Nordisk Styrka – fasistien rivit hajosivat jälleen

Ruotsalaisen AFA Research-ryhmän 27. maaliskuuta 2020 julkaisema selonteko kertoo Suomessa Pohjoismaisena Vastarintaliikkeenä tunnetun natsijärjestön Ruotsin emojärjestön, Nordiska Motståndsrörelsenin hiljattain tapahtuneesta jakautumisesta ja uuden kilpailevan natsijärjestön Nordisk Styrkan (suom. Pohjolan Voima) perustamisesta. Uusi natsijärjestö on perustamisestaan lähtien ollut täysin passiivinen ulospäin ja käyttänyt aikaa ja resursseja oman infrastruktuurin kehittämiseen ja taloudellisten toimintaedellytystensä parantamiseen. Artikkelissa kuvattu PVL:n jakautuminen ja uuden natsijärjestön perustaminen vaikuttavat myös uusnatsien toimintaan Suomessa. Monet suomalaiset PVL-natsit tuntevat henkilökohtaisesti artikkelissa kuvatut ja keskenään riitantuneet ruotsalaiset natsiaktivistit. Kolme nykyään Nordisk Styrkan riveissä vaikuttavaa aktivistia tuomittiin monen muun silloisen Ruotsin PVL:n jäsenen tavoin osallisuudesta Jyväskylän natsimellakkaan 1.8.2015. Mainitut kolme henkilöä ovat Nils Julius Blomberg, Fredrik Kosonen ja Anders Rydberg. Neljäs henkilö, Linus Edberg Vosthenko, ei toimi Nordisk Styrkassa, mutta hänet mainitaan myöhemmin tekstissä. Kaikesta edellämainitusta johtuen PVL:n ruotsalaisen johdon jakautuminen on niin vaikea asia suomalaisille natseille, että PVL ja sen jäsenet vaikenevat Suomessa täysin Nordisk Styrkan olemassaolosta.

PVL ja Nordisk Styrka – jakautuminen ja konflikteja

Keväällä 2019 Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) ruotsalaisten jäsenten parissa levitettiin listaa, jossa vaadittiin natsijärjestön johtajien Simon Lindbergin ja Per Öbergin erottamista. Suunniteltu vallankaappaus ei kuitenkaan onnistunut, ja siksi noin 40 natsiaktivistia perusti elokuussa 2019 uuden ryhmän, jonka nimeksi tuli Nordisk Styrka (NS).

NS perustettiin 4.8.2019 Anundshögin muinaismuistoalueella Västeråsissa. Uuden ryhmän johtaja on natsiveteraani ja taparikollinen Klas Lund, joka on saanut vankilatuomioita muun muassa väkivallanteoista, taposta ja pankkiryöstöistä. Lund perusti 90-luvulla uusnatsijärjestöt Valkoinen Arjalainen Vastarinta (Vitt Ariskt Motstånd, VAM) ja Ruotsin Vastarintaliike (Svenska Motståndsrörelsen, SMR). Jälkimmäinen järjestö muutti myöhemmin nimensä Pohjoismaiseksi Vastarintaliikkeeksi (Nordiska Motståndsrörelseniksi, NMR). Lund toimi PVL:n johtajana vuoteen 2015 asti, jolloin hänet syrjäytettiin ja uudeksi johtajaksi valittiin Simon Lindberg. Nyt Lund johtaa jälleen omaa järjestöä, jonka riveissä toimii useita aiemmin keskeisessä roolissa Ruotsin PVL:ssä olleita natsiaktiiveja. NS:n johdossa istuu Anders Rydberg (aiemmin PVL:n “Nästen” eli 1. paikallisryhmän johtaja Tukholmassa), Niklas Yngwe (aiemmin 8. paikallisryhmä johtaja Keski-Ruotsissa), Haakon Forwald (aiemmin Norjan PVL:n johtaja) ja Emil Hagberg (aiemmin PVL:n keskusjohdon ja 1. paikallisryhmä jäsen).

PVL:n hajoamista ja NS:n perustamista ympäröi salamyhkäisyyden verkko ja sen julkistaminen oli shokki suurelle osalle PVL:n jäsenistä. PVL:n 1. paikallisryhmän kokouksessa sen johtaja Rydberg lakkautti ryhmän ja kehotti kaikkia ryhmän jäseniä liittymään NS:aan. Vallankaappausyrityksen syy oli sitä ajaneiden aktivistien tyytymättömyys järjestön johtoon ja kehitykseen vuoden 2015 vallanvaihdoksen jälkeen. Aktivistien mielestä PVL:n “parlamentaarinen käänne” eli päätös osallistua Ruotsin vuoden 2018 valtiopäivävaaleihin oli ollut virhe. PVL:n henkilö- ja talousresurssien keskittäminen puolueen perustamiseen ja vaaleihin osallistumiseen oli heidän mielestään “liberalisoinut” PVL:n. Simon Lindbergin valitsema parlamentaarinen taktiikka oli myös epäonnistunut totaalisesti, kun PVL sai vain 2106 ääntä (0,03 % kaikista annetuista äänistä), mikä vain vahvisti sisäisen opposition tyytymättömyyttä. Lisäksi kritisoitiin PVL:n johdon linjausta panostaa paljon resursseja vaativien mielenosoitusten järjestämiseen. Monet jäsenet ajattelivat myös, että päätös yrittää rekrytoida uusia ihmisiä järjestöön vähemmän tiheää kampaa käyttäen ja militanssivaatimuksista tinkien oli houkutellut järjestöön ja sen mielenosoituksiin ”vääriä” ihmisiä ja siten heikentänyt jäsenistön ja järjestön tukijoiden laatua. Toisin sanoen sisäinen oppositio piti ongelmallisena sitä, että “kansallissosialistisen rotusoturin” kriteereistä oli joustettu, sillä heidän mielesteään se teki PVL:n uusista jäsenistä ja siten koko järjestöstä helpon kohteen natsien vastustajien ivalle. Tämä on ilmeisesti ollut järjestöstä eronneiden natsikaadereiden mielestä varsin kiusallinen ja kipeä asia, sillä he ovat jälkeenpäin ruotineet sitä useissa uuden podcastinsa jaksoista.

PVL:n ja NS:n välillä kytevä riita on näkynyt avoimina konflikteina sekä järjestö- että yksilötasolla. PVL:lle konflikti on ollut erittäin vahingollinen, ja se on jakautumisen jälkeen lähinnä pyrkinyt minimoimaan vahingot. Muutamat PVL:n kansallisen johtoryhmän jäsenet ovat vierailleet eri paikallisryhmissä pitämässä luentoja ja tyynnyttelemässä jäsenistöä, etteivät nämäkin jättäisi järjestöä. PVL:n nettisivut ja podcastit on valjastettu samaan tehtävään. Kaiken tämän taustalla on pyrkimys johtaa huomio pois järjestön epävakaasta tilasta ja lukuisten kokeneiden jäsenten eron aiheuttamasta valtavasta menetyksestä. Lindberg ja loput järjestön johtoryhmästä ovat puheissa ja teksteissä rakentaneet pilvilinnoja toisensa perään sanoen järjestön olevan vahvempi kuin koskaan ja korostaneet, ettei loikkareiden poissaoloa edes huomaa. PVL:n aktiivisuus on kuitenkin kiistattomasti vähentynyt opposition lähdettyä lätkimään. Niin “taisteluluraporttien”, artikkelien kuin julkisten tempaustenkin määrä on vähentynyt ja paikoitellen loppunut kokonaan. Lisäksi järjestön nettikauppa ”Greenpilled” pisti pillit pussiin konfliktin myötä, sillä myös nettikaupasta vastuussa ollut Jimmy Björk loikkasi NS:n riveihin. Ruotsin natsiliikkeen jäsenet ovat tunnetusti kovia vasikoimaan, juoruilemaan ja puhumaan paskaa toisistaan, eivätkä PVL ja NS muodosta poikkeusta. Tämä on käynyt selväksi eron jälkeen natsien käyttämiä alustoja ja keskustelukanavia seuraaville ihmisille (sosiaalista mediaa, Flashback-keskustelufoorumia, avoimia Telegram-kanavia ja niin edelleen). PVL ja NS ovat myös julkisissa podcast-lähetyksissään haukkuneet vastavuoroisesti toisiaan. Esimerkiksi PVL väittää NS:n jäsenten varastaneen PVL:lle kuuluneita kameroita ja muuta järjestön omaisuutta. NS on podcasteissaan jatkanut PVL:n strategian ja taktiikoiden kritisoimista sekä haukkunut PVL:n viime vuosina rekrytoimien uusien jäsenten sopimattomuutta natsikaadereiksi.

Kun PVL on viime vuosina yrittänyt muuttua helpommin lähestyttäväksi ja suunnannut toimintaansa ulospäin, on NS aivan eri linjoilla: heidän mielestään määrä ei korvaa laatua vaan tärkeintä on “elää kansallissosialistisesti”. NS:n jäsenten on tultava paremmiksi ihmisiksi ja natsiaatteen edustuskelpoisiksi lähettiläiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilökohtaisia treeniohjelmia, opiskelua ja ulkoilmassa liikkumista. Julkisen aktivismin täytyy puolestaan olla sekä näyttävää että tehokasta. Tämän raportin julkaisemisen aikoihin NS ei kuitenkaan vielä ollut järjestänyt yhtä ainutta julkista tempausta. Järjestö onkin perustamisensa jälkeen ollut perin hiljaa ja keskittynyt organisaationsa kehittämiseen sekä taloudellisen ja fyysisen infrastruktuurin rakentamiseen. NS osti ja remontoi vanhan seurakuntatalon, joka sijaitsee maaseudulla Västmanlandin maakunnassa. Järjestöä ja sen jäseniä yeritetään tukea taloudellisesti Anders Rydbergin omistaman rakennusalan yrityksen Profero Bygg AB:n puitteissa.

Tässä artikkelissa nimeämme useita NS:n jäseniä ja myöhemmin tulemme julkaisemaan toisen artikkelin, jossa käsitellään tarkemmin kaikkia NS:n tunnettuja jäseniä. Siihen asti suosittelemme AFA Stockholmin aikaisempia artikkeleita PVL:n ensimmäisestä ja kahdeksannesta paikallisryhmistä.

Fyysinen infrastruktuuri: Näverkärretin seurakuntatalo.

Nordisk Styrkan talo Näverkärretissä.
Nordisk Styrka treenaa kamppailulajeja talossaan tammikuussa 2020.
NS on keskittänyt toimintansa omistamaansa vanhaan seurakuntataloon Köpingin kunnassa Västmanlandin maakunnassa (tarkka osoite on Näverkärret 41, 730 30 Kolsva). Järjestö osti talon syyskuussa 2019, vain reilu kuukausi PVL:n jakautumisen jälkeen. Siellä on jo järjestetty jonkin verran toimintaa, kuten kokouksia, harjoituksia ja talkoita. Tarvittava byrokratia hoidettiin NS-aktivisti Patrick Christenssonin toimesta ja talo maksoi 140 000 Ruotsin kruunua eli noin 13 000 euroa. Talo on hyvin huonossa kunnossa ja natsit ovatkin joutuneet korjaamaan mittavia kosteus- ja homevaurioita. Lisäksi natsit ovat remontoinnin yhteydessä suureksi ikäväkseen tajunneet, että talon rakentamisessa on käytetty runsaasti asbestilaattoja.
Talon huonokuntoinen rappukäytävä.
Nordisk Styrkan jäsenet remontoivat talon homeisia seiniä ja ikkunoita.
Vasemmalta oikealle: Emil Hagberg, Niklas Yngwe, Klas Lund, Hakon Forwald ja Anders Rydberg.
Patrick Christensson hänen ollessa vielä PVL:n riveissä.
Seurakuntatalo ennen NS:n aloittamaa remonttia.

Taloudellinen infrastruktuuri Profero Bygg AB

NS yrittää rahoittaa toimintaansa ja hankkimansa talon remontti- ja ylläpitokustannuksia eri tavoin. Rakennusalan yritys Profero Bygg AB on yksi näistä pyrkimyksistä. Arbetaren-lehti kirjoitti yrityksestä jo syksyllä 2019. Yritys perustettiin 1.7.2018 ja sen hallituksessa vaikuttavat natsiaktivistit Anders Rydberg (puheenjohtaja), Fredrik Kosonen (jäsen, aiemmin PVL:n 1. paikallisryhmä) ja Maria Bergman (varajäsen, naimisissa Niklas Yngwen kanssa). Yritys toimi aiemmin Rydbergin kotiosoitteessa Tukholmassa, mutta on sittemmin siirtynyt käyttämään postilokeroa. Yritys on tehnyt etupäässä yksinkertaisia puusepän hommia ja rakennustöitä.

Profero Bygg AB

Organisationsnummer: 559167-0707

Postadress: Box 405 Renstiernas gata 23, 116 31 Stockholm

Mejl: anders.rydberg@profero.se

Rekryteringsmejl: nationell.snickare@yandex.com

Telefon: 073-739 13 74

Profero Bygg omistaa tällä hetkellä kolme autoa:

  • JZW647     Volkswagen Caddy Maxi Skåp 2010, hopeanvärinen pakettiauto.
  • KJA950     Volkswagen Caddy Skåp 2007, valkoinen pakettiauto.
  • LSL849     Citroen 7 Berlingo 2011, valkoinen henkilöauto.

Yritys kirjoittaa brabyggare.se-sivustolla, että sillä on yhdeksän työntekijää ja että se haluaa kasvattaa työntekijämääräänsä entisestään. Yritys rekrytoi luonnollisesti työtenkijöitä NS:n riveistä, mutta sen pyrkimyksenä on myös palkata ylipäätään “kansallismielisiä arvoja” omaavia ihmisiä. Profero onkin rekrytoinut ihmisiä fasistipiireistä ja palkkasi muun muassa aiemmin (nykyään jo lopetettuun) uusfasistiseen Nordisk Ungdom -järjestöön kuuluneen Dennis Mellströmin. Fredrik Kosonen ja muut NS:n jäsenet ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa seuraavaa työpaikkailmoitusta:

Ilmoituksen keskeinen kohta kuuluu suomeksi näin: ”Töitä tarjolla kansallismielisille puusepille. (…) Melkein kaikki firmamme työntekijät ovat kansallismielisiä ja siksi meille on tärkeää, että sinulla on joko samansuuntainen arvopohja tai ainakaan sinulla ei ole ongelmia asian suhteen, jotta välttyisimme töissä turhilta konflikteilta.”
Myös toinen PVL:n riveissä aiemmin vaikuttanut henkilö eli 1. paikallisryhmään kuulunut ja vasta 17-vuotias Melvin Hellström on jakanut yllä mainittua työilmoitusta somessa. Käyttäjänimi “Annie Larssonin” jaettua Hellströmin viestin PVL:n nettijulkaisun Nordfrontin Telegram-kanavan chatissa muut PVL:n jäsenet raivostuivat ja PVL:n Anders Larsson ihmetteli ääneen, miten oli ylipäätään mahdollista, että joku jakoi ”Nordisk Styrkan pettureiden” työpaikkailmoitusta PVL:n kanavalla.

Fredrik Kosonen (vasemmalla) ja Melvin Hellström näiden ollessa vielä PVL:n riveissä.Profero Bygg AB:lla on hyvät mahdollisuudet rekrytoida työntekijöitä NS:n omista riveistä, sillä monet natsiaktivistit työskentelevät tai ovat aiemmin työskennelleet rakennusalalla. Alla oleva lyhyt lista on poiminto aiemmin PVL:n 1. ja 8. paikallisryhmissä vaikuttaneista natseista, jotka ovat töissä rakennusalan yrityksissä:

  • Niklas Yngwe: Erik Fernströms Entrepenad AB (2018)
  • Patrick Christensson: NCC (2018)
  • Edgar Mizera: AJ Betonghåltagning AB (2019)
  • Theodor Nordenadler: Nyängens Bygg och Inredning (2020)
  • Anton Söderholm: Fröding Bygg och Fix AB (2019)
  • Elias Lidström: oma yritys Partins Bygg AB

Rakennusalalla suositukset ja asiakkaiden antamat myönteiset arviot ovat tärkeitä etenkin Profero Byggin kaltaisille pienemmille yrityksille, joiden toimeksiannot tulevat etupäässä yksityishenkilöiltä. Proferon potentiaalisille asiakkaille luulisi olevan tärkeää tietää, että heidän koteihinsa mahdollisesti töitä tekemään tulevat miehet ovat Ruotsin aktiivisimpia ja väkivaltaisimpia natseja. Kehotammekin kaikkia tämän artikelin lukevia ihmisiä levittämään sanaa ja kiinittämään muidenkin ihmisten huomio Profero Bygg AB:n ja sen työntekijöiden taustoihin sekä siihen, että yritys käyttää tuottonsa väkivaltaisen natsiliikkeen rahoittamiseen. Yksi tapa on ottaa yhteyttä esimerkiksi sivustoon (info[at]brabyggare.se), jota Profero Bygg käyttää toimeksiantojen hankkimiseen.

Podcastit

Yllä kuvattujen toimien lisäksi NS on käyttänyt aikaa ja resurssejaan podcastin tuottamiseen. Yksi syy tähän on ollut se, että osa NS:n PVL:ään kohdistamasta kritiikistä oli koskenut juuri jälkimmäisen podcast-lähetyksiä, joiden määrää ja laatua NS piti huonona. Ensimmäinen säännöllinen podcast oli nimeltään ”NS Radio”. Sitä tuottivat Hagberg, Forwald, Yngwe ja Oscar Bergström (aiemmin PVL:n 1. paikallisryhmästä). Podcast muuttui nopeasti juuri sellaiseksi keskinäisen jaarittelun kaikukammioksi, josta NS:n perustajat olivat PVL:ää haukkuneet. Klas Lund aloitti puolestaan podcastin ”Radio Polaris” -nimellä (Polaris oli PVL:n vanhan ruotsalaisen jäsenlehden nimi). Ohjelman tekemiseen osallistui myös Haakon Forwald, mutta Lundin mielestä ohjelma ei ollut tarpeeksi laadukas ja hän päätti lopettaa sen.

Oikeudenkäynnit ja tulevaisuus

Suuri osa NS:n jäsenistä on joko tuomittu eri oikeusasteissa jo aiemmin tai ovat joutumassa oikeuteen lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi maaliskuussa aktivistit Philip Olsson ja Oscar Bergström tuomittiin molemmat vankilaan kolmeksi kuukaudeksi kahdessa eri oikeudenkäynnissä (syinä väkivaltaisen mellakan johtaminen, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja teräaselain rikkominen). Bergström ja aiemmin mainittu Patrick Christensson ovat tällä hetkellä vangittuina epäiltyinä törkeästä pahoinpitelystä. Pahoinpitely tapahtui Bergströmin kotibileissä Tukholmassa ja uhri oli entinen PVL-jäsen ja pahoinpitelijöiden hyvä ystävä Linus Edberg Vosthenko (suom. huom. Vosthenko on puolestaan itse tuomittu Jyväskylän natsimellakan yhteydessä tekemästään pahoinpitelystä 1.8 2015).

NS:n aktivisteille (muun muassa PVL:n ruotsalaisen Nordfront-sivuston aiempi vastaava päätoimittaja Markus Larsson, hänen vaimonsa Hanna Berglund ja aktivistit Victor Nordström, Oscar Bromander ja David Larsson) langetettujen tuomioiden syyt ja käynnissä olevien sekä tulevien oikeudenkäyntien syytekirjelmät muodostavat kirjavan listan: kansanryhmän vastaista kiihotusta, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, aserikoksia, rattijuopumusta ja huumerikoksia. Toukokuussa 2020 pidetään Tukholman käräjäoikeudessa oikeudenkäynti, jossa syytettyjen penkillä on yksitoista natsia niin NS:stä kuin PVL:stä sekä sittemmin passivoituneita tai ryhmät jättäneitä henkilöitä. NS:sta syytettyinä ovat Theodor Nordenadler (kansanryhmän vastainen kiihotus, ajoneuvon luvaton haltuunotto), Patrick Christensson (aserikokset, pahoinpitely), Fredrik Kosonen (pahoinpitely, aserikokset, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, teräaselain rikkominen, kansanryhmän vastainen kiihotus) sekä Magnus Engström (pahoinpitely).

Törkeimmät rikokset syytekirjelmässä koskevat seuraavia henkilöitä: Julius Blomberg (törkeän ampuma-aserikoksen valmistelu, kansanryhmän vastainen kiihotus), Elin Johansson (törkeän ampuma-aserikoksen valmistelu, rahanpesu, ampuma-aselain rikkominen) ja Anders Rydberg (törkeän ampuma-aserikoksen valmistelu, rahanpesu, ampuma-aselain rikkominen). Johanssonin ja Rydbergin asunnosta löytyi neljäkymmentä purkkia pippurisumuttimia, 60 000 kruunua käteistä, satamäärin haulipatruunoita ja luoteja sekä itse tehdyn haulikon osia.

Lähitulevaisuudessa useampi NS:n jäsen tuomitaan sakkorangaistuksiin ja osa heistä tuomitaan myös vankilaan. Tämä tulee varmuudella heikentämään järjestöä.

NS:n julkilausuttu missio kouluttaa oikeaoppisia kansallissosialisteja törmää todellisuuteen, jossa monet sen jäsenet elävät pikemminkin ruotsalaisen fasismin pitkien perinteiden mukaisesti. Toisin sanoen he ovat pahamaineisia väkivaltarikollisia, naistenhakkaajia ja huumeiden käyttäjiä, jotka eivät kykene ideologisten julistustensa edellyttämään kurinalaisuuteen. Useat järjestöt ovat jo ennen NS:ää taktisista syistä yrittäneet profiloitua muita fasistiryhmiä ”aidompina ja kovempina natseina”, mutta kerta kerran jälkeen epäonnistuneet.

Yksittäisen yrityksen kytkemisellä järjestöön pyritään hankkimaan töitä järjestön jäsenille (aktiivisen natsin kun on monesti vaikea saada työpaikka ja/tai pitää se) sekä saada rahaa järjestön käyttöön. Tämänkaltaiset pyrkimykset johtavat natsiliikkeissä lähinnä riitoihin ja hajaannukseen, sillä useimmiten raha ja natsit ovat huono yhdistelmä natseille itselleen. Useiden Profero Bygg AB:n avainhenkilöiden ollessa kerta toisensa jälkeen oikeudessa syytettyjen penkillä sekä heidän joutuessaan mahdollisesti vankilaan, voi yrityksen ja sitä kautta NS:n toimintaa olla vaikea ylläpitää. Toimeksiantojen hankkiminen Profero Bygg AB:lle vaikeutuu entisestään mikäli tieto sen roolista NS:n peiteorganisaationa tulee yleiseen tietoon.

/AFA Research

Onko sinulla tietoa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen suomalaisjäsenten tai muiden suomalaisten fasistien suhtautumisesta uuteen Nordiska Styrka -natsijärjestöön tai Ruotsin Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen? Ota yhteyttä osoitteeseen varistoimitus@riseup.net.

Katso myös: