

Afganistanissa vallitsee humanitaarinen kriisi ja maan turvallisuustilanne on romahtanut nopeasti. Maata kontrolloi terroristinen ääriryhmittymä Taliban, joka on tunnettu ihmisoikeusrikkomuksistaan: vähemmistöjen vainosta ja kansanmurhista, naisten alistamisesta, julkisista teloituksista, kansan tahallisesta näännyttämisestä ja kulttuurin tuhoamisesta.
On vaarana, että kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat toistuvat jälleen.
Järjestämme mielenosoituksen Helsingissä la 28.8. klo 15-18 osoittaaksemme solidaarisuutta ja tukemme Afganistanin sodan runtelemalle kansalle ja vastustaaksemme Talibanin valtaannousua.
Kokoonnumme ensin Senaatintorille klo 15:00, mistä marssimme klo 15:15 eduskuntatalon portaille. Ohjelma jatkuu eduskuntatalon edessä klo 18:00 asti puhein ja esiintymisin.
Vaadimme seuraavaa:
1. Suomi, EU-maat ja muu kansainvälinen yhteisö ei saa tunnustaa Talibanin muodostamaa emiraattia.
2. Yksikään valtio, organisaatio, yritys tai taho ei saa tukea Talibania taloudellisesti, sotilaallisesti tai muulla tavalla, mikä vahvistaa Talibanin valtaa entisestään. Yhteistyö sekä yhteydenpito Talibaniin on sallittava vain siviilien hyväksi, esim. humanitaarisen avun muodossa.
3. Suomen täytyy kantaa vastuunsa ja vastaanottaa afganistanilaisia pakolaisia nostamalla kiintiön määrää, helpottamalla perheenyhdistämistä ja tarjoamalla turvapaikkaa tai toissijaista suojelua afganistanilaisille turvapaikanhakijoille.
Facebookin tapahtuma
#StopKillingAfghans #StopTaliban #SaveAfghanistan