

Äärioikeisto marssii jälleen elokuussa 2021 “188-Kukkavirta”-tapahtumassa, joka on vuodesta 2018 lähtien järjestetty fasistinen mielenosoitus Turussa. Tässä artikkelissa luomme katsauksen tähän mielenosoitukseen, jonka järjestäjäkuntaan kuuluu äärioikeistolaisia toimijoita kansallissosialisteista perussuomalaisiin.
Turun natsimarssin lyhyt historia
Äärioikeisto on jälleen ilmoittanut järjestävänsä edellisten vuosien tavoin 188-Kukkavirta-tapahtuman (tästä lähin 188-mielenosoitus) jonka teemana on tällä kertaa “valkoisen rodun puolustaminen”. Tänä vuonna 188-mielenosoituksessa puheen pitää perussuomalaisten Henri Hautamäki, joka on toiminut uusfasistisen Suomen Sisun puheenjohtajana vuoden 2020 alusta lähtien. Lisäksi 188-mielenosoituksessa esiintyy natsimusiikkialakulttuurista ponnistava RAC-bändi Sniperin laulaja.
Kyseisen natsimarssin historia ulottuu vuoteen 2018, kun arviolta 300 äärioikeistolaista kokoontui 18. elokuuta 2018 Turkuun osallistuakseen kahteen osittain päällekkäiseen mielenosoitukseen. Tällöin kielto-oikeudenkäynnin kanssa kamppaileva Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) järjesti Turussa ensimmäistä kertaa kansallissosialistisen mielenosoituksen. PVL:n avoimen natsistisen mielenosoituksen päätöspaikalta jatkui toinen mielenosoitus, joka oli äärioikeistoa yhteen tuovan Kansallismielisten liittouman (lisää tietoa liittoumasta myöhemmin tässä artikkelissa) alulle panema 188-marssi. Kahden äärioikeistolaisen mielenosoituksen koreografia oli suunniteltu ennalta yhdessä ja niiden osallistujakunta oli pitkälti sama: PVL:n ja Soldiers of Odinin (SOO) uusnatseja, perussuomalaisia ja näiden nuorisojärjestön jäseniä, Suomen Sisun uusfasisteja sekä hajanaisempi joukko muita äärioikeistolaisia. Samaan aikaan Turussa järjestettiin vastalauseena antifasistinen Turku ilman natseja -mielenosoitus, johon osallistui yli kolme kertaa enemmän ihmisiä.

Kuvatodisteet ensimmäisestä mielenosoituksesta vahvistivat ennakko-oletukset joiden mukaan itsenäisyyspäivän 612-mielenosoituksen tavoin 188-mielenosoituksessa on kyse perussuomalaisten ja uusnatsien yhteistyöstä. Kirjoitimmekin tarkemmin siitä, miten 188-mielenosoitus yhdistää koko äärioikeistoa tässä artikkelissa. Kulkue on myös paikallinen esimerkki Varsinais-Suomen perussuomalaisten ja muun äärioikeiston tiiviistä suhteesta siitä huolimatta, että monet 188-mielenosoituksen järjestäjistä ja osallistujista tulevat muualta Suomesta.
Vuonna 2019 – jolloin äärioikeistolaisten julkisten tapahtumien määrä väheni koko Suomessa – PVL ei ensimmäisen vuoden tavoin järjestänyt omaa erillistä mielenosoitustaan, vaan sen sijaan sen aktiivit osallistuivat kolmanneksella kutistuneeseen 188-mielenosoitukseen. 188-mielenosoituksen puhujaksi mainostettiin etukäteen perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilaa. Vaikka tapahtumassa puhui perussuomalaisten kansanedustaja, epäonnistui 188-mielenosoitus tavoitteessaan toimia suurempaa osallistujakuntaa houkuttelevana avoimena tapahtumana ja sen osallistujakunta saatiin paikalle pitkälti äärioikeiston sisäisellä mobilisaatiolla. Tarkemman analyysin vuoden 2019 188-mielenosoituksesta voit lukea tuoreeltaan kirjoitetusta artikkelistamme.




Kohti vapautta -peitenimellä

Vuosi 2020 erosi aiemmista vuosista kaikin tavoin, koska koronapandemia vaikutti koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämän lisäksi korona muutti niin äärioikeiston toimintaa kuin sen vastustamistakin. 188-mielenosoitus jäi vuoden 2020 ainoaksi natsimielenosoitukseksi Suomessa, sillä äärioikeisto perui jopa kaikki itsenäisyyspäivän mielenosoituksensa. Äärioikeiston sumutuksen esiintuominen ja 188-mielenosoitusten vastustaminen oli kantanut Turussakin hedelmää, sillä 188-mielenosoituksen järjestäjät eivät enää jaksaneet yrittää ylläpitää kuvaa “epäpoliittisesta muistojuhlasta” vaan sen sijaan vuoden 2020 188-mielenosoituksen teema oli uusnatsien iskulause White Lives Matter.




Mikä on 188-mielenosoituksen järjestävä Kansallismielisten liittouma?

Suomen eri äärioikeistolaisia toimijoita samaan mielenosoitukseen yhteen kokoavan 188-mielenosoituksen virallinen järjestäjä Kansallismielisten liittouma (KL) on kesällä 2017 perustettu ja joulukuussa 2018 yhdistykseksi rekisteröity äärioikeistolainen koalitio. Mielenosoituksen järjestäjiin kuuluu aktiiveja monista äärioikeistolaisista järjestöistä, kuten esimerkiksi Seikku Kaita (perussuomalaiset, Suomen Sisu), Terhi Kiemunki (Suomen Sisu, Suomalaisapu/PVL, Sinimusta Liike) ja Antti Niemi (PVL). Mielenosoituksen järjestelyissä aluksi selkeämmin mukana ollut PVL on kielto-oikeudenkäyntinsä myötä jättäytynyt taka-alalle tästä(kin) toiminnasta. Silti myös vuonna 2020 PVL:n jäsenet marssivat 188-mielenosoituksessa, osan yrittäessä naamioitua.

Itse KL:n puheenjohtajana on toiminut lokakuusta 2020 lähtien Terhi Kiemunki, joka valittiin tehtävään heti sen jälkeen, kun aiemmin puheenjohtana toiminut ja myös SOO:n paikallisjohtajana vaikuttanut Tero Ala-Tuuhonen oli otettu kiinni epäiltynä Pekka Katajan murhayrityksestä. Kiemunki toimii KL:n lisäksi myös Suomen Sisun paikallisjohtajana sekä aktiivina kielletyn natsijärjestö PVL:n Suomalaisapu-toiminnassa.

Kiemungilla on lusikka monessa äärioikeistosopassa sillä hän on mukana myös vuoden 2021 alussa julkisuuteen astuneessa Sinimusta Liike -ryhmässä, jonka suuruudenhulluna tavoitteena on perustaa uusi fasistipuolue. Myös jotkut muut 188-mielenosoituksen järjestäjistä on ollut perustamassa Sinimustaa Liikettä, joka esiteltiin esimmäistä kertaa muulle äärioikeistolle syksyllä 2020 juurikin KL:n julkisuuteen nousseella natsileirillä. Kannattajakortteja puolueeksi rekisteröitymistä varten parhaillaan keräävä Sinimusta Liike siis kytkeytyy tiivisti 188-mielenosoituksen taustajoukkoihin kuuluvaan Kansallismielisten liittoumaan ja Suomen Sisuun.

Miksi 188-mielenosoitus järjestetään ja miksi sitä on tärkeää vastustaa?
Ensimmäisinä järjestämisvuosinaan 188-mielenosoituksen järjestäjät yrittivät hyödyntää vuonna 2017 Turussa tapahtunutta traagista puukkoiskua järjestämälle sille “epäpoliittisen” muistotapahtuman. Käytännössä natsit halusivat kaapata tapahtuman muistamisen haltuunsa ja tarjota puukkoiskulle rasistisen ja “rotua” korostavan tulkinnan. Viimeistään samaan aikaan 188-mielenosoituksen kanssa vuonna 2018 järjestetty ja yhdessä koordinoitu avoimen kansallisosialistinen mielenosoitus teki selväksi, että järjestäjillä ei ole eikä ole ollut puhtaita jauhoja pussissa. Itsenäisyyspäivän 612-mielenosoituksen tavoin oli selvää, että järjestäjien “epäpoliittista” pintaa raaputtamalla paljastui Turun puukottajan jihadistisen aatemaailman paikallinen vastine: verenhimoinen fasismi.
Natsien ja natsimielisten pyrkimys käyttää 188-mielenosoituksia oman agendansa edistämiseen ja houkutella mukaan suurempia ihmisjoukkoja natsipiirien ulkopuolelta ei kuitenkaan ole onnistunut, sillä 188-mielenosoituksesta on tullut pienten natsipiirien sisäinen tapahtuma, jossa fasististen järjestöjen johtajat pitävät puheita aktiiveilleen ja viiden pennin natsipelimannit hoilaavat värssyjä kadotetusta “kulta-ajasta”.
Äärioikeiston mielenosoituksilla on tyypillisesti kolme funktiota:
1. Saada omat joukot kerättyä yhteen ja edistää poliittista järjestäytymistä.
2. Provosoida ja kerätä muuten julkisuutta fasististen projektien edistämiselle.
3. Yrittää pelotella vastujina pitämiään ihmisiä ja näyttää omaa voimaa.
Antifasistisia vastamielenosoituksia järjestetään, jotta äärioikeisto lyhyellä tai pitkällä aikavälillä epäonnistuisi näissä kaikissa kolmessa pyrkimyksessään. Pelkästään jo vastavoiman näyttäminen kaupungissa vähentää äärioikeiston mielenosoitusten vaikututusta. Parhaassa tapauksessa vastamielenosoitukset saavat äärioikeiston peruuttamaan marssiaikeensa.
Niin kauan kuin äärioikeisto jatkaa 188-mielenosoitustensa järjestämistä tullaan sitä myös Turussa vastustamaan. Kehotamme kaikkia osallistumaan Turku ilman natseja -mielenosoituksiin ja seuraamaan sen tiedotuskanavia:

Katso myös:
- Persujen ampumaharjoituskohu vain jäävuoren huippu, puolueen natsiyhteydet perattava maanlaajuisesti
Kirjoituksia 188-mielenosoituksesta:
- Sadat vastustivat natseja Turussa, natsimarssi kutistui entisestään (2020)
- Turun 188-natsimarssin osallistujat kuvissa (2020)
- Turussa sunnuntaina järjestettävän 188-mielenosoituksen natsismia ei enää peitellä (2020)
- Analyysi: Miten käy toisena vuotena kuihtuneelle Turun 188-kukkavirralle? (2019)
- Sadat vastustivat natseja Turussa (2019)
- Turussa toista kertaa järjestettävässä uusnatsien 188-mielenosoituksessa puhuu perussuomalaisten kansanedustaja (2019)
- Kommentti Helsingin Sanomille: Perussuomalaiset ja Pohjoismainen Vastarintaliike eli mistä Suomessa tunnistaa natsin? (2018)
- Yli tuhat vastusti natseja Turussa, Perussuomalaiset yhteistyössä uusnatsien kanssa (2018)
- Ihmisvihaa ja yhteistyötä natsien kanssa – tällainen on 188-Kukkavirta -mielenosoituksen järjestäjä Kansallismielisten liittouma (2018)