Toni Jalonen on osa laajempaa fasistista ympäristöä joka ulottuu eduskunnasta ulkoparlamentaariseen äärioikeistoon

Toni Jalonen sekä muita perussuomalaisten ja/tai Perussuomalaisten Nuorten jäseniä muistelemassa suomalaista maailmansotien välistä fasismia Lapualla 11.1.2020. Jalosen kanssa Lapuan liikkeen ja IKL:n jalanjäljillä on mm. Matias Rantala (4 vasemmalta), Nico Saramo (5), Ari Järviö (6.), Iisak Selin (9), Tuukka Kuru (11), Eero Snellman (12) ja Ville Roth (15).

Perussuomalaisten ja sen nuorisojärjestö Perussuomalaisten Nuorten tuorein fasismikohu on puhuttanut jo kaksi päivää. Fasismi-hashtagin trendatessa Twitterissä ja eri medioiden keskustellessa fasismin luonteesta on käynyt kuitenkin selväksi, että niin median kuin poliittikkojen ymmärrys fasismin nykymuodoista on puutteellinen.

Maanantaina 25. helmikuuta 2020 sosiaalisessa mediassa alkoi levitä videopätkä, jossa Perussuomalaisten Nuorten 2. varapuheenjohtaja Toni Jalonen julisti olevansa “etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti”. PS-nuorten vuoden 2020 hallitukseen järjestön syyskokouksessa marraskuussa 2019 valittu 26-vuotias porilainen ei ole ensimmäistä kertaa otsikoissa, sillä hänen lähettämänsä rasistisen twiitin seurauksena PS-nuoret menettivät vuonna 2019 valtiontukia 115 000 euron verran. Jalonen murtui paineen alla ja jätti varapuheenjohtajuuden, mutta ei eronnut PS-nuorista tai perussuomalaiset-puolueesta. Jalonen ei kuitenkaan edusta yksin sinimustaa aatetta perussuomalaisissa tai niiden nuorisojärjestössä (varovaisten arvioiden mukaan PS-nuorissa on ainakin muutamia kymmeniä etnonationalisteja ja fasisteja jäsenenä). Perussuomalaiset on tarjonnut jo yli vuosikymmenen ajan turvasataman sellaisille äärioikeistolaisille, jotka eivät halua julistaa avoimesti fasismia tai kansallissosialismia.

Perussuomalaisten ja PS-nuorten jäseniä sinimustassa “vihtorinpaidassa”, jolla fanitetaan 30-luvun suomalaista fasismia. Vasemmalta oikealle Oskari Ylönen, Ville Roth, Iisak selin ja Toni Jalonen 12.1.2020.

Perussuomalaisten nuorisojärjestö PS-nuoret on perustettu jo vuonna 1997, mutta vasta Sebastian Tynkkysen puheenjohtajakaudella (2015-2016) järjestö alkoi saada enemmän näkyvyyttä julkisuudessa. Vuonna 2015 Tynkkynen vieraili PS-nuorten puheenjohtajana Ruotsissa tapaamassa Ruotsidemokraattien nuorisojärjestön hallituksen fasistijäseniä, jotka erotettiin puolueen sisäisen valtataistelun seurauksena (tämä tuo mieleen monin tavoin Jalosen ja muiden fasistien tilanteen perussuomalaisissa). Tynkkystä seurasi PS-nuorten puheenjohtajana Samuli Voutilainen (2017-2018), joka ei itse kuulu puolueen fasistisimpaan siipeen. Silti Voutilaisen kaudella nuorisojärjestön jäsenistössä alkoi esiintyä yhä enemmän avointa fasismia, joka näkyi viittailuna niin erilaisiin historiallisiin fasistiliikkeisiin kuin nykypäivän alt right -äärioikeistoon sekä epätieteellisten rotuteorioiden ihannointina. Vuonna 2019 Voutilaisen seuraajaksi PS-nuorten puheenjohtajana valittiin joensuulainen Asseri Kinnunen, joka on Suomen Sisun lisäksi niin ikään fasistisen Helsingin Akateemisten Perussuomalaisten eli HAPSU ry:n jäsen. Akateemista Karjalaseuraa ja muita suomalaisia historiallisia fasistijärjestöjä ihaileva HAPSU erotettiin rasismikohun saattelemana Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta vuonna 2019.

Toni Jalosen PS-nuorten toiseksi varapuheenjohtajaksi nostanut tukitiimi vasemmalta oikealle: Eemeli Franssi, Nico Saramo, Juho Rasimus, Lauri Hokkanen, Jarno Lähteenmäki, Toni Jalonen itse, Iisak Selin ja Linnus Linsén. Monet heistä ovat profiloituneet Jalosen tukisemisen lisäksi muutenkin julkisuudessa fasisteiksi ja etnonationalisteiksi. Fasistitoiminnan takia PS-nuorista pois potkittu Tuukka Kuru (“Sauli Johannes”) onnittelee Jalosta puheenjohtajavalinnasta.
Perussuomalaisten Nuorten fasisteja ja etnonationalisteja: Matias Rantala, järjestöstä erotettu Tuukka Kuru, Toni jalonen, Iisak Selin ja Nico Saramo. Jalosella päällä fasistien Kiuas-kustantamon tukipaita.
Tomer Souranto (vasemmalla), Toni Jalonen (keskellä) ja Olavi Saarelainen poseeraavat flirttailemassa alt right -estetiikalla. Souranto jätti samaan aikaan Jalosen kanssa PS-nuorten varapuheenjohtajuuden. Lempäälän kunnanvaltuutettu Saarelainen erotettiin natsipuheidensa takia perussuomalaisten Lempäälän valtuustoryhmästä.
Toni Jalonen on uusfasistisen Suomen Sisun jäsen ja kuvailee järjestön puheenjohtana vuonna 2020 aloittanut Henri Hautamäkeä ystäväkseen. Hautamäki toimii Jalosen tavoin perussuomalaisissa ja puolueen nuoriojärjestössä.
PS-nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen, useissa äärioikesistojärjestöissä toimiva Nico Saramo ja Oskar Viding ovat Suomen Sisun jäseniä. Sinimustaan pukeutunut Kinnunen on Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja, joka ei vähemmän yllättäen etnonationalistina ole suostunut tuomitsemaan Jalosen fasistiksi julistautumista.
Myös Perussuomalaisten Nuorten pääsihteeri ja Pirkanmaan PS-nuorten puheenjohtaja Antti Moisander tunnustaa sinimustaa aatetta (kuvassa vasemmalla vihtoripaidassa).

Nykyfasismia ei voi ymmärtää tietämättä miten toisen maailmansodan jälkeiset fasistiliikkeet Italiasta Ruotsiin ja Saksasta Isoon-Britanniaan aloittivat nurkkaan ajettuna fasismin hitaan ja mittavan uudistustyön, jonka tarkoitus oli päivittää fasismin ideologiaa ja poliittista strategiaa vastaamaan uusia olosuhteita.

Tällaista uusfasistista aatteellista keskustelua alettiin tuoda Suomeen 1990-luvulla, ja tätä työtä jatkoivat esimerkiksi uusfasistinen Suomen Sisu ja 2010-luvulla sen kanssa useita rinnakkaisia jäseniä jakanut Sarastus-verkkolehti. Suomen Sisun nykyinen puheenjohtaja Henri Hautamäki on myös perussuomalaistenja Perussuomalaisten Nuorten paikallisaktiivi, joten suomensisulaisten yhteydet hajoamispisteessä oleviin PS-nuoriin ovat vankat. Edellämainittujen tahojen lisäksi suomalaista fasismia ovat päivittäneet esimerkiksi kansainvälisiä keskusteluja erilaisista salaliittoteorioista ilmastodenialismiin levittävä perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta ja niin ikään suomensisulaisten kahtena vuotena järjestämä Awakening-konferenssi. Kieltokanteen alla taisteleva Pohjoismainen Vastarintaliike on osa samaa fasistista ympäristöä, mutta sen vaikutusvalta on heikentynyt kielto-oikeudenkäynnin ja perussuomalaisten radikalisoitumisen myötä. Viime vuosina perussuomalaiset ovat marssineet niin itsenäisyyspäivänä Helsingissä kuin elokuussa Turussa marssineet avoimesti PVL:n uusnatsien kanssa, josta olemme toistuvasti kirjoittaneet. Lisäksi ruunsasti perussuomalaisten ja näiden nuorisojärjestön jäseniä osallistui Viron Etnofuturia vastaavaan fasistien Awakening-konferenssiin vuonna 2018 ja 2019.

Kuvakaappaus kielletyn uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen sivuilta. PVL on kirjoittanut useita jalosta koskevia juttuja sekä mainostanut hänen maaliskuussa Turussa järjestämäänsä tapahtumaa. Jalonen antoi pian fasismikohun alkamisen jälkeen haastattelun PVL:n uusnatseille.
PVL mainostaa sivuillaan Toni Jalosen järjestämää “Aamunkoitto”-tapahtumaa. Jalonen vastaa mitä ilmeisemmin itse kommenttiosiossa tapahtuman tietoturvasta kysyville uusnatseille.

Yllä tiivistetysti kuvatun äärioikeistolaisen nykyliikehdinnän hahmottamista rapauttaa entisestään se, että mediassa on tälläkin viikolla esiintynyt vain harvoja analyyttisia, esimerkiksi äärioikeiston aatehistorian tutkimukseen perustuvia puheenvuoroja. Sen sijaan fasismin olemusta on päästetty määrittämään lukuisia äärioikeistolaisia, joiden tietoinen tarkoitus on ennemminkin hämärtää ja sekoittaa järjestöjen ja yksittäisten henkilöiden aatteellista taustaa ja määrittelemään käsitteitä ja tapahtumia itselleen edullisesta perspektiivistä. Tätä käsitteellistä hämmennystä kuvaa hyvin esimerkiksi Helsingin Sanomien haastettelu, jossa ainoastaan Jalonen itse määrittelee fasismin “vahvaksi kansallisidentiteeksi”, jotta “kansa työskentelee yhdessä omaksi hyväkseen”, ilman että tätä määritelmää mitenkään korjattiin. Tietysti Jalonen jätti mainitsematta fasismin muut ominaispiirteet, kuten kansanmurhat, keskitysleirit, imperialismin, antidemokraattisuuden, rasismin ja äärimmäisen patriarkaalisuuden. Jalosen näkemys siirtyi lähes sellaisenaan Iltalehteen, joka varsin vähättelevästi luonnehti maailmansotien välistä fasismia “poliittiseksi suuntaukseksi”, joka “suhtautui epäilevästi maahanmuuttoon ja vähemmistöihin” sekä vastusti liberalismia ja kommunismia.

Toni Jalonen ja kansanedustaja sekä perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio. Jalonen tuo jatkuvasti eri tapahtumien yhteyksissä esiin ideologista kytköstään suomalaiseen fasismiin pukeutumisellaan ja muilla tavoin. Tässä kuvassa Jalosella on päällään uusfasisti-lehti Sarastuksen tukipaita.
Toni Jalonen ja hänen järjestötoveri Timo Hännikäinen Suomen Sisusta. Naisvihamielisistä kännikirjoituksistaan tunnettu Hännikäinen toimittaa Sarastus-fasistilehteä sekä on Suomen Sisun 2. varapuheenjohtaja. Jalosen kuvateksti “Miehet aikaa vastaan?” on väännös natsiteoreetikko Savitri Devin ilmauksesta “Mies aikaa vastaan”, jolla Devi viittasi Adolf Hitleriin.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari ja Toni Jalonen. Jalosella päässään itsenäisyyspäivän fasistisen 612-mielenosoituksen tukipipo.

Järjestäytyneen nykyfasismin luonteen hämmentämistä puolestaan kuvaa esimerkiksi tiistai-illan Ylen A-studio, jonka vieraaksi kutsuttiin Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho ja PS-nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen keskustelemaan nuorisojärjestön fasismiongelman olemuksesta ja Jalosen edesottamuksista Virossa. Keskusteluun ei otettu mukaan yhtäkään asiaan analyyttisesti tai ylipäänsä äärioikeiston ulkopuolelta lähestyvää kommentaattoria, joka pystyisi kyseenalaistamaan fasistien oman narratiivin omasta toiminnastaan. Keskustelussa ei kyseenalaistettu edes sitä, että kaikki kolme henkilöä – Jussi Halla-aho (PS), Asseri Kinnunen (PS-Nuoret, PS) ja Toni Jalonen (PS-nuoret, PS) – ovat yhden ja saman järjestön, Suomen Sisun, entisiä ja nykyisiä jäseniä, ja he ovat aatteellisesti huomattavasti lähempänä toisiaan kuin julkiset tukkanuottaset antavat ymmärtää. Varsinkin nuoremmat Kinnunen ja Jalonen ovat nykyisiä aktiivipiirejään myöten hyvin lähellä toisiaan ja edustavat samaa jyrkän linjan rotunationalismia PS-Nuorten ja perussuomalaisten sisällä. Viime kädessä perussuomalaisten johdon ja nuorison välillä on siis kysymys perussuomalaisen äärioikeiston sisäisestä valtataistelusta.

Varis-verkoston verkkosivuilta löytyy runsaasti suomalaista fasismia käsittelevää materiaalia vuodesta 2013 alkaen, mutta olemme myös koostaneet listan fasismia ja sen vastustamista käsittelevästä kirjallisuudesta johon kehotamme kaikkia aihepiiristä kiinnostuneita tutustumaan.

Katso myös: