
Variksen toimitus otti yhteyttä verkoston Turun ryhmään ennen sunnuntaina 16. elokuuta 2020 järjestettävää Turku ilman natseja -mielenosoitusta . Mielenosoitukseen järjestetään bussikuljetus Helsingistä ja Tampereelta. Kysyimme miten antifasistinen mobilisaatio sujuu ja päivitimme samalla kuulumisia kuluneen vuoden osalta.
Turku ilman natseja mielenosoitus järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Mitä tänä vuonna tapahtuu?
Tänä vuonna mielenosoitus on paikallaan pysyvä antifasistinen juhla Vanhalla Suurtorilla Turussa. Viime vuosien tapaan meillä on myös puhujavieraita, mutta nyt olemme panostaneet erityisesti myös live-musiikkiin. Meillä on hyvät antifasistiset bileet tiedossa ja paikalla on jopa ruokamyyntiä. Pidetään yhdessä kovaa ääntä fasismia vastaan!
Miten koronavirustilanne vaikuttaa mielenosoituksen järjestämiseen?
Olemme ottaneet viranomaisten suositukset ja linjaukset huomioon. Asiasta tiedotetaan aktiivisesti ennen tapahtumaa some-kanavien kautta sekä mielenosoituksen aikana. Maskisuositus on jo annettu mielenosoitusta varten.
Millaisia odotuksia teillä on sunnuntain mielenosoitukselle?
Odotamme että meitä on tänäkin vuonna paljon enemmän kuin natseja, kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina. Sunnuntaiksi on myös luvattu kaunista ilmaa, eli silloin on loistava päivä viettää juhlia fasismia vastaan! Meillä on paljon hyviä puhujia ja artisteja sekä hyvää musiikkia. Odotamme että voimme yhdessä näyttää että Turussa ei ole tilaa fasismille tai rasismille, ja että antifasistinen liike kasvaa entuudestaan. Tänä vuonna nähtiin jo Black Lives Matter -mielenosoitus Turussa, ja toivomme myös lisää vastaavia tapahtumia tulevaisuudessa ja että antirasismi ja antifasismi alkaa näkyä vahvemmin jokaisen arjessa.
Millainen äärioikeiston tilanne on Turussa koronaviruksen vuonna?
Äärioikeisto on Turussa jokseenkin aktiivinen, mutta näkymätön. Äärioikeistolaiset pitävät joitakin keikkoja Turun ulkopuolella metsän keskellä. Heidän on vaikea löytää itselleen paikkoja, ja he itse myös pelkäävät. Natsikonsertteja on järjestetty kaksi kertaa vuonna 2020, mutta natsien salailusta huolimatta saimme keikkapaikat selvitettyä. Näistä suuremman nimi on Vasaman mahti.
Monesti meille vinkataan natsien tapahtumista ja paikoista. Kiitämme kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja toivotaan että tämä jatkuu entistä vahvempana. Kaikki vinkit ovat tervetulleita.
Turussa on muutama aktiivisesti toimiva natsi. Vasaman Mahtia järjestämässä oleva Pauli Kaila on nähty Pohjois-Turussa tupakka huulessa ja Etelävaltioiden lippu-lippis syvällä päässänsä. Hänen kanssaan yhteistyötä tekevä toinen aktiivinen natsi on Teemu Karhu. Turun keskustassa näitä tyyppejä ei juuri näe, kuten ei myöskään minkäänlaista aktivismia muutamaa tarraa lukuun ottamatta.
Kesäkuussa saimme selville muutaman päivän pituisen Vasaman Mahti-voimamieskisan sekä natsikeikan sijainnin ja kerroimme myös vuokranneelle metsästysseuralle, mihin tarkoitukseen natsit heidän tilojaan vuokrailevat. Tästä kirjoitettiin myös mediassa, minkä seurauksena tiloja vuokraavat tahot tarkistavat tulevaisuudessa myös tarkemmin kelle he tilojaan vuokraavat.
Äärioikeiston läsnäolo ei näy Turun katukuvassa aktiivisesti. Ulkopaikkakuntalaisetkaan natsit eivät ole tänä vuonna järjestäneet katuaktioita Turussa. Aamunkoitto-konferenssi pidettiin 7.3 2020 jossakin lautamökissä oletettavasti Turussa alkuvuodesta muttei enää Awakeningin tapaan paraatipaikalla Turun keskustan ravintolassa. Tapahtumassa oli puhumassa sekä “etnonationalisteja” kuten Tuukka Kuru, Tiina Wiik ja Toni Jalonen kuin PVL:ssä aikanaan vaikuttanut Pauli Kaila. Perussuomalainen Jalonen kertoi olevansa fasisti virolaisessa Etnofutur-konferenssissa ja puoluetoveri Toni Saarinen joutui myös ongelmiin.


Haluatteko lähettää terveisiä tämän jutun lukijoille?
Fasismi tuhotaan yhdessä, eli järjestäydytään yhdessä käyttäen eri keinoja. Fasismi on kapitalismin sivutuote, eli kaikki antikapitalistinen, feministinen ja antirasistinen työ heikentää myös fasistista liikettä. Ekologisen ja totaalisen tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentaminen on yhtä tärkeää kun fasismin ja luokkayhteiskunnan tuhoaminen.
Meillä on Turussa aktiivinen ryhmä jossa on hyvä yhteishenki. Jos olet kiinnostunut tekemään käytännön duunia fasismia vastaan Turussa, ota yhteyttä Variksen Turun ryhmään.
Lue myös:
- Turussa sunnuntaina järjestettävän 188-mielenosoituksen natsismia ei enää peitellä
- Uusnatsiryhmä Ukonvasama järjestää natsitapahtuman Aurassa viikonloppuna
- Analyysi: Miten käy toisena vuotena kuihtuneelle Turun 188-kukkavirralle?
- Haastattelu (2019): Sunnuntain mielenosoitus ja äärioikeisto Turussa