
Tulevana viikonloppuna pääkaupunkiseudulla järjestetään kaksi natsikeikkaa, joista ensimmäinen on itsenäisyyspäivänä perjantaina 6. joulukuuta ilmeisesti Helsingissä tai Vantaalla ja toinen lauantaina 7. joulukuuta tarkemmin määrittelemättömässä paikassa pääkaupunkiseudulla. Keikkoja on mainostettu Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) vantaalaisaktiivi Jani Pihlajan Belial’s torch -natsimusiikkiblogissa. Lisäksi sarastuslaisen Rami Leskisen pyörittämä uusnatsien Veriyhteys-sivu ja PVL ovat mainostaneet lauantain keikkaa ja vastaavasti 612-marssin keskeinen järjestäjätaho, “traditionalististen” pukufasistien verkkolehti Sarastus mainostaa verkkosivuillaan ja muilla kanavilla itsenäisyyspäivän keikkaa.
“Kansallismielistä radikaalirockia” tuutin täydeltä

Perjantaina 6.12. akustisella keikalla esiintyvät uusfasistista neofolkkia soittava Musta enemmistö, fasistinen folk-yhtye Stormheit eli Joakim Kuotesaho ja Mikko Aspaan luotsaama RAC-bändi (Rock Against Communism) Vapaudenristi. Äärioikeiston 612-mielenosoituksen laajoja kansankerroksia havittelevan “sitoutumattoman” ja “isänmaallisen” eetoksen ja imagon kannalta jatkotapahtuman bändivalinnat ovat melko loogisia. Vaikka kaikki edellämainitut yhtyeet ovat vahvasti sidoksissa nimenomaan uusnatsien ja uusfasistien musiikkialakulttuuriin, pyrkivät ne yleisön mukaan ja tarpeen vaatiessa esiintymään milloin patrioottisina “radikaalirock-yhtyeinä” tai “kansallismielisinä” (neo)folk-artisteina, milloin taas ihan vain omina itsenään eli natseina ja fasisteina.
Tällainen aidallakävely taas ei luonnistu monilta “luupäisemmiltä” eli ideologiaansa vähemmän peitellysti esiin tuovilta natsiskinibändeiltä, mistä syystä niitä ei yleensä kelpuuteta vastaaviin “sisäsiisteihin” tilaisuuksiin. Poikkeuksiakin toki tehdään, kuten nähtiin vuoden 2018 612-mielenosoituksen jatkotapahtumassa. Tuolloin Vantaan Bar Rock Bearissa esiintyi Vapaudenristin lisäksi Jyväskylän kirjastopuukotukseen osallistuneiden PVL-aktiivien RAC-yhtye Pagan Skull, sekä ennalta salassapidettynä yllätysvieraana Jimi Karttusen tappaneen Jesse Torniaisen RAC-yhtye Civic Duty.

Tämän kaksilla korteilla pelaamisen tarkoitus on tietysti sama kuin 612-marssinkin; uskotella ihmisille että radikaalioikeistolainen ja uusfasistinen toiminta on vain epäpoliittista kansallisen itsenäisyyden, sotaveteraanien ja menneiden sukupolvien työn kunnioittamista ja ylpeyttä kansallisesta identiteetistä. Tosiasiassa natsimusiikissa kyse on ennen kaikkea natsipropagandan levittämisestä ja kulttuuritaistelun lietsomisesta metapolitiikan keinoin.

Lauantain keikalla esiintyvät RAC-yhtyeet Mistreat, Pagan Skull, Sankar’hauta ja ruotsalainen uudehko RAC-yhtye Snöfrid. Tapahtumaa voi hyvin pitää jatkumona suomalaisten uusnatsien aiempina vuosina järjestämille salaisilla kerhotiloilla pidetyille itsenäisyyspäivän RAC-keikoille. Keikkaperinteessä tosin on ehtinyt tapahtua 2000-luvulla jonkinlainen pitempi tauko, samoin kuin uusnatsijärjestö Blood & Honourin “White Christmas” -pikkujoulukeikkojen perinteessä, joita molempia ollaan nyt Suomessa elvyttämässä. Mielenkiintoista on, että ulkomaan esiintyjä tulee tälle symbolisesti tärkeälle keikalle poikkeuksellisesti Ruotsista, eikä esimerkiksi Virosta, Saksasta tai Puolasta, joiden uusnatseihin suomalaisilla RAC-yhtyeillä vaikuttaa olevan paremmat kontaktit.

On ilmiselvää, että nimellisesti toisistaan erillään olevat itsenäisyyspäivän keikat ovat osa samaa natsimusiikin ja kasvaneen uusfasismin ja äärioikeistolaisuuden yhteen kietoutunutta verkostoa. Tämä äärioikeistolainen ympäristö yltää perussuomalaisista ja Suomen Sisun ja Sarastuksen kaltaisista salonkikelpoisista pukufasisteista aina katutason toimijoihin asti, kuten Pohjoismaisen Vastarintaliikkeeseen ja löyhästi organisoituneisiin natsiskineihin.
Itsenäisyyspäivän natsikeikat vaikeuksissa
Koska “sitoutumattoman” 612-marssin jatkotapahtumaksi järjestetyt vuosien 2016, 2017 ja 2018 natsikeikat ovat kohdanneet monenlaista vastustusta ja käytännön sabotaasia, pyritään tämän vuoden jatkotapahtuman paikka ilmeisesti pitämään salassa mahdollisimman pitkälle keikan peruuntumisen ja muiden hankaluuksien pelossa. Tämä osaltaan vaikeuttaa tapahtuman mainostusta ja saa sen näyttämään epäilyttävältä, mikä taas vaikeuttaa natsimusiikin ja äärioikeistolaisten arvojen normalisointia.
Pääkaupunkiseudulla pitkäjänteinen antifasistinen työ on kantanut hedelmää ja saanut monet keikkapaikat, ravintolat ja tilanvuokraajat sulkemaan ovensa natsibändeiltä. Ne harvat tapaukset, jotka ovat asettuneet natsien puolelle, ovat hyvin usein joutuneet lopettamaan toimintansa kannattamattomana, kuten Malmin Ravintola Alem ja Vantaan Bar Rock Bear. Tämä työ näkyy myös siinä, ettei 6.12. keikan järjestäjiä tai yhteistyötahoja ole tänä vuonna ilmoitettu julkisesti, toisin kuin aiempina kolmena vuotena, jolloin virallinen järjestäjä oli Sarastus. On kuitenkin varsin todennäköistä että Sarastus on viime vuosien tapaan myös vuoden 2019 itsenäisyyspäivän keikan järjestäjä.
Vuosina 2017 ja 2018 yhteistyötahoina toimivat lisäksi vantaalainen asennepaitakauppias, uusfasisti Sami Haavisto ja Sarastukseen tiiviisti kytkeytyvä Kiuas Kustannus Oy. Koska natsit ja uusfasistit eivät voi tänä vuonna lällätellä luottobaarinsa suojista, on keikkojen yhteyttä järjestäjiin pyritty häivyttämään. Sekä Kiuas-kustantamo että Haavisto ovat kokeneet viime vuosina imagotappion ja siihen liittyviä vastoinkäymisiä. Kiukaan osallistuminen Helsingin kirjamessuille peruttiin vuonna 2018, eikä kustantamo edes yrittänyt tapahtumaan vuonna 2019. Vuonna 2018 Haaviston Horror Shopille näytettiin ovea sekä Lumous-goottifestareilta, että hevifestari Saarihelvetistä, ja se pudotettiin lopulta myös vuoden 2019 Turku saatanalle -tapahtumasta. Samalla Haavisto luopui yrityksensä monivuotisesta julkisesta keikkakalenterista bisneksen vaikeutumisen pelossa.
Jopa Sarastuksen toimituskuntaan kuuluva Jarkko Pesonen toteaa muuten melko optimistisessa äärioikeiston tilaa käsittelevässä katsauksessaan (Sarastus, 4.10.2019) antifasistien no platform -taktiikan toimivan natsikeikkojen ja muiden äärioikeiston julkisten tapahtumien vastustamisessa. Onkin totta, että natsibändien julkinen tila varsinkin isoissa kaupungeissa on kaventunut samaan aikaan kun itse natsimusiikkialakulttuuri elää Suomessa toista kukoistuskauttaan. Toisaalta antifasistista (tai ainakin ilmiselviä natsibändejä hylkivää) ilmapiiriä vastaan on asettunut joitain yksittäisiä toimijoita, kuten edellä mainitut ja konkurssin tehneet Alem ja Bar Rock Bear sekä lisäksi esimerkiksi Hyvinkään Steelfest. Tällä hetkellä natsimusiikille ei pääkaupunkiseudulla ole kuitenkaan vakiintunut uutta keikkapaikkaa menetettyjen tilalle. Tätä voidaan pitää paitsi antifasistisen liikkeen voittona, myös tavoiteltavana asiantilana, joka vaatii jatkuvaa työtä.
Ei natseja kaduille, ei natseja keikoille, ei natseja Helsinkiin, ei natseja minnekään!
Onko sinulla ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta natsimusiikkialakulttuurista, natsien salaisista keikkapaikoista tai natsimusiikkialakulttuurin toimijoista? Ota yhteyttä osoitteeseen varistoimitus[at]riseup.net.
Lisätietoa aiheesta
- Helsinki ilman natseja -mielenosoitus 2019
- Itsenäisyyspäivän natsikeikoista tunnettu Bar Rock Bear lopetti toimintansa
- Sarastus ja Kiuas jatkavat itsenäisyyspäivän natsikeikkojen järjestämistä Bar Rock Bearissa (2018)
- Helsingin itsenäisyyspäivä 2017: natseja, alpakoita ja antifasistinen mielenosoitus
- Sarastus järjestää Suomalaisuuden liiton peruman fasistikeikan Pub Petessä (2016)
Katso myös: