

Kansallismielisten liittouma (KL) on kesällä 2017 perustettu äärioikeistolainen koalitio, joka kokoaa yhteen toimijoita perussuomalaisista Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen (PVL). KL on järjestänyt salaisia leirejä, mielenosoituksia, ja keskustelutilaisuuksia, sekä kerännyt adresseja ja mainostanut sen piiriin kuuluvien ryhmien omia tapahtumia.
KL on julkisten tietojen mukaan ollut alun alkaen Soldiers of Odinin (SOO) vetämä projekti, mutta käytännössä sen nimissä tapahtumia on järjestänyt ennen kaikkea väliaikaisesti kielletyn PVL:n uusnatsit sekä Suomen Sisun johtavat henkilöt, joista suurin osa on perussuomalaisten jäseniä. KL toimii siis kuten itsenäisyyspäivän 612-mielenosoituksen taustalla oleva ryhmittymä, joka kokoaa perussuomalaisia ja uusnatseja järjestämään yhdessä äärioikeistolaista soihtukulkuetta. PVL myönsi julkisesti vasta vuonna 2018 olleensa aloittamassa 612-mielenosoitusta vuonna 2014.
Rekisteröity yhdistys tuo yhteen perussuomalaisia ja uusnatseja
Kansallismielisten liittouma ry rekisteröitiin yhdistykseksi 11. joulukuuta 2018. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on Soldiers of Odin -natsipartiojärjestön jyväskyläläinen johtohahmo Tero Ala-Tuuhonen, varapuheenjohtaja Terhi Kiemunki, sihteeri Seikku Kaita ja taloudenhoitaja Elisa Hiltunen. Lisäksi yhdistyksen hallituksessa istuu Vesa Apo, Samppa Granlund, Jukka Ketonen, Kim Larni, Sami Luoma ja Mika Schwach.
Näistä ainakin Kaita ja Hiltunen ovat perussuomalaisten aktiiveja, kun taas puolueesta pois potkittu Kiemunki on aktivoitunut PVL:ssä. Olemme kirjoittaneet hallituksen jäsenistä tarkemmin jo aiemmassa KL:a käsittelevässä jutussammme.

Joulukuussa Yle kirjoitti KL:sta pitkän artikkelin, jossa Kiemunki itse kertoi suoraan liittouman toimivan yhteistyössä PVL:n kanssa. Yhteydet ovat todennäköisesti jopa vielä julkisuuteen kerrottua tiiviimmät, mistä kertoo PVL:n johtajan osallistuminen KL:n pienelle leirille.
Salaisia leirejä ja mielenosoituksia
Viimeisen vuoden aikana KL on lähinnä keskittynyt erilaisten adressien ja tiedotteiden tehtailuun sekä järjestänyt epäonnistuneen hädin tuskin parikymmentä ihmistä Oulussa keränneen rasistimielenosoituksen. Yhdistykseksi rekisteröitymisen jälkeen KL piti vuosikokouksen huhtikuussa 2019 ja ilmoitti alkavansa ottaa uusia jäseniä, mutta otaksuttavasti tunku ei ole tässä seurassa ollut kovaa.
KL:n merkittävin rooli äärioikeistolaisesta ympäristössä onkin tuoda kulissien takana yhteen erilaisia toimijoita. Kiemunki aatetovereineen on järjestänyt jo neljä kertaa salaisen KL:n leirin, jonne on kerääntynyt äärioikeistolaisia toimijoita eri ryhmistä suunnittelemaan “kansallismielistä” toimintaa ja koordinoimaan sitä. Poliittisesti merkittävää on, että PVL:n kaltaisen väliaikaisesti kielletyn natsijärjestön lisäksi samoille leireille on osallistunut perussuomalaisten paikallisaktiiveja.



Salaisessa paikassa 7.-9. kesäkuuta 2019 järjestetylle leirille osallistui PVL:n Suomen johtaja Antti Niemi sekä perussuomalaisia ja heitä lähellä olevia tahoja, kuten Tampereen perussuomalaisten hallituksen jäsen Seikku Kaita. PVL:n johtajan osallistuminen KL:n leirille ei ole sattumaa. Onkin syytä kysyä, mitä perussuomalaiset tekevät natsijohtajan kanssa “kansallismielisten” verkostointia ja toiminnan koordinoimista varten järjestetyllä leirillä sekä ylipäänsä samassa äärioikeistolaisessa koalitiossa.
Seuraava KL:n julkinen tapahtuma on Turussa 18. elokuuta 2019 järjestettävä 188-mielenosoitus, joka kerää toistamiseen eri puolilta Suome Turun kaduille PVL:n uusnatseja ja muuta äärioikeistoa. Tapahtuma on toisinto elokuulta 2018. Tuolloin PVL marssi ensin omassa kansallissosialistisessa mielenosoituksessaan ja osallistui sen jälkeen 188-Kukkaviran käytännön järjestelyihin. Samana päivänä Turussa järjestettiin yli tuhannen ihmisen Turku ilman natseja -mielenosoitus, johon osallistui monta kertaa enemmän ihmisiä kuin äärioikeiston kahteen mielenosoitukseen.
Aiempia Kansallismielisten liittoumaa käsitteleviä tekstejä:
- Kommentti Helsingin Sanomille: Perussuomalaiset ja Pohjoismainen Vastarintaliike eli mistä Suomessa tunnistaa natsin?
- Ihmisvihaa ja yhteistyötä natsien kanssa – tällainen on 188-Kukkavirta -mielenosoituksen järjestäjä Kansallismielisten liittouma
- Yli tuhat vastusti natseja Turussa, Perussuomalaiset yhteistyössä uusnatsien kanssa
- Liveseuranta: Turku #ilmannatseja