Kolme vuotta Jimi Karttusen kuolemasta

Jimi Karttusen muistoksi tehty graffiti Turun seudulla syyskuussa 2019.

Tänään 16. syyskuuta 2019 tulee kuluneeksi kolme vuotta Jimi Karttusen kuolemasta. Jimi Karttunen menehtyi, kun natsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) helsinkiläinen ryhmänjohtaja Jesse Torniainen pahoinpiteli hänet uusnatsien katutapahtuman yhteydessä Helsingin Rautatieaseman edustalla asema-aukiolla.

Viime vuoden tavoin Karttusta muistetaan eri paikoissa. Tampereella järjestettiin sunnuntaina 15. syyskuuta Meidän Tampere ilman natseja -mielenosoitus ja Helsingissä järjestetään kuolinpäivän iltana maanantaina 16. syyskuuta muistotilaisuus.

Aiemmin aiheesta kirjoittamassamme uutisessa käsitellään miten Jimi Karttusen tappoon reagoitiin ja miten se vaikutti PVL:n toimintaan Suomessa. Taposta alkaneet kehityskulut eivät ole vielä saaneet päätöstään, mutta PVL:n tilanne on muuttunut paljon viime vuodesta. Kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistusta istuva Torniainen sai viime vuonna pahoinpitelystä uuden tuomion, jonka takia hänen vankeusaikansa piteni. Syyskuun 2018 lopulla Turun hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden päätöksen lakkauttaa PVL.

PVL haki valituslupaa hovioikeuden päätöksestä, joka myönnettiin maaliskuussa 2019. Korkein oikeus asetti kuitenkin samalla PVL:n väliaikaiseen toimintakieltoon, jonka jälkeen PVL on jatkanut toimintakiellosta huolimatta toimintaa uusilla nimillä Kohti vapautta ja Suomalaisapu. PVL:n lakkauttamissoikeudenkäynnin on määrä päättyä vuoden 2020 alkupuolella korkeimmassa oikeudessa.

Löydät enemmän Jimi Karttusen tapausta käsitteleviä kirjoituksia verkkosivuiltamme hakusanalla Jimi Karttunen.

Emme unohda, emme anna anteeksi.

Lepää rauhassa, Jimi Karttunen.

Katso myös: