Tampereen kaupunki välttelee natsiongelmaan puuttumista, Terhi Kiemunki mukana päättämässä natsikavereidensa tilan käytöstä

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtajana Suomessa vuodesta 2015 toiminut Antti Niemi on myös rekisteröidyn Suomalaisapu ry:n puheenjohtaja. Kuva uusnatsien kokouksesta Metsossa 22.5.2019.

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ovat viime päivinä saaneet kyseenalaista huomiota pääkirjasto Metson vuokrattua tilojaan kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) pyörittämälle Suomalaisapu-yhdistykselle.

Tiedotus asiasta on ollut epäselvää ja poukkoilevaa, sillä aluksi kyseessä väitettiin olleen vahinko, mutta sittemmin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden johtaja kertoi kyseessä olleen tietoinen päätös, koska vuokraamatta jättämiselle ei nähty perusteita. Tämä siis siitä huolimatta, että Tampereen kaupunki on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan rasistisille järjestöille ei vuokrata kaupungin tiloja. Nyt kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tiedottavat koittavansa selkiyttää edellä mainittuun linjaukseen liittyvää ohjeistusta, mikä voidaan nähdä tarpeellisena kehityksenä.

Terhi Kiemunki johtaa Kansallismielisten liittouman järjestämää kulkuetta muiden Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa Turussa 18.8.2018. Kiemungista vasemmalla PVL:n johtaja Antti Niemi.

Tiettyä epäluuloisuutta aikaisemman venkoilun lisäksi herättää kuitenkin myös se, että Tampereen kaupungin kulttuuri- ja sivistyslautakunnan jäsenenä toimii Suomen Sisun ja Kansallismielisten liittouman keskeinen tamperelaisjäsen Terhi Kiemunki, joka on tullut tunnetuksi paitsi äärimmäisen rasistisista ulostuloistaan myös läheisistä väleistään PVL:n kansallissosialisteihin. Kiemunki on ollut osallistunut PVL:n mielenosoituksiin Tampereella ja Turussa sekä ollut mukana järjestämässä useita natseja ja muuta äärioikeistoa yhteen koonneita tapahtumia viime vuosina. Kiemunki ilmeisesti osallistui myös Suomalaisavun kokoukseen Metsossa, ja tämän sekä aiempien PVL:n jäsenten kanssa toimimisen perusteella hänen voi päätellä liittyneen maaliskuussa väliaikaisesti toimintakieltoon asetettuun natsijärjestöön.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa tehdään natsitervehdyksiä Turussa 18.8.2018. Terhi Kiemunki osallistui kansallissosialistiseen mielenosoitukseen.

Kiemunki kertoi 6. joulukuuta 2018 Ylen julkaisemassa haastattelussa avoimesti yhteistyöstään PVL:n kansallissosialistien kanssa. Koska Kiemunki itse myöntää haastattelussa suoraan toimivansa uusnatsien kanssa, on Ylen juttua syytä lainata pitkästi:

Liittouman ensimmäinen näkyvä tempaus oli kesällä 2018 Turun terroriteon uhrien muistoksi pidetty 188-Kukkavirta-kulkue.

Kiemunki johti kulkuetta. Heti hänen takanaan marssi joukko PVL:n uusnatseja. Tapahtumaan osallistui myös perussuomalaisia, ja muistopuheen piti perussuomalaisten paikallisjärjestön hallituksen jäsen.

Natseilla oli oma marssinsa ennen liittouman kulkuetta.

Kiemunki kertoo, että liittouma pyysi natseilta apua oman kulkueensa järjestäytymiseen.

– Se oli aika luonnollista, Kiemunki sanoo.

Kansallismielisten liittouman Facebook-ryhmässä on jaettu natsijärjestön sivuilleen kirjoittamaa sisältöä. Viime vuonna liittouma antoi sosiaalisessa mediassa tukensa uusnatsien Tampereella järjestetylle mielenosoitukselle.

Se pidettiin muutama kuukausi sen jälkeen, kun Pirkanmaan käräjäoikeus oli määrännyt PVL:n lakkautettavaksi. Parhaillaan PVL hakee valituslupaa asiassa korkeimmalta oikeudelta.

Voiko liittouma tehdä yhteistyötä PVL:n kanssa?

– Voimme. Me olemme avoimia kaikille. Emme kiellä osallistumista emmekä kysele järjestötaustaa. Pidän siitä, että puhutaan ihmisinä ihmisille, eikä tuomita ketään sen mukaan, mihin hän kuuluu. Eli kyllä PVL:ään kuuluva henkilö, jos käyttäytyy asiallisesti, voi tehdä meidän kanssa asioita.

Voisiko PVL:n jäsen tulla aktiiviksi teidän ryhmään?

– Todennäköisesti joo.

Perussuomalaisista erotetun ja natsipiireissä pyörivän Kiemungin rooli puolueen paikallistoiminnassa on herättänyt viime aikoina runsaasti kysymyksiä. Tampereen kaupungin sivuilla yhdessä kohtaa Kiemunki listataan varavaltuutettuna osaksi perussuomalaisten valtuustoryhmää ja toisessa kohtaa taas ei. Joka tapauksessa Kiemunki kuuluu yllämainittuun kulttuuri- ja sivistyslautakuntaan, joka on luvannut tarkentaa linjauksiaan Metson ja muiden kaupungin omistamien tilojen vuokrauksen ehtojen suhteen. Tästä herää kysymys, että valvooko Kiemunki nyt uusnatsikavereidensa kokoustamista kaupungin tiloissa? Jos asia on näin, on rasistiseen ja uusnatsistiseen toimintaan osallistunut Kiemunki ehdottomasti jäävi käsittelemään näitä teemoja ja hänet on poistettava kulttuuri-ja sivistyslautakunnasta.

Terhi Kiemunki Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen julkikansallissosialistisessa mielenosoituksessa Tampereella 21.10.2017.

Kokonaan oma kysymyksensä on myös uusnatsipiireissä pyörivän Kiemungin rooli Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmässä ja laajemmin perussuomalaisissa.

Katso myös: