Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä antisemitistinen kampanja, poliisihallitus ohjeistaa kieltämään natsien itsenäisyyspäivän mielenosoituksen

Natsi-Saksasta kopioitu Kristalliyön muistopäivänä Helsingissä levitetty. antisemitistinen tarra.

Pohjoismainen Vastarintaliike toteutti eri Pohjoismaissa antisemitistisen kampanjan kristalliyön muistopäivänä. Poliisi ei kykene tunnistamaan nyt Kohti vapautta -nimellä toimivia natseja, mutta polisiihallituksen antaman ohjeen mukaan Pohjoismainen Vastarintaliike ei saa marssia itsenäisyyspäivänä.

Lauantaina 9. marraskuuta vietettiin Kristalliyön 81. muistopäivää. Suomessakin järjestettiin ainakin Joensuussa ja Kuopiossa perinteikkäät kynttiläkulkueet kristalliyön uhrien muistoksi. Kristalliyöllä viitataan marraskuun 9. ja 10. päivien välisenä yönä 1938 juutalaisiin kohdistuneeseen väkivallan aaltoon, jota pidetään usein holokaustin alkuhetkenä. Kymmeniä tuhansia pidätettiin ja vietiin keskitysleireille, arviolta vajaat sata tapettiin ja tuhansia juutalaisten omistamia liikkeitä tuhottiin. Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) aktivistit kokoontuivat lauantaina häpäisemään uhrien muistoa Helsingin keskustaan ja mainostamaan itsenäisyyspäivän kansallissosialista marssia. Tämän jälkeen natsit jalkautuivat merkitsemään mm. paikallisen synagogan sekä Israelin suurlähetystön keltaisilla Daavidin tähdillä – samanlaisilla joita käytettiin juutalaisten merkitsemiseen natsi-Saksassa. Merkkejä alettiin käyttää natsi-Saksassa nimenomaan kristalliyön tapahtumien jälkeen.

PVL:n Pohjoismaisella tasolla koordinoima antisemitistinen propagandatempaus useassa maassa viestii siitä, että PVL ja “Kohti Vapautta” ovat sama järjestö ja toimivat saumattomasti yhdessä. PVL itse raportoi sivullaan, että vastaavanlaisia tarroja on levitetty Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa PVL käyttää nimeä “Kohti Vapautta” yrittäessään kiertää heidän toimintansa väliaikaista toimintakieltoa. Tämä kuitenkaan ei ole mennyt läpi kenellekään muulle kuin Suomen viranomaisille, joille puuttuminen kielletyn natsijärjestön toimintaan julkisella paikalla tuottaa paljon suurempia ongelmia kuin esimerkiksi sodanvastaisiin mielenosoituksiin hyökkääminen.

Kuvassa keskellä lippua pitelemässä tunnistamaton Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsen. Toinen tunnistamaton uusnatsi vasemmalla pitelemässä lentolehtisiä. Jos tunnistat kumpaakaan laita sähköpostiviestiä varistoimitus[at]riseup.net.
Viranomaiset kutsuivat kriminalisoitua uusnatsitoimintaa “hankalaksi tapaukseksi” eivätkä tehneet sille muuta kuin tarkastivat henkilöllisyystodistukset läsnäolleilta. Tapaus on kuitenkin tuomittu laajalti mediassa ja ministeritasolla. ”Viranomaiset eivät ole yhtään kartalla, miten iso ongelma katurasismi on ja miten iso ongelma siitä voi vielä tulla”, Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik sanoo Helsingin Sanomille. Seurakunta on kertonut käyttävänsä nykyisin turvallisuusjärjestelyihinsä vuosittain yli 200 000 euroa.

PVL:n jäseniä Kampissa vasemmalta oikealle: tuntematon lipun kanssa, Pekka Koskenvaara Porista, Harri Pulliainen Helsingistä, Ville Nurmela Uudestakaupungista ja lentolehtisiä jakamassa Jani Pihlaja Vantaalta.
PVL:n banderollia kantamassa Pekka Koskenvaara Porista (vas.) ja Petri Nordman Tampereelta. Vasemmalla tuntematon lipunkantaja ja oikealla Ville Nurmela Uudestakaupungista.

Tiistaina 12. marraskuuta tulleen tiedon mukaan poliisihallitus on “on antanut maanantaina ohjeen siitä, miten paikallisten poliisilaitosten pitäisi tulevana itsenäisyyspäivänä toimia Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) suhteen.” On kuitenkin epäselvää, aikooko polisii puuttua PVL:n mielenosoitukseen jos se järjestetään “Kohti vapautta” -nimellä, jota PVL on käyttänyt viimeisen vuoden ajan. Jos PVL:n on nimeä ja tunnusta vaihtamalla mahdollista kiertää väliaikaista toimintakieltoaan, tekee tämä käytännössä kiellosta täysin hyödyttömän.

Siinä missä useat nykyajan fasistijärjestöistä pyrkivät peittelemään ihmisvihamielistä perusluonnettaan, PVL:n uusnatsit pelaavat esimerkiksi juutalaisvihansa kanssa täysin avoimin kortein. Heidän käyttämä retoriikka ja kuvasto on otettu suoraan 1930-luvun Saksasta Hitlerin kuvia myöten ja heidän natsismiaan peittelevät ainoastaan toiset nettirasistit. Nämä samat ihmiset ovat olleet avainroolissa myös tänäkin itsenäisyyspäivänä järjestettävässä 612-mielenosoituksessa, joka on vuodesta toiseen pyrkinyt hämärtämään järjestäjiensä äärioikeistolaisen taustan.

Oiva tapa puolustaa sellaista yhteiskuntaa, jossa ei ole tilaa natsismille, on osallistua itsenäisyyspäivänä Helsinki ilman natseja-mielenosoitukseen. Lisätietoja tapahtumasta on tulossa marraskuun mittaan! Kehotamme kaikkia myös repimään natsien propagandan kaduilta, puuttumaan rasistiseen häiriökäyttäytymiseen sekä osallistumaan fasisminvastaisiin mielenosoituksiin ja liittymään mukaan järjestäytyneeseen antifasistiseen toimintaan.

Katso myös: