

Mänttäläinen vuonna 1992 perustettu ja 2010-luvulla uudelleen aktivoitunut black metal -yhtye Azazel nauttii suomalaisessa metalliskenessä jonkinasteista kultti- ja camp-statusta. Tästä on kiittäminen lähinnä yhtyeen keulakuvaa ja ainoaa alkuperäisjäsentä Miikka “Lord Satanachia” Ojalaa. Vähemmän tunnettua on kuitenkin Azazelin muiden jäsenten yhteydet natsimusiikkialakulttuuriin. Tässä kirjoituksessa valotamme joitain yhtyeiden jäsenten natsikytköksiä, joiden osalta keskitymme yhtyeen kitaristeihin Marko Niemeen ja Jani Metsälään.

Azazel itse on melko epäpoliittinen yhtye, joskin se on tehnyt yhteislevyn tunnetun suomalaisen NSBM-yhtye (National Socialist Black Metal) Goatmoonin kanssa vuonna 2011. Lisäksi yhtyeen kolme viimeisintä levyä on julkaissut natsikytköksistä tunnetun Lauri Penttilän Werewolf Records. Azazelin piti esiintyä natsisympatioista tunnetun Bar Rock Bearin jäähyväiskeikalla 30.4.2019 yhdessä Goatmoonin ja Barathrumin kanssa, mutta yhtye peruutti esiintymisensä vähän ennen tapahtumaa eräiden jäsenten terveyssyihin vedoten. Yhtye esiintyi Kuopiossa vuoden 2016 Apocalyptic Rites -festivaalilla yhdessä natsibändien, kuten Grand Belial’s Keyn ja Circle of Dawnin kanssa. Azazel soittaa 11. tammikuuta 2020 Helsingin Malmilla sijaitsevassa Ohjelmaravintola Malmintorissa NSBM-bändi Fatherlandin ja islamofobisen black metal -yhtye Sielunvihollisen kanssa.

PVL-tukijäsen ja RAC-yhtyeen kitaristi Marko Niemi

Saarijärveläinen Marko “Wakboth” Niemi on toiminut natsiskinibändi Pylvanaisen kitaristina. Ennen liittymistään Pylvanaiseen Niemellä oli taustaa black metal -yhtyeissä, kuten Azazel, Wakboth ja Utgard. Kahdessa viimeksimainitussa Niemi soitti jo 90-luvulla ja näistä Wakboth on (Azazelin tavoin) uudelleenaktivoitunut pitkän tauon jälkeen. Vuonna 2018 viimeksi keikkaillut keskisuomalainen, Keuruulla treenannut Pylvanainen on soittanut julkisten tietojen mukaan “urallaan” seitsemän keikkaa, kaikki kotimaan salaisilla natsikeikoilla. Yhtye on julkaissut kolme pitkäsoittoa, kaksi yhteislevyä ja yhden demon. Pylvanaisen kaikki pitkäsoitot on julkaissut suomalaisten uusnatsien Europa Erwache Productions -levymerkki. Pylvanainen on suoraviivainen RAC-yhtye (Rock against Communism) ja sen kappaleiden aiheita ovat muun muassa Kolmannen valtakunnan ja sen sotavoimien ylistys, ultranationalismi, antikommunismi, valkoinen ylivalta ja monikulttuurisuuden vastustus. Ruotsalaisten uusnatsien musiikkialakulttuuriin (lähinnä RAC:iin ja viking rockiin) keskittyvän Midgård Magazine -nettisivun haastattelussa vuonna 2015 Pylvanainen mainitsee tunnuslauseekseen uusnatsi David Lanen 14 sanaa.


Niemi maksoi väliaikaisesti kielletyn uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) verkkokaupassa järjestön tukijäsenmaksun eli liittyi tukijäseneksi 12.8.2015. Myöhemmin 15.1.2016 hän tilasi samaisesta nettikaupasta PVL:n logolla varustetun paidan ja 50 kappaletta järjestön propagandajulisteita. Vuoden 2015 tilaus oli tehty Koutakoti Oy:n Keiteleen päihdekuntoutuslaitoksen osoitteeseen. Tilaukset vuotivat julkisuuteen 24. heinäkuuta 2017. PVL:n verkkokauppa suljettiin käräjäoikeuden kiellettyä natsijärjestön, joka yrittää tällä hetkellä kiertää väliaikaista toimintakieltoa toimimalla nimillä Kohti vapautta ja Suomalaisapu.

Azazelissa Niemi on soittanut Facebook-päivityksensä mukaan vuodesta 2003 alkaen (kitara ja basso). On tunnettua, että Azazelissa muusikot vaihtuvat tiheään ja myös pitkäaikaisjäsen Niemen soittohistoriaan on mahtunut pidempiä ja lyhyempiä taukoja. Esimerkiksi vuonna 2017 Niemi erosi hetkeksi bändistä, mutta liittyi takaisin jo saman vuoden lopulla. Niemi on soittanut kaikilla Azazelin 2010-luvulla julkaistulla kolmella levyllä. Niemen yhtyeistä ja muusikon urasta löytyy lisätietoa esimerkiksi Metal Archives -sivustolta. Niemi on esiintynyt Azazelin riveissä viime vuosina muun muassa Vantaan Obscurex-kontissa (2018) ja Kotkan Haukka Barissa (14.2.2019).
Goatmoonin ex-kitaristi Jani Metsälä

Jani “Raakalainen” Metsälä liittyi Azazelin kitaristiksi vuonna 2017. Tätä ennen helsinkiläinen Metsälä soitti pitkään NSBM-yhtye Goatmoonissa. Metsälä toimi Goatmoonin live- ja sessiokitaristina vuosina 2009-2015 ja soitti kitaraa yhtyeen viidellä levyllä vuosina 2011-2014. Goatmoon on tämän hetken aktiivisimpia suomalaisia NSBM-yhtyeitä ja se on soittanut lähes parikymmenvuotisen historiansa aikana niin pitserian nurkassa kuin Ukrainan uusfasistien järjestämillä yli tuhannen kävijän Asgardsrei Festeillä. Goatmoonista olemme kirjoittaneet mm. täällä ja täällä.
Suomalainen NSBM- ja RAC-skene ovat viime vuosina lisänneet yhteistyötä ja tämä on johtanut myös tilanteeseen, jossa jotkut muusikot (kuten Goatmoonin ja Marderin Jaakko Lähde) soittavat samaan aikaan niin NSBM- kuin RAC-yhtyeissä sekä toisinaan lisäksi myös ei-poliittisissa black metal -yhtyeissä. Azazelin ja Marko Niemen tapauksessa kyseessä on kuitenkin enemmänkin laulaja Ojalan ja kitaristi Niemen pitkäaikainen tuttavuus sekä Niemen oma poliittinen radikalisoituminen. Niemen natsitouhuihin taas Azazelissa on suhtauduttu välinpitämättömästi, samoin kuin Metsälän jäsenyyteen Goatmoonin kitaristina. Tällainen natsien hyysääminen onkin valitettavan yleistä suomalaisessa black metal -skenessä.



Metsälän muita tunnettuja (entisiä) yhtyeitä on black metal -yhtye Barathrum, jossa hän soitti kitaraa vuosina 2007-2017. Metsälän bändihistoriaa on listattu Metal Archives -sivustolle.
Azazel esiintyy Vantaalla Velmu Ry:n pyörittämässä kulttuurikeskus Vernissassa osana Vernissa Rot Festiä 13.-14.9.2019. Alla Velmu Ry:n yhteystiedot. Halutessasi voit olla yhteydessä myös tapahtumassa esiintyviin yhtyeisiin sekä muihin yhteistyötahoihin. Velmu tekee arvokasta työtä musiikkialakulttuurien eteen emmekä usko, että he toivottavat natseja tervetulleiksi tiloihinsa.
Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry
Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa
Puh. 040-520 9855 (arkisin klo 9-17)
info@velmu.net
Onko sinulla ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta natsimusiikkialakulttuurista, natsien salaisista keikkapaikoista tai natsimusiikkialakulttuurin toimijoista? Ota yhteyttä osoitteeseen varistoimitus[at]riseup.net.
Katso myös: