Ruotsalainen antifasisti soluttautui kansainvälisiin natsipiireihin, dokumentti katsottavissa Yle Areenassa

Ruotsalainen Patrik Hermansson soluttautui kansainväliseen äärioikeistoon.

Ruotsalainen antifasisti Patrik Hermansson soluttautui kansainväliseen äärioikeistoon vuoden ajan. Hermansson onnistui liittymään ensiksi Englannissa toimivaan suljettuun äärioikeistolaiseen London Forumiin, jonka kautta hän pääsi osaksi kansainvälistä äärioikeistolaista verkostoa. Tämän jälkeen hän tapasi myös yhdysvaltaisia äärioikeistolaisia suljetuissa tapahtumissa Pohjois-Amerikassa. Soluttautumisvuoden aikana syntyi laaja raportti, jonka lyhennyksen voi lukea täältä. Alt Right -liikkeseen liittyvästä kansainvälisestä äärioikeistoa ja dokumenttielokuva Undercover in The Alt-Right. Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa nimellä Ulkolinja: USA:n äärioikeiston mukana. Dokumenttielokuvassa esiintyvillä organisaatioilla ja henkilöillä on myös lukuisia yhteyksiä Suomen äärioikeistoon.

Kai Murros on vierallut kaksi kertaa London Forumissa lietsomassa väkivaltaista fasistista vallankumousta.

Vice-lehden tapahtumaa kuvaavassa artikkelissa kerrotaan, että London Forumin pääasialliseen puhujankuntaan ja kävijöihin kuuluu uusnatseja, holokaustidenialisteja, etnonationalisteja, identitäärejä ja traditionalisteja sekä ylipäänsä antisemitistisiä ja muita rasistisia salaliittoteorioita levittäviä äärioikeiston aktiiveja. Tilaisuudessa on esimerkiksi puhunut terrorijärjestönä kielletyn uusnatsien National Action [linkki] järjestön perustajajäseniin kuuluva Alex Davies ja muita järjestön jäseniä on ollut vieraina tapahtumassa vahvistamassa suhteita muihin äärioikeistolaisiin toimijoihin. Tapaamisissa pidettyjen luentojen nimet kertovat kaiken tarpeellisen London Forumin aatemaailmasta: “Kansallissosialismi ja vihreä liike”, “Valkoisen miehen ajattelun vahvistaminen” ja “Oliko Jeesus natsi?”. Timo Hännikäisen päätoimittaman uusfasistisen Sarastus-verkkolehden toimituskuntaan kuuluva Kai Murros on osallistunut Vice-lehden mukaan London Forumiin ainakin kaksi kertaa (myös tässä Searchlight-lehden tekstissä kerrotaan Murroksen palopuheista Lontoossa). Toisella kerralla pitämässään puheessa Murros kannusti Ison-Britannian äärioikeistoa aloittamaan väkivaltaisen fasistisen vallankumouksen, jossa naamioituneet uusnatsit rynnistäisivät yliopistoille raahaaman tutkijoita ulos kaduille. Suomessa lähin vastine London Forumille on kaksi kertaa järjestetty äärioikeiston Awakening-konferenssi, jossa molemmilla kerroilla on ollut vieraana dokumentissa salakuvattuna esiintyvät yhdysvaltalainen Greg Johnson ja skotlantilainen Milleanial Woes nimeä käyttävä äärimmäisestä misogyniasta ja antisemitismistä tunnettu Colin Robertson. On mahdollista, että Sarastuksen ja Suomen Sisun järjestämä Awakening-konferenssi on osin kyhätty kasaan Murroksen viime vuosina hankkimista äärioikeiston kansainvälisistä konferensseista. Suomen äärioikeisto on yhä enemmän verkostoitunut kansainvälisiin aateveljiinsä (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta liike koostuu pääasiassa valkoisista miehistä).

Awakening-konferenssi Helsingissä 8.4.2018. Brittidokumentissa esiintyvä Greg Johnson on viimeisenä vasemmalla ja Colin Robertson (Millennial Woes) ruutupaidassa viidentenä oikealta.

USA:n äärioikeiston -dokumenttia kuvataan Ylen sivuilla seuraavasti:

Britanniassa toimiva rasismin- ja fasisminvastainen järjestö Hope not Hate päätti soluttautua äärioikeistolaiseen alt-right-liikkeen sisäpiiriin.

Nuori ruotsalainen aktivisti Patrik Hermansson vietti vuoden natsien, nationalistien ja rotukiihkoilijoiden parissa. Hän pyrki salakameransa kanssa liikkeen ytimeen Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Hän halusi tutkia liikkeen toimintaa sisältä käsin. Patrik päätyi todistamaan muun muassa Charlottesvillessa elokuussa tapahtuneita väkivaltaisuuksia.

Ulkolinjan reportaasi (12) näyttää äärioikeistolaisen liikkeen toiminnan laajuuden ja vaarallisuuden.

Lähteet: Yle, Wikipedia, Hope not Hate, Vice

Posted in Uutiset Tagged with: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,