

Turkki hyökkäsi Rojavaan keskiviikkona 9. lokakuuta 2019. Hyökkäystä seuranneen viikon aikana Suomessa on järjestetty 10 mielenosoitusta, joihin on yhteensä osallistunut lähes 3000 ihmistä. Olemme listanneet tulevat ja menneet tapahtumat Rojavan puolustamiseksi tähän päivittyvään artikkeliimme.
Helsingissä järjestettyjen neljän mielenosoituksen lisäksi mielenosoituksia on järjestetty Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Kokkolassa. Mielenosoitusten ja muun toiminnan suunnittelemiseksi kokouksia on järjestetty vielä useammissa kaupungeissa ja kymmeniä uusia ihmisiä on aktivoitunut Rojava-solidaarisuusliikkeesä. On myös merkillepantavaa, että monilla paikkakunnilla järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Rojavaan liittyviä tapahtumia ja toiminta on näin laajentunut maantieteellisesti aiempaa suuremmalle alueelle.
Turkin hyökkäystä seuranneena viikonloppuna Suomen eri kurdiryhmät perustivat yhteisen koalition nimeltä SaveRojava Finland. Kurdiryhmiä ns. “apoisteista” barzanilaisiin yhteenkokoava liittouma on poikkeuksellinen, ja heijastelee reaktiota Turkin hyökkäykseen koko Kurdistanissa. Ensimmäistä kertaa historiassa kurdipuolueet ovat yhtenäisiä miehittäjiä vastaan. Maanantaina 14. lokakuuta järjestetty energinen mielenosoitus oli uuden koalition voimannäyte.



Kehotamme kaikkia antifasistisia, feministisiä, ekologisia ja antikapitalistia ryhmiä ja liikkeitä ottamaan osaa kansainväliseen mobilisaatioon Rojavan vallankumouksen puolustamiseksi ja Turkin fasistihallinnon kaatamiseksi. Jos haluat järjestää tapahtuman, aktion tai mielenosoituksen paikkakunnallasi tai liittyä jo olemassaoleviin ryhmiin, ota meihin yhteyttä ja laitamme sinut kontaktiin asianmukaisten ihmisten ja ryhmien kanssa. Voit myös ilmoittaa tapahtumasi meille ja lisäämme sen artikkeliin. Tutustu myös materiaaleihin, joita voi vapastaa tulostaa, painattaa ja jakaa kaupungilla ja mielenosoituksissa.
Lauantaina 19.10. järjestetään Turkki ulos Rojavasta -mielenosoitus Turussa, Turkki ulos Rojavasta -mielenosoitus Helsingissä, sekä Ei sotaa Pohjois-Syyriaan -kynttilämielenosoitus Tampereella.
Katso myös:
- Mobilisaatio Rojavan vallankumouksen puolustamiseksi – tulevat ja menneet tapahtumat
- Materiaaleja Rojavan puolesta
- Raportti ensimmäisestä Turkin hyökkäystä Rojavaan vastustaneesta mielenosoituksesta Suomessa
- Varis-verkosto valmistautuu kansainväliseen mobilisaatioon Rojavan puolustamiseksi
- Tulkoon Afrinista fasismin hauta – vallankumousta on puolustettava!