

Poliisi ilmoitti 4. joulukuuta 2019 vain kaksi päivää ennen itsenäisyyspäivää, että väliaikaisesti kielletty Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) ei saa järjestää natsimielenosoitusta Kohti vapautta -nimellä. Aiemmin poliisi oli ilmoittanut, että PVL ei saa järjestää Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen nimellä mielenosoitusta. Nyt PVL:n kiellettyjen mielenosoitusten tilalle puuhataan viime hetken varoitusajalla natsijärjestö Soldiers of Odinin mielenosoitusta.

Poliisi epäilee, että PVL jatkaa laitonta yhdistystoimintaa Kohti vapautta -nimellä. Kohti vapautta ei ole poliisin mukaan PVL:stä irrallinen järjestö, vaikka se käyttää eri nimeä ja logoa. Antifasistit ovat sanoneet samaa keväästä lähtien, jolloin oli jo selvää, että PVL jatkaa toimintaan Kohti vapautta -nimellä.

Soldiers of Odin (SOO) on ottanut näkyvämpää roolia natsitoiminnassa PVL:n toimintakiellon kautta ja lienee selvää, että PVL ja SOO koordinoivat toimintaansa sisäisesti yhdessä. Järjestöt ovat muun muassa järjestäneet yhdessä lukuisia rasistipartioita. Lisäksi SOO on mainostanut ja tukenut PVL:n avoimen kansallisosialistisia mielenosoituksia sekä osallistunut niihin itse omilla tunnuksillaan varusteltuna blokkina. Läheinen yhteistyö näkyy myös siinä, että muutama tunti tiedon tultua PVL:n kaikkien mielenosoitusten kiellosta SOO:n johtaja Mika Ranta teki ilmoituksen sosiaaliseen mediaan: “Soldiers of Odin järjestää mielenilmauksen ‘Turvallinen Suomi Takaisin’ Helsingissä 6.12. tarkemmat aiaktaulut ja marssireitti tulee myöhemmin.” Muutama tunti myöhemmin SOO:n verkkosivuilla kerrottiin, että uusi natsimielenosoitus järjestetään samaan aikaan kuin PVL:n mielenosoitus joka ei saanut lupaa.
Aiemmin SOO on ilmoittanut, että se tukee Suomen Kansa Ensin (SKE) järjestämää äärioikeistolaista soihtukuluetta Oulussa ja osallistuvansa siihen. Oulun soihtukulkueen järjestäjät jäivät kiinni valehdelleensa kauppiaille ja käyttäneensä luvatta ainakin yhden kaupan logoa tapahtumansa mainonnassa. Oululaiset antifasistit järjestävät itsenäisyyspäivänä ensimmäistä kertaa Oulu ilman natseja -mielenosoituksen.

Nähtäväksi jää miten Helsingin poliisi tulee reagoimaan natsien kikkailuun, joka monimutkaistuu päivä päivältä itsenäisyyspäivän lähentyessä. Kannustamme kaikkia natsismin vastustajia vastustamaan PVL:n ja SOO:n natsimarssia ja äärioikeiston 612-mielenosoitusta sekä osallistumaan Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen. Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjät julkaisivat juuri äärioikeiston 612-mielenosoituksesta ja syistä vastustaa sitä kertovan kirjoituksen, jonka voit lukea täältä.
Katso myös muut vuoden 2019 itsenäisyyspäivää käsittelevät kirjoitukset:
- Helsinkiläisten antifasistien haastattelu: mikä on muuttunut vuoden 2019 aikana?
- Helsinki ilman natseja 2019
- Vuoden 2019 itsenäisyyspäivän natsikeikoista
- Oulun itsenäisyyspäivän natsimarssin järjestäjät valehtelivat paikallisille yrityksille saadakseen lahjoituksia – Kauppias: “onhan tuo perseestä”
- Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä antisemitistinen kampanja, poliisihallitus ohjeistaa kieltämään natsien itsenäisyyspäivän mielenosoituksen
- Oulu ilman natseja 6.12.