

Adolf Hitleriä fanaattisesti palvova natsilahko Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) asetettiin väliaikaiseen toimintakieltoon korkeimman oikeuden toimesta maaliskuun 2019 lopussa. Toimintakielto on voimassa siihen asti, kunnes järjestön kieltoa koskeva oikeudenkäynti ratkaistaan vuoden 2020 alkupuolella.
PVL on maaliskuusta 2017 lähtien luopunut asteittaisesti aiemmasta uhoavasta toiminnastaan sen jälkeen, kun polisiihallitus nosti kanteen natsijärjestön kieltämiseksi. Järjestön natsistisen propagandan ideologinen sisältö on sama ja tyli jopa aiempaa äärimmäisempää, mutta jäsentensä lukuisista rikoksista ja väkivaltaisista iskuista tunnettu natsijärjestö on ryhtynyt katutoiminnassaan selvästi varovaisemmaksi kielto-oikeudenkäynnin alettua. Tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa PVL:n natsit olisivat tehneet suunniteltuja iskuja ihmisten kimppuun katutoimintansa tai mielenosoitustensa ulkopuolella, kuten kävi useasti vuosina 2010-2013. Katutoiminnan ja mielenosoitusten yhteydessä järjestön jäsenet ovat kuitenkin pahoinpidelleet useita ihmisiä myös kielto-oikeudenkäynnin aikana. Kuten epäilimme jo yli kaksi vuotta sitten, PVL:n toiminta ei ole loppunut kieltoihin käräjä- ja hovioikeudessa tai väliaikaiseen toimintakieltoon, mutta se on kokenut muutoksia.
Vuosina 2017-2018 PVL perusti kielto-oikeudenkäynnin myötä jäädytetyn Pohjoinen perinne -yhdistyksen tilalle kaksi uutta rekisteröityä yhdistystä, nimeltään Suomalaisapu ja Kansan yhtenäisyys, ja sai lisäksi haltuunsa kaksi virolaista yritystä siellä asuneelta suomalaiselta julkinatsi Risto Teinoselta. Virolaisten yritysten nimet ovat Altstadt OÜ- ja Haamer-Kirjastus OÜ. Nyt järjestö vaikuttaa aloittelevan peitetoimintaa myös nimen “Kohti vapautta” alla.
Sekavalla toiminnalla kohti “vapautta”
PVL:n toiminta on hakenut pahasti suuntaa viimeisen parin vuoden aikana. Suunnan poikkoiluun on vaikuttanut kielto-oikeudenkäynnin lisäksi järjestön kokeneiden aktiivien lopettaminen tai siirtyminen taustalle sekä Jesse Torniaisen kaltaisen johtohahmojen ja muiden jäsenten vankilaan joutuminen. PVL on esimerkiksi järjestänyt Tampereella huippusalaisia pyöränkorjaustalkoita samaan aikaan, kun järjestön kotisivulla on keskitytty aiempaa enemmän räikeän antisemitistisen propagandan levittämiseen. Porissa ja muissa kaupungeissa PVL kokeili kuluneen vuoden aikana kerätä kannattajakortteja Kansan yhtenäisyys -natsipuolueen perustamista varten, mutta epätoivoinen yritys vaikuttaa kuivuneen lähes kokonaan kasaan. Helsingissä PVL taas on järjestänyt kolmena viime itsenäisyyspäivänä kansallissosialistista Kohti vapautta -mielenosoitusta, johon PVL on kuitenkin ensimmäisen vuoden jälkeen tehnyt yhä suurempaa pesäeroa julkisuudessa järjestön hankalan laillisen tilanteen takia. Natsien toiminta kielto-oikeudenkäynnin paineissa on vaikuttanut kaiken kaikkiaan ulospäin hyvin sekavalta, sillä PVL on perustanut yhä uusia yhdistyksiä sekä aloittanut uusia toimintamuotoja ja lopettanut niitä välillä jo yhden kokeilukerran jälkeen.
PVL:n monista pyrkimyksistä pyristellä vastuusta ennen kielto-oikeudenkäynnin lopullista päätöstä uusin on toiminnan aloittaminen itsenäisyyspäivän ulkopuolella “Kohti vapautta” -nimen alla. Nimen juuret ovat vuoden 2016 itsenäisyyspäivässä, jolloin PVL järjesti historiansa ensimmäisen etukäteen julkisesti mainostetun mielenosoituksen nimellä “Kohti vapautta”. Kansallissosialistisen mielenosoituksen tarkoituksena oli tarjota “avoimen poliittinen” vaihtoehto äärioikeiston yhteiselle 612-mielenosoitukselle, vaikka PVL oli vain kaksi vuotta aiemmin aloittanut yhdessä muiden fasistiryhmien kanssa 612-mielenosoituksen. Lisäksi PVL:n hitleristit halusivat luultavasti kamppailla katuhegemoniasta fasistiliikkeen sisällä Suomen Sisun ja hajanaisempien pienten äärioikeistolaisten ryhmien kanssa.

Juuri ennen vuoden 2017 itsenäisyyspäivää Pirkanmaan käräjäoikeus kielsi PVL:n, jonka seurauksena järjestö ilmoitti, ettei se ole aiempana vuonna omalla nimellä järjestämänsä Kohti vapautta -mielenosoituksen virallinen järjestäjä. Hämäys ei kuitenkaan onnistunut, sillä mielenosoituksen kotisivu oli rekisteröity PVL:n Jyväskylän ryhmänjohtajana toimivan Paavo Laitisen nimiin. Laitinen tunnetaan lähinnä osallistumisestaan Jyväskylän kirjastopuukotukseen ja tovereidensa vasikoinnista. Ensimmäisen vuoden tapaan vuoden 2017 natsimielenosoituksessa kuultiin samat puuduttavat puheet PVL:n johtajilta ja järjestön vihreät natsiliput liehuivat kulkueen kärjessä. Vuoden 2018 marraskuussa PVL kiellettiin myös Turun hovioikeudessa, jonka seurauksena järjestö otti julkisuudessa vielä aiempaakin vuotta enemmän etäisyyttä Kohti vapautta -mielenosoitukseensa. Mielenosoitus noudatti muuten edellisen vuoden kaavaa, mutta järjestön tunnukset oli poistettu lipuista ja tilalla oli vihreät liput ilman logoa ja historian hirveyksistä muistuttavat kuvottavat hakaristiliput. Vuoden 2018 osallistujakunta ei kasvanut, ja osallistujakunta koostui kapeista äärioikeistopiireistä tutuista hahmoista.
Lauantaina 20. huhtikuuta 2019 uusnatsit ympäri maailmaa juhlistivat Hitlerin syntymän 130-vuotispäivää. PVL päätti juhlia natsidiktaattorin merkkipäivää järjestämällä perinteistä propagandatoimintaansa Helsingin Stockmannin edustalla. PVL:n vanhojen aktiivien lisäksi mukana oli muutamia uusia jäseniä. Tätä oli edeltänyt muutama päivä aiemmin ilmoitus siitä, että kansallissosialistinen “suomalainen kansanliike” Kohti vapautta hakee uusia jäseniä ja aikoo aktivoitua kaduilla. PVL julkaisi aiheesta myöhemmin sekä Kohti vapautta -sivullaan että vanhalla Kansallinen vastarinta -sivullaan raportin, jossa julistettiin tuttuun tapaan avoimesti natsiaatetta:
Lauantaina 20.4. joukko kansallissosialistiaktivisteja kokoontui Helsingin keskustaan julkisen aktivismin merkeissä. Päivämäärä oli myös symbolisesti merkittävä kansallissosialismille, sillä tuolloin tuli kuluneeksi 130 vuotta kansallissosialismin tärkeimmän kehittäjän, Adolf Hitlerin, syntymästä.
PVL haluaa mitä ilmeisemmin kulkea kaksilla rattailla, sillä järjestö haluaa jatkaa juridisista syistä kansallissosialistista toimintaa PVL:n nimestä näennäisesti irrallaan, mutta tekee sen kuitenkin järjestöön itsenäisyyspäivän mielenosoitusten kautta yhdistyvällä Kohti vapautta -nimellä. Lauantain katuaktio kuitenkin osoitti, että Kohti vapautta on vain PVL:n toimintaa toisella nimellä ja epätoivoinen yritys hämätä poliisia.
Lähes kaikki PVL:n sosiaalisen median tilit on pjooistettu natsistisen sisältönsä vuoksi Suomen yleisimmistä sosiaalisista medioista, mutta PVL teki nyt eri sosiaalisiin medioihin tilit Kohti vapautta -nimellä. Vkontakte-yhteisöpalvelussa sivun ylläpitäjä on Jani Pihlaja, joka on PVL:n Helsingin ryhmän aktiivi. Sometilien taustakuvassa on PVL:n helsinkiläinen aktiivi, kidutusmurhasta tuomittu Rami Joukanen, kädessään hätäsoihtu.



Nähtäväksi jää onnistuuko PVL estämään käynnissä olevan korttitalonsa luhistumisen. Tällä hetkellä antifasisteilla ympäri maata on erinomainen tilaisuus heittää entistä enemmän kapuloita ongelmissa olevan natsijärjestön rattaisiin. Riippumatta siitä miten PVL:n yksittäisenä järjestönä käy, on antifasismille toiminnalle ja antikapitalistiselle politiikalle yhä suurempi tarve. Uuden-Seelannin ampumatapaus ja Jussi Halla-ahon menestyminen eduskuntavaaleissa sekä kaikki näiden fasistisen ympäristön eri taktiikoita ja strategioita käyttävien ääripäiden välissä olevat erikokoiset toimijat muodostavat yhdessä välittömän uhan globaalisti. Ala siis järjestäytyä ja liity mukaan antifasistiseen toimintaan ottamalla yhteyttä!
Katso myös:
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen oikeudenkäyntiä käsitteleviä aiempia tekstejä:
- Pohjoismainen Vastarintaliike kiellettiin väliaikaisesti, natsit saivat valitusluvan korkeimpaan oikeudeen
- Pohjoismainen Vastarintaliike valitti hovioikeuden kieltopäätöksestä – uusnatsit valmistautuvat marssimaan itsenäisyyspäivänä Kalliossa
- Murhaajien puolue: Pohjoismainen Vastarintaliike perusti Kansan yhtenäisyys ry -puoluehankkeen ennen joutumistaan hovioikeuteen
- Hovioikeus lakkautti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, natsit perustivat uuden Suomalaisapu ry -yhdistyksen
- Pohjoismainen Vastarintaliike kiellettiin, järjestö aikoo marssia itsenäisyyspäivänä
- PVL:n Kohti vapautta -mielenosoituksen kotisivu rekisteröity Jyväskylän kirjastopuukotuksen osallistujan nimiin
- Katuva johtaja, tappo ja natsimarssi – Suomen Pohjoismainen Vastarintaliike vuonna 2016
- Puoli vuotta Jimi Karttusen taposta – mitä on tapahtunut?
- Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltäminen ei poista natseja