“Turkki ulos Rojavasta!” – poikkeuksellisen laaja mobilisaatio on kasvanut jo kolme viikkoa

Suomessa on ollut kolme viikkoa käynnissä poikkeuksellisen laaja ruohonjuuritason mobilisaatio, jolla tuetaan Turkin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Rojavan autonomista aluetta Pohjois-Syyriassa. Ensimmäisen kolmen viikon aikana mielenosoituksia on järjestetty yli kaksikymmentä. Jos mielenosoitusten lisäksi mukaan lasketaan keskustelutilaisuudet, aktiot lentokentällä, infoteltanpito, allekirjoitusten kerääminen ja muu julkinen toiminta, on erilaisia tapahtumia ollut ympäri Suomea kolmessa viikossa yli kolmekymmentä – enemmän kuin yksi päivässä!

Ensimmäisen viikon aikana ympäri Suomea järjestettiin jo kymmenen mielenosoitusta, mutta tämän jälkeen mielenosoituksia ja muita tapahtumia on järjestetty myös monissa uusissa kaupungeissa. Varis-verkoston verkkosivuilla tehdään jatkuvasti päivittyvää listaa tulevista ja menneistä tapahtumista mobilisaatioon liittyen. Viime aikaisista käänteistä ja alueen geopoliittisessa tilanteessa tapahtuneista muutoksista suosittelemme lukemaan tämän internationalistitoverin lokakuun lopussa kirjoittaman yhteenvedon Rojavan tilanteesta.

Ensimmäisellä viikolla mielenosoituksia järjestettiin Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Kokkolassa. Toisena viikkona mielenosoitukset jatkuivat, mutta niiden lisäksi järjestettiin keskustelutilaisuuksien ja infoteltan kaltaisia tapahtumia tiedon levittämiseksi. Tietoa on levitetty myös runsaasti kirjoittamalla, kääntämällä sekä luomalla erilaista visuaalista materiaalia meemeistä videoihin. Kymmenet ihmiset ympäri Suomea ovat tavanneet toisiaan aiheen parissa, kokoustaneet ja toimineet. Toisella toimintaviikolla järjestettiin myös kynttilämielenilmauksee Rovaniemellä, joka on mahdollisesti koko maailman pohjoisin tapahtuma Rojavan puolesta.




Kolmannella mobilisaatioviikolla nähtiin mielenosoitusten lisäksi uusia avauksia, kuten tukikonsertti Karjaalla sekä Helsinki-Vantaan lentokentällä Turkish Airlines -lentoyhtiön lähtöselvityksen sulkemisen joukkovoimalla kahteen kertaan. Lisäksi Rojavan puolesta järjestettiin tapahtumia ensimmäistä kertaa Porvoossa ja Lahdessa.

Marraskuun 1. päivä on vietetty Kansainvälistä Kobane-päivää ympäri maailmaa ja myös Suomessa vuodesta 2014 lähtien, jolloin Yhdessä Rojavan puolesta -solidaarisuusryhmä sai alkunsa Kobane-päivän mielenosoituksen järjestämisestä Helsingissä. Tänä vuonna Maailman Kobane-päivä laajenee “Maailman vastarintapäiväksi” Turkin miehityssodalle. Vastarinnan muotoja on monia, tarttukaa niihin! Niin kauan kun tappaminen jatkuu, tulee vastarinnankin jatkua! Vallankumous pysyy ja fasismi tullaan kaatamaan!

Tulevana viikonloppuna Maailman vastarintapäivän mielenosoitukset osuvat lauantaille 2. marraskuuta, jolloin ruohonjuuritason mobilisaatio Rojavan puolustamiseksi leviää ensimmäistä kertaa Vaasaan. Mielenosoituksia järjestetään myös Helsingissä, Tampereella ja Kokkolassa.

Alla osa eri puolilla Suomen järjestetyistä erilaisista Rojavaan liittyvistä tapahtumista viimeisen kolmen viikon ajalta (kattavampi listaus löytyy mobilisaatiosivultamme):

Infoteltan pitämistä Helsingissä 18.10.2019.
Turku 19.10.2019.
Helsinki 19.10.2019.
Tampere 19.10.2019.
Lymy-kollektiivin terveiset Helsingistä.
Turku 24.10.2019.
Turkish Airlines -lentoyhtiön lähtöselvityksen blokkaus Helsingissä 26.10.2019.
Turkish Airlines -lentoyhtiön lähtöselvityksen blokkaus Helsingissä 26.10.2019.

Katso myös: