

Saimme tamperelaiselta antifasistilta seuraavan silminnäkijäkuvauksen lauantailta 18. toukokuuta 2019, jolloin uusnatsien Soldiers of Odin järjesti yllätysmarssin Tampereella. Tässä yhteydessä haluamme lähettää lämpimät terveiset kaikille tamperelaisille, jotka lähtivät muutaman tunnin varoitusajalla vastustamaan eri puolilta Suomea kaupunkiin tullutta natsimarssia. Sydämelliset terveiset erityisest iskuja ottaneille ja putkaan joutuneille, te tiedätte keitä olette!
—
Lauantaipäivällä 18.05.2019 selviää, että Tampereelle on saapumassa Kemistä bussiautollinen Soldiers of Odin -natseja. Tapaamme keskustorilla tovereiden kanssa ja jäämme odottamaan lisätietoja.
Kuluu useampi tunti, jonka jälkeen iltapäivällä noin klo 16:30–17:00 tulee tieto, että odinistien bussi on Aleksanterin kirkolla, jonne suuntaamme. Emme kuitenkaan havaitse natseja missään ja lähdemme kulkemaan pohjoisväyliä myöten takaisin torille. Seuraavaksi tulee tieto, että natsit ovat Keskustorilla. Sinne saavuttuamme havaitsemme pian lauman natseja Kirjastonpuistossa. Natseja on ensinäkemältä paljon (myöhemmin vahvistetun tiedon mukaan noin 80).

Valmistaudumme vastamielenosoitukseen Kulttuuritalo Laikun eteläpuolella ja samalla huomaamme, miten toveri pakenee toisella puolella häntä kohti hyökänneitä natseja. Juoksemme rakennuksen toiselle puolelle, josta näemme natsien palanneen alas kosken viereen. Liitymme mukaan vastamielenosoittajien joukkoon rinteeseen, jossa on tässä vaiheessa kymmenisen natsien vastustajaa (myöhemmin paikalle tulee lisää). Natsit poseeraavat tässä vaiheessa muodostelmassa valokuvien ottoa varten kosken vieressä rinteen alapuolella. Jokunen Odin ja sivullisia istuu myös rinteellä seuraamassa tapahtumia. Huudamme natseille fasisminvastaisia huutoja, jolloin natsit lopettavat valokuvien oton ja lähtevät liikkeelle rykelmässä liikkuen muutaman metrin Satakunnansiltaa päin. Yhtäkkiä 80 hengen natsimuodostelmasta hyökkää arviolta kolmannes kimppuumme.
https://twitter.com/leonarven/status/1130779756142759937
Verkossa julkaistu video Soldiers of Odinin hyökkäyksestä Koskipuistossa.
Vetäydymme rinnettä ylös, ja minua yritetään kampata tässä vaiheessa potkulla rinteen yläpäässä. En kuitenkaan menetä tasapainoa ja jatkan kulkua. Hyökkäyksen jälkeen ihmiset alkavat viskoa natsien päälle kananmunia ja banaaneja. Pääsemme rinnettä ylös kulttuuritalon viereen, jossa kimppuumme hyökätään takaapäin poistuessamme tilanteesta. Törmään roska-astioihin ja kaadun maahan, mahdollisesti takaapäin tulleiden iskujen ja potkujen takia. Natsit lyövät minua kerran kasvoihin ja lisää potkuja ja iskuja tulee selkään sekä hiuksista revitään. Pääsen ylös maasta juuri ennen kuin natsit vyöryvät päälle. Kääntyessäni näen yhden kohti hyökänneen “Odinin sotilaan” kasvot, ja jään jatkamaan huutoja. Natsit perääntyvät tässä vaiheessa ja alkavat palata takaisin muiden joukkoon alas kosken viereen.
Yksi siviilipukuinen poliisi tulee tässä vaiheessa tilanteeseen, mutta ei tee mitään natseille vaan tulee estämään meitä. Poliisi ei myöskään puutu mitenkään tapahtuneeseen pahoinpitelyyn. Natsit palaavat takaisin marssimuodostelmaan ja jatkamme heille huutamista. Muodostelma alkaa liikkua kohti Satakunnansiltaa portaita ylös.
Jatkamme huutoja, mutta väliimme on tullut useampi, 4-5 siviilipoliisia. Muodostelma pysähtyy. Yksi natsi yrittää käydä vielä kimppuumme ja pääsee poliisin ohi, mutta palaa pian takaisin muodostelmaan. Natsit pääsevät jatkamaan sillalle poliisin avulla ja siitä itään Satakunnankatua pitkin. Poliisit estävät vastamielenosoittajia seuraamasta kulkuetta, yritämme vielä kiertää sillalle kauempaa, mutta poliisi on sillalla ja pysäyttää kulkumme sen länsipäähän. Poistumme toverin kanssa paikalta. Päivän aikana tehdyt neljä kiinniottoa tapahtuvat ilmeisesti kuvailtujen tapahtumien jälkeen.
Katso myös: