Lahjoita rahaa fasistien konferenssin blokkaamisesta 30 000 euron sakot saaneille norjalaisille antifasisteille

Norjassa järjestettiin lauantaina 2. marraskuuta 2019 äärioikeistolainen Scandza Forum -konferenssi, jonka teemana oli “tieteellinen rasismi”. Aihepiirit vaihtelivat epätieteellisestä rotubiologiasta eugeniikkaan. Selvitettyään Scandzan salassa pidetyn sijainnin paikalliset antifasistit pyrkivät keskeyttämään tapahtuman blokkaamalla rakennukseen johtavan kulkutien. Samalla äärioikeistofoorumin tapahtumapaikkana toimivan tilan omistajaa informoitiin asiasta. Fasistit olivat vuokranneet valehtelemalla tilan, jossa järjestetään kehitysvammaisten kuntoutusta ja työtoimintaa. Tilan omistaja oli äärioikeistotapahtuman järjestämisestä tiloissa raivoissaan, joka on ymmärrettävää, sillä natsi-Saksan eugenistisessa ohjelmassa murhattiin satoja tuhansia vammaisia psykiatrisissa sairaaloissa. Tämän jälkeen tilanomistaja pyysi poliisia poistamaan konferenssin järjestäjät ja osallistujat tiloistaan, mutta polisi ei tätä tehnyt vaan pidätti sen sijaan 28 tapahtuman edustalla protestoinutta antifasistia. Äärioikeiston konferenssia protestoineet ihmiset saivat lisäksi yhteensä noin 30 000 euron sakot, jonka maksamiseen kerätään nyt yhdessä rahaa (tilitiedot tämän jutun lopussa).

Tapahtumassa puhui esimerkiksi Suomessa asuva antropologi Edward Dutton, joka on hurahtanut pseudotieteisiin. Vähemmän yllättäen perussuomalaisten pää-äänenkannattaja Suomen Uutiset on rasismikiimassaan käyttänyt kyseistä pseudotiedemiestä lähteenä uutisissaan. Lisäksi yhdysvaltalaisen uusnatsi Greg Johnsonin oli määrä puhua Scandzassa, mutta Norjan viranomaiset pidättivät hänet ja aloittivat välittömän käännytyksen. Syynä on Johnsonin osoittama tuki norjalaiselle massamurhaaja Anders Behring Breivikille ja muu äärioikeistolainen toiminta. Scandza Forumilla on tapahtumana melko samanlainen kuin Suomessa kahtena vuotena järjestetty äärioikeiston Awakening-konferenssi, jossa Norjasta käännytetty Johnson on vieraillut kahtena vuonna puhujana ja natsipropagandan myyjänä. Johnsonin lisäksi muutamat muutkin (Kevin MacDonald, Fróði Midjord) Scandzan puhujista ovat luennoineet Awakeningissa. Scandzan tavoin myös Awakeningin järjestäjät joutuvat valehtelemaan tapahtumien todellisesta luonteesta tilojen tarjoajille, sillä ymmärrettävästi vain harva haluaa tarjota ravintolaansa valkoisen ylivallan lietsontaan.

Kehotamme kaikkia tukemaan kansainvälisen äärioikeiston norjalaisia vastustajia lahjoittamalla rahaa heidän sakkojensa maksuun. Julkaisemme alla saamamme lyhyen kuvauksen Norjan tapahtumista:

Tue 28 antifasistia! Auta heitä 30 000 euron sakkojen maksussa!

Marraskuun 2. päivä 2019 Oslossa pidätettiin 28 antifasistia, jotka blokkasivat fasistista Scandza Forumia. Scandza on osa laajempaa pohjoismaisten fasistien järjestämää konferenssien sarjaa ja Oslon konferenssin teemana oli tieteellinen rasismi (rotubiologia, eugeniikka). Oslo on tunnettu Norjassa antifasistisena alueena ja paikalliset antifasistit eivät voineet antaa tällaisen konferenssin tapahtua.

Konferenssi järjestettiin salaisessa paikassa, mutta antifasistit onnistuivat paljastamaan sijainnin. Tämän ansiosta antifasistit kykenivät blokkaamaan fasistista tapahtumaa viiden tunnin ajan. Poliisin kanssa syntyneen konfrontaation jälkeen 28 ihmistä pidätettiin ja heitä pidettiin kiinniotettuina 18 tunnin ajan. He saivat yhteensä 30 000 euron edestä sakkoja.

Auta meitä taistelemaan poliisin tukahduttamistoimia vastaan

Saaja: Oslo mot Rasisme

IBAN: NO9012546308608

BIC/SWIFT: CULTNOK1

ROUTING BIC: DNBANOKK

Huom. Jos pankkisi kysyy saajan osoitetta, riittää jos laittaa Oslo, Norja. Viestikenttään voi kirjoittaa mitä tahansa.

Norjan antifasistien yhteystiedot:

Antifascistisk Aksjon

Oslo mot rasisme

Katso myös: