Vapputerveiset Turusta

Työväen puolesta, fasismia vastaan!

Varis-verkosto ja turkulaiset antifasistit kävivät punaisten muistomerkillä Turun hautausmaalla kunnioittamassa työväenliikkeen kamppailua ja perinteitä. Työväenliike on aina ollut laaja yhteiskunnallinen voima, jonka tehtävänä ei ole ainoastaan sopia työehtosopimuksia, vaan edistää kokonaisvaltaista työväestön hyvinvointia yhteiskunnassa. Tämä kamppailu on nyt tärkeämpi kuin koskaan.

Vaikka perinteiset vappukulkueet ja tapahtumat ovat nyt pandemian vuoksi peruutettu kahtena peräkkäisenä vuotena, haluamme näyttää, että liikemme on edelleen aktiivinen ja vahva. Työväenliikkeen vappuperinteet alkoivat muotoutua 1900-luvun taitteessa, kun Toinen internationaali julisti toukokuun 1. päivän kansainväliseksi työväestön mielenosoituspäiväksi vuonna 1889. Päätöksellä kunnioitettiin poliisin vapunpäivänä 1886 Chicagossa surmaamia anarkistityöläisiä, jotka olivat osoittaneet mieltään kahdeksantuntisen työpäivän puolesta. 

Yksi punaisten muistomerkeistä Turussa. Suomen ensimmäinen muistomerkki, “Työväenluokan veljeshauta 1918” pystyttiin salaa sata vuotta sitten, vuoden 1921 vapun vastaisena yönä Turun päähautausmaalla. Aamulla tieto pystytyksestä oli levinnyt kaupunkilaisten keskuuteen, ja vapunpäivänä hautausmaalle kerääntyi suuri joukko väkeä.

Kamppailu jatkuu ympäri vuoden ja ympäri maailman, mutta on tärkeää muistaa aiempia taisteluita ja edesmenneitä tovereita tänä päivänä. Toivomme hyvää vappua koko maailmalle – nähdään kadulla ensi vuoden vappumarsissa!

Lue myös: