

Useat eri valokuvaajat kuvasivat 188-natsimielenosoituksen osallistujat.
Turussa kolmatta kertaa 16. elokuuta 2020 järjestetty natsien “188-Kukkavirta” mielenosoitus oli odotetusti tänä vuonna edellistä vuotta pienempi ja tunnusti avoimemmin rasistista ja äärioikeistolaista sanomaa. Natsimarssille osallistui äärioikeistoryhmien jäseniä aina johtoa myöten, sillä osallistujien joukossa oli esimerkiksi vuoden 2020 Suomen Sisun johdossa aloittanut perussuomalaisten Henri Hautamäki ja kielto-oikeudenkäyntinsä lukuisissa valenimillä toimivan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtaja Antti Niemi.

188-mielenosoituksen osallistujat näyttivät avoimesti aatteensa muun muassa pukeutumalla hakaristeihin ja muihin Adolf Hitlerin natsi-Saksaa ihannoiviin vaatteisiin. Useat eri valokuvaajat ottivat kuvia natsimarssien osallistujista ja latasivat ne kaikkien katsottavaksi verkkoon. Ilmeisesti eri kuvaajien ottamat kuvasetit löytyvät täältä ja täältä. Kiitämme kuvaajia tärkeästä antifasistisesta työstä.
Huolestuttaako kuvatuksi päätyminen äärioikeistomielenosoituksessa? Ei kannata osallistua natsien kanssa marssille, johon menemisestä ei seuraa muuta kuin haittaa itsellesi ja muille.
Onko sinulla uutta tietoa Turun 188-natsimarssin järjestäjistä tai osallistujista? Laita sähköpostia osoitteeseen varistoimitus[at]riseup.net.
Katso myös: