Kommentti sisäministeriön raporttiin: poliisiviranomaisten käsitys politiikasta kaventaa demokratiaa, ei laajenna sitä

Awakening-tapahtuman uutisointiin osallistuneen Varis-verkoston mediaryhmän jäsenen kommentti sisäministeriön tuoreimpaan ekstremismi-raporttiin. Varis-verkosto mainittiin raportissa (sivulla 30) äärioikeistolaista Awakening-tapahtumaa koskevan uutisointimme takia. Kirjoituksessa avataan tätä Awakening-tapahtumaa koskevaa tiedotusta ja käsitellään yleisemmin antifasistista mediatyötä. Kirjoituksessa kritisoidaaan myös äärioikeistolaisten käsitteiden lipumista viranomaiskieleen ja raportin taustalla olevien viranomaiskäsitysten huolestuttavia vaikutuksia demokraattisen yhteiskunnallisen aktiivisuuden edellytyksille. Myös Elokapina on tahollaan kritisoinut raporttia avoimessa kirjeessään sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr.).

Sisäministeriön julkaisema “tilannekatsaus väkivaltaiseen ekstremismiin” on herättänyt viimeisen viikon aikana laajaa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Raporttiin, jonka tarkoitus on suunnata poliisiviranomaisten valvovaa ja “ennaltaehkäisevää” toimintaa, on liitetty varsin epäselvin ja spekulatiivisin perustein Varis-verkoston lisäksi myös muun muassa Elokapina (Suomen Extinction Rebellion) ja Tampereen anarkistiliitto (TAL). Esimerkiksi Varis-verkostoa käsiteltiin raportissa äärioikeiston kehitystä ja tapahtumia koskevan mediatyömme takia. Raportissa nostettiin esiin uutisointimme fasistien salamyhkäisesti järjestämästä kansainvälisestä Awakening-konferenssista turkulaisessa ravintolassa keväällä 2019.

Raporttia ja sen taustalla olevia demokratian kannalta kyseenalaisia viranomaiskäsityksiä on arvosteltu jo varsin kattavasti ja monista suunnista. Tällaisella raportoinnilla voi olla kyseenalaisia vaikutuksia poliisityön lisäksi myös esimerkiksi koulujen sekä nuoriso- ja sosiaalityön suhtautumiseen yleisesti myönteiseksi miellettyyn yhteiskunnalliseen ja poliittiseen aktiivisuuteen. Suomalaisen fasismin kehitystä vuosia seuranneelle raportissa pistää erityisesti silmään äärioikeistolaisilla foorumeilla kehittyneiden käsitysten pesiytyminen viranomaiskieleen. Raportissa esimerkiksi käytetään äärioikeiston kehittämää olkinukketermiä, “väkivaltaista äärivasemmistolaisuutta”, yleisnimenä kaikelle löyhästi vasemmistolaiseksi mielletylle poliittiselle toiminnalle ilmastoaktivismista rauhanmarsseihin ja antifasismiin. Muun muassa tarrojen levittämistä katukuvaan, verkossa tapahtuvaa mielipidevaikuttamista, mielenosoituksia ja kansalaistottelemattomuutta käsiteltiin raportissa “väkivaltaiseen äärivasemmistoon liittyvänä toimintana ja rikollisuutena”.

Keskityn tässä kuitenkin ainoastaan Awakening-tapahtumaan sekä laajemmin raportin ongelmalliseen ymmärrykseen niin sanotusta maalittamisesta, koska siihen viitatiin kohdassa, jossa Varis-verkosto mainitaan.

Sisäministeriön kyseenalaiseen raporttiin “väkivaltaisista ekstremistisistä ryhmistä” liitettiin muun muassa Elokapina-liike, jonka mielenosoituksessa sisäministeri Maria Ohisalo puhui vain kaksi kuukautta aiemmin. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Mitä on maalitus?

Maalittamisen käsite yleistyi 2010-luvun loppupuolella kuvaamaan internetissä noussutta äärioikeistolaista, rasistista ja naisvihamielistä häirintää, jolla pyrittiin tukahduttamaan avointa yhteiskunnallista keskustelua. Termin tarkoitus oli antaa nimi ilmiölle, jossa erityisesti tunnetut ja yhteiskunnallista valtaa käyttävät perussuomalaiset poliitikot masinoivat seuraajiaan kohdennettuun häirintään ja lähettämään tappo- ja raiskausuhkauksia ihmisille, jotka ovat haastaneet äärioikeistolaisten poliitikkojen näkemyksiä julkisesti. Tyyppiesimerkki maalituksesta on se, että Jussi Halla-ahon kaltainen henkilö, jolla on tuhansia seuraajia, nostaa yksittäisen kriittisen twiittaajan tai toimittajan esiin seuraajilleen, jonka jälkeen hänelle aletaan lähetellä uhkauksia, solvauksia ja peniskuvia. Viestiä aletaan levittää äärioikeiston kanavilla, ja uhkailun määrä kasvaa lumipallon lailla.

Tällaisen toiminnan tarkoitus on kasvattaa häirintää ja uhkailua niin paljon, että alkuperäinen kriittinen kommentti hukkuu niiden alle eikä alkuperäisen kommentin esittäjä uskaltaisi ottaa jatkossa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun – ainakaan äärioikeistolle kriittisestä näkökulmasta. Sen tarkoitus on myrkyttää avoin yhteiskunnallinen keskustelu rasismin, antisemitismin, islamofobian ja naisvihan kaltaisella sisällöllä, joka ei lähtökohtaisesti nauti sananvapauden suojaa demokratian hengessä eikä useimmiten edes rikosoikeudellisessa mielessä, sekä vaientaa ääniä, jotka suhtautuvat kriittisesti tai kielteisesti tällaiseen politiikkaan.

Sisäministeriön ymmärrys maalittamisesta perustuu hevosenkenkä– ja ekstremismiteorioista kumpuavaan “false balance” -harhaan, josta raporttia on kritisoitu laajemminkin. Siinä äärioikeiston rasistiset, naisvihamieliset ja homofobiset kampanjat nähdään samanarvoisina kuin järjestäytyneet pyrkimykset estää näitä kampanjoita ja käsityksiä tuhoamasta julkista keskustelua. Tähän on voinut osaltaan kannustaa se, millaista viestiä äärioikeistolle annettin Juha Sipilän hallituskauden aikana. Tuolloin esimerkiksi sisäministeri Paula Risikko ei kyennyt nimeämään ja tuomitsemaan selväsanaisesti äärioikeistolaista toimintaa edes uusnatsien tapettua Jimi Karttusen katutoimintansa yhteydessä.

Maalitus on käsitteenä liian epämääräinen, koska sitä ei viranomaiskäytössä ole sidottu sen konkreettisiin ilmenemismuotoihin osana äärioikeiston laajempaa autoritääristä politiikkaa. Epämääräisen määrittelyn takia äärioikeisto on itse pystynyt vaikuttamaan maalitus-käsitteeseen liitettyihin merkityksiin ja kääntämään hyvää tarkoittaneen pyrkimyksen nettihäirinnän suitsimiseksi itseään vastaan. Myös sisäministeriön raportin kirjoittajat näyttävät ainakin osittain omaksuneen perussuomalaisten uhriposition, jossa mikä tahansa painostus demokratiavastaista äärioikeistoa kohtaan nähdään kyseenalaisena ja, mikä kaikista nurinkurisinta, epädemokraattisena “maalittamisena”. Toisin sanoen, kampanjat yhteiskunnallisen keskustelun tukahduttamiseksi ja toimittajien uhkailemiseksi rinnastetaan pyrkimyksiin estää tällaisia kampanjoita toteutumasta.

Jotta maalitus-käsitteen taustalla olleeseen hyvään tarkoitukseen päästään, se on määriteltävä konkreettisemmin: rasismi ja naisviha sekä niihin liittyvä uhkailu ja häiriköinti ovat perimmäinen ongelma, ja maalittaminen vain taktiikka niihin perustuvan häirinnän koordinointiin. Jos maalitus-käsitettä ei onnistuta pitävästi sitomaan tähän äärioikeistolaiseen kontekstiin, on parempi että sen käytöstä luovutaan, jottei se käänny itseään ja tarkoitustaan vastaan. Näin maalitus-käsitteen inflatorinen käyttö ei aseta tavanomaista poliittista kampanjointia sosiaalisessa mediasssa kyseenalaiseen valoon. Myös kampanjointi, johon sisältyy yhteiskunnallisen paineen luominen sosiaalisessa mediassa, on osa normaalia poliittista toimintaa siinä missä mielenosoitukset, mielipidekirjoitukset, kansalaistottelemattomuus tai muut vaikutuskeinot, eikä se ole rikollista, “ekstremististä” tai muutenkaan yhteiskunnallisesti kyseenalaista. Sitä pitäisi verrata ennemminkin esimerkiksi jonkin yrityksen edustalla järjestettyyn protestiin kuin äärioikeistolaisiin häirintäkampanjoihin.

Maalittamista ei ole esimerkiksi Awakening-tapahtumaan liittyvä uutisointimme, vaikka siihen sisältyikin yhteiskunnallisen paineen luomisen ulottuvuus ja kehoitus ottaa yhteyttä ravintolaan. Kyse ei ollut siitä, että uutisointimme olisi hyökännyt ravintolaa vastaan, jotta ravintoloitsija olisi vetänyt pois jonkin meitä kohtaan esityn kriittisen mielipiteen tai vetäytynyt laajemmin yhteiskunnallisesta keskustelusta. Oikeastaan tilanne oli täysin päinvastainen: pyrimme nimenomaan luomaan painetta, että asiaa käsiteltäisiin julkisessa keskustelussa ja myös ravintoloitsija ottaisi julkisesti kantaa tapahtumiin. Samaan aikaan loimme ja pidimme yllä poliittista painetta, jotta asiaa käsiteltäisiin fasismin tuomitsevalla tavalla, mikä on täysin normaalia poliittista toimintaa, ei “ekstremismiä” eikä myöskään maalittamista.

Mistä Awakening-uutisoinnissa oli kyse?

Aloitimme Awakening-tapahtumaa käsittelevän laajemman tiedotuksen maaliskuussa 2019. Kirjoitimme tuolloin, että muun muassa ukrainalaisia fasistisia paramilitäärijoukkoja edustava Olena Semenyaka ja Shchengen-alueelle matkustuskiellon saanut yhdysvaltalainen uusnatsi Jared Taylor olivat saapumassa Suomeen konferenssiin, jonka tapahtumapaikka pyrittiin pitämään salassa tapahtuman ilmeisen antisemitistisen ja demokratiavastaisen luonteen takia. Emme suinkaan olleet ainoita aiheesta kirjoittaneita, sillä äärioikeistokonferenssia käsiteltiin esimerkiksi Rauhanpuolustajat-kansalaisjärjestön sivuilla ja Voima-lehdessä. Äärioikeisto pitää epäilemättä vasemmistolaiseksi miellettyä rauhanjärjestöä ja 20 vuotta kriittistä journalismia tehnyttä ilmaisjakelulehteä “väkivaltaisena äärivasemmistona”, mutta kaikille muille pitäisi olla selvää miten tökeröä propagandaa tällainen leimaaminen on.

Tiedotimme kattaviin lähdeviitteisiin perustuen tapahtumaan saapuvien äärioikeistolaisten puhujien taustoista ja kytköksistä antisemitistisiin rotuoppeihin, puolisotilaalliseen toimintaan ja valkoisen ylivallan liikkeisiin, sekä arvioimme tapahtuman merkitystä suomalaisille fasistisille ryhmille. Pyrimme myös selvittämään salassa pidetyn tapahtumapaikan sijainnin jo etukäteen.

“Jatkossa emme voi toimia näin, emme yksinkertaisesti voi ottaa tällaisia ryhmiä vastaan.” – Suomalaisen pohjan ravintoloitsija.

Saimme tarkkaan varjellun tapahtumapaikan vahvistettua oman tutkimustyömme kautta ja uutisoimme tapahtumapäivän aamuna konferenssin olevan käynnistymäisillään Suomalainen pohja -nimisessä ravintolassa Turussa. Soitimme myös saman tien ravintolaan ja kysyimme, ovatko he olleet tietoisia tapahtuman luonteesta. Ravintolasta vastattiin, että siellä on “täysi kaaos päällä” asian tultua juuri ilmi ja valiteltiin, ettei ole aikaa puhua, koska tilanne vaatii ratkaisua. Myöhemmin saimme lukea Turun Sanomista, että tapahtuman luonne oli paljastunut ravintoloitsijalle juuri tapahtuman alkaessa, kun yksityistilaisuutta varten vuokrattuun juhlasaliin pystyteltiin rekvisiittaa ja ravintolan ovelle asettui fasistien omia “turvamiehiä”. Ravintoloitsija oli Turun Sanomien mukaan erittäinen pettynyt tilanteeseen ja sanoi: “Totta kai on petetty olo. Tietysti kyseessä on meidän virheemme, ettemme kysyneet asiakkaalta, millainen tilaisuus on kyseessä. Jatkossa emme voi toimia näin, emme yksinkertaisesti voi ottaa tällaisia ryhmiä vastaan.”

Jos olisimme saaneet tapahtumapaikan selville aiemmin, olisimme olleet yhteydessä ravintolaan jo etukäteen ja ravintoloitsija olisi voinut säästyä negatiivista julkisuutta ja muille asiakkaille ahdistavan tilanteen aiheuttaneelta äärioikeiston petokselta. On oikeastaan kohtuutonta olettaa, että ravintoloitsijat syynäisivät jokaisen yksityisvarauksen taustat läpi äärioikeiston hämäräpuuhien varalta. Sen sijaan on varsin kohtuullista ja hyvinvoivan yhteiskunnan kannalta välttämätöntä, että fasistisia järjestäytymispyrkimyksiä seurataan ja käsitellään julkisesti eikä tällaiseen toimintaan tarjota tiloja tai muita resursseja, kun asiasta tiedotetaan. Juuri tästä Awakening-uutisoinnissamme oli kyse.

Antifasistisesta tiedotustyöstä laajemmin

Perussuomalaisten kunnanvaltuutettu ja tuleva kansanedustaja Mauri Peltokangas neuvottelee väliaikaisesti kielletyn natsijärjestön Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktiivien kanssa ennen äärioikeistomielenosoitusta. Yhteiskunnallisesti varsin merkittävää tietoa Suomen toiseksi suurimman puolueen natsikytköksistä ei olisi nykyisessä mittakaavassa olemassa ilman antifasistien tutkivaa työtä. Kuva on antifasistien ottama.

Tiedonvälitys ja uutisointi perustuvat aina joihinkin tietoisiin tai tiedostamattomiin maailmankatsomuksellisiin lähtökohtiin, arvoihin ja vakiintuneista käsityksistä muotoutuneisiin raameihin, oli kyse sitten kaupallisesta mediasta tai poliittisten ryhmien tiedotuksesta. Jo käytetyt käsitteet vaikuttavat siihen, kuinka maailmaa hahmotetaan. Kerromme itse varsin avoimesti omista poliittisista lähtökohdistamme. Samasta yhteydestä ilmenee myös, että yksi (huom. vain yksi) mediatyömme tarkoituksista on myös tuottaa julkista painetta äärioikeistolaisia järjestäytymispyrkimyksiä kohtaan.

Antifasistinen tiedotustyö perustuu käsitykseen, että rasismi, naisviha ja fasismi eivät kuulu normaalin politiikan piiriin, koska ne rikkovat räikeästi tasa-arvo- ja syrjimättömyysperiaatteita ja fasismiin liittyy aina myös totalitäärisiä ja joukkosurmaan tähtääviä tavoitteita. Keskitysleirien ja diktatuurin haikailuun tai antisemitistisiin salaliittoteorioihin pohjautuva järjestäytyminen ei ole “mielipide muiden joukossa”, vaan ensimmäinen askel pyrkimyksessä luoda uudelleen tällaisia hirveyksiä mahdollistavat olosuhteet. Oikeastaan Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan myös sisäministeriön toiminnan pitäisi perustua tähän lähtökohtaan. Niin mediatyöllä kuin myös muulla poliittisella toiminnalla pidämme yllä painetta järjestäytymään pyrkiviä fasistisia toimijoita sekä jo vakiintuneita äärioikeistojärjestöjä kohtaan, ja pyrimme painamaan yllä mainitun kaltaiset fasistiset aloitteet pois politiikasta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, johon ne eivät kuulu. Jos sisäministeriö kokee tällaisen mediatyön “ekstremistiseksi” tai ylipäänsä ongelmalliseksi, sen tulisi perustella miksi näin on sekä tarkastella oman toimenpideohjelmansa lähtökohtia uudelleen.

Kuvakaappaus Helsingin Sanomien artikkelista vuodelta 1999. Ruotsin neljä suurinta lehteä Dagens Nyheter, Svenska Dagbladet, Expressen ja Aftonbladet asemoituvat selkeästi fasismia vastaan.

Oikeastaan olemme vuosien mittaan toistuvasti kehottaneet myös Suomen kaupallista lehdistöä ryhdistäytymään tavassaan käsitellä demokratiavastaista äärioikeistoa. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa suurimmatkin mediatalot ovat tavassaan käsitellä äärioikeistoa lähempänä Varis-verkoston toimintaa ohjaavaa antifasistista ymmärrystä kuin suomalaista lehdistöä. Ruotsissa ei esimerkiksi ole lainkaan tavatonta, että uusnatsien nimiä ja kuvia julkaistaan sanomalehdissä. Tunnetuin tapaus lienee 1990-luvun lopulta, jolloin Ruotsin neljä suurinta lehteä Dagens Nyheter, Svenska Dagbladet, Expressen ja Aftonbladet julkaisivat kymmenien keskeisten uusnatsien nimet ja kuvat, koska lehdet näkivät heidän järjestöjensä uhkaavan demokratiaa. Vastaavasti esimerkiksi vuonna 2017 ruotsalaiset lehdet julkaisivat useista artikkeleista koostuvan laajan raportin Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) järjestörakenteista ja kymmenistä aktiiveista, kun pommi-iskuista tuomittu järjestö yritti järjestää marssin Göteborgissa. Ruotsissa myös esimerkiksi kansalaisjärjestö Expon tutkimus- ja tiedotustyötä äärioikeistosta pidetään laajasti arvostettuna osana aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, ja Expon perustamishetkellä sille kerättiin tukea koko puoluekentältä (äärioikeistoa lukuunottamatta).

Suomessa median suhdetta yksityisyyteen määritellään erityisesti Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeissa. Journalistin ohjeiden mukaan “yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluontoisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä.” Antifasistinen tiedotustyö Varis-verkostossa eroaa suomalaisesta kaupallisesta lehdistöstä siinä, mitä pidämme yhteiskunnallisesti merkittävänä. Näemme esimerkiksi yllä mainittujen ruotsalaisten sanomalehtien, Expon ja AFA:n tavoin, että fasistiseen totalitarismiin tähtäävän järjestäytyneen toiminnan yhteiskunnallinen merkitys on niin suuri, ettei sellaisiin pyrkimyksiin osallistumista tai niiden tukemista turvaa tavanomainen yksityisyydensuoja. Päinvastoin, tällaiset järjestäytymispyrkimykset ja niihin osallistuvat ihmiset kuuluvat julkiseen keskusteluun ja siitä seuraavan yhteiskunnallisen paineen alle, ja fasistijärjestöistä ja -aktiiveista on uutisoitava erittäin matalalla kynnyksellä.

Sisäministeriön tulee määritellä maalitus-käsite tarkemmin tai luopua käsitteen käytöstä, jos sille ei löydy riittävän selkeää määritelmää. Maalittamista pitää tarkastella sen yhteiskunnallisten vaikutusten ja demokraattisen politiikan lähtökohdista, ei äärioikeiston narratiivien mukaan. Sisäministeriön tulee rajata käsitteistönsä kuvaamaan maalittamista niin, että se on sidottu kontekstiinsa, siis rasistisiin, kansanryhmää vastaan kiihottaviin, homofobisiin, naisvihamielisiin tai muihin kampajoihin, jotka eivät kuulu sananvapauden piiriin ainakaan sen tasa-arvoisessa ja eettisessä merkityksessä ja joilla pyritään vaientamaan poliittisiin päättäjiin kohdistuva kritiikki ja avoin yhteiskunnallinen keskustelu.

Samaan aikaan on arvioitava huolellisemmin ei ainoastaan antifasistisen mediatyön vaan myös laajemmin tiedotusvälineiden suhdetta äärioikeistoon. Kuten aiemmin sanottu, se mediatyö, jota sisäministeriön raportissa käsitellään “väkivaltaiseen äärivasemmistoon liittyvänä toimintana ja rikollisuutena”, on Saksan ja Ruotsin kaltaisissa maissa osa myös valtavirtalehdistön poliittista journalismia. Myös tässä suhteessa ekstremismin vastaisen toimenpideohjelman ja sen johtopäätösten demokratiavastaiset vaikutukset on käytävä kriittisesti läpi, kuten koko ohjelma laajemminkin.

Varis-verkoston mediaryhmän jäsen

Kirjoitus on sisäministeriön raportissa kuvattuun Awakening-tapaukseen osallistuneen mediaryhmän jäsenen näkökulma asiaan, eikä lähtökohtaisesti koko Varis-verkostoa edustava kannanotto. Siinä käsitellyt teemat ovat kuitenkin sellaisia, joita jokaisen äärioikeistosta kirjoittavan toimittajan ja viranomaisten pitäisi miettiä työnsä kontekstissa.

Vuoden 2019 Awakening-tapahtumaa käsitteleviin artikkeleihimme voit tutusta seuraavien linkkien kautta (kronologisessa järjestyksessä):