mukaan vain 400-500. 612-soihtukulkueen osallistujamäärä oli siis ainakin kolme kertaa antifasistimielenosoitusta pienempi ja romahti jopa kaksi kolmasosaa kahden vuoden takaisesta. Päivän pienimmän mielenosoituksen järjesti odotetusti Suomi Herää -kollektiivi, jonka natsimarsille osallistui 200-250 ihmistä.


Helsingin lisäksi myös Oulussa järjestettiin päivän varoitusajalla antifasistinen Oulu ilman natseja -mielenosoitus, johon osallistui noin 50 henkeä. Oulu ilman natseja vastusti Soldiers of Odinin viime tipassa ilmoittamaa natsimarssia, johon osallistui hiukan antifasistimielenosoitusta vähemmän väkeä. Saamiemme tietojen mukaan Oulu ilman natseja -nimellä on tulossa jatkossakin toimintaa, joten kannattaa pistää seurantaan koalition Twitter-tili ja Facebook-sivut.



Voit perehtyä päivän kulkuun lukemalla Varis-verkoston sivuilleen tekemän liveseurannan jälkikäteen. Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen jälkitiedote kuului kokonaisuudessaan näin:
Helsinki ilman natseja -mielenosoitus keräsi 1500 ihmistä kaduille
Helsinki ilman natseja -mielenosoitus kokoontui itsenäisyyspäivänä viidettä kertaa. Tapahtumaan osallistui järjestäjien arvion mukaan noin 1500 ihmistä, ja se oli jälleen itsenäisyyspäivän suurin mielenosoitus.
Kulkue lähti liikkeelle Kampista ja marssi Töölön läpi, missä se pysähtyi Runeberginkadulle, jossa kuultiin puheita ja musiikkia. Töölöntorilta alkanut äärioikeiston 612-soihtukulkue ohjattiin kiertämään Mannerheimintien kautta.
”Mielenosoitus onnistui siinä, mikä sen tarkoituskin oli, eli viemään aivan kirjaimellisesti katutilaa pois natseilta”, kuvailee tapahtuman tiedottaja Eino Salama. ”Väkivallaton vastarinta toimii konkreettisesti. 612-soihtukulkue ei päässyt marssimaan Töölön läpi omilla ehdoillaan, joten viestimme meni taatusti perille.”
Järjestäjät neuvottelivat tapahtuman kulusta poliisin kanssa ja natsimarssin väistettyä mielenosoittajat siirtyivät vapaaehtoisesti ilmoitetulle lopetuspaikalle. Tapahtumassa esiintyivät Laua Rip, Kuopus ja Adikia.
”Meistä on ilahduttavaa nähdä, että poikkeusoloista ja kovasta pakkasesta huolimatta ihmiset ovat vuosi toisensa jälkeen valmiita seisomaan toistensa takana fasismia vastaan. On tärkeää näyttää paitsi äärioikeistolle, niin myös toisillemme, ettei kukaan ole tässä taistelussa yksin”, Eino Salama jatkaa.
Tapahtuman järjesti Helsinki ilman natseja -koalitio, jonka muodostavat A-ryhmä, Varisverkosto, Helsingin vasemmistonuoret, Pinkkimusta Helsinki sekä Emilia-ryhmä. Mielenosoitukseen järjestettiin bussikuljetukset Tampereelta ja Turusta.
Kuvia vuoden 2021 Helsinki ilman natseja mielenosoituksesta




















Katso myös: