Sadat vastustivat natseja Turussa

Antifasistinen Turku ilman natseja -mielenosoitus oli selvästi päivän suurin mielenosoitus.

Toista kertaa 18. elokuuta 2019 järjestettyyn Turku ilman natseja -mielenosoitukseen osallistui yli 500 ihmistä. Samoihin aikoihin järjestettyyn Kansallismielisten liittouman äärioikeistolaiseen 188-mielenosoitukseen osallistui arvioiden mukaan noin 200 ihmistä. Molemmat mielenosoitukset olivat viime vuotta pienempiä, mutta antifasistinen mielenosoitus oli selvästi yli kaksi kertaa äärioikeiston mielenosoitusta suurempi. Iltapäivällä järjestettyyn Turun perussuomalaisten ja Perussuomalaisten Nuorten järjestämään natsimielenosoituksen jatkeeksi asettuneeseen kokoontumiseen osallistui ainoastaan alle 50 ihmistä. Poliisi on vahvistanut nämä luvut medialle. Vuoden 2018 itsenäisyyspäivän tavoin antifasistit järjestivät päivän isoimman mielenosoituksen.

Äärioikeiston 188-mielenosoitus. Kulkueen laidalla jonossa ensin Soldiers of Odinin ja sitten Pohjoismainen Vastarintaliikkeen uusnatseja. Oikealla sinisessä paidassa oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka, joka pidätettiin tämän yritettyä häiritä Turku ilman natseja -mielenosoitusta.

Tuore sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) otti muutama päivä ennen mielenosoituksia kantaa äärioikeistoon blogissaan, ja jakoi Turku ilman natseja -mielenosoituksen analyysin äärioikeiston tapahtumista:

Suomessa väkivaltaan yllytetään nimenomaan äärioikeiston ja maahanmuuttoa vastustavien piireissä.

Äärioikeistolaiset ryhmittymät pyrkivät käyttämään Turun puukotuksen vuosipäivää oman vihamielisen ja väkivaltaisen sanomansa levittämiseen. Synkät esimerkit maailmalta osoittavat, että vihanlietsonta vain lisää vihaa. Äärioikeiston liikehdintä on uhka avoimelle ja vapaalle yhteiskunnalle.

Pohjoismainen Vastarintaliike ilmoitti Twitterissä osallistumisestaan 188-mielenosoitukseen.

Äärioikeiston 188-mielenosoitukseen järjestämiseen osallistui muiden ryhmien ohella “Kohti vapautta” nimellä nykyään toimiva Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) ja Soldiers of Odin (SOO). Molempien uusnatsiryhmien kutistuva jäseistö oli myös näkyvästi paikalla natsimielenosoituksessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila puhui uusnatsien järjestämässä mielenosoituksessa ja natsimarssin osallistujista osa jatkoi baarin kautta Turun perussuomalaisten ja Perussuomalaisten Nuorten järjestämään torikokoontumiseen Kauppatorille. Viime vuoden tavoin 188-mielenosoitus toi siis yhteen äärioikeiston perussuomalaisista PVL:ään.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenistä koostuva ryhmä notkui perussuomalaisten ja Perussuomalaisten Nuorten toritapahtuman vieressä.

Voit lukea tarkemmin päivän tapahtumista eilen julkaistusta koosteesta, ja niiden kulusta päivän aikana tehdystä liveseurannasta. Varis-verkosto julkaisee alkavalla viikolla tarkemman analyysin päivän kulusta.

Katso myös: