Lauantaina 19. lokakuuta 2019 Helsingissä järjestettiin monien muiden kaupunkien tavoin Turkin hyökkäystä Rojavaan vastustava mielenosoitus. Vastaavanlaatuisia mielenosoituksia on järjestetty aiemmin kymmeniä kertoja, mutta tällä kertaa Helsingin poliisi päätti toimia ilmoittamattomasta syystä ennalta-arvaamattomalla tavalla mielenosoittajia kohtaan. Mielenosoituksen järjesti NCDK – Kurdien demokraattinen yhteisökeskus ja Yhdessä Rojavan puolesta -ryhmä (YRP). YRP kirjoitti päivän tapahtumista tiedotteen, jota lainaamme kuvan saamiseksi päivän tapahtumista:
Teimme mielenosoituksesta ilmoituksen poliisille yli 24 tuntia ennen mielenosoitusta. Poliisi olikin meihin yhteydessä, mutta ei sanonut sanaakaan täysin epätavanomaisesta kannastaan soundiautoon. Soundiauto ei ole koskaan aiemmin ollut ongelma.
Juuri mielenosoituksen alkuhetkellä poliisi kielsi yllättäen auton käytön eikä suostunut antamaan minkäänlaisia perusteita ja lopulta hyökkäsi mielenosoitukseen kuten sosiaalisessa mediassa levinneet videot kuvaavat. Jos auto olisi todellinen ongelma, poliisi olisi voinut ottaa meihin helposti yhteyttä vaikka eilen.
Sen sijaan poliisi oli rahdannut viereisten rakennusten kulmien taakse useita Mörkö-tyylisiä mellakka-autoja, kymmeniä mellakkapoliiseja, koiria, hevosia, tainnuttimia ja tappavia FN303-kuula-aseita sekä kehitti auton verukkeella täysin tarpeettoman konfliktin mielenosoitukseemme osallistuneiden ihmisten kanssa.
Tämä oli poliisin tietoisesti organisoima provokaatio, ansa. Tajutessamme mistä on kyse, rauhoitimme tilanteen ja vaadimme mikrofonilla mellakkapoliisia poistumaan. Mellakkapoliisin poistuttua paikalta jatkoimme mielenosoitusta normaalin kaavan mukaan, ilman välikohtauksia, marssien läpi Helsingin keskustan ja huutaen iskulauseita Rojavan itsepuolustuksen tueksi.
Tuomitsemme mielenosoituksen järjestäjien tavoin poliisin väkivaltaisen ja provosoivan toiminnan. Tpahtumien kääntestä vastaa ylikomisaario Jere Roimu, joka on myös aiemmin päättänyt muun muassa Helsingissä vuonna 2017 järjestetyn monta kuukautta kestäneen turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen häätämisestä. Haluamme myös nostaa esiin sen, miten poliisin toiminta tuntuu mielivaltaiselta ja/tai ideologisesti värittyneeltä suhteessa erilaisiin mielenosoituksiin.
Kurdimielenosoituksen kanssa samana lauantaipäivänä väliaikaisesti kielletty natsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) järjesti jälleen yhden katutapahtumistaan Turussa. Poliisi ei natsijärjestön väliaikaisesta kiellosta taaskaan puuttunut natsijärjestön toimintaan. PVL on järjestänyt maaliskuusta alkaneen väliaikaisen kiellon jälkeen lukuisia tapahtumia jo ennen kielto-oikeudenkäyntiä käyttämillään nimillä Suomalaisapu ja Kohti vapautta.
Päivän tapahtumat saavat kysymään miksi poliisi ei puutu kielletyn natsijärjestön toimintaan eikä 188-mielenosoituksen tai 612-mielenosoituksen kaltaisiin äärioikeiston mielenosoituksiin, mutta häiriköi ilmoitettuja ja rauhanomaisia sodanvastaisia mielenosoituksia? Entä minkä takia Suomen poliisi kantaa muista Pohjoismaista poiketen orwellilaisesti nimettyä “vähemmän tappavaa asetta” (fn303, joka on tappanut ihmisiä) yhä useammin tavallisissa mielenosoituksissa?
Poliisi on militarisoitunut Suomessa viime vuosina voimakasta vauhtia ja tästä ei ole käyty avointa ja kriittistä yhteiskunnallista keskustelua. Tästä syystä on hyvä, että tuore sisäministeri on tehnyt oma-aloitteisesti selvityspyynnön poliisin toiminnasta lauantain kurdimielenosoituksessa. Kriittistä keskustelua poliisin toiminnasta mielenosoitustilanteissa on kuitenkin jatkettava ja syvennettävä.
Ilmaisemme täyden tukemme Helsingin kurdiyhteisölle, sen kanssa mielenosoitusta järjestäneille tovereille ja kaikille Rojavan puolesta marssineille mielenosoittajille. Kehotamme kaikkia jatkamaan entistä määrätietoisemmin toimintaa Rojavan tukemiseksi eri kaupungeissa, joissa on järjestetty jo lähemmäs toistakymmentä mielenosoitusta tai muuta tapahtumaa puolentoista viikon aikana. Emme lepää ennen kuin Kurdistan on vapaa. Turkki ulos Rojavasta!
Varis-verkosto 20.10.2019
Katso myös: