
Evacuate Moria. Leave no one behind.
Vappu on meille yksi vuoden kauneimmista päivistä, ja olemmekin vuosittain mukana järjestämässä useita vappumarsseja ympäri maata, joko yksittäisinä toimijoina tai verkostomme nimissä. Olemme antifasistinen verkosto mutta antifasismissamme ei ole koskaan ollut kysymys pelkästään fasismin vastustamisesta vaan se on ollut meille erottomaton osa laajempaa työväenliikettä ja sen kamppailuja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Kyse ei ole meille kuitenkaan suomalaisen työn juhlistamisesta ylioppilaslakki päässä vaan työväenliikkeen pitkien perinteiden kunnioittamisesta, sen nimissä henkensä menettäneistä ja toisenlaisen maailman visioimisesta. Vaikka maailmalla nähtäneen useita työväenluokan protesteja, ovat Suomessa kadut tänään hiljaisia.

Vaikka emme tällä kertaa olekaan kaduilla marssimassa, on työväenliikkeen asia äärimmäisen ajankohtainen tällä hetkellä. Pandemia on tuonut kapitalismin perimmäisen nokkimisjärjestyksen poikkeuksellisen karulla tavalla esiin, kun yhteiskunnan pyöriminen ja vientiteollisuuden saumaton jatkuminen varmistetaan työtä tekevän luokan ponnistuksilla, ilman että ylimääräisestä riskistä maksetaan senttiäkään ylimääräistä korvausta. Tämä ylimääräinen riski näkyy etenkin naisvaltaisilla palvelu- ja hoitoaloilla, joilla myös siirtolaiset ovat yliedustettuina. Samanaikaisesti lukemattomat muut ovat päinvastoin menettäneet elantonsa kokonaan, eikä vuokranantajia kiinnosta onko meneillään pandemia vai ei. Pandemiaa lähes varmasti seuraavan taloudellisen romahduksen seurauksista tiedämme vielä kovin vähän, mutta ellemme itse tee asialle jotain, on yksi asia varmaa: myös siitä hinnan maksaa kaikista kalliimmin työväenluokka.
On välttämätöntä, että muistamme tämän kaiken silloin, kun koronan uhka alkaa seuraavan kerran jo hieman hälvetä. Sen, miten tärkeää ja välttämätöntä työmme on ja kuinka vähän oikeata kiitosta siitä saamme. Seuraava kriisi on kuitenkin jo nurkan takana, ja jos palaamme fossiilikapitalismin normaaliin toimintaan, tämä kaikki tulee toistumaan vielä nykyistäkin raaemmin viimeistään ilmastokatastrofin edetessä. Kapitalistinen yhteiskuntajärjestys, joka perustuu jatkuvaan kasvuun ja voittojen maksimointiin, ei kykene ottamaan tällaisia riskejä vakavasti, ja se saattaa lopulta tappaa meidät kaikki.
Sen takia myös työväenliikettä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Työväenliike on aina ollut laaja yhteiskunnallinen voima, jonka tehtävänä ei ole ainoastaan sopia työehtosopimuksia vaan edistää kokonaisvaltaista työväestön hyvinvointia yhteiskunnassa. On yhä selkeämpää, että tämä hyvinvointi ei tule pitkällä tähtäimellä olemaan mahdollista ilman koko talousjärjestelmämme täydellistä kumoamista ja sen logiikan kääntämistä nurinperin. Vain järjestelmä, joka perustuu keskinäisen avunantoon ja aidosti ekologiseen kehitykseen kaikista korkeimpina prioriteetteinaan, voi turvata selviytymisemme lisäksi myös mahdollisuuden hyvään ja arvokkaaseen elämään. Lohduista suurin on kuitenkin se, että työläisillä on jo valmiiksi yhteiskunnan kaikki nyörit käsissään. Meidän ei tarvitse eikä pidä luottaa keneenkään muuhun, joka tekisi muutoksen puolestamme.
Suosittelemme perehtymistä myös aikaisemmin julkaisemiimme viiteen teesiin koronasta.
Katso myös: