

Kansallisradikaalia toimintaa on kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ylläpitämä Telegram-kanava, jossa se raportoi anonyymina esiintyen toiminnastaan. Kanavan tarkoitus on jatkaa natsitoimintaa järjestön kieltämisestä huolimatta.
Olemme viime aikoina kirjoittaneet useita juttuja, joissa tuodaan esiin miten syyskuussa 2020 kielletty natsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) jatkaa toimintaansa. Natsien järjestäytynyttä toimintaa jatketaan nyt PVL:n lisäksi nimillä Kohti vapautta, Suomalaisapu ja Veren laki. Julkaisutoiminnan osalta oikeusistuinten kieltämää toimintaa jatketaan Partisaani-verkkosivulta, minkä lisäksi PVL on myös natsivaatteita myyvän No Compromise Clothing -distron takana. Tässä tekstissä valotamme lähemmin PVL:n uutta bulvaania nimeltään “Kansallisradikaalia toimintaa”.





Natsitoimintaa kesällä ja syksyllä 2020
Kansallisradikaalia toimintaa -niminen julkinen tiedotuskanava luotiin Telegramiin 15. kesäkuuta 2020. Kaksi päivää myöhemmin 17. kesäkuuta kanavalla julkaistiin raportti nimellä “Pankkeja vastaan Mikkelissä viime lauantaina”. Kuvissa esiintyivät PVL:n aktiivit omilla kasvoillan ja järjestölle tyypillisesti pitelivät banderollia sekä jakoivat lentolehtisiä. Kyse oli täsmälleen sellaisesta “katutoiminnasta”, joka on aina ollut keskeinen osa PVL:n toimintaa, mutta lentolehtisissä ja banderolleissa ei tällä kertaa ollut minkään järjestön nimeä. PVL:n Partisaani-sivulla 4. heinäkuuta 2020 julkaistussa artikkelissa mainostettiin uutta natsikanavaa pian sen avaamisen jälkeen:
Telegramiin on ilmestynyt uusi ryhmä nimeltä Kansallisradikaalia toimintaa. Partisaani haastatteli ryhmän ylläpitäjiä. Heidän mukaansa kyseessä on järjestöistä riippumaton alusta, joka tarjoaa näkyvyyttä suomalaiselle kansallismieliselle toiminnalle.
Kuka tahansa kansallismielinen voi järjestää katutapahtuman tai muun tempauksen ja lähettää mediasisällön julkiseen Telegram-ryhmään. Ylläpitäjät toivovat, että toimintamalli inspiroi kansallisradikaaleja suomalaisia jalkautumaan kaduille, toimimaan näkyvästi sekä oppimaan toisiltaan.
Muutama viikko tästä Partisaani-sivun toimittajana julkisesti esiintynyt Harri Aurema osallistui “anonyymina kansallisradikaalina” natsien propagandatempaukseen Oulussa. Partisaani eli mahdollisesti Aurema itse kirjoitti 19. heinäkuuta 2020 julkaistussa tekstissä tapahtumasta:
Oulussa kansallisradikaalit järjestivät viikonloppuna White Lives Matter ‑tempauksen. Aktio oli vastaveto globalistieliitin ruokkimalle Black Lives Matter ‑liikkeelle, jonka mukaan valkoiset ovat rodullisia ali-ihmisiä.
Tempauksesta tiedotettiin Kansallisradikaalia toimintaa ‑nimisessä Telegram-ryhmässä. Lisäksi pohjoissuomalainen Monokulttuuri FM sattui paikalle tekemään suoran lähetyksen.
Kansallisradikaalia toimintaa
Tempauksen takana on joukko riippumattomia kansallismielisiä suomalaisia. Kuka tahansa kansallismielinen voi lähettää aktivismitiedotteen Kansallisradikaalia toimintaa ‑ryhmälle, jonka tarkoitus on kannustaa suomalaisia toimimaan katutasolla kansanvihollisia vastaan.

Huolimatta avoimesta kutsusta lähettää materiaalia Kansallisradikaalia toimintaa -kanavalle, on siellä julkaistu ennen kaikkea PVL:n aktiivien toimintaa koskevia raportteja. Ensimmäisessä kanavan raportissa Mikkelistä PVL-jäsenet esiintyivät vielä omilla kasvoillaan, mutta kauppakeskus Ison Omenan edessä Espoossa 17. heinäkuuta tehdyssä aktiosta julkaistussa raportissa natsit olivat anonymisoineet kasvot kuvista. Joko kyse on silkasta huolimattomuudest tietoturvakäytännöissä tai sitten PVL ei vain malta olla vihjaamatta jäsenilleen ja seuraajilleen uusia kanavia avatessaan, että kyse on heidän toiminnastaan Samana viikonloppuna PVL:n Oulun ryhmän jäsenet tekivät tempauksensa White Lives Matter -banderollin kanssa. Näistä kahdesta aktiosta ensimmäisestä julkaistuissa kuvissa naamat oli sotkettu ja toisesta ei, joten natsien toiminta anonyymiyden suhteen ei ole tällä kanavalla ollut niin johdonmukaista kuin esimerkiksi Veren laki -ryhmän toiminnasta julkaistujen kuvien kohdalla. Saimme kuitenkin käsiimme paikan päältä Espoosta otettuja kuvia PVL:n jäsenistä:




PVL järjesti 15. elokuuta omien sanojensa mukaan “fyysiseen yhteenottoon” päätyneen propagandatempauksen Jari Sillanpään keikkapaikkana toimineen Myllykolun kesäteatterin vieressä Hämeenkyrössä. Natsit julkaisivat tilaisuudesta kuvia, joista on nähtävissä miten PVL:n pitkäaikaiseksi aktiiviksi tunnistettu Ville Nurmela yhdessä Petri Nordmanin avustuksella kuristaa ravintolan hallituksen jäsentä. Natsien anonymisointiyritykset ovat melko surkeita, sillä tämän tappelukohtauksen jälkeisenä päivänä monet siihen osallistuneet PVL:n jäsenet marssivat Turussa 188-mielenosoituksessa päällään samat vaatteet mitkä heillä oli päivää aiemmin anonymisoiduissa kuvissa.







PVL kiellettiin lopullisesti syyskuun 22. päivänä kuluvaa vuotta, ja lokakuun alussa natsit testasivat ensimmäistä kertaa joukolla miten poliisi reagoi kieltoon kaduilla. Sunnuntaina 4. lokakuuta joukko PVL:n jäseniä marssi tunnuksettomien vihreiden lippujen ja Kohti vapautta -toiminnassa käytetyn banderollin kanssa jakamaan lentolehtisiä Tampereen keskustan tuntumaan edellisessä kappaleessa mainitun Petri Nordmanin johdolla. Viime vuosina PVL:n “vanhasta kaartista” tamperelainen Nordman on ollu yksi kaikkein näkyvimmistä aktiiveista niin PVL:n, Kohti vapautta kuin nyt Kansallisradikaalia toimintaa nimissä tehdyssä natsitoiminnassa. Tapahtumasta juonsi livelähetystä PVL:n Partisaani-sivulle Harri Aurema. Tapahtuma oli hyvä esimerkki siitä miten PVL nykyään toimii: “anonyymit” kansallisradikaalit jakavat natsipropagandaa, tästä levitetään kuvia ja raportoidaan Telegramin Kansallisradikaalia toimintaa -kanavalla ja Partisaani-verkkolehti raportoi tapahtumasta. Natsien nykyinen toimintatapa vaatii huomattavasti enemmän säätämistä verrattuna PVL:n aiempaan toimintaan, jolloin järjestö olisi yksinkertaisesti tehnyt kaiken omissa nimissään. Mainittuja kanavia pyöritetään selvästi koordinoidusti, vaikka julkisesti ne pyritään vaivoin peitellen esittämään “itsenäisinä”.



Seuraavan kerran osin samat PVL:n jäsenet jalkautuivat Oulun kaduille sunnuntaina 18.10. mainostamaan uutta “Suomi Herää” -nimistä itsenäisyyspäivän mielenosoitusta. Täysin uuden mielenosoituksen nimen valitsemisen taustalla on vuoden 2019 itsenäisyyspäivä, jolloin poliisi kielsi PVL:n mielenosoituksen järjestämisen Kohti vapautta -nimellä. Tämän seurauksena PVL marssi itsenäisyyspäivänä osana Soldiers of Odinin järjestämää mielenosoitusta. Oulussa natsien Suomi Herää -mielenosoitusta oli mainostamassa ainoastaan viisi PVL:n jäsentä (sekä paikalle sovitusti pyyhältänyt paikallinen natsipariskunta Tiina Wiik ja Junes Lokka): Oulun ryhmän vetäjä Harri Aurema, mikkeliläiset Taru Rekorius ja Anssi Syyli, lappeenrantalainen Janne Iitiä sekä tuntematon naisjäsen.


Sekava natsihimmeli
Kansallisradikaalia toimintaa -tiedotuskanava on yksi lukuisista Telegramiin viimeisen kahden vuoden aikana perustetuista suomalaisten uusnatsien kanavista. Kaikkea sen materiaalia jaetaan usein toisille kanaville, erityisesti PVL:ään kytkeytyvään Defend Finland Chat -nimiselle natsien keskustelukanavalle. Lisäksi Kansallisradikaalia toimintaa -kanavalla jaetaan materiaalia ristiin samoihin aikoihin luodun Kansallisnuoret -nimisen tiedotuskanavan kanssa. Suomalaiset uusnatsit ovat siirtyneet viimeisen kahden vuoden aikana käyttämään yhä laajemmin Telegramia suosituimpien somejättiläisten puuttuessa entistä enemmän natsipropagandaan. Äärioikeiston siirtymisessä Telegramin kanaville on Ison-Britannialaisen Hope not Hate -järjestön mukaan kyse kansainvälisestä trendistä.
Kuluneen vuoden aikana PVL reagoi kieltoonsa hajauttamalla toimintansa. PVL:n toiminta on kuitenkin hajonnut käsiin pahasti ja on vielä mahdotonta sanoa millaiseksi tämä sekava natsihimmeli tulee muodostumaan. Tällä hetkellä PVL kikkailee julkaisemalla eniten materiaalia vuoroin kieltämisen suhteen syyteharkinnassa olevan Kohti vapautta -toiminnan ja astetta anoyymimman Kansallisradikaalia toimintaa -kanavan kautta. Tässä vaiheessa vuotta on kuitenkin selvää, että PVL:n toiminta on jatkanut surkastumistaan vuoden 2019 tavoin.
Onko sinulla tietoa Kansallisradikaalia toimintaa -kanavan ylläpitäjistä tai muusta Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen kytkeytyvästä natsien toiminnasta? Ota yhteyttä varistoimitus@riseup.net.
Katso myös: